Nykyään aikuisetkin syövät koko ajan jotain
Olen itse mieltänyt tuon välipalojen mussuttamisen lasten jutuksi. Ärsyttää jos ollaan porukalla jossakin ja aina jonkun pitää päästä kahvilaan tai kauppaan koska ''verensokeri on alhaalla'', vaikka viimeksi on syöty reilu tunti sitten. Onko elintarviketeollisuus onnistunut huijaamaan ihmiset jatkuvaan puputukseen näin hyvin?
Kommentit (123)
Jaa. Minä syön 3-4h välein. Painoindeksi 20. Harrastan 4 kertaa viikossa liikuntaa ja olen töissä päiväkodissa, jossa tulee askeleita. Päiväkotiruoka ei kauaa pidä nälkää joten pakko syödä välipala. Kotona sitten iso satsi kunnon ruokaa siinä viiden aikaan., Tällä pärjään seuraavaan päivään. Se aamu/iltapäivä vaan pitää tankata. Ihmeellistä, että joku oikeasti tästäkin ärsyyntyy. Pienet on murheet elämässä. :D
Ite oon samaa mieltä, että välipalojen syönti vain syömisen ilosta on turhaa. Tai saatikka että jätetään oikea ruoka syömättä, ja sitten syödään jotain rahkaa tai välipalapatukoita jatkuvalla syötöllä. Hampaille tuommoinen ei ainakaan oo hyvästä.
Mutta moni ei kyllä hoksaa sitä, että jos syö 3 ateriaa päivässä (= aamupala, lämmin ruoka, iltapala) niin aktiivisen hereilläoloajan puitteissa (esim. 15h) se tarkoittaa syömistä 5 tunnin välein.
Jos syökin sen yhden välipalan em. lisäksi, niin ruokailujen väliksi tulee noin 4 tuntia. Eli eroa ei hirveästi tule, mutta silti kauhistellaan, jos joku kertoo syövänsä 3-4 tunnin välein :D Eli onko sillä tunnin kahden erotuksella niin hirveästi merkitystä, että voidaan toinen leimata joksikin "ruoan jatkuvaksi puputtajaksi".
Noh, vähän meni ehkä ohi aiheen. Mutta tosiaan nää ihan eri juttuja, joissa tyyliin tunnin välein pitää olla syömässä "varalta, ettei vaan tuu nälkä". Nälän tunteminen on ihan tervettä eikä sitä tarvi pelätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä syön töissä välipaloja, koska inhoan sitä kylläisyyden tunnetta, joka tulee "kunnon" ruuasta. Sitten pitäisi jaksaa vielä istua monta tuntia. Enkä ole lihava, vaan hoikka.
No mitä jos söisit sitä kunnon ruokaa vähemmän? Ja jos siitä ruuasta tulee aina samanlainen ähky olo, söi sitä vähän tai paljon, niin kannattaa mennä lääkäriin, eihän tuo ole normaalia. Ja jos puhut vaan pelkästä kylläisenä olosta, ei siitä että vatsa on ihan ähkyssä, niin siltikin sun kannattaa mennä lääkäriin. Ei ole sekään normaalia, että inhoaa sitä tunnetta kun ei ole nälkä.
Ei se ole ähky, vaan sellainen tietynlainen turvotus söi sitten mitä vaan ja mitä tahansa. Pelkkää istumatyötä. Syön kotona sitten kunnolla eikä silloin haittaa kylläisyyden tunne.
Turvotus johtuu liikaa syömisestä tai sopimattomasta ruuasta. Kylläisyys on ihan eri asia.
Onko naisten ruoansulatuselimistössä joku kaasugeneraattori, vai miksi tästä kuvitteellisesta turvotuksesta kärsii vain naissukupuoli?
Mitä turvotus heidän mielestään on? Ruokaa suolistossa,? Kaasua? Läskiä mahamakkaroissa? Nestettä mahaläskissä?
