Lue keskustelun säännöt.
Pitäiskö omaa aviomiestä oikeasti rakastaa?
28.05.2021 |
Olen jotenkin ihan herännyt todellisuuteen kahden lapsen ja kymmenen vuoden jälkeen. En tiedä mitä tunnen, halua lähinnä olla yksin. Jotenkin tuli outo olo siitä, pitääkö avioliiton tässä vaiheessa olla tällasta etten oikeastaan tunne mitään miestäni kohtaan, ärtymystä ja toivon että hän on mahdollisimman paljon jossain muualla. Sujuva arki riittää, riitaa en kaipaa. En osaa kuvitella että tämä voisi olla enää rakkautta. Onko tämä todella normaalia tässä kohtaa avioliittoa vai onko tämä liitto nyt tässä?
Kommentit (49)
Kyllä naisen kuuluu rakastaa aviomiestään enemmän kuin ketään muuta ihmistä koko maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus muuttaa muotoaan. Lopulta rakkaus voi muuttua empatiaksi, jossa näkee puolison enemmän ihmisenä, joka tarvitsee kumppanuutta kuin seksuaalista rakkautta. Kyllä puolisoa siitä huolimatta rakastaa. Siitä tulee ajan mittaan erilaista.
Kyllä pitää olla rakkautta ja onneksi meillä on sitä ja paljon❤️.
Vierailija kirjoitti:
No kestät vielä toiset 10 ja eroatte.
Toinen vaihtoehto on että kun 10 v on kulunut olette jo molemmat tottuneita ja elätte arkea, josta ette halua luopua koska uuden oman arjen rakentaminen tuntuu teistä molemmista liian työläältä ja lisäksi pelottaa. Teitä molempia pelottaa myös mahdollinen yksinäinen vanhuus. Kun seksihalut ja -kyvyt alkavat tuossa iässä muutenkin kadota, sekään ei enää merkitse onko seksiä vai ei. Niinpä ette koskaan eroa ja elätte pystyyn kuolleina kunnes oikeasti kuolette. Ette pidä toisistanne, mutta siedätte toisianne. Usko tai älä, mutta tämä pätee 90 prosenttiin avioliitoista. Ihan sama, mitä iltapäivälehdet ja naistenlehdet hehkuttaa ja höpisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista, meilläkin on 20 vuoden liittoon mahtunut kaikenlaista. On ollut palavaa rakkautta, inhoa, kyllästymistä, ärtymystä, arjen kumppanuutta, kiintymystä, uudelleen herännyttä intohimon aaltoa... kaikkea löytyy. En kyllä silti missään vaiheessa ole ajatellut tästä lähteväni, ja vaikka on ollut houkutuksia, kuvitellutkaan pettäväni.
Eli pohjimmiltaan siellä joku yhdessä pitävä liima kuitenkin löytyy, kai se jotain rakkautta on. Meitä kyllä yhdistää moni asia, harrastamme yhdessä, ammatillisesti meitä kiinnostaa samanlaiset jutut ja hyvä keskusteluyhteys on aina ollut.
Vierailija kirjoitti:
Muista silti antaa miehelle säännöllisesti, jos haluat jatkaa kimpassa. Muuten se lähtee.
Antaisin vaikka joka päivä, mutta sitä ei enää kiinnosta. Ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miksi kituuttaa ainoaa elämäänsä suhteessa jossa rakkaus on kuollut.
Joo, voi se olla helppoa, mutta elämää se ei ole. Samaan aikaan voisi myös etsiä sitä suurta rakkautta, nauttia villeistä seksiseikkailuista tai järjestää olonsa just sellaisiksi missä viihtyy yksin, ilman tarvetta mukautua toisen tarpeisiin niillä miljoonalla pienellä kompromissilla joita yhteiselämässä joutuu aina tekemään.
Joskus viime vuosisadalla sen vielä ymmärsi, kun eroamista pidettiin häpeänä ja epäonnistumisena, mutta että tänäkin päivänä?
Haloo, teillä on vain yksi elämä, ja sitä on päivä päivältä vähemmän!
I feel you. Minäkin, mies, olin pohjimmiltani suunnattoman helpottunut, kun vaimo lopulta lähti. Lapset tehtynä, isoja jo. Elämä on paljon helpompaa, kun ei tarvitse mukautua toisen ohjelmiin ja aikatauluihin, eikä katsella sellaisen ihmisen naamaa, jota ei oikeastaan aidolla tavalla rakasta enää. Olkoot he onnellisia, ketkä todellisen onnen löytävät.