Anopin puuttuminen meidän teinin kasvatukseen raivostuttaa. Teinilläkin välit huonontuneet mummoon.
Pojalla on ollut koulussa tosi raskas vuosi: Ysiluokka ja numeroiden nostaminen viime vuoden murrosiän perseilyjen jälkeen. On ihan väsynyt, on ottanut koulun nyt oikeasti tosissaan ja tämän vuoden aikana nostanut kaikissa lukuaineissa numerot kutosesta ysiin/joissain kokeissa myös jopa kymppiin. Opettajilta on tullut paljon kannustavaa palautetta pojalle ja varmasti nyt on mahdollisuus saada ysiä ja kymppiä ihan todistukseenkin. Välitoikkarissa arvosanaennusteet ainakin näyttivät lupaavilta, toki vielä siitäkin on opiskelu parantunut.
Poika on kuitenkin nyt tosi väsynyt. Ei jaksaisi enää nousta kouluun. Anoin rehtorilta kahdeksi viikoksi lomaa ja sain. Rehtori ymmärsi hyvin. Reksikin sanoi, että nyt pojan pitää saada levätä ja keskittyä omaan jaksamiseen.
Mutta anoppihan on tästä ihan raivona kun kuuli. Soitti pojalle ja puhui "järkeä". Pojalle tuli selkeästi vaivaantunut olo. Miehellekin anoppi soittelee nykyåån jokapäivä kuulumisia ja aina aloittaa "no kai se *matti* nyt oikeasti koulun loppuun käy?" Tai nyt eilenkin soitti ja oli silleen että "joko perheen naisväkeen on tullut järkeä? Kyllä *matti* jaksaa vielä kaksi viikkoa opiskella"
Soitin sitten itse anopille ja sanoin että voi suoraan mulle soittaa jos joku ihmetyttää. Ei tarvitse puhua pahaa musta selän takana. Alkoi sitten listaamaan kaikki "virheet" jotka olen hänen mielestään lasteni kanssa tehnyt. Ehdotti vielä "ystävällisesti" että poika vois muuttaa hänen luokseen pariksi viikoksi kun mummo kyllä tukee opiskelua. Raivostuttavaa. Soitti meidän puhelun jälkeen pojalle ja ehdotti samaa. Raukka ei osannut kieltäytyäkään. Sanoo että mummo pitää häntä nyt varmaan huonona ihmisenä jos ei mene vaan jää kotiin lepäämään.
Oikeasti ärsyttää tuo puuttuminen ja lapsen painostaminen. Lapsi tehnyt suuren työn ja sen jälkeen lepäämisestä pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa. P*skan marjat sanon minä.
Kommentit (105)
Suurin ongelma on ANOPIN häiriköinti, röyhkeä ja ylimielinen käytös. Tämä on törkeintä: "Ehdotti vielä "ystävällisesti" että poika vois muuttaa hänen luokseen pariksi viikoksi kun mummo kyllä tukee opiskelua." Ihanko oikeasti? Kai löit noita-akalle luurin korvaan?!
Nyt laitat sen noita-akan kuriin ja vaikka niska-pe#seotteella, jos muu ei auta! Anoppi ei ole lapsenlapsen äiti ja pitäkööt suunsa kiinni aikuisen poikansa, miniän ja lapsenlapsen asioissa!
Vierailija kirjoitti:
Älä ole hissukka! Laita se vi##umainen anoppisi nyt kuriin ja vähän äkkiä! Ota mies puhutteluun, jos aikuinen mies ja isä kulkee edelleen vanhan äitinsä talutusnuorassa ja komennossa! Todellakin sairasta!
Isovanhemmilla EI OLE mitään oikeutta puuttua lastenhoitoon ja lastenkasvatukseen. Isovanhemmilla ei ole edes oikeutta tavata lapsenlapsia, jos vanhemmat kieltävät tapaamisen. Laittakaa koko perheelle puhelimiin estot anopin puheluille. Kyläilemään ei mennä anoppilaan koko vuonna eikä päästetä anoppia kylään. Lasten ei anneta tavata anoppia. Laittaisin välit anoppiin poikki, jos kotirauhan häiriköinti ja puhelinterrorismi jatkuu.
