Damiano Davidin ihasteluketju, ja tietysti OFFICIAL
Kommentit (22089)
Vierailija kirjoitti:
Jossain näin jutun, että Måneskin tekisi ensi vuonna jäähyväiskiertueen. Noh, näkihän sen Provinssissa, ettei Damia enää kiinnosta, vaikka hyvä keikka olikin.
Vic näyttää aina olevan päissään, surku.
no en yllättyis, tuntuu ettei Damianoa enää kiinnosta bändi. Niillä taitaa olla sopparissa se yksi levy vielä
Damianosta näkyi mielestäni kyllä jo Tallinnassa pari vuotta sitten ettei ollut enää ihan hengessä mukana. Se sen hiusten ajaminen pois taisi kyllä olla myös jonkinlainen "oireilu"/protesti. Nyt vaikuttaa voivan paljon paremmin, jopa hyvin. Mä haluan olla optimisti ja uskoa että Måneskin vielä palaa yhteen ja tekee ainakin se yhden levyn ja kiertueen. Minusta Damiano on viime aikoina puhunut positiivisempaan sävyyn bändistä ja nimenomaan puhunut sen paluusta, vaikka silloin talvella puhuikin vähän liikaakin siitä miten verottavaa ja "liian paljon liian nopeasti"-henkistä se bändielämä saattoi olla. Varmasti ajattelikin näin, mutta osittain taisi kyllä liittyä siihen että piti kovasti perustella tätä sooloprojektia. Nyt on jotenkin puhunut myönteisemmin bändistä. Toivon ja uskon itse että bändi palaa, ainakin kunnes toisin julistetaan bändin toimesta.
Joo, se ei tosiaan voinut hyvin kun ajoi hiukset ja laittoi 1000 tatuointia ja poltti pilveä hulluna. Nyt on paljon paremmin voivan oloinen, harmi vaan ettei autotune-musiikkinsa innosta yhtään.
Tykkääkö Vic ja Dove toisistaan? Seurasiko ne toisiaan Instassa? Alussa vaikutti siltä, että ne piti toisistaan, mutta nyt en ole enää varma. Ja Martina oli Japanissa Damianon, Doven ja Leon kanssa. Mietin, onko Martina ystävä sekä Vicin että Doven kanssa, vai onko siinä porukassa jotain selkäänpuukotusta meneilläänEn kyllä usko, että Damiano haluaa palata rockbändiin se vaikuttaa nyt tosi onnelliselta ja menestyy hyvin sen pop-jutuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö juna kulkee?
Piss off!
^^ Älä jaksa. Jos junat kiinnostaa, siirry VR:n sivuille.
Viciltä on karannut mopo ihan käsistä. Damiano voi hyvin vic huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö juna kulkee?
Piss off!
Junassa saa pissata, myös dami!
Löydetty Twitteristä:
Romeo received 168K streams on Spotify yesterday.
Partial day 9.855 streams
1st day 324.129 streams
2nd day 197.914 streams
3rd day 168.077 streams
TOTAL 699.975 streams
Dove floppaa...
Huomasin myös, että Dove Cameronin mukaan hänen levy-yhtiönsä Columbia Records/Sony estää häntä julkaisemasta debyyttialbumiaan. Taidan ymmärtää levy-yhtiötä, lol

mulle jäänyt semmoinen mielikuva että se ei itsekään ota tuota musa-uraansa tosissaan (mm. perunut keikkoja ym ja seurasi sen sijaan poikaystäväänsä ympäri maailmaa) ja eikä sen musiikki nyt kovin erikoista ole että erottuisi tässä maailmassa joten ymmärrän ettei levy-yhtiö halua hirveesti panostaa häneen
Jokin Dovessa ei vaan tunnu ihan aidolta, en oikein usko, että dark pop on oikeasti hänen juttunsa. Kuuntelin just Lordea, ja vaikka hänen tyylinsä on tosi erilainen, hänestä huokuu aitous ja varmuus siitä, kuka on. Dovesta ei vaan saa ihan samaa fiilistä. Ehkä se johtuu siitä, että brändi muuttuu koko ajan tai että hän vielä hakee itseään artistina. Hänen ulkonäkökin on muuttunut tosi paljon vuosien varrella, mikä vaan vahvistaa fiilistä, että kaikki ei ihan tunnu aidolta. Kokonaisuudessaan hänestä jää vähän feikki vaikutelma.

se taitaa olla aika epävarma itsestään tuon musiikki-uran suhteen, katselin pätkiä sen esiintymisestä Dua Lipan lämmittelijänä viime viikolta ja se on aikaepävarma esiintyjänäkin mikä toisaalta yllättää kun se on näyttelijä ammatiltaan
Onko hän oikeasti hyvä näyttelijä? En ainakaan itse muista nähneeni häntä missään roolissa.
Ja joo, noista pätkistä päätellen hänen tanssiliikkeensäkin vaikutti vähän jäykiltä, ei ehkä vielä tunnu täysin kotoisalta lavalla.
Tykkään muuten tästä ketjusta: https://www.reddit.com/r/LAinfluencersnark/comments/1ktxt6q/dove_camero…
Aika huvittavaa, että Damiano päätyi jonkun noin feikin kanssa. Mietin vaan, montako eri naamaa hän vielä tuleekaan esittämään ja mitäköhän Damiano itse ajattelee siitä kaikesta.

Varmasti todella karismaattinen näyttelijä, BUAHAHAAHAHAHAHAH!!
Vitsi ois siistii jos Damiano ja Anitta ois yhessä, ne ois ihan sairaan kuuma pari!! 🔥🔥
Vierailija kirjoitti:
Tangerine-kappaleen sanat. Damianon pitäisi ymmärtää, että useimmat ajattelevat Gioa, ja vaikka kappale ei koskisikaan häntä vaan jotain toista exää, ei entistä kumppania tarvitse vähätellä nykyisen tyttöystävän ylistämiseksi. Todella heikkoa käytöstä Damianon puolelta.
You taste like a peach
Turns out I'm more into tangerine
You're a good pop song
But she's Bohemian Rhapsody
It is what it is
The late night calls are over
I'll send you a kiss
A little bit of closure, ohI'm sorry
You gave me sugar but she gave me honey
You got me high, but she made me a junky
I know these things can be touchy
Trust me
If I could shed a tear
For all of you here
An ocean I would cry
You were a good time
She's the rest of
My life
Taisi jossain keikalllaan sanoa tästä biisistä että se koskee lyhyitä suhteitaan, joten tuskin tarkoitti Giorgiaa, tähän liittyen sekä Rosalia että Jessie Andrews (molempien kanssa sillä ilmeisesti oli lyhyt suhde) ovat lopettaneet Damianon seuraamisen instassa
Törmäsin instassa että Helsingissä on Little Italy festival ja siellä ois eilen esiintynyt Moon-Skin Måneskin-tribuuttibändi:)
Myös helteellä juna laulaa!
https://jtsportsnews.com/new-era-maneskin-announce-2026-farewell-tour-o…