Mies! Mistä tiedät, että olet rakastunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus joku pakko. Itse haluaisin löytää naisen, jonka kanssa olisi mukava olla, hyviä keskusteluja, se "henkinen yhteys". Onko se perhoset vatsassa -tunne nyt sitten joku itseisarvo, miksi te naiset arvotatte sen niin korkealle? Kertokaa TE naiset minulle tämä. Hetkellinen (toivottavasti) hermostollinen häiriö. 

Varmaan riippuu ihmisestä. Kukaan tuskin haluaa olla se "ihan ookoo" vaihtoehto, johon tyydytään paremman puutteessa ja sitten koko yhdessä rakennettu elämä jää ja unohtuu sekunnissa, kun se varsinainen rakastuminen tapahtuu. Miehet tunnetusti on tyytyjiä. Otetaan vaan joku nainen, kun ei saada sitä joka oikeasti halutaan.

Päinvastoin. Suuri osa naisista tyytyy siihen mieheen, joka heitä tulee iskemään. 

Näinhän se on. Nainen on passiivinen ja sen takia ei pääse yleensä valitsemaan kumppaniaan isosta joukosta miehiä, vaan joutuu valitsemaan niistä jotka ovat aktiivisempia ja ensimmäisenä jonossa. Ehkä tämä on naiselle hyvä, ehkä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus joku pakko. Itse haluaisin löytää naisen, jonka kanssa olisi mukava olla, hyviä keskusteluja, se "henkinen yhteys". Onko se perhoset vatsassa -tunne nyt sitten joku itseisarvo, miksi te naiset arvotatte sen niin korkealle? Kertokaa TE naiset minulle tämä. Hetkellinen (toivottavasti) hermostollinen häiriö. 

Varmaan riippuu ihmisestä. Kukaan tuskin haluaa olla se "ihan ookoo" vaihtoehto, johon tyydytään paremman puutteessa ja sitten koko yhdessä rakennettu elämä jää ja unohtuu sekunnissa, kun se varsinainen rakastuminen tapahtuu. Miehet tunnetusti on tyytyjiä. Otetaan vaan joku nainen, kun ei saada sitä joka oikeasti halutaan.

Päinvastoin. Suuri osa naisista tyytyy siihen mieheen, joka heitä tulee iskemään. 

Onko muka näin? En kyllä millään usko että kovin suuri osa. Veikkaisin että melkein kaikkia naisia on tullut iskemään niin järkyttäviä tyyppejä, ettei heitä ole pidetty edes vaihtoehtona. Näin minullakin. Harvassa lienevät ne, joilla eka tai edes toinen yrittäjä on ollut tarpeeksi miellyttävä ja kiinnostus on ollut molemminpuolista. Ennemmin on yksin kuin vastenmielisen tyypin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus joku pakko. Itse haluaisin löytää naisen, jonka kanssa olisi mukava olla, hyviä keskusteluja, se "henkinen yhteys". Onko se perhoset vatsassa -tunne nyt sitten joku itseisarvo, miksi te naiset arvotatte sen niin korkealle? Kertokaa TE naiset minulle tämä. Hetkellinen (toivottavasti) hermostollinen häiriö. 

Varmaan riippuu ihmisestä. Kukaan tuskin haluaa olla se "ihan ookoo" vaihtoehto, johon tyydytään paremman puutteessa ja sitten koko yhdessä rakennettu elämä jää ja unohtuu sekunnissa, kun se varsinainen rakastuminen tapahtuu. Miehet tunnetusti on tyytyjiä. Otetaan vaan joku nainen, kun ei saada sitä joka oikeasti halutaan.

Päinvastoin. Suuri osa naisista tyytyy siihen mieheen, joka heitä tulee iskemään. 

Näinhän se on. Nainen on passiivinen ja sen takia ei pääse yleensä valitsemaan kumppaniaan isosta joukosta miehiä, vaan joutuu valitsemaan niistä jotka ovat aktiivisempia ja ensimmäisenä jonossa. Ehkä tämä on naiselle hyvä, ehkä ei.

