Lue keskustelun säännöt.
Mitä asioita liitetään virheellisesti harjoittelun puutteeksi, vaikka kyse on esimerkiksi fysiologisista eroavaisuuksista
27.05.2021 |
Esimerkiksi kaikki eivät pääse kyykkyyn lantion levyisessä haara-asennossa ilman, että kantapäät nousevat ilmaan. Tiedän hyvin kankeita ihmisiä ketkä pääsevät kyykkyyn ilman ongelmia, ja kilpatason telinevoimistelijoita keiltä moinen ei onnistu. Mielestäni samaa kastia kuin kuka saa kielen nenään ja kuka ei.
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juoksuvauhti. Lähes kaikki pystyvät kehittämään sitä treenaamalla, mutta esimerkiksi puolimaraton alle kahden tunnin tai kokomaraton alle neljän tunnin tai tietty cooper-tulos eivät ole kaikille mahdollisia vaikka harjoittelisi aivan oikein ja oikean määrän.
Syyt ovat pääasiassa keuhkojen ja lihasten toimintaan liittyviä. Myöhemmin tietysti ikä tekee osansa.
Tämä on monen nopeamman vaikea ymmärtää, ja sitten näitä hitaampia väheksytään.
Vierailija kirjoitti:
Juoksuvauhti. Lähes kaikki pystyvät kehittämään sitä treenaamalla, mutta esimerkiksi puolimaraton alle kahden tunnin tai kokomaraton alle neljän tunnin tai tietty cooper-tulos eivät ole kaikille mahdollisia vaikka harjoittelisi aivan oikein ja oikean määrän.
Syyt ovat pääasiassa keuhkojen ja lihasten toimintaan liittyviä. Myöhemmin tietysti ikä tekee osansa.
Tämä on monen nopeamman vaikea ymmärtää, ja sitten näitä hitaampia väheksytään.
Siis kyllä! Kuulun itse niihin ihmisiin keillä keskisyke nousee jo 8km/h vauhdilla lähes 170, vaikka matkaa olisi ihan muutama kilometri. Ei auta vaikka kuinka pidentäisi matkaa ja jumppaisi ohessa. Olen siis myös hyvin kankea ja minulla on huono liikkuvuus, vaikka olen harrastanut hyvää liikkuvuutta ja notkeutta vaativaa urheilulajia koko nuoruuteni. Edistyminen on aina katkennut näihin tekijöihin. Tiedän ihmisiä ketkä venyttelevät puoli vuotta ja saavat kaikki spagaatit pohjaan. Silloin on hyvä väittää, että harjoitus tekee mestarin kun on itse kokenut vastaavan kehityksen. Kaikki eivät ole kuitenkaan samanlaisia, ja tämä pätee myös juoksuvauhtiin.
Kitaran kaikkiin kieliin yltäminen. Esim. G-sointu vaikea, kun pitäisi saada pikkurilli yläE:hen.
Vierailija kirjoitti:
Kitaran kaikkiin kieliin yltäminen. Esim. G-sointu vaikea, kun pitäisi saada pikkurilli yläE:hen.
Mulla on pienet kädet ja poikkeuksellisen lyhyt pikkurilli. Hankalaa on tosiaan soittaa, kun pikkurilli on alle 5 cm pitkä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ääntäminen. Osa on hyviä imitoimaan luonnostaan, toisilla oikeaoppinen sointu ei tartu edes kymmenien vuosien aikana.
Puheviat. Joskus kyseessä on ihan oikeasti fysiologinen poikkeus, jolloin äänteet ei onnistu puhtaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin. Olin nuorena jonkin aikaa yhdessä himojuoksijamiehen kanssa. Itsekin harrastan lenkkeilyä, mutta huolimatta vuosikausien treenaamisesta "oikein", keskivauhtini eivät koskaan nousseet sille tasolle että olisimme voineet järkevästi juosta yhdessä. Tästä miesystävä jaksoi jankuttaa, painostaa ja ihmetellä. Nyt liikkeelle vaan, sillä se lähtee millä tulikin! Ai on flunssa? Miten paljon on kuumetta? Ai ei edes ole, kai nyt silloin voit lähteä juoksemaan? Nyt täysillä tämä mäki ylös, jaksaa jaksaa!
Tuo poikakaveri ei itse hirveästi välittänyt palautumisesta ja sykkeiden seuraamisesta, hänestä piti vaan treenata paljon ja kovaa ja "haastaa itseään". No joo, hänelle se sopi koska oli fysiologialtaan täysin päinvastainen kuin minä. Saattoi syödä kaksi kertaa päivässä jättiannoksen ja käydä juoksemassa tappovauhtisen lenkin, ja voi hyvin koko ajan. Verisuonetkin oli minun sormeni paksuiset. Sitäkin ihmetteli ja nälvi, että miten minun muka pitää "koko ajan" syödä, eli 4 tunnin välein.
