RKP vaatii PAKKORUOTSIA esikouluun !
"Toinen kotimainen kieli pitäisi ottaa mukaan jo esiopetukseen, Henriksson sanoo. Tämä tarkoittaisi sitä, että ruotsia opeteltaisiin jo kuusivuotiaana."
Kommentit (69)
Tottakai! Sitten voidaan kätevästi haukkua ja dissata kun ei tuokaan ole typerys oppinut ruotsin kieltä, vaikka on jo esikoulusta asti opetettu! Voidaan myös yhtä kätevästi vaatia sitten että on osattava ruotsia aikuisena, esim. töihin otettaessa.
Koittakaa nyt tajuta että jos kieltä ei kuule missään, eikä sitä käytä koskaan, ei sitä voi myöskään oppia kunnolla. Suomenkieltä kuulee koko ajan ellei asuta täysin ruotsinkielisellä alueella. Englantia kuulee myös päivät pitkät, vähintään televisiosta ja netistä kuulemaalla/lukemalla.
Se että kaikkien tulee osata ruotsia tarkoittaa sitä että jo pienestä asti pitäisi katsella ruotsinkielisiä lastenohjelmia, ja vanhempien tulisi opetella kieli kunnolla myös jotta voisivat sitä lapselle puhua. Ei kieli ole mikään sellainen ett ätarhatäti sitä vähän puhuu, ja sitten kaikki osaavat, vaikkei kukaan käytä sitä eikä sitä kuule missään, eikä vanhemmatkaan osaa. Lapsilla ja aikuisilla on varmasti ne omat elämänsä jotka eletään suomenkielisen suvun kesken, katsotaan ohjelmat äidinkielellä, ja luetaan sillä myös.
Älytöntä.
Samalla oppilaalla saattaa olla englanti 9 ja ruotsi 6. Ihan vaan siksi, että englantia tarvitaan ja ruotsia ei.
Ei ketään motivoi oppia kirjasta tarpeetonta kieltä, jolle ei ole mitään käyttöä koululuokan ulkopuolella.
RKP on yhden asian puolue! Lisäksi täysin turha sellainen!
Tietäjä kirjoitti:
RKP on yhden asian puolue! Lisäksi täysin turha sellainen!
Tämä. Näyttävät istuvan ainoan strategisen silmänsä päällä, kun ulostulot vaalien alla tällaisia. Sitten itketään, miksi heitä ei pidetä oikeana puolueena.
jos olette epävarmoja siitä että kehtaatteko käytä äänestämässä, niin jo tämän pitäisi olla riittävä syy äänestää. jos asutte kaksikielisessä kunnassa ja suurten puoluiden listoilla ei ole sopivia ehdokkaita, niin äänestäkää jonkun pikkupuolueen suomenkielistä ehdokasta. ei tarvitse pelätä että pikkupuoleen ehdokas läpi menisi, mutta tuo pienentää kyseisen puolueen mahdollisuuksia menestyä.
Vierailija kirjoitti:

Länsirannikon kunnissa on joo aika erikoinen demokratia, kun RKP voi päättää kaikesta itse.
Miksei kaksikielisyys ole rikkaus Ahvenanmaalla?
Suomenruotsalaisille tekisi kyllä hyvää opetella suomea jo 6-vuotiaana. Ihan vain siksi koska suomi on Suomessa enemmistökieli.