Eikä joudu valitsemaan, sillä yksinolokin on edelleen vaihtoehto. Usein ihan varteenotettava sellainen.

Kun minua ei haitata hänen rypyt ja hyllyvä makkara . :3

"Mun rakkaus olisi enemmän sellaista kiintymystä, tuntee sellaista täyttymystä, että kaikki palaset on kohdallaan."

Voisin naisena sanoa samaa rakkaudesta. Ihan jees vaihtoehtoja on sitten lukuisia, jopa joitain intohimoa sytyttäviä, mutta se palasten loksahtaminen kohdalleen joka tasolla on todella harvinaista.

M26 kirjoitti:

Siitä ku ostat naiselle lahjoja, etkä mieti kuinka paha asia nainen on taloudellesi.

ja sitten se saa sinut naimisiin, eroaa, vie puolet omaisuudestasi ja vaatii elatusmaksuja ja hetkenpäästä sinä idiootti olet jo toisen naisen kanssa toistamassa samaa kuviota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen tietää siitä jos muna alkaa seisoa.

Huh tätä miesten väsynyttä jargonia. Mieshän on yksinkertainen pässi, joka putkiaivoisesti luulee rakkaudeksi vehkeensä kutinaa.  Sitten kun lerpahtaa, katoaa "rakkaus".  Mutta tämä me naiset ollaan tiedettykin. Huoh.

No tuo nyt taitaa olla provoa, mutta mieti nyt hetken, miten se eroaa siitä, että nainen putkiaivoisesti luulee rakkaudeksi vatsassa olevia perhosia. Kun "perhos"-tunne lerpahtaa, katoaa "rakkaus.". Kyse on periaatteessa samasta asiasta, jossa toinen osapuoli on vain elämys- ja nauntintoa tuottava automaatti. Rakkauden kanssa kummallakaan noista on hyvin vähän tekemistä. 

Kuinka moni sinun tuntemasi nainen luulee perhosia vatsanpohjassa rakkaudeksi? Minun tuntemistani jokainen mieltää ne perhoset lähinnä ihastumiseksi, vetovoimaksi, keskinäiseksi kemiaksi jne. Rakkaus on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

M26 kirjoitti:

Siitä ku ostat naiselle lahjoja, etkä mieti kuinka paha asia nainen on taloudellesi.

ja sitten se saa sinut naimisiin, eroaa, vie puolet omaisuudestasi ja vaatii elatusmaksuja ja hetkenpäästä sinä idiootti olet jo toisen naisen kanssa toistamassa samaa kuviota.

Vaatii elatusmaksuja?? Onpa hirveää, että miesparkojen pitäisi osallistua omien lastensa elatukseen eron jälkeenkin! Kauheita noi naiset kun moista kehtaavat vaatia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M26 kirjoitti:

Siitä ku ostat naiselle lahjoja, etkä mieti kuinka paha asia nainen on taloudellesi.

ja sitten se saa sinut naimisiin, eroaa, vie puolet omaisuudestasi ja vaatii elatusmaksuja ja hetkenpäästä sinä idiootti olet jo toisen naisen kanssa toistamassa samaa kuviota.

Vaatii elatusmaksuja?? Onpa hirveää, että miesparkojen pitäisi osallistua omien lastensa elatukseen eron jälkeenkin! Kauheita noi naiset kun moista kehtaavat vaatia!

"lastensa"

laitetaan isyystutkimus pakolliseksi ja jutellaan uudestaan

Jokaiset ihmiset ovat erilaisia ja tuntevat/kokevat asioita eritavalla. Ei voi siis tietää tai olettaa miten joku muu kokee rakastumisen. Jotkut eivät ikinä koe semmosia suuria tunteita tai rakastu lainkaan.