Ahdistaa vieläkin kun muistelen niitä pakkolenkkejä joilla hän yritti opettaa minua yrittämään kovemmin, mistä seurasi minulle yleensä sitten treenitaukoa.
Lihasvoimalajit ja kestävyys ovat taas minulla vahvuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Olin nuorena jonkin aikaa yhdessä himojuoksijamiehen kanssa. Itsekin harrastan lenkkeilyä, mutta huolimatta vuosikausien treenaamisesta "oikein", keskivauhtini eivät koskaan nousseet sille tasolle että olisimme voineet järkevästi juosta yhdessä. Tästä miesystävä jaksoi jankuttaa, painostaa ja ihmetellä. Nyt liikkeelle vaan, sillä se lähtee millä tulikin! Ai on flunssa? Miten paljon on kuumetta? Ai ei edes ole, kai nyt silloin voit lähteä juoksemaan? Nyt täysillä tämä mäki ylös, jaksaa jaksaa!
Tuo poikakaveri ei itse hirveästi välittänyt palautumisesta ja sykkeiden seuraamisesta, hänestä piti vaan treenata paljon ja kovaa ja "haastaa itseään". No joo, hänelle se sopi koska oli fysiologialtaan täysin päinvastainen kuin minä. Saattoi syödä kaksi kertaa päivässä jättiannoksen ja käydä juoksemassa tappovauhtisen lenkin, ja voi hyvin koko ajan. Verisuonetkin oli minun sormeni paksuiset. Sitäkin ihmetteli ja nälvi, että miten minun muka pitää "koko ajan" syödä, eli 4 tunnin välein.
Ahdistaa vieläkin kun muistelen niitä pakkolenkkejä joilla hän yritti opettaa minua yrittämään kovemmin, mistä seurasi minulle yleensä sitten treenitaukoa.
Lihasvoimalajit ja kestävyys ovat taas minulla vahvuuksia.
Joskus mietin millaista elämä olisi jos olisi juuri tuollaisen super-liikkujan kroppa. Tiedän, että venyttely voi sattua, mutta itselläni eteentaivutus tuntuu siltä kuin joku leikkaisi linkkuveitsellä polven takaiset jänteet poikki. Ei tunnu edes takareisissä ja alaselkä on kankea kuin rautakanki. Toiset lihakset sen sijaan venyvät miellyttävästi ja kovakin venytys tuntuu tietyllä tavalla hyvältä, vaikka sattuukin. Tiedän siis millaista ns oikea ja terveellinen venytyskipu on.
Olisi myös mahtavaa, jos voisi harjoitella juoksua niin, että aloittaa vaikka juuri niillä lyhyillä höntsälenkeillä aluksi ja kesän lopuksi voisi juosta puolimaratonin 7km minuuttivauhdilla. Toisilta se ei vain onnistu, oli millaista oheisjumppaa ja venyttelyä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Olin nuorena jonkin aikaa yhdessä himojuoksijamiehen kanssa. Itsekin harrastan lenkkeilyä, mutta huolimatta vuosikausien treenaamisesta "oikein", keskivauhtini eivät koskaan nousseet sille tasolle että olisimme voineet järkevästi juosta yhdessä. Tästä miesystävä jaksoi jankuttaa, painostaa ja ihmetellä. Nyt liikkeelle vaan, sillä se lähtee millä tulikin! Ai on flunssa? Miten paljon on kuumetta? Ai ei edes ole, kai nyt silloin voit lähteä juoksemaan? Nyt täysillä tämä mäki ylös, jaksaa jaksaa!
Tuo poikakaveri ei itse hirveästi välittänyt palautumisesta ja sykkeiden seuraamisesta, hänestä piti vaan treenata paljon ja kovaa ja "haastaa itseään". No joo, hänelle se sopi koska oli fysiologialtaan täysin päinvastainen kuin minä. Saattoi syödä kaksi kertaa päivässä jättiannoksen ja käydä juoksemassa tappovauhtisen lenkin, ja voi hyvin koko ajan. Verisuonetkin oli minun sormeni paksuiset. Sitäkin ihmetteli ja nälvi, että miten minun muka pitää "koko ajan" syödä, eli 4 tunnin välein.
Ahdistaa vieläkin kun muistelen niitä pakkolenkkejä joilla hän yritti opettaa minua yrittämään kovemmin, mistä seurasi minulle yleensä sitten treenitaukoa.