Vi##umaiset anopit ja vi##umaiset appiukot ovat pahimpia parisuhteen ja perhe-elämän pilaajia. Jos ei heilaa helluntaita, niin ei appea aidan takana!!!
Ap on rajaton miukuja ja opettaa pojastaan samanlaisen. Älkää missään tapauksessa opettakaa pojalle, että anopin voi estää ja omia rajoja saa pitää. Muutenhan voi käydä niin, että pojasta kasvaa tervepäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1/5 uudesta aiheesta. Mutta totta tuo ei ole.
Kukaan ei ysillä nosta arvosanoja kutosista kymppeihin. Kenenkään taso ei vain voi nousta niin nopeasti ja päättärissä arvioidaan myös aiempien vuosien osaamista.
Tuollaisia omia lomia ei myöskään haeta eikä myönnetä. Jos tuommoinen uupumus on, mennään vähintään kuraattorin juttusille ja mahdollinen poissaolo on sitten sairaslomaa. Noin pitkillä mt-saikulla olevien tulee saada hoitoa.
T. Yläkoulun ope
Älä viitsi.
Omaa lomaa saa kaksi viikkoa näin loppukeväästä ihan vaan hakemalla.
Tämä vuosi on ollut koululaisille poikkeuksellisen raskas.
Ei ole totta. Jos uupumus on syy, koulun velvollisuus on vahtia, että lapsi saa hoitoa. Lääkäriin pitää mennä. Uupuneille oppilaille räätälöidään esimerkiksi lyhennetty koulupäivä. Kuten tuolla joku jo kirjoittikin, koulua pyritään aina käymään oman kunnon mukaan.
T. Yläkoulun ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oppilaalle tai huoltajalle ei ole lupa kertoa arvosanaa ennen virallista koulujenloppumispäivää ja muille ei ole lupa tietenkään kertoa arvosanaa ollenkaan.
Joten miten jotkut muka tietävät jo keskiarvoja?
Tän yhden trophy-mamman pitää saada tietää koska HUIPPUKOULU ja niin älykäs lapsi ettei tartte edes koulua käydä loppuun kun on jo saanut 9,92 keskiarvon
Sama kun tiedetään jo, että toinen lapsi valmistuu HUIPPULUKIOSTA ja on saanut opiskelupaikan jo ennen pääsykokeita
Niin. Mikä sinua siis tässä mättää?
Tiedätkös että esim ylimääräiset a-kielet pitää tuetää ihan siksi että niistä voi ottaa myös vain S-merkinnän eli totta kai se kerrotaan ennen kuin arviointi kirjataan virallisesti.
Ja luuletko sinä oikeasti, ettei oppilas tai vanhempi osaisi ihan itse arvioida sitä numeroa? Meillä ainoastaan yksi ainoa aine oli sellainen että se kiikkui puolivälissä, emmekä olleet ihan varmoja painuuko se alas vai ylös, koska kokeesta tuli 9,5.
Tuppaa vaan yleensä ne omat arviot olemaan yläkanttiin ja saattaa olla kovinkin eriäviä opettajan näkemyksen kanssa. Sitten tuommoset lastensa kautta elävät vanhemmat hyökkää opettajan kimppuun koska heidän lumihiutaleensa tulevaisuus on pilalla mitättömän kansankynttilän takia
Been there
Lähde näille väitteille?
Nehän on pakko arvioida jo ennen yhteishakua. Arvioiden pohjaltahan sekin tehdään ihan puhtaasti.
Numerot syötetään yhteishakuun kesäkuun puolivälissä. Ei ennen. Toki koulun omiin järjestelmiin niitä laitetaan jo toukokuussa, jotta ehditään tarkistaa, että kaikilla on kaikki suoritukset. Mutta niitä voi korjailla vielä kevätjuhlan jälkeisellä viikolla tarvittaessa.
Ne laitetaan sinne toukokuun puolivälissä.
Sen jälkeen on aikaa valittaa. Alvi vie yleensä 2-3 viikkoa.
Ei niitä täydennellä kuin poikkeustapauksissa.
Ja tosiaan jos on tehty virhe
Miten se on muiden etujen polkemista, että poika on sairauslomalla uupumuksen vuoksi? Jos poika, rehtori ja äiti on arvioinut tilanteen, niin miksi siihen tarvittaisiin vielä lääkäri? Kysyy työterveyshuollossa työskentelevä