Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Umpikujassa työpaikallani :-(

Vierailija
08.08.2008 |

Olen todella ahdistunut työpaikallani olevan tilanteen takia. Olemme pieni työyhteisö pienessä sosiaalialan toimipaikassa. Nyt meistä yksi on sairastunut vakavasti ja hänellä on odotettavissa pitkä sairasloma, jos nyt edes tulee takaisin.



Huoli työkaverista painaa ja rassaa, mutta nyt sain kuulla että pomoni haluaa erään ihmisen hänen sijaisekseen jonka käytös on aivan mahdotonta minua kohtaan :-( Jo nyt kun kävi työpaikallani olemassa muutaman tunnin, hän teki selväksi kuka täällä käskee ja määrää. Pomoni on kertakaikkiaan niin hiljainen tossukka ettei hän välitä, päinvastoin hän on sitä mieltä että työyhteisämme tarvisee tuollaisen "ulospäinsuuntautuneen" ihmisen meidän hissukoiden sekaan.



Parin tunnin aikana hän körmyytti minua kaksi kertaa työasioista, ja alkoi neuvomaan asiasta jonka tiedän tasan tarkkaan ja osaan hoitaa. Ne jotka kuulivat hänen käytöksensä minua kohtaan olivat aivan pöyristyneitä, miten joku voi käyttäytyä tuolla tavoin. Hän on paljon vähemmän koulutetumpi kuin minä, mutta ns. oman kokemuksen omaava (päihdetausta). Jollain tavoin vaistoan, että hänellä on valtava tarve osoittaa että hän on minua parempi ja osaavampi. Se on todella rasittavaa :-(



Pelkään, etten kertakaikkiaan jaksa kyseistä henkilöä työkaverinani, menen jotenkin aivan lukkoon hänen kanssaan. Ja koska meillä on pieni työyhteisö, en pääse edes "karkuun" vaan jouden tekemään yhteistyötä hänen kanssaan hyvinkin tiiviisti :-( Pomolle en voi valittaa, koska hän ihannoi tätä henkilöä yli kaiken joten minulle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kestää tai etsiä uusi työpaikka, joka sekin tuntuu huonolta vaihtoehdolta.



Mitä mieltä tilanteestani? Olen todella ahdistunut :-(

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kokee tilanteen samoin, niin kannattaa mennä yhdessä juttelemaan pomolle. Muuten voi tulla lisää sairaslomia, vaikka tekisittekin parhaanne jaksamisessanne. Asian voi muotoilla kauniisti esim, että ko henkilö on hyvä jossakin ...., mutta ei mielestänne sopiva teidän työyhteisöönne, koska on esim rasittava persoonana ja yhteistyö hänen kanssaan on takkuillut ennenkin.



Miten pitkästä ajasta on kysymys? Jos työkaverinne voi palata sairauslomaltaan tiedettynä ajankohtana, niin ehkä kestätte vain tilanteen?

Vierailija
2/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on vaan niin, että työkaveriasi et voi valita, joten joko yrität sopeutua ja etsiä selviytymiskeinoja tai sitten lähdet ja etsit uuden työpaikan.



Jos päätät jäädä, niin keksi hyviä lauseita jo valmiiksi, millä puolustat itseäsi. En ymmärrä mikset voi pomollesi sanoa näistä tuntemuksistasi.

Älä anna tämän uuden ihmisen pomottaa itseäsi. Sinulla on oikeus pitää puolesi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän pitää nyt yhteis tuumin laittaa tälle ihmiselle luu kurkkuun, mikäli pomo ei voi tehdä asialle yhtään mitään.

Vierailija
4/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

luultavasti pidempäänkin. Työyhteisömme on niin pieni ettei siihen virallisesti kuulu kuin minä, pomoni ja tämä tuleva henkilö. Sitten on ihmisiä jotka ovat mukana työllistettyinä yms. mutta heillä ei ole sanavaltaa tähän asiaan. siksi olen yksin tämän asian kanssa.



Tietysti voin valittaa ylemmälle pomolleni (ei fyysisesti työpaikallani, näen vain kerran viikossa) asiasta mutta sitten saan vihat niskaani lähipomoltani kun menen valittamaan hänen pomolleen hänen valitsemastaan työntekijästä. Eli olen aika umpikujassa tämän homman kanssa.....ap

Vierailija
5/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luonnehditaan yleensä herttaiseksi, sydämelliseksi yms. Eli olen sellainen rauhaa rakastava, joka haluaa tehdä työnsä rauhassa ja yrittää olla sovussa kaikkien kanssa. En oikein pärjää konfliktitilanteissa :-( ap

Vierailija
6/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sulle todistaa, että hän on pätevä, niin suo se hänelle. Usein tuollaisten tyyppien kanssa pärjää, kun antaa heille tunnustusta. Eli kun hän huomaa että arvostat häntä, niin hänen ei tarvitse enää pompotella sinua. Onnea matkaan:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on vaan niin, että työkaveriasi et voi valita, joten joko yrität sopeutua ja etsiä selviytymiskeinoja tai sitten lähdet ja etsit uuden työpaikan.

Monessa paikassa sosiaaliset öykkärit terrorisoivat tai yrittävät terrorisoida koko työyhteisöä. Se on työnantajan ja esimiehen velvollisuus järjestää kaikille inhimilliset työolot. Vaihtoehtona ei ole että kiltit ihmiset aina vaihtavat työpaikkaa.

Vierailija
8/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiusaamista ettei tosikaan. onko tämä ihiminen n. 50 v ja etunimen ekakirjain E? Kaikki kun täsmää... munt irtisanottiin kun en kestänyt hänen kiusaamistaan. se meni todella pitkälle.. ja tosiaan pomon mielestä kiusaaja sai jäädä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sympatiani sinulle, minua luultavasti odottaa sama kohtalo :-( ap

Vierailija
10/10 |
08.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiusaaja ilmeisesti huomasi että minussa voi olla potentiaalia tai jotain ja että minut on eliminoitava ja onnistui siinä. Irtisanomisen jälkeen meni 2 viikkoa ja sain todella hyvän työn.

Mulla ei tosiaan ole mitään neuvoja antaa, valitettavasti. Voimia sulle! ja kyllä ne asiat vielä parhain päin kääntyy.

Sympatiani sinulle, minua luultavasti odottaa sama kohtalo :-( ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi kuusi