Lihasvoimalajit ja kestävyys ovat taas minulla vahvuuksia.
Joskus mietin millaista elämä olisi jos olisi juuri tuollaisen super-liikkujan kroppa. Tiedän, että venyttely voi sattua, mutta itselläni eteentaivutus tuntuu siltä kuin joku leikkaisi linkkuveitsellä polven takaiset jänteet poikki. Ei tunnu edes takareisissä ja alaselkä on kankea kuin rautakanki. Toiset lihakset sen sijaan venyvät miellyttävästi ja kovakin venytys tuntuu tietyllä tavalla hyvältä, vaikka sattuukin. Tiedän siis millaista ns oikea ja terveellinen venytyskipu on.
Olisi myös mahtavaa, jos voisi harjoitella juoksua niin, että aloittaa vaikka juuri niillä lyhyillä höntsälenkeillä aluksi ja kesän lopuksi voisi juosta puolimaratonin 7km minuuttivauhdilla. Toisilta se ei vain onnistu, oli millaista oheisjumppaa ja venyttelyä tahansa.
Ohis, mutta hymähdin juoksuvauhdille. Pikakiitäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Olin nuorena jonkin aikaa yhdessä himojuoksijamiehen kanssa. Itsekin harrastan lenkkeilyä, mutta huolimatta vuosikausien treenaamisesta "oikein", keskivauhtini eivät koskaan nousseet sille tasolle että olisimme voineet järkevästi juosta yhdessä. Tästä miesystävä jaksoi jankuttaa, painostaa ja ihmetellä. Nyt liikkeelle vaan, sillä se lähtee millä tulikin! Ai on flunssa? Miten paljon on kuumetta? Ai ei edes ole, kai nyt silloin voit lähteä juoksemaan? Nyt täysillä tämä mäki ylös, jaksaa jaksaa!
Tuo poikakaveri ei itse hirveästi välittänyt palautumisesta ja sykkeiden seuraamisesta, hänestä piti vaan treenata paljon ja kovaa ja "haastaa itseään". No joo, hänelle se sopi koska oli fysiologialtaan täysin päinvastainen kuin minä. Saattoi syödä kaksi kertaa päivässä jättiannoksen ja käydä juoksemassa tappovauhtisen lenkin, ja voi hyvin koko ajan. Verisuonetkin oli minun sormeni paksuiset. Sitäkin ihmetteli ja nälvi, että miten minun muka pitää "koko ajan" syödä, eli 4 tunnin välein.
Ahdistaa vieläkin kun muistelen niitä pakkolenkkejä joilla hän yritti opettaa minua yrittämään kovemmin, mistä seurasi minulle yleensä sitten treenitaukoa.
Lihasvoimalajit ja kestävyys ovat taas minulla vahvuuksia.
Joskus mietin millaista elämä olisi jos olisi juuri tuollaisen super-liikkujan kroppa. Tiedän, että venyttely voi sattua, mutta itselläni eteentaivutus tuntuu siltä kuin joku leikkaisi linkkuveitsellä polven takaiset jänteet poikki. Ei tunnu edes takareisissä ja alaselkä on kankea kuin rautakanki. Toiset lihakset sen sijaan venyvät miellyttävästi ja kovakin venytys tuntuu tietyllä tavalla hyvältä, vaikka sattuukin. Tiedän siis millaista ns oikea ja terveellinen venytyskipu on.
Olisi myös mahtavaa, jos voisi harjoitella juoksua niin, että aloittaa vaikka juuri niillä lyhyillä höntsälenkeillä aluksi ja kesän lopuksi voisi juosta puolimaratonin 7km minuuttivauhdilla. Toisilta se ei vain onnistu, oli millaista oheisjumppaa ja venyttelyä tahansa.
Ohis, mutta hymähdin juoksuvauhdille. Pikakiitäjä.
Oho, heh. Tarkoitin tietysti 7 minuutin kilometrivauhtia. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin yläasteella liikkuvuusharjoitukset olivat osa liikunnan arvosanaa. Sinänsä tyhmää, koska kuten todettua kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti pääse kaikkiin asentoihin ja sitten syyllistetään huonoista elintavoista ja annetaan ymmärtää, että on oma vika kun ei onnistu.
