Euroviisut 2022 OFFICIAL
Kommentit (12303)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen naureskelin lukiessani palstan "Rasmus on varmasti top 5:ssä"-kommentteja. Samoin iltauutisissa jälleen kerrottiin Suomen olevan ennakkosuosikki ja Rasmus itsekin puhui, että sijoitus top 10:ssä. Mun mielestä Rasmus on ihan häntäpään sijansa ansainnut useammastakin syystä.
Ensinnäkään ei mitään uutta eikä raikasta niin Rasmuksessa kuin biisissäkään. Naftaliinista kaivettu 20 sitten suosion huipulla ollut yhtye, jonka keulakuva ei osaa uudistua sitten yhtään. Lisäksi täällä haukutaan aina Ruotsia laskelmoidusta euroviisubiisistä mutta ihan samaa laskelmoitua ja viimeisen päälle hiottua, ulkomailta ostettua tuontitavaraa on myös Jezebel. Rasmuksen Lauri kertoi biisin taustasta näin, suora sitaatti: "
Jezebel-kappale lähti syntymään niin, että Ylönen sai päähänsä aihion kappaleesta. Hän ajatteli, että biisissä olisi potentiaalia Euroviisuihin. Tässä kohtaa hän otti yhteyttä laulunkirjoittaja-tuottaja Desmond Childiin, jota hän itse kutsuu ”ehkä maailman kovimmaksi biisinikkariksi”. Childin kynästä ovat lähtöisin esimerkiksi Alice Cooperin Poison, Bon Jovin Livin’ on a Prayer ja Kissin I Was Made for Loving You. Child on aiemmin tuottanut The Rasmuksen Black Roses -albumin vuodelta 2008. Ylösen yhteydenotto Childille oli ytimekäs.
- Pistin hänelle tekstiviestin, jossa luki: ”Nyt tarvitsisimme apua. Pitäisi kirjoittaa maailman kovin biisi ja voittaa Euroviisut. Onko sinulla aikaa?” Ylönen kertoo.!"
Toinen virhe olettaa, että koska yhtyeellä oli keski-Euroopassa menestystä 2000-luvun alussa, on se sama menestys nyt käännettävissä viisuvoitoksi. Eri asia olisi ollut, jos Rasmus olisi ollut Euroviisuisssa vuonna 2002.
Kolmanteen pointtiin sanon vaan sen, että verratkaa Rasmuksen Lauria vaikka Måneskinin Damianoa ja miettikää, kumpi on esteetttisesti viehättävämpi. Kovasti paheksutaan täällä Espanjan per se esitystä mutta käsi sydämellä, kuka haluaa oikeasti nähdä Rasmuksen Laurin näköisen miehen ilman paitaa?
Sen sijaan esim. Englannin voittajalle kaikki kunnia ja sympatia! Itse tehty biisi, huikea lauluääni ja karisma isolla lavalla. Ja tietenkin hieno juttu, että Tiktokin kautta tehnyt läpimurtonsa. Juuri tuollaisille uusille ja lahjakkaille kasvoille Euroviisut on mainio areena.
On kyllä vähän epäreilua verrata Lauria Damianoon, joka muistuttaa lähinnä kreikkalaista jumalaa. Ei noita ole edes yhtä miljoonasta. Laurin ulkonäössä ei ole mitään vikaa, ei myöskään vikaa siinä, että hän on uskollinen omalle tyylilleen, josta itse pitää.
Iso-Britannian biisistä on pakko sanoa, että näitä tämän tyyppisiä kappaleita on vuosikymmenten aikana kuultu euroviisuissa kyllästymiseen asti, niitä on ollut 13 tusinassa. Hieno ääni miehellä kyllä ja vaikuttaa tosi sympaattiselta ihmiseltä, mutta uutta ja raikasta tuossa on vain TikTok.
Anteeksi mutta mä en tajua mitä komeaa siinä Damianossa muka on. Näyttää ikäänsä 15 vuotta vanhemmalta, kasvot on aivan liian karut, rokkityyli ja jatkuva paljastelu ei sytytä yhtään. Siis ei tipan tippaa. Vaihtaisin pöytää jos hänen näköisensä tulisi iskemään.
Sen sijaan Azerbaijanin poika oli supersöpö.
Eli mitä tästä opimme - makuja on monia.
