Lue keskustelun säännöt.
Vauvakuumetta ei välttämättä tule ikinä - Se ei tarkoita etteikö kannattaisi tehdä lasta
26.05.2021 |
Olen itse tästä malliesimerkki. Sain esikoiseni ja toistaiseksi ainoani 30-vuotiaana ilman pienintäkään merkkiä vauvakuumeilusta. Minulle ei ollut todellakaan pikkutytöstä asti selvää että haluan äidiksi. Ei ollut edes pari vuotta sitten. Kadehdin ystäviäni jotka tiesivät tarkkaan että haluavat lapsia, itselläni ei ollut mitään hajua ja ajattelin että varmaan vauvakuume sitten tulee minullekin. Vaan ei tullut.
Tapasin aviomieheni 26-vuotiaana useamman pitkän epäonnistuneen avoliiton jälkeen. Tämä mies oli aivan toista maata kuin aikaisemmat poikaystävät. Hänestä huokui luottamus ja ensimmäistä kertaa koin tunteen, että joku rakastaa minua. Huomasin yhteenmuuton jälkeen miettiväni mielessäni että tuo mies olisi loistava isä lapsilleni. Mies halusi perheen mutta se ei ollut hänelle kynnyskysymys, sanoi että kaksistaankin on hyvä jos niin haluaisin. Luotin vaistooni ja päätin repäistä, halusin nähdä mitä kaikkea lapsielämällä olisi annettavaa.
Ja kyllä olen kiitollinen pienestä pojastamme. Ennen kaikkea olen onnellinen että tapasin nykyisen aviomieheni.
Kommentit (30)
Vauvakuumeettomuus onneksi kuitenkin helpottaa päätöksen tekemistä, kun tunne ei sumenna järkeä ja voi oikeasti vapaasti valita, ettei tee lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata tehdä jos ei ole varma.
Minulla lipsahti eka vauva, kun menin naimisiin. On esikoispoikani, aivan ihana nuori mies. Siitä innostuin ja tuli kaksi vielä. Kuumeesta ei ole koskaan ollut tietoakaan. Lapset on ihania.
Ei täällä kannata enää koskaan avata suutaan mistään lapsiin liittyvästä kun heti ovat velat sylki suupielistä roiskuen huutamassa miten ei kannata tehdä lapsia.
T. Sivustaseuraaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä kannata enää koskaan avata suutaan mistään lapsiin liittyvästä kun heti ovat velat sylki suupielistä roiskuen huutamassa miten ei kannata tehdä lapsia.
T. Sivustaseuraaja
Eiköhän parasta olisi, että jokainen saa tehdä niinkuin lystää, hankkia lapsia tai olla hankkimatta.
Entä jos tietää ettei halua nähdä mitä lapsielämällä olisi annettavana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei missään nimessä lapsia. Ihmisiä on liikaa, jo ihan siitä syystä.
Good for you, minä en ole koskaan tavannut miestä joka olisi esim rakastanut minua että siitäpä sitten lasta väkertämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla taas on ihana rakas mies mutta tiedostan että hänestä tulisi surkea isä :D Eikä minustakaan kovin hyvää äitiä. Onneksi ei ole vauvakuume iskenyt.
katso miten tätä maata johdetaan, niin tiedät ettei lapsia kannata tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tehdä jos ei ole varma.
Aika kurjaa elämää jos jokaisesta siirrosta pitää aina olla 100% varma
Toivoisin, että oma tarinani kuulostaa juuri tuolta muutaman vuoden kuluttua. Alku natsaa jo täsmälleen, nyt vaan puuttuu se lapsi. Aiheutan varmasti monelle tällä pahaa mieltä, mutta kyllä välillä olen epävarma, että haluanko lapsen vai en, ja silti se lapsi on nyt suunnitteilla. Luulen, että haluan, mutta mistä voin ihan oikeasti tietää ennen kuin kokeilen? Ehkä kadun, mutta ehkä katuisin myös lapsen hankkimatta jättämistä. Ja uskon, että jälkimmäistä katuisin vielä enemmän, koska se on kuitenkin mukana sitten koko elämän, lasta tuskin kadun kuin korkeintaan sen 18 vuotta. :)
Mutta siis, olen kyllä aika varma että lapsen haluan. En usko, että yhdenkään lapsiperheen elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista ja varmasti tulee niitä hetkiä, jolloin kyseenalaistaa tekonsa. Mutta uskon myös, että niitä hyviä hetkiä on enemmän ja kokonaisuus on plussan puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tehdä jos ei ole varma.