MOVE testeissä on tämä venyvyys testi josta on välillä liikunnanopettajan kanssa väännetty. Meidän kilpaurheilua harrastava päivittäin venyttelevä kun on jäykkä kuin rautakanki ja ei tosiaan tuossa veny edes siihen nollaviivalle. Liikunnanopettaja jankuttaa lapselle että kyllä sinun pitäisi venytellä että kohtahan et enää edes pysty kävelemään tms kun olet niin huonossa kunnossa ja lapsi sitten ihan ihmeissään kun tosiaan venyttelee joka päivä ja harrastaa liikuntaa ohjatusti monta kertaa viikossa ja välipäivinäkin käy lenkillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Olin nuorena jonkin aikaa yhdessä himojuoksijamiehen kanssa. Itsekin harrastan lenkkeilyä, mutta huolimatta vuosikausien treenaamisesta "oikein", keskivauhtini eivät koskaan nousseet sille tasolle että olisimme voineet järkevästi juosta yhdessä. Tästä miesystävä jaksoi jankuttaa, painostaa ja ihmetellä. Nyt liikkeelle vaan, sillä se lähtee millä tulikin! Ai on flunssa? Miten paljon on kuumetta? Ai ei edes ole, kai nyt silloin voit lähteä juoksemaan? Nyt täysillä tämä mäki ylös, jaksaa jaksaa!
Tuo poikakaveri ei itse hirveästi välittänyt palautumisesta ja sykkeiden seuraamisesta, hänestä piti vaan treenata paljon ja kovaa ja "haastaa itseään". No joo, hänelle se sopi koska oli fysiologialtaan täysin päinvastainen kuin minä. Saattoi syödä kaksi kertaa päivässä jättiannoksen ja käydä juoksemassa tappovauhtisen lenkin, ja voi hyvin koko ajan. Verisuonetkin oli minun sormeni paksuiset. Sitäkin ihmetteli ja nälvi, että miten minun muka pitää "koko ajan" syödä, eli 4 tunnin välein.
Ahdistaa vieläkin kun muistelen niitä pakkolenkkejä joilla hän yritti opettaa minua yrittämään kovemmin, mistä seurasi minulle yleensä sitten treenitaukoa.
Lihasvoimalajit ja kestävyys ovat taas minulla vahvuuksia.
Joskus mietin millaista elämä olisi jos olisi juuri tuollaisen super-liikkujan kroppa. Tiedän, että venyttely voi sattua, mutta itselläni eteentaivutus tuntuu siltä kuin joku leikkaisi linkkuveitsellä polven takaiset jänteet poikki. Ei tunnu edes takareisissä ja alaselkä on kankea kuin rautakanki. Toiset lihakset sen sijaan venyvät miellyttävästi ja kovakin venytys tuntuu tietyllä tavalla hyvältä, vaikka sattuukin. Tiedän siis millaista ns oikea ja terveellinen venytyskipu on.
Olisi myös mahtavaa, jos voisi harjoitella juoksua niin, että aloittaa vaikka juuri niillä lyhyillä höntsälenkeillä aluksi ja kesän lopuksi voisi juosta puolimaratonin 7km minuuttivauhdilla. Toisilta se ei vain onnistu, oli millaista oheisjumppaa ja venyttelyä tahansa.
Ohis, mutta hymähdin juoksuvauhdille. Pikakiitäjä.
Oho, heh. Tarkoitin tietysti 7 minuutin kilometrivauhtia. :)
No ei tuokaan vauhti kyllä päätä huimaa. :D
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät myöskään pääse esimerkiksi sivuspagaattiin, tai saa käsistä kiinni selän takaa (toinen käsi ylä- ja toinen alakautta). Vaikka ihmisellä ei olisi mitään näkyvää CP-vammaa, niin jo pienet synnynnäiset vinoumat esim polvissa ja lannerangassa sekä rintakehän alueella voivat vaikeuttaa liikkuvuutta merkittävästi.
Olen itse juuri tuollainen henkilö. :D Ei mitään näkyviä vammoja paitsi vähän vinot polvet. En saanut edes pikkutyttönä käsiä selän takaa kiinni, vaikka olin ihan tavallinen aktiivinen ja leikkisä lapsi. Muistan asian, koska mummo ihmetteli sitä minulle ääneen. Kyse ei siis ole ollut siitä, että olisin vuosia istunut huonossa ryhdissä tietokoneen kanssa. Ihmiset vaan on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Olin nuorena jonkin aikaa yhdessä himojuoksijamiehen kanssa. Itsekin harrastan lenkkeilyä, mutta huolimatta vuosikausien treenaamisesta "oikein", keskivauhtini eivät koskaan nousseet sille tasolle että olisimme voineet järkevästi juosta yhdessä. Tästä miesystävä jaksoi jankuttaa, painostaa ja ihmetellä. Nyt liikkeelle vaan, sillä se lähtee millä tulikin! Ai on flunssa? Miten paljon on kuumetta? Ai ei edes ole, kai nyt silloin voit lähteä juoksemaan? Nyt täysillä tämä mäki ylös, jaksaa jaksaa!