Luulen, että jos Ethan olis Måneskinin laulaja ja Damiano rumpali, niin tasan tarkkaan kaikki kuolais Ethania samalla lailla kun nyt Damianoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/56c9c1f6-a3fa-4b8d-a3f5-f59ce4b89cb2
Surkea tämä Iltalehden juttu Suomen raadin ruotsi-myönteisyydestä. "Euroviisujen äänestystilastojen mukaan Suomi ja Ruotsi ovat antaneet toisilleen eniten täysiä pisteitä 2010-luvun jälkeen. Viimeksi Ruotsi on antanut Suomen edustajalle täydet pisteet viime vuonna eli 2021, kun Blind Channel -yhtye edusti Euroviisuissa." Niin, Ruotsin yleisö antoi täydet, mutta raati ei mitään. Eli Suomi ja Ruotsi eivät todellakaan tue toisiaan pisteissä kuten jutussa väitetään. Jotenkin noloa kun Suomen raati aina mielistelee Ruotsia mutta ikinä emme saa heiltä pisteitä takaisin. Tänä vuonna Ruotsin biisi oli tosin parempi kuin viimevuonna, mutta ei silloinkaan olisi tarvinnut sitä viittä pistettä antaa... Muutenkin kyseenalaista tuo raatien painoarvo, kun niin iso osa pisteistä on viiden ihmisen päättämiä. Voisi olla vaikka 25% raadit ja 75% kansa.
Tai joku erityismaininta-palkinto raatien suosikki 😅
Kannattaisin muutenkin tuota, että olisi useampi palkinto.
Itse asiassa siellä onkin, mutta niistä ei koskaan puhuta mitään: https://eurovision.tv/story/2022-marcel-bezencon-winners
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Euroviisuissa ollut koskaan jazzia?
On ollut mm. Saksalla. Arvaa miten kävi... :D
Ihana Roger Cicero.
Menehtyi aivan liian nuorena 😥.
Miksi menehtyi?
Sillä oli joku perinnöllinen keuhkosyöpä tai joku. Isänsä tai isoisänsä kuoli aikoinaan samaan tautiin.
Siis kuka on Kalushin tuo laulaja ja huilunsoittaja? En usko sen olevan Ihor, näyttää ihan erilaiselta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveä space man ränkytys olisi voinut olla sellanen jonka bannattaisiin euroviisuista kun kuurot mammat äänestää sitä ihan liikaa. Hyvä ettei sentään voittanut mutta onhan toka sija aivan liian korkea tollaselle viiksivallulle
Kylläpäs nyt meni jollekin amisviikselle tunteisiin. :D
Nuorisolla tuo mauton ränkytys menee tunteisiin huonolla tavalla. Menee hermo siihen space man jollotukseen ja partajooseppikaan ei vaikuta tunteisiin positiivisella tavalla.
Jaksaa jaksaa länkyttää... :D Mistä päättelet että sitä jotkut "mammat" muka äänestivät. Nuorethan tiktokkeja enemmän harrastavat ja tuo tyyppi on tunnettu nimenomaan somesta.
Eikä mulla on koko päivän soinu päässä toi Serbian kappale.😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko Kyproksen esiintymispaikka semissä jotenkin huono kun se biisi ei jäänyt mieleen yhtään mutta nyt kun kuuntelin Spotifysta niin rakastuin siihen kappaleeseen 🤍🧡
Ei osaa laulaa livenä.
Kuuliko kukaan muu Kyproksen kappaleessa pätkää Montserrat Caballén Hijo de la Lunasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oikein mikään muu kuin portugalin biisi ei kestä kuuntelua.
Portugali sai todella huonot yleisöpisteet, suuri yleisö ei tykännyt.
Ei tajua fadon päälle. Sitten kaihoa tarkoittava sana sausade ei avautunut ihmisille. Osa luuli, että yrittävät laulaa sausagesta.
Saudade. Tanskassakin on sana savne eli kaivata.
Ruotsin sakna on varmaankin samaa kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveä space man ränkytys olisi voinut olla sellanen jonka bannattaisiin euroviisuista kun kuurot mammat äänestää sitä ihan liikaa. Hyvä ettei sentään voittanut mutta onhan toka sija aivan liian korkea tollaselle viiksivallulle
Kylläpäs nyt meni jollekin amisviikselle tunteisiin. :D
Nuorisolla tuo mauton ränkytys menee tunteisiin huonolla tavalla. Menee hermo siihen space man jollotukseen ja partajooseppikaan ei vaikuta tunteisiin positiivisella tavalla.
Jaksaa jaksaa länkyttää... :D Mistä päättelet että sitä jotkut "mammat" muka äänestivät. Nuorethan tiktokkeja enemmän harrastavat ja tuo tyyppi on tunnettu nimenomaan somesta.