Rakastuminen kuvaillaan tunteena pakonomaisena ajattelemisena toisesta. Ollaan hermostuneita toisen seurassa mutta halutaan viettää toisen kanssa silti aikaa. Hermostuneisuus näkyy esim yhdynnässä, usein ei ota onnistuakseen miehen puolelta. (Huomannut monen ihastuneen miehen kohdalla) Ja rakastuneena ei nää toista aitona. Vaan ollaan pinkit lasit silmillä toinen on täydellinen ja alitajuisesti blokkaa kaikki mahdolliset huonot puolet tai viat toisesta. Ja olisi valmis tekemään kaikkea typerääkin toisen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus joku pakko. Itse haluaisin löytää naisen, jonka kanssa olisi mukava olla, hyviä keskusteluja, se "henkinen yhteys". Onko se perhoset vatsassa -tunne nyt sitten joku itseisarvo, miksi te naiset arvotatte sen niin korkealle? Kertokaa TE naiset minulle tämä. Hetkellinen (toivottavasti) hermostollinen häiriö. 

Varmaan riippuu ihmisestä. Kukaan tuskin haluaa olla se "ihan ookoo" vaihtoehto, johon tyydytään paremman puutteessa ja sitten koko yhdessä rakennettu elämä jää ja unohtuu sekunnissa, kun se varsinainen rakastuminen tapahtuu. Miehet tunnetusti on tyytyjiä. Otetaan vaan joku nainen, kun ei saada sitä joka oikeasti halutaan.

Loppu peleissä harva on yhdessä sen ”ensimmäisen vaihtoehdon” kanssa. Ei saa vastakaikua tunteille, suhde kariutuu muista syistä, toinen pettää tms. Mitä siinä silloin pitäisi tehdä? mököttää yksin loppu elämä kun ei saanutkaan tätä ensisijaista vaihtoehtoa? Ei tietenkään! Hyviä vaihtoehtoja on varmasti muitakin, kiintymyksen/välittämisen tunneskaala on laaja. Rakkaus on kuitenkin kokemisen arvoinen asia, mutta sitä kun ei voi kukaan päättää kehen rakastuu.

En ole koskaan ollut rakastunut.

T. Mies 37v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus joku pakko. Itse haluaisin löytää naisen, jonka kanssa olisi mukava olla, hyviä keskusteluja, se "henkinen yhteys". Onko se perhoset vatsassa -tunne nyt sitten joku itseisarvo, miksi te naiset arvotatte sen niin korkealle? Kertokaa TE naiset minulle tämä. Hetkellinen (toivottavasti) hermostollinen häiriö. 

Varmaan riippuu ihmisestä. Kukaan tuskin haluaa olla se "ihan ookoo" vaihtoehto, johon tyydytään paremman puutteessa ja sitten koko yhdessä rakennettu elämä jää ja unohtuu sekunnissa, kun se varsinainen rakastuminen tapahtuu. Miehet tunnetusti on tyytyjiä. Otetaan vaan joku nainen, kun ei saada sitä joka oikeasti halutaan.

Päinvastoin. Suuri osa naisista tyytyy siihen mieheen, joka heitä tulee iskemään. 

Näinhän se on. Nainen on passiivinen ja sen takia ei pääse yleensä valitsemaan kumppaniaan isosta joukosta miehiä, vaan joutuu valitsemaan niistä jotka ovat aktiivisempia ja ensimmäisenä jonossa. Ehkä tämä on naiselle hyvä, ehkä ei.

Eikä joudu valitsemaan, sillä yksinolokin on edelleen vaihtoehto. Usein ihan varteenotettava sellainen.

Toki näinkin, jos ei haluta pariutua ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus joku pakko. Itse haluaisin löytää naisen, jonka kanssa olisi mukava olla, hyviä keskusteluja, se "henkinen yhteys". Onko se perhoset vatsassa -tunne nyt sitten joku itseisarvo, miksi te naiset arvotatte sen niin korkealle? Kertokaa TE naiset minulle tämä. Hetkellinen (toivottavasti) hermostollinen häiriö. 

