Olen elänyt tuilla viimeiset 14 vuotta. Olen nyt 35-vuotias...Onko sinusta OK, että osa on ns. vapaaehtoisesti työttöminä, koska töitä ei kuitenkaan riitä kaikille?
Saan työmarkkinatukea, asumistukea ja toimeentulotukea.
Ihan hyvin pärjäilen
Kommentit (85)
Tuet on liian suuria, jos niillä pärjää hyvin.
Joutaisit tulla mun tilalle. Olen raatanut viimeiset 16 vuotta. Voisin jäädä työttömäksi.
M48
Turha kaivaa verta nenästään täällä palstalla, mutta onhan se niin että osa työvoimasta on aina työtttömänä,
Koska muuten palkat nousisivat työvoimapulassa liikaa. Oikeudenmukainen tilanne olisi se, että jokainen saisi olla / joutuisi olemaan vuorollaan vähän aikaa työttömänä.
No ei todellakaan ole ok. Jokaisella aikuisella ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä. Jos siis on siinä määrin fyysisesti ja mieleltään terve, että siihen kykenee.
Ei ole OK, koska eihän se ole "jonkun muun" tehtävä luoda niitä työpaikkoja, vaan työpaikan voi luoda aivan itse alkamalla yrittäjäksi, kuten itse tein. Toiminimen perustaminen ei edes maksa juuri mitään, ja omaa työtä on helpompi saada myytyä yrityksille (tai yksityisille kotitalouksille) kuin tulla palkatuksi. Hesarissa oli juuri juttua reippaasta nuoresta miehestä, joka ei löytänyt mieleistään työpaikkaa, joten hän alkoi yrittäjäksi ja töitä näyttää riittävän hyvin. Samalla itsetuntokin hyppää uudelle tasolle, kun ei ole riippuvainen almuista, vaan aktiivinen osa yhteiskuntaa. Tsemppiä!
On ok. Terveisin nettoveronmaksaja
töitä ei ole mitenkään vakiomäärää, joten ihan turha vedota että "työtä ei ole kaikille". Työ on siitä hassu ilmiö että mitä enemmän sitä tehdään, sitä enemmän sitä työtä myös syntyy.
En voi ymmärtää kuka haluaa elää noin.... Mulla olisi vähän sellanen olo niinkuin olisin valtion vanki jos eläisin tukiaisilla.
Ei ole ok, jo sillä että meinaatko tuon perinteen jatkaa jälkipolvillesi, et opeta oman työn ja itsensä arvostusta? Koulutuksesta puhumattakaan.
On ok. Saattaa toki tuet muuttua jossain vaiheessa.
Missä on itsekunnioituksesi ap? Olet loinen ja varmaan ymmärrät sen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
On ok. Saattaa toki tuet muuttua jossain vaiheessa.
Suomen sosiaalituet EU:n matalinta tasoa. Bryssel patistanut useasti korottamaan, usko tai älä…
Ei todellakaan.
Hyi hitto, loisiminen muiden kustannuksella on alhaista! Mt-ongelmaisetkin voisivat siivota vaikka ojia.
Kaikkien liikuntakykyisten pitäisi tukiensa vastineeksi tehdä 2 h /pvä jotain yhteiskuntaa hyödyntävää työtä, vaikka kerätä roskia tjsp. Ei siihen täyttä järkeäkään tarvitse.
Ei ole ok mutta minkäs teet. Eniten kyllä syytän jo vuosikymmeniä jatkunutta globalistista politiikkaa, jolla työpaikat viedään ulkomaille. Kaikki tehdään Kiinassa tai muissa halpamaissa ja saastutetaan luonto siellä.
Minä olin työtön pari vuotta. Nyt minulla on monta työpaikkaa, jotta voin maksaa yhteiskunnalle veroina takaisin sen mitä käytin.
Kaikilla pitäisi olla +- potti, jota saa käyttää hyväkseen. Isosti miinuksella meneville osoitettaisiin helppoja töitä.
Tuilla eläminen ei ole mitenkään väärin/alhaista. Kyllä tässä maassa monet muut tahot kuppaavat
yhteiskunnalta paljon enemmän rahaa muka laillisesti ja kepulikonstein,
On ok. Olen kiitollinen että mulla on töitä, tiedän pitkähkön työttömyysjakson jälkeen, mitä työttömän arki on, monen pää ei kestä. Jos sulla pää kestää ja pystyt elämään mielekästä elämää työttömänä, on vaan hyvä, ettet kilpaile niistä vähistä työpaikoista niiden eli meidän kanssa, jotka sitä työtä todella haluavat ja tarvisevat.
On ok Suomen kaltaisessa maassa, jossa vaaditaan paljon rahaa siihen, että voisi työllistää itsensä.
Miettikää aluksi, että joitain kunnan ja valtion työpaikkoja saa vain jos on ajokortti, tai vielä pidemmälle mentynä: Jos on oma auto.
Mitenkä sossutuilla elävä sen ajokortin saa on vain harvojen ja valittujen velkataakattomien vähäkuluisten onnenkantamoinen.
Sama ihan mustikan poimintaan jne. pitäisi olle se oma auto (ja väkä väkä, kaupungeista pitää päästä puhtaaseen luontoon keräämään myntimarjaa).
Toinen on itsensä työllistäminen. Meillä ei ole sellaista kuin Amerikkalaisissa sarjoissa ja elokuvissa, että mennään vain kadun kulmaan myymään tauluja, mehua tai mitä tahansa ja taskut on rahaa täynnä. Ei, meillä vettä myydäkseen on maksettava ensin 20 000 euroa erinäisiä kuluja ja vakuutuksia jne.
Se vaan ei ole niin helppoa, että menee töihin tai että alkaa tekemään töitä.
Ei ole ok niin kauaan kuin on avoimia työpaikkoja. Sitten kun kaikki mahdolliset työpaikat on täytetty, sitten voi hyväksyä ettei työtä vaan riitä kaikille.