No eipä kukaan partajoosepista tiennyt ennen euroviisuja

Koska tuo voi hyvin upota sellaiselle jolla on jo näkö ja kuulo huonontuneet ja standardit muutenkin vanhanaikaiset
Vierailija kirjoitti:
Todella ärsyttävä eilen yöllä kun voittajabiisi esiintyi niin tämä Suomen juontaja luettelee pitkän listan työkavereitaan joita haluaa kiittää. Voisko nämä työkavereiden kiitokset antaa heille vaikka kasvotusten eikä suorassa lähetyksessä kun ketään ei oikeasti tv-yleisössä kiinnosta kuinka oli kivaa tehdä töitä Millan ja Matin ja Sofian ja Jessen ja Tiivi-Taavin ja Hipsun ja Laalaan kanssa, kun mieluummin kuuntelisin sitä voittajabiisiä.
Tämä oli töräys. Toivottavasti palautetta on saatu, eikä toistu jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Eikä mulla on koko päivän soinu päässä toi Serbian kappale.😂
Mulla kans 🤣Ensireaktio oli että mitä hittoa nyt taas mutta parin kuuntelukerran jälkeen olin ihan myyty.
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen naureskelin lukiessani palstan "Rasmus on varmasti top 5:ssä"-kommentteja. Samoin iltauutisissa jälleen kerrottiin Suomen olevan ennakkosuosikki ja Rasmus itsekin puhui, että sijoitus top 10:ssä. Mun mielestä Rasmus on ihan häntäpään sijansa ansainnut useammastakin syystä.
Ensinnäkään ei mitään uutta eikä raikasta niin Rasmuksessa kuin biisissäkään. Naftaliinista kaivettu 20 sitten suosion huipulla ollut yhtye, jonka keulakuva ei osaa uudistua sitten yhtään. Lisäksi täällä haukutaan aina Ruotsia laskelmoidusta euroviisubiisistä mutta ihan samaa laskelmoitua ja viimeisen päälle hiottua, ulkomailta ostettua tuontitavaraa on myös Jezebel. Rasmuksen Lauri kertoi biisin taustasta näin, suora sitaatti: "
Jezebel-kappale lähti syntymään niin, että Ylönen sai päähänsä aihion kappaleesta. Hän ajatteli, että biisissä olisi potentiaalia Euroviisuihin. Tässä kohtaa hän otti yhteyttä laulunkirjoittaja-tuottaja Desmond Childiin, jota hän itse kutsuu ”ehkä maailman kovimmaksi biisinikkariksi”. Childin kynästä ovat lähtöisin esimerkiksi Alice Cooperin Poison, Bon Jovin Livin’ on a Prayer ja Kissin I Was Made for Loving You. Child on aiemmin tuottanut The Rasmuksen Black Roses -albumin vuodelta 2008. Ylösen yhteydenotto Childille oli ytimekäs.
- Pistin hänelle tekstiviestin, jossa luki: ”Nyt tarvitsisimme apua. Pitäisi kirjoittaa maailman kovin biisi ja voittaa Euroviisut. Onko sinulla aikaa?” Ylönen kertoo.!"
Toinen virhe olettaa, että koska yhtyeellä oli keski-Euroopassa menestystä 2000-luvun alussa, on se sama menestys nyt käännettävissä viisuvoitoksi. Eri asia olisi ollut, jos Rasmus olisi ollut Euroviisuisssa vuonna 2002.
Kolmanteen pointtiin sanon vaan sen, että verratkaa Rasmuksen Lauria vaikka Måneskinin Damianoa ja miettikää, kumpi on esteetttisesti viehättävämpi. Kovasti paheksutaan täällä Espanjan per se esitystä mutta käsi sydämellä, kuka haluaa oikeasti nähdä Rasmuksen Laurin näköisen miehen ilman paitaa?
Sen sijaan esim. Englannin voittajalle kaikki kunnia ja sympatia! Itse tehty biisi, huikea lauluääni ja karisma isolla lavalla. Ja tietenkin hieno juttu, että Tiktokin kautta tehnyt läpimurtonsa. Juuri tuollaisille uusille ja lahjakkaille kasvoille Euroviisut on mainio areena.
On kyllä vähän epäreilua verrata Lauria Damianoon, joka muistuttaa lähinnä kreikkalaista jumalaa. Ei noita ole edes yhtä miljoonasta. Laurin ulkonäössä ei ole mitään vikaa, ei myöskään vikaa siinä, että hän on uskollinen omalle tyylilleen, josta itse pitää.
Iso-Britannian biisistä on pakko sanoa, että näitä tämän tyyppisiä kappaleita on vuosikymmenten aikana kuultu euroviisuissa kyllästymiseen asti, niitä on ollut 13 tusinassa. Hieno ääni miehellä kyllä ja vaikuttaa tosi sympaattiselta ihmiseltä, mutta uutta ja raikasta tuossa on vain TikTok.
