En jaksa enää! Onko oikeasti missään otettu kantaa siihen, milloin maskisuosituksesta luovutaan?
Tämä maskin käyttö on itselleni ehkä kaikkein kuormittavinta koko korona-ajassa. Miksi missään ei puhuta siitä, milloin maskisuosituksesta luovutaan? Ahdistaa ja stressaa jo etukäteen, kun edessä on pitkä junamatka, ja joudun käyttämään hiostavaa maskia sen ajan. Ja kokeiltu on sekä kirurgiset että kangasmaskit, molempien kanssa on tukalaa. kangasmaskeja leikkelin vielä ohuemmaksi (poistin sisäkankaat) ja pistelin parsinneulalla sen täyteen reikiä, mutta ei sekään auttanut.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä myös itse, että ulkotilojen turvaväleistä luopumisesta kyllä keskustellaan, muttei maskeista. Siltikin turvavälit ovat kaikkein tärkein keino tartuntojen välttämisessä.
Tietysti siksi, koska maskit ovat plandemian muistuttajia, eihän niin hyvästä muistuttajasta ja hyvesignaloinnin välineestä haluta luopua. Sen perusteella myös näkee, että kuka noudattaa koronakulttia.
Minulle maskista tulee huuliherpes sekä finnejä leukaan ja rillit vaan huurtuu, vaikka omistan 5 erilaista maskia. Nyt alkaa riittää. Aion mennä kauppaan ilman ja jos saan koronan ja kuolen, niin voi voi. Kuolenpahan ainakin ilman herpestä!

Ei se maski sinua tartunnalta suojaakaan. Jos se aiheuttaa herpestä, niin kannattaa kyllä olla ilman. Ihan kohtuuton haitta.
Ei sitä kenenkään ole pakko käyttää. En itsekään ole käyttänyt kertaakaan korona-aikana, vaikka käynkin lähes päivittäin kaupassa isossa kaupungissa
Vierailija kirjoitti:
Minulle maskista tulee huuliherpes sekä finnejä leukaan ja rillit vaan huurtuu, vaikka omistan 5 erilaista maskia. Nyt alkaa riittää. Aion mennä kauppaan ilman ja jos saan koronan ja kuolen, niin voi voi. Kuolenpahan ainakin ilman herpestä!
Maskilla suojataan muita ihmisiä.
CDC on nimenomaan jo sanonut, että enää ei tarvitse pitää etäisyyttä eikä pitää maskia. Uskon CDC:hen.
CDC antoi uudet ohjeet 13.5.21:
https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/vaccines/fully-vaccinated-gui…
"Update that fully vaccinated people no longer need to wear a mask or physically distance in any setting, except where required by federal, state, local, tribal, or territorial laws, rules, and regulations, including local business and workplace guidance
Update that fully vaccinated people can refrain from testing following a known exposure unless they are residents or employees of a correctional or detention facility or a homeless shelter"
HIENOA!
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kenenkään ole pakko käyttää. En itsekään ole käyttänyt kertaakaan korona-aikana, vaikka käynkin lähes päivittäin kaupassa isossa kaupungissa
Teitä kutsutaan ns. Vapaamatkustajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Minulle maskista tulee huuliherpes sekä finnejä leukaan ja rillit vaan huurtuu, vaikka omistan 5 erilaista maskia. Nyt alkaa riittää. Aion mennä kauppaan ilman ja jos saan koronan ja kuolen, niin voi voi. Kuolenpahan ainakin ilman herpestä!
IS kertoi totuuden kasvomaskeista:
"Se tuhoaa aivosoluja"
"– Korona on kaikkien aikojen suurin huijaus"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007995943.html
IS jopa sen sanoi:
"Yleisvaikutelmana todettakoon, että mikäli koronan kukistaminen olisi Suomessa kiinni maskien käyttämisestä julkisilla paikoilla, korona olisi jo kukistunut."
Maskeilla voi pyyhkiä persettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle maskista tulee huuliherpes sekä finnejä leukaan ja rillit vaan huurtuu, vaikka omistan 5 erilaista maskia. Nyt alkaa riittää. Aion mennä kauppaan ilman ja jos saan koronan ja kuolen, niin voi voi. Kuolenpahan ainakin ilman herpestä!
Maskilla suojataan muita ihmisiä.
Tämä höpölässytys jo saisi loppua, jokainen päättää itse mitä tekee ja hyvesignalointi saa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Onpa joidenkin elämä vaikeaa. Hiostava maski on ihan ylitsepääsemätön ongelma.
Hanki talkkia ja laita joko maskiin tai leukaan, niille kohdille, jotka hiostaa.
En tiedä onko nämä jutut ironisia, vai ihanko epäironisesti jotkut sitä maskia oikeasti yhä pitää???
New Study: No correlation between school mask mandates and COVID-19 case rates for students and staff in Florida, New York, and Massachusetts.
https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.05.19.21257467v1
Tiedekään ei puolla maskin käyttöä. Eikä kaupoissakaan enää näe vaippanaamoja kovinkaan paljoa. Voitte jo lopettaa sen. Itse en ole käyttänyt maskia koko aikana muuta kuin lentokoneessa lomamatkoilla. Enkä ole saanut pöpöjä kertaakaan siitä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle maskista tulee huuliherpes sekä finnejä leukaan ja rillit vaan huurtuu, vaikka omistan 5 erilaista maskia. Nyt alkaa riittää. Aion mennä kauppaan ilman ja jos saan koronan ja kuolen, niin voi voi. Kuolenpahan ainakin ilman herpestä!
Maskilla suojataan muita ihmisiä.
Tämä höpölässytys jo saisi loppua, jokainen päättää itse mitä tekee ja hyvesignalointi saa riittää.
Yhteiskuntahan ei toimi näin, että jokainen päättää mitä itse haluaa tehdä. Toki aina teitä rusinoiden nyppijöitä on.
Tämän jokainen tervejärkinen aikuinen ymmärtää.