"Turvottaa!" - onko keksitympää kuultu.
Naisilla on kohtu ja tämä jo valmiiksi täyttä vatsaa. Naisilla on myös kuukautiskierto, joka vaikuttaa turvotukseen jne..
Kohtu ei ole lähelläkään vatsalaukkua ja painaa kananmunan verran, ellei nainen ole raskaana.
Kuukautiskiertoon en ota kantaa. Itse en ole mitään eroa huomannut oli aika mikä tahansa. En silti väitä, ettei näin voisi joillain naisilla olla.
Pidän osuvana huomiota, että nämä turvotuksesta narisevat ovat aina naisia. Mikä lie muotijuttu tämäkin. En kuullut käsitettä koskaan 70- ja 80-luvuilla.
Joo, tokihan kaikki käsitteet, joista ei puhuttu 70- ja 80-luvuilla, ovat täysin turhia muotijuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon raskaana, ja mulla on raskausdiabetes. Siinä on jo kaksi syytä, miksi pitää jatkuvasti syödä jotain. Kyllä se muakin rassaa, koska olen tottunut syömään kerralla paljon ja harvemmin. En tykkää miettiä ruokaa jatkuvasti ja olla aina mussuttamassa jotain. Mutta pakko on.
Ei radissa tarvitse kaiken aikaa syödä. Sisältö on tärkein siinä ruuassa, ei ruokailujen määrä.
Et ilmeisesti tiedä radista mitään tai sitten noudatat jotain omaa huuhaaohjeistusta. Nimenomaan pitää syödä pieniä aterioita monta kertaa päivässä. Ei voi syödä paljon kerrallaan.
Kerro ihmeessä, miksi pitää syödä jatkuvasti? Pystytkö edes perustelemaan?
Ei voi syödä isoja aterioita kerralla. Eli päivän energiantarve on koottava useammasta ateriasta. Perusmatikkaa.
Huono peruste, tarpeellisen energian saamiseksi ei tarvita jättiaterioita.
No minä tarvitsen joko ne jättiateriat tai sitten useamman pienen aterian päivässä. Mulla on kaksi kuukautta laskettuun aikaan, eikä paino ole vieläkään noussut juuri lainkaan. Olen vieläkin alipainoinen, vaikka tuntuu että olen jatkuvasti syömässä. Ei tullut mieleen, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia?
Mua rasittaa, sori nyt vähän asiasta sivuun, nämä sanavalinnat mitä (muka) vähän ja harvoin syövät ihmiset käyttävät useammin syövien syömisestä ja juomisesta. Miksi tiheämmällä ateriarytmillä olevat ihmiset aina "mussuttavat" ja "puputtavat" ja mikä pahinta "lutkuttavat" juodessaan. Itse nämä ihmiset mielestään syövät ja nauttivat ruokaa. Kun on niin hienoa syödä harvoin.
Vesipaasto kuuluu ihmisen elämään luonnollisena osana. Se jopa korjaa elimistöstä kremppoja, mihin paastoamaton elimistö ei pysty. Nykyinen länsimainen elämänmeno on äärettömän kaukana lajinomaisesta käyttäytymisestä ja sen takia länsimaiden kansanterveys on niin perseellään kaikesta "hyvinvoinnista" huolimatta. Pitää saada jotain hätäpatukkaa heti, kun ensimmäinen nälän kurnahdus tuntuu tai jo ennen sitä, jotta nälkää ei vaan ikinä pääsisi kokemaan, sillä onhan se pahinta mitä voi tapahtua.

Niin tämä! Kertakaikkisen ärsyttäviä sanavalintoja, ja etenkin ärsyttää tuo ihme periaate, että jos syöt harvoin, niin olet "nautiskelija" :D Kuulostaa niin typerältä kuin olla ja voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon raskaana, ja mulla on raskausdiabetes. Siinä on jo kaksi syytä, miksi pitää jatkuvasti syödä jotain. Kyllä se muakin rassaa, koska olen tottunut syömään kerralla paljon ja harvemmin. En tykkää miettiä ruokaa jatkuvasti ja olla aina mussuttamassa jotain. Mutta pakko on.