Anteeksi mutta mä en tajua mitä komeaa siinä Damianossa muka on. Näyttää ikäänsä 15 vuotta vanhemmalta, kasvot on aivan liian karut, rokkityyli ja jatkuva paljastelu ei sytytä yhtään. Siis ei tipan tippaa. Vaihtaisin pöytää jos hänen näköisensä tulisi iskemään.
Sen sijaan Azerbaijanin poika oli supersöpö.
Eli mitä tästä opimme - makuja on monia.
Itse asiassa ei tässä ole kyse kenenkään henkilökohtaisesta mausta, vaan tietyistä universaaleista kauneusihanteista. Ei kaikki miehet kuolanneet Grace Kellyäkään, mutta tiettyjen, objektiivisten määritelmien mukaan hän oli todella kaunis. Klassinen kaunotar.
Damianon androgyyni olemus, rokkityyli jne. ei välttämättä sytytä, mutta on aika outoa, jos hänen kasvojensa kauneutta ja esim. todella upeaa luustoa ei ollenkaan huomaa. Tässä kuvassa Damianon kasvojen "veistoksellisuus" (vrt. mainitsemani kreikkalainen jumala) tulee hyvin esille:
No edelleenkin olen sitä mieltä että hänen kasvoissaan ei ole mitään järisyttävän ihmeellistä. Ne ovat aivan liian vahvapiirteiset ollakseen klassisesti "maailman komeimpien" joukossa. Tuo kuva ei herätä minussa mitään ihastusta.
No itsekin olen sitä mieltä, että muutama lisäkilo ei tekisi Damianolle pahaa. Olisi kyllä kiva kuulla, millaisia me "maailman komeimmat" miehet mielestäsi ovat. Voitko antaa jonkun esimerkin?
Siis NE "maailman komeimmat" tietenkin.
Wiskari, Herlevi ja Soini ens vuonna stagelle ja vilautteleen pakaroitaan. Biisinä Mighty rear and full sails -humppa.
Tää pitäis toteuttaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkös se Aira Samulin olisi tanssikunnossa? Se taustatanssiaksi ja biisiin Airan naurua. Kukas olisi artisti?
No Karita Mattila ja ajattelin ihan tosissani, että tämä voisi olla hyvä veto.
Aika liuta oopperalaulajia on ollut yrittämässä, ei kummoista menestystä.
Cezar, Alenka Gotar, Malena Ehrman jne kaikki finaalissa.
Ja ne Italian kolme tenoria, joilla oli Wienin viisufinaalissa kappale Il grande amore. Se sai sinä vuonna kaikista eniten yleisöääniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika epäreilua, että viiden hengen raatien mielipiteillä on yhtä suuri painoarvo kuin miljoonilla eurooppalaisilla!
Myös maiden esiintymisjärjestykset pitäisi arpoa, ihan sama vaikka tulisi viisi balladia peräkkäin. Se olisi reilua.
Raateja pitäisi laajentaa. Ehdottomasti. Sen lisäksi painoarvoa vähentää 30%.
Tänä vuonna useimmat raadit oli positiivinen yllätys sen suhteen, että eivät lähteneet mukaan politikointiin vaan arvioivat esitykset ihan kuten heidän tehtäviinsä kuuluu.
Miten olisi ensi vuoden edustajaksi Hermannin Olli, siinä on nimittäin kroppa kunnossa ja vetäisi varmaan menevän shown. Olisi vähän pohjoismaista viikinkiä kreikkalaisten jumalien sekaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin ryhdistäydytään ja ajatellaan tulevaisuutta. Ensi vuonna on hyvä perehtyä tarkemmin suomalaiseen humppaan ja tanssijat taustalle pareittain tanssaamaan.
Me ollaan kuuluja humpasta, niin oli nääkin polvihumppaajat olleet tänä vuonna. Tasoa voi nostaa ensi vuonna ja railakasta menoa hyvällä rytmillä.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkös se Aira Samulin olisi tanssikunnossa? Se taustatanssiaksi ja biisiin Airan naurua. Kukas olisi artisti?
Loirin Vesku siihen monkumaan.
https://www.is.fi/viihde/art-2000008818770.html
Euroviisuihin liittyvistä aiheista raportoivan Eurovoix-sivuston mukaan piste-epäselvyydet kohdistuvat Azerbaidžaniin, Georgiaan, Montenegroon, Puolaan, Romaniaan ja San Marinoon.