Intian- koronavariantti leviää Suomessa huolestuttavasti: kaksi kertaa rokotettujakin on sairastunut
Kanta-Hämeen sairaalaepidemioiden aiheuttajaksi paljastui koronaviruksen Intian-variantti, tiedottaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri.
Kanta-Hämeen keskussairaalan kautta maakunnan jatkohoitosairaaloihin Hämeenlinnaan ja Forssaan levinneen ja Riihimäellä samaan aikaan todetun osastoepidemian aiheuttajaksi on paljastunut THL:n sekvensoinnissa koronaviruksen Intian variantti.
”Kokemuksiemme perusteella tämä variantti on erittäin herkästi leviävä, kuten on nähty myös Keski-Pohjanmaan epidemian kohdalla. Viruksen muiden muotojen torjumiseen aiemmin onnistuneesti käytetyt suojaustoimenpiteet ja -välineet ovat osoittautuneet riittämättömiksi tämän variantin kohdalla”, sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen tiedotteessa.
Sairaalaepidemioissa tartunnan saaneita on yhteensä yli 80. Sairastuneista suurin osa on kertaalleen rokotuksen saaneita.
Kaksi rokotusta saaneista, pisaraeristystoimin suojautuneista hoitotyöntekijöistäkin noin 11 prosenttia on saanut tartunnan. Heistä yli puolet on saanut taudista kliinisiä oireita, osa merkittäviä.
Kahteen kertaan rokotettujen henkilökunnan jäsenten perheissäkin on todettu selviä jatkotartuntoja. Tämä antaa tarkentuvaa tietoa rokotettujen tartuttavuudesta, sairaanhoitopiirin tiedotteessa todetaan.
Leskisen mukaan virusmuodon tartuttavuus niin sanotun universal masking -tason suojavarusteiden lävitse on todella korkea.
”Huolenamme on, että nyt Suomessa nopealla tahdilla tehtävä rajoitustoimien purku ja herpaantuminen turvavälien sekä maskien käytössä voi aiheuttaa tilanteen nopean heikkenemisen muuallakin kuin Kanta-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla, jos näitä epidemioita ei saada tukahdutettua nopeasti”, Leskinen pohtii.
HS.fi 25.5.
Kommentit (21)
Toivottavasti sentään lieventää tautia. Ei tästä koronasta taideta päästä koskaan eroon...
Tosi ikävä takaisku, juuri kun kerrottiin että kahdesti rokotetut ovat jatkossa turvassa karanteenilta :(
Vierailija kirjoitti:
Tätähän jo osattiin epäillä. Ettei rokotukset auta Intian varianttiin.
Pääsääntöisesti rokotukset auttavat. On tutkimuksissa osoitettu, että kaksi annosta Pziferiä ja Azra Zenecaa suojelee myös Intian-koronavariantilta.
Pfizer jotain 90 % ja Aztra Zeneca jotain alle 70 %.
Tämä oli aivan yleinen uutinen viime vkolla.
Mutta mitkään rokotteet eivät pure kaikkiin ihmisiin. Rokotteista huolimatta korona voi tarttua, niinkuin on nähty.
Tarttuuhan kausi-innluenssakin toisille, vaikka on rokotteen saanut.
Aina sairastuu ja kuolee ihmisiä epidemioihin, rokotteesta huolimatta, näin on ollut ja tulee aina olemaan.
Myös Ruotsissa uutisoitu tänään kahdesti rokotettujen tartunnoista hoitokodissa.
Åtta boende och åtta i personalen har konstaterats smittade av coronaviruset på ett äldreboende i Hofors. Detta trots att samtliga smittade boende är fullvaccinerade.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/gavleborg/klusterutbrott-pa-aldreboen…
Ja moni hinkuu matkailemaan ulkomaille.....
Tietenkin Intian-variantti leviää, koska se tarttuu helpommin kuin peruskorona.
Ja saattaa joillekin olla paljon vaarallisempi, kuin peruskorona.