Ei radissa tarvitse kaiken aikaa syödä. Sisältö on tärkein siinä ruuassa, ei ruokailujen määrä.
Et ilmeisesti tiedä radista mitään tai sitten noudatat jotain omaa huuhaaohjeistusta. Nimenomaan pitää syödä pieniä aterioita monta kertaa päivässä. Ei voi syödä paljon kerrallaan.
Kerro ihmeessä, miksi pitää syödä jatkuvasti? Pystytkö edes perustelemaan?
Ei voi syödä isoja aterioita kerralla. Eli päivän energiantarve on koottava useammasta ateriasta. Perusmatikkaa.
Huono peruste, tarpeellisen energian saamiseksi ei tarvita jättiaterioita.
No minä tarvitsen joko ne jättiateriat tai sitten useamman pienen aterian päivässä. Mulla on kaksi kuukautta laskettuun aikaan, eikä paino ole vieläkään noussut juuri lainkaan. Olen vieläkin alipainoinen, vaikka tuntuu että olen jatkuvasti syömässä. Ei tullut mieleen, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia?
Ok, älä nyt kehkoo.
Vierailija kirjoitti:
Lihavat, jotka esittävät, etteivät syö töissä oikeastaan mitään menevät työpäivän välipaloilla ja illalla kotona menee sitten varmaan "vähän" muutakin.
Musta tälläiset läskivihakommentit on aika outoja. Mitä sitten vaikka asia olisikin näin? Ja minä olen läski, jolla ruokahalu herää vasta illalla jolloin sitä ruokaa tosiaan syön paljon, mutta mitä saisin esittämällä yhtään kenellekkään, etten muka syö? Kai nyt kaikki pystyvät koostani päätellä, että syön. Ihmeellisiä oletuksia ihmisistä. Ei lihavilla ole 24/7 nälkä eikä ne ole 24/7 napostelemassa kuten täällä oudosti luullaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon raskaana, ja mulla on raskausdiabetes. Siinä on jo kaksi syytä, miksi pitää jatkuvasti syödä jotain. Kyllä se muakin rassaa, koska olen tottunut syömään kerralla paljon ja harvemmin. En tykkää miettiä ruokaa jatkuvasti ja olla aina mussuttamassa jotain. Mutta pakko on.
Ei radissa tarvitse kaiken aikaa syödä. Sisältö on tärkein siinä ruuassa, ei ruokailujen määrä.
Et ilmeisesti tiedä radista mitään tai sitten noudatat jotain omaa huuhaaohjeistusta. Nimenomaan pitää syödä pieniä aterioita monta kertaa päivässä. Ei voi syödä paljon kerrallaan.
Kerro ihmeessä, miksi pitää syödä jatkuvasti? Pystytkö edes perustelemaan?
Ei voi syödä isoja aterioita kerralla. Eli päivän energiantarve on koottava useammasta ateriasta. Perusmatikkaa.
Huono peruste, tarpeellisen energian saamiseksi ei tarvita jättiaterioita.
No minä tarvitsen joko ne jättiateriat tai sitten useamman pienen aterian päivässä. Mulla on kaksi kuukautta laskettuun aikaan, eikä paino ole vieläkään noussut juuri lainkaan. Olen vieläkin alipainoinen, vaikka tuntuu että olen jatkuvasti syömässä. Ei tullut mieleen, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia?
Ehkä sun kannattais miettiä ennemminkin ruokasi sisältöä kuin määrää. Syötkö sä jotain vähäenergistä ruokaa kun joudut syömään koko ajan?