Aika kurjaa elämää jos jokaisesta siirrosta pitää aina olla 100% varma
Jos ne liittyvät vastuuseen jonkun toisen elämästä, niin pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä kannata enää koskaan avata suutaan mistään lapsiin liittyvästä kun heti ovat velat sylki suupielistä roiskuen huutamassa miten ei kannata tehdä lapsia.
T. Sivustaseuraaja
Ainoa, joka tässä ketjussa räyhää, olet sinä…😁
Ihan jokaisen ikioma yksityinen asia, hankkiiko lapsia, vai ei, vauvakuumeella, vai ilman.
Eikä tarvitse selitellä valintojaan kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä kannata enää koskaan avata suutaan mistään lapsiin liittyvästä kun heti ovat velat sylki suupielistä roiskuen huutamassa miten ei kannata tehdä lapsia.
T. Sivustaseuraaja
Just näin. Ikinä en ole tavannut tällaista vihaa vauvoja tai vauvoja haluavia kohtaan kuin täällä Vauva-palstalla viime vuosina, ironista...
Ihan sama mulle miten muut tekee, mut tuntuuhan se nyt kummalta, et sataa alapeukkuja, jos kerrot ITSE halunneesi lapsia. Vois jokainen miettiä, että mistä se viha eri päätöksiä tekeviä kohtaan kumpuaa?
Sanoisin, että jokaisen kannattaa näissä asioissa luottaa vaistoonsa. Se voi pysyä koko elämän samana tai sitten yllättää odottamattomasti.
Itse en ole koskaan kokenut halua saada omia lapsia, vaikka lapsista pidänkin. Minusta on ihanaa touhuta lasten kanssa, ystävystyä heidän kanssaan ja olla esimerkiksi "se hassu naapurintäti jolla on kissoja". Olen läheinen parin jo teini-ikään ehtineiden ystävieni lasten kanssa, vaikka en ole sukua enkä edes kummi. Olen silti elämässä mukana, yhtenä turvallisena aikuisena elämässä (ja tukemassa rahallisesti esimerkiksi mopokortin hankintaa).
Olen kolmevitonen, vakaassa parisuhteessa ja hyvässä taloudellisessa tilanteessa. Jos vahinkoraskaus iskisi, niin myönnän että miettisin päätöstä todella tarkkaan, mutta luultavasti päätyisin silti keskeyttämään raskauden. Onneksi ainakaan toistaiseksi (ja toivottavasti koskaan) en ole joutunut tähän tilanteeseen.
Minulla olisi kaikki edellytykset olla hyvä äiti, tarjota lapselle tasapainoisen ja hyvän elämän, mutta en vain näe sitä ns. "omana juttunani". Minulle veriside ja oman suvun jatkaminen ei ole koskaan tuntunut tärkeältä, ja jos joskus rakastuisin mieheen jolla on lapsia aiemmasta suhteesta, ottaisin epäröimättä koko paketin ja uskoisin kykeneväni rakastamaan myös lapsia, tai ainakin luomaan heihin läheisen siteen osana perhettä.
Minä olen aina tiennyt, että haluan lapsia, mutta suoranaista vauvakuumetta minulla ei ole ollut. En ole koskaan ollut sellaista tyyppiä, että ryntäisin silittelemään toisten vauvoja. Mutta omia lapsia olen aina halunnut ja niitä olen saanutkin. Omat lapset ovat ihania ja heidän kanssaan on mukava viettää aikaa. Yritän tehdä äitinä aina parhaani ja ajattelen aina lasteni etua ensin.
No jaa-a. Ei ollut minullakaan mitään erityistä vauvakuumetta. Eiköhän aika yleistäkin ole, että ei ole.
Mutta ei sitä lasta ole mikään pakko hommata. Ihan jees pysyä lapsettomanakin. Eli siinä mielessä ihan sama.