Vasta pieni osa väestöstä on saanut molemmat kaksi rokotetta. Ja siltikin jotkut voivat tartunnan saada.
Sille ei mahda mitään.
Virua muuntuu sellaista tahtia, että rokotteet eivät pysy täysin mukana.
Ja ensimmäisen rokotteen jälkeen pitää edelleen toimia varovasti, aivankuin ei olisi edes rokotetta vielä saanut. Tässä monet tekevät suuren virheen.
Yleisesti ottaen nämä rokotteet tehoavat myös Intian-varianttiin suht.koht. hyvin, ainakin viimeisen tiedon mukaan.
Rokotuksesta tulee jokavuotinen. Sen takia suomalainen nenäsumute ei saanut rahoitusta koska se olisi tehonnut variantteihin. Suomalaisten takia olisi menny hyvät rokotebisnekset pieleen.
Eiköhän se kohta ole taas uusi aalto, kun kohta heitetään maskit nurkkaan, taas kuppilat auki, tapahtumia järjestetään ja matkakuumekin kova joillakin.
Siis toivon tosiaan, että ei olisi. Mutta onhan se nähty kuinka nämä menee.
Hyvä uutinen. Nimittäin se pitää edelleen paikkaansa, että hengitystieviruksiin ei ole olemassa pysyvää immuniteettia. Suomalainen lääkäri muistutti asiasta kesällä 2020, kun rokotetta pidettiin koronan loppuna. Influenssaan on kuollutkin rokotettuja. :(
Niin se vain on, että ihminen ei voi nousta luonnon yläpuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin Intian-variantti leviää, koska se tarttuu helpommin kuin peruskorona.
Ja saattaa joillekin olla paljon vaarallisempi, kuin peruskorona.Vasta pieni osa väestöstä on saanut molemmat kaksi rokotetta. Ja siltikin jotkut voivat tartunnan saada.
Sille ei mahda mitään.
Virua muuntuu sellaista tahtia, että rokotteet eivät pysy täysin mukana.
Ja ensimmäisen rokotteen jälkeen pitää edelleen toimia varovasti, aivankuin ei olisi edes rokotetta vielä saanut. Tässä monet tekevät suuren virheen.
Yleisesti ottaen nämä rokotteet tehoavat myös Intian-varianttiin suht.koht. hyvin, ainakin viimeisen tiedon mukaan.
Mikä sitten on suht. koht. hyvin, viimeisin ylen uutinen aiheesta on hiukan huolestuttava, jos tarttuu normaalisuojauksesta huolimatta potilaista hoitohenkilökuntaan.
Kiinavirus on kiinavirus vaikka intiassa varioisi, pitse.
Onko taas unohtunut se fakta että mikään rokote ei estä koronaa tarttumasta rokotettuun, ei myöskään tavallista koronaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko taas unohtunut se fakta että mikään rokote ei estä koronaa tarttumasta rokotettuun, ei myöskään tavallista koronaa.
Eihän oireettomat tartunnat edes tilastoissa juurikaan näy, sairastuneista kai tässä keskustellaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja moni hinkuu matkailemaan ulkomaille.....
Kyllä voi mennä kun kerran Aurinkomatkat vie. Meidän perhe on menossa ja luottaa kotimaiseen matkanjärjestäjään.
Missään kohtaa ei ole väitetty että rokote suojaisi tartunnalta. Rokotteen tarkoitus on suojata taudin vakavalta muodolta.
Höpönlöpöä taas. Tarkoituksena on vain saada ne uudet suunnitellut rajoitukset voimaan taas 1.7. lähtien. Milloin te oikein heräätte tähän kusetukseen? Alusta lähtien tinahatut on kertoneet miten homma etenee ja kaikki on edennyt juuri siten. Siltikään ette usko. Juuri näin suuri nollaus ja nwo etenee.
Tää on huolestuttavaa. Tukahdutus on ainoa keino normaaliin elämään.
Tätähän jo osattiin epäillä. Ettei rokotukset auta Intian varianttiin.