Ärsyttää, kun jotkut levittävät omaa mutuiluaan jonain faktana. Ja joku huhaalle altis voi vahingossa niitä uskoa. Lääketieteen ohjeistukset perustuvat lukemattomiin tieteellisiin tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Lihavat, jotka esittävät, etteivät syö töissä oikeastaan mitään menevät työpäivän välipaloilla ja illalla kotona menee sitten varmaan "vähän" muutakin.
Jos he syövät kunnon aterian, sinä valitat siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kadulla kahvimukiaan ryystävät näyttävät aina yhtä koomisilta, vaikka omasta mielestään haluavat ehkä näyttää kiireisiltä ja trendikkäiltä.
Take-away kahvin tai termosmukin kanssa kävely on kyllä jotain mitä en itsekään ymmärrä.
Jos on niin jonnekin, niin kylmää maitoa tai vettä loraus kahviin ja ykkösellä huiviin. Kätevämmun se kahvi vatsalaukussa kulkeen.
Entisellä naapurillani oli tapana ulkoiluttaa koiraa aamuisin tohvelit jalassa ja kahvimuki kädessä - melko koomista.
Mitä tarkkaan ottaen et näissä kuvailemissasi tapauksissa ymmärrä? Kiinnostaa.
Miksi kahvia ei tulisi juoda esim. kävellessä vaan mieluummin ykkösellä kulauttaen? Miksi koiraa ei tulisi lenkittää tohvelit jalassa kahvikupin kanssa, vaan jotenkin muuten? Miksi se on koomista?
Minä ymmärrän esim. take away-kahvin funktion oikein hyvin, toisaalta en oikein ymmärrä mikä siinä kummastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vesipaasto kuuluu ihmisen elämään luonnollisena osana. Se jopa korjaa elimistöstä kremppoja, mihin paastoamaton elimistö ei pysty. Nykyinen länsimainen elämänmeno on äärettömän kaukana lajinomaisesta käyttäytymisestä ja sen takia länsimaiden kansanterveys on niin perseellään kaikesta "hyvinvoinnista" huolimatta. Pitää saada jotain hätäpatukkaa heti, kun ensimmäinen nälän kurnahdus tuntuu tai jo ennen sitä, jotta nälkää ei vaan ikinä pääsisi kokemaan, sillä onhan se pahinta mitä voi tapahtua.
Vähän ohiksena, mutta tohon viimeisimpään kohtaan kommentiksi: opiskeluaikoina tunneilla mulla monesti ennen ruokataukoa eli nälän tullessa maha mourusi ihan älyttömän isosti. Nälkä ei siis itsessään haitannut eli sitä näläntunnetta kyllä kestää. Mutta on se noloa, kun muu luokka ihan hiljaa kuuntelee opetusta ja oma maha elämöi niinku viimestä päivää :D Tän takia piti sitten olla syömässä jotain välipaloja ennen tuntia, vaikka muuten sitä nälkää ois kyllä sietänyt. Vaikka yritin syödä tukevamman aamiaisen, niin sinne puolille päivin mennessä oli jo kurniva nälkä.
Eli tämmöinen käytännön syy sille, miks joku voi välipaloja joutua syömään :D On siis ihan eri asia olla kotona nälissään, kun jossain muualla muiden ympäröimänä.
Vierailija kirjoitti:
Vesipaasto kuuluu ihmisen elämään luonnollisena osana. Se jopa korjaa elimistöstä kremppoja, mihin paastoamaton elimistö ei pysty. Nykyinen länsimainen elämänmeno on äärettömän kaukana lajinomaisesta käyttäytymisestä ja sen takia länsimaiden kansanterveys on niin perseellään kaikesta "hyvinvoinnista" huolimatta. Pitää saada jotain hätäpatukkaa heti, kun ensimmäinen nälän kurnahdus tuntuu tai jo ennen sitä, jotta nälkää ei vaan ikinä pääsisi kokemaan, sillä onhan se pahinta mitä voi tapahtua.
Jokaisen ihmisen kuuluisi kokea ihan oikea näläntunne vähintään kerran päivässä. Tietääkö ihmiset nykyään edes miltä se tuntuu?