Varmaan riippuu ihmisestä. Kukaan tuskin haluaa olla se "ihan ookoo" vaihtoehto, johon tyydytään paremman puutteessa ja sitten koko yhdessä rakennettu elämä jää ja unohtuu sekunnissa, kun se varsinainen rakastuminen tapahtuu. Miehet tunnetusti on tyytyjiä. Otetaan vaan joku nainen, kun ei saada sitä joka oikeasti halutaan.

Päinvastoin. Suuri osa naisista tyytyy siihen mieheen, joka heitä tulee iskemään. 

Näinhän se on. Nainen on passiivinen ja sen takia ei pääse yleensä valitsemaan kumppaniaan isosta joukosta miehiä, vaan joutuu valitsemaan niistä jotka ovat aktiivisempia ja ensimmäisenä jonossa. Ehkä tämä on naiselle hyvä, ehkä ei.

Eikä joudu valitsemaan, sillä yksinolokin on edelleen vaihtoehto. Usein ihan varteenotettava sellainen.

Toki näinkin, jos ei haluta pariutua ollenkaan.

Ja sama toki miehellekin. Yhä useampi mies on heräämässä ajatukseen, että naissuhteissa ei ole heille enää mitään arvoa, pelkkiä vaatimuksia ja velvollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Tulee sellainen olo, että haluaa pitää naisesta huolta ja että hänen hyvinvointinsa on kaikkein tärkeintä.

Kiitos tästä 😊 Tunnen samoin. Ja lisään, että se ei myöskään ole ehdollista. Että tottakai haluan viettää elämäni toisen kanssa, mutta ennen kaikkea haluan hänen olevan onnellinen. Kävelisin tuleen hänen puolestaan, ihan samalla tavoin, kuin lastenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkaus joku pakko. Itse haluaisin löytää naisen, jonka kanssa olisi mukava olla, hyviä keskusteluja, se "henkinen yhteys". Onko se perhoset vatsassa -tunne nyt sitten joku itseisarvo, miksi te naiset arvotatte sen niin korkealle? Kertokaa TE naiset minulle tämä. Hetkellinen (toivottavasti) hermostollinen häiriö. 

Varmaan riippuu ihmisestä. Kukaan tuskin haluaa olla se "ihan ookoo" vaihtoehto, johon tyydytään paremman puutteessa ja sitten koko yhdessä rakennettu elämä jää ja unohtuu sekunnissa, kun se varsinainen rakastuminen tapahtuu. Miehet tunnetusti on tyytyjiä. Otetaan vaan joku nainen, kun ei saada sitä joka oikeasti halutaan.

Loppu peleissä harva on yhdessä sen ”ensimmäisen vaihtoehdon” kanssa. Ei saa vastakaikua tunteille, suhde kariutuu muista syistä, toinen pettää tms. Mitä siinä silloin pitäisi tehdä? mököttää yksin loppu elämä kun ei saanutkaan tätä ensisijaista vaihtoehtoa? Ei tietenkään! Hyviä vaihtoehtoja on varmasti muitakin, kiintymyksen/välittämisen tunneskaala on laaja. Rakkaus on kuitenkin kokemisen arvoinen asia, mutta sitä kun ei voi kukaan päättää kehen rakastuu.

Minä olen tuossa tilanteessa päätynyt odottamaan, jos joskus kohtaisinkin jonkun, jonka haluan yhtä paljon tai vielä enemmän kuin sen "ensimmäisen vaihtoehdon". En tiedä kuinka kauan siihen menee, mutta siihen saakka on ihan hyvä olla itsekseen. Mulla ei todellakaan ole mitään pakkoa parisuhteeseen, voin elää yksin vaikka loppuelämäni jos en sopivaa kohtaa.

Mies kertoi mulle olleensa kiinnostunut minusta jo vuosia sitten... no sitten kumppanini kuoli... tämä hlö lähestyi mua ns suruajan jälkeen mut mun oma suruni oli vielä kesken... nyt vuosi on vietähtänyt, nyt olisin valmis... en tiedä miten edetään...