Niin, paitsi että se suojaus ei toimi, koska maski ei estä aerosolitartuntoja. Eli vaikka käyttäisi maskia, voi silti tartuttaa toisen, jos itsellä sattuu olemaan koronavirus.
Toinen kysymys on sitten se, onko järkevää, että koronatapausten ollessa kovin alhaisia, "suojataan" edelleen muita maskilla - käytännössä siis silloin 99% ihmisistä tai jopa enemmän käyttää maskeja ihan turhaan. Tässä vaiheessa voi jo miettiä, onko kyseessä ylimitoitettu toimi.

Kyllä todellakin pitää saada itse päättää kun kyse on naaman peittämisestä ja tutkitustikin ihan turhaan!
Moni maa on jo luopumassa maskin käytöstä rokotettujen osalta. Suomen johto taitaa tykätä diktatuurista?
Ei maskeissa ole kyse mistään "suojaamisesta", vaan silkasta hyvesignaloinnista ja "pandemian" muistuttamisesta. Ei mistään muusta. Eihän se nyt sovi, että ihmiset unohtaisivat, että nyt on jotain meneillään ja niitä tarvitaan myös siksi, että ihmisille saataisiin laitettua kokeelliset pistokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle maskista tulee huuliherpes sekä finnejä leukaan ja rillit vaan huurtuu, vaikka omistan 5 erilaista maskia. Nyt alkaa riittää. Aion mennä kauppaan ilman ja jos saan koronan ja kuolen, niin voi voi. Kuolenpahan ainakin ilman herpestä!
Maskilla suojataan muita ihmisiä.
Niin, paitsi että se suojaus ei toimi, koska maski ei estä aerosolitartuntoja. Eli vaikka käyttäisi maskia, voi silti tartuttaa toisen, jos itsellä sattuu olemaan koronavirus.
Toinen kysymys on sitten se, onko järkevää, että koronatapausten ollessa kovin alhaisia, "suojataan" edelleen muita maskilla - käytännössä siis silloin 99% ihmisistä tai jopa enemmän käyttää maskeja ihan turhaan. Tässä vaiheessa voi jo miettiä, onko kyseessä ylimitoitettu toimi.
Niinpä, ja joskus kannattaa myös muistaa, että joku tienaa tällä.
Plus maskien ympäristökuormitus, joka on mittasuhteiltaan valtava.
Kovasti toivoisin että maskin käyttö voitaisiin kesäksi lopettaa. Työpaikalla on pakko käyttää joko maskia tai visiiriä. Molemmat todella epämiellyttäviä käyttää. Jos asiakkaat lopettavat maskin käytön, kai me myyjätkin joskus saadaan lopettaa. Meillähän tämä ei ole oma valinta, vaan työnantajan vaatimus, jota on pakko noudattaa tai sitten irtisanoutua töistä.
Itse en ole kertaakaan käyttänyt, eikä kyllä kukaan ole sanonut mitään. Voit sanoa, että sinulla on terveydellinen este. Jos joku alkaa kitisemään silti, niin tuumi vain, että tuohon ahdistukseen on saatavilla apua :)
Jos tahtoisit välttyä koronalta käyttäisit FFP2 tason maskia, mutta jos et pysty käyttämään tehokkaampaa maskia, niin otat riskin saada koronan. Voit olla ilman kirurgista tai leikeltyä kangasmaskiasi. Niistä ei ole hyötyä. Minä en matkustaisi, jos en pystyisi käyttämään FFP2-maskia tiiviisti puettuna. Matkustaisin vain välttämättömät matkat muutenkin.
Koska alat olla väsynyt maskeihin, niin olisiko aika siirtyä koronan tukahduttamista tahtovien leiriin? Me ei tahdottaisi jatkaa kuukaudesta ja nyt jo vuodesta toiseen tätä kituvaa elämää. Matkustavien oikeudet tuoda tauti uudestaan Suomeen ei voi olla niin tärkeä, kuin täällä päivästä toiseen elävien. Matkustavat voivat maksaa itse karanteenihotellinsa.