Että suomalaiset jaksaa miettiä toisten ihmisten ulkonäköä, syömisiä ja vaikka mitä turhaa. Miksi ette keskity omaan elämäänne ja omiin vikoihinne? Jostain syystä paljon syövä alipainonen ei ärsytä, mutta heti kun sattuu olemaan muutama ylikilo niin se tekee ihmiset suorastaan vihaisiksi. Miksi tuhlaatte energiaanne näiden asioiden miettimiseen? Kaikista tyhmin asia mitä esim. lihava voisi tehdä on lopettaa ruoan jatkuva puputtaminen vain siksi, että miellyttäisi toisia. Jokanen elää omaa elämäänsä miten haluaa eikä toisten syömiset kuulu muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon raskaana, ja mulla on raskausdiabetes. Siinä on jo kaksi syytä, miksi pitää jatkuvasti syödä jotain. Kyllä se muakin rassaa, koska olen tottunut syömään kerralla paljon ja harvemmin. En tykkää miettiä ruokaa jatkuvasti ja olla aina mussuttamassa jotain. Mutta pakko on.
Ei radissa tarvitse kaiken aikaa syödä. Sisältö on tärkein siinä ruuassa, ei ruokailujen määrä.
Et ilmeisesti tiedä radista mitään tai sitten noudatat jotain omaa huuhaaohjeistusta. Nimenomaan pitää syödä pieniä aterioita monta kertaa päivässä. Ei voi syödä paljon kerrallaan.
Kerro ihmeessä, miksi pitää syödä jatkuvasti? Pystytkö edes perustelemaan?
Ei voi syödä isoja aterioita kerralla. Eli päivän energiantarve on koottava useammasta ateriasta. Perusmatikkaa.
Huono peruste, tarpeellisen energian saamiseksi ei tarvita jättiaterioita.
No minä tarvitsen joko ne jättiateriat tai sitten useamman pienen aterian päivässä. Mulla on kaksi kuukautta laskettuun aikaan, eikä paino ole vieläkään noussut juuri lainkaan. Olen vieläkin alipainoinen, vaikka tuntuu että olen jatkuvasti syömässä. Ei tullut mieleen, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia?
Ehkä sun kannattais miettiä ennemminkin ruokasi sisältöä kuin määrää. Syötkö sä jotain vähäenergistä ruokaa kun joudut syömään koko ajan?
Syön ihan normaalin sekaruokavalion mukaisesti. Ravintooni sisältyy runsaasti rasvoja ja proteiinia.
Läski ei näköjään saa tehdä mitään. Jos se jättää tauolla syömättä niin se vaan esittää ettei sillä ole nälkä ja sitten jos se syö niin sitäkin ihmetellään. Ja jos läski ei satu laittamaan valtavaa ruoka-annosta itselleen niin silloinkin luullaan, että se vaan esittää… voitteko jo päättää mikä on hyvä?
Mua ahdistaa ja ärsyttää ihmiset, ketkä kyttäävät toisten syömisiä. Itse olen ylipainoinen ja syön neljä kertaa päivässä: kunnon aamiaisen, kevyen lounaan, päivällisen ja kevyen iltapalan. En pidä makeista herkuista ja joka viikko töissä sama setti: aamupalaverissa pullaa, keksejä, kakkua ja tuputetaan että syö, syö, syö, kun mielesi kuitenkin tekee... Sitten kytätään ja kauhistellaan toisten lounaita, ja kytätään ja kauhistellaan toisten lihomisia ja laihtumisia.
Ihan oikeasti hyvät ihmiset, hommatkaa joku muu harrastus ja antakaa toisten syödä tai olla syömättä. Mua ei ole koskaan kiinnostanut se että mitä palkanlaskennan Minna tai vastaanoton Kaisa tänään on ottanut lounaaksi, ja saman asenteen toivoisin kaikille muillekin.
Ehkä kuitenkin perustyhmyyttä.