Vaikea päästä itset*hoisista ajatuksista eroon

Nyt on ollut viime aikoina mielessä aika paljonkin itsetuhoisia/kuolemantoiveajatuksia. En ole mitään tehnyt itselleni kuitenkaan.

T. Ap

Joskus on hyvä antaa asioiden olla.

Niin on mullakin mutta niihin tottuu. Jopa kiintyy.

Millaisissa tilanteissa niitä ajatuksia tulee? Ja liittyykö niihin itsesääli tai uhriutumisen tunnetta? 

Ei haittaa sit jos tulisi maailman sota jos oikeen haluisi kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Millaisissa tilanteissa niitä ajatuksia tulee? Ja liittyykö niihin itsesääli tai uhriutumisen tunnetta? 

Monen vuoden vastoinkäymisten täyttämä elämä aiheuttanut niitä ajatuksia. Ei näytä tulevaisuuteni hyvältä ollenkaan. Uutisia kun lukee, vielä vähemmän on toivoa.

Mä kävin vuosien traumaterapian, josta oli valtava apu. Siitä huolimatta yhä tulee välillä itsemurha-ajatuksia. Niin selkärangassa on se epätoivo, ettei ongelmistani muka ole muuta tietä ulos. Annan ajatusten olla, ne ovat vain ajatuksia. Tiedän, etten itseäni satuttaisi, vaan päinvastoin, pyrin aina kohti parempaa elämää.

Minulla on myös päivittäin kuolemaan liittyviä ajatuksia ja mielikuvia itsestäni tekemässä itselleni jotakin. Yleisin on puukon työntäminen vatsaan. Nuorena kärsin vaikeasta masennuksesta, mahaan koski aina silloin kuin raastavat ajatukset pääsivät nousemaan pinnalle ja jotenkin se oli vain se mielikuva, että tuhoan sen pahan vatsastani. Välilä on myös muita mielikuvia kuten kalliolta hyppääminen jne. Lähinnä mietin parasta vaihtoehtoa tehdä itttsemuurha. 

Näin on ollut aina siitä asti, kun täytin 13v. Mikään ei auta. Ei siis yhtään mikään. Ei terapia, ei lääkkeet, ei mikään. Hädän, ahdistuksen ja pahan olon keskellä takerrun aina näihin samoihin ajatuksiin. Kai se on lopullinen pelastus ja lohdutus, että jos ei mikään muu auta, niin aina on vaihtoehto kuolla, että jossain siellä se lempeästi odottaa.

Olen ihan tavallinen kahden lapsen äiti, jolla kroonistunut masennus ja vähän muutakin päälle.