Tuo poikakaveri ei itse hirveästi välittänyt palautumisesta ja sykkeiden seuraamisesta, hänestä piti vaan treenata paljon ja kovaa ja "haastaa itseään". No joo, hänelle se sopi koska oli fysiologialtaan täysin päinvastainen kuin minä. Saattoi syödä kaksi kertaa päivässä jättiannoksen ja käydä juoksemassa tappovauhtisen lenkin, ja voi hyvin koko ajan. Verisuonetkin oli minun sormeni paksuiset. Sitäkin ihmetteli ja nälvi, että miten minun muka pitää "koko ajan" syödä, eli 4 tunnin välein.
Ahdistaa vieläkin kun muistelen niitä pakkolenkkejä joilla hän yritti opettaa minua yrittämään kovemmin, mistä seurasi minulle yleensä sitten treenitaukoa.
Lihasvoimalajit ja kestävyys ovat taas minulla vahvuuksia.
Joskus mietin millaista elämä olisi jos olisi juuri tuollaisen super-liikkujan kroppa. Tiedän, että venyttely voi sattua, mutta itselläni eteentaivutus tuntuu siltä kuin joku leikkaisi linkkuveitsellä polven takaiset jänteet poikki. Ei tunnu edes takareisissä ja alaselkä on kankea kuin rautakanki. Toiset lihakset sen sijaan venyvät miellyttävästi ja kovakin venytys tuntuu tietyllä tavalla hyvältä, vaikka sattuukin. Tiedän siis millaista ns oikea ja terveellinen venytyskipu on.
Olisi myös mahtavaa, jos voisi harjoitella juoksua niin, että aloittaa vaikka juuri niillä lyhyillä höntsälenkeillä aluksi ja kesän lopuksi voisi juosta puolimaratonin 7km minuuttivauhdilla. Toisilta se ei vain onnistu, oli millaista oheisjumppaa ja venyttelyä tahansa.
Ohis, mutta hymähdin juoksuvauhdille. Pikakiitäjä.
Oho, heh. Tarkoitin tietysti 7 minuutin kilometrivauhtia. :)
No ei tuokaan vauhti kyllä päätä huimaa. :D
Se oli se pointti.
Leuanvedossa voi olla ruumiinrakenteesta todella paljon haittaa jos selkälihaksia ei saa aktivoitua kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
MOVE testeissä on tämä venyvyys testi josta on välillä liikunnanopettajan kanssa väännetty. Meidän kilpaurheilua harrastava päivittäin venyttelevä kun on jäykkä kuin rautakanki ja ei tosiaan tuossa veny edes siihen nollaviivalle. Liikunnanopettaja jankuttaa lapselle että kyllä sinun pitäisi venytellä että kohtahan et enää edes pysty kävelemään tms kun olet niin huonossa kunnossa ja lapsi sitten ihan ihmeissään kun tosiaan venyttelee joka päivä ja harrastaa liikuntaa ohjatusti monta kertaa viikossa ja välipäivinäkin käy lenkillä.
Itse muistan nuo venyvyystestit koulusta hyvin. Helpoimmat täydet pisteet ikinä, eikä edes tarvinnut venyttää yhtään, kunhan vain lysähti eteenpäin. Aina tuli kehuja liikunnanopettajalta. Ihan naurettava testi mielestäni, eikä mittaa oikeasti mitään. Viimeisillään raskaana ollessakin sain helposti sormet lattiaan vaikka ei ollut tullut venyteltyä aikoihin. Sen sijaan spagaattiin en ole ikinä harjoittelusta huolimatta päässyt kireiden lonkankoukistajien takia.
Vierailija kirjoitti:
Leuanvedossa voi olla ruumiinrakenteesta todella paljon haittaa jos selkälihaksia ei saa aktivoitua kunnolla.
Onhan siinä ihan mieletön ero, jos on leveät hartiat, voimakkaat käsivarret ja vähän painoa alakropassa, vs. päärynä kenellä on synnynnäisesti luisut hartiat, "pehmeät" käsivarret ja suurin osa painoasta persuksissa mikä laskee kehon painopisteen luonnottoman alas.
Kaikki eivät myöskään pääse esimerkiksi sivuspagaattiin, tai saa käsistä kiinni selän takaa (toinen käsi ylä- ja toinen alakautta). Vaikka ihmisellä ei olisi mitään näkyvää CP-vammaa, niin jo pienet synnynnäiset vinoumat esim polvissa ja lannerangassa sekä rintakehän alueella voivat vaikeuttaa liikkuvuutta merkittävästi.