kuinka moni euroviisu kilpailija syö psyykelääkkeitä ennen esitystä?
Kommentit (9)
En usko, että yksikään.
Ovat nuoria taiteilijoita, muusikkoja, jotka ovat oppineet esiintymään ja pitämään itsestään huolta jo kauan ennenkuin, ovat päässeet sille asteelle, että yleensä kelpaavat esiintymään.
Mun sukulaistyttöni kävi musiikki-ja laulutunneilla aivan 7- vuotiaasta lähtien.
Hänellä oli kaksi muuta sisarrusta perheessään. Tyttö oli pienestä pitäen oppinut pitämään puoliaan perheessä. Halusi myös itse musiikkiharrastuksensa saamaan lisää koulutusta.
Nämä musikaalisesti lahjakkaat ihmiset ovat jo pienestä pitäen sellaisia, joita tuo aihe kiehtoo.
Ja se myös näkyy useinmiten lapsessa.
Terve, normaalisti kehittynut harrastaja, ei tarvitse mitään stimulantteja ja vielä vähemmän rauhoittavia aineita, kyetäkseen esiintymään.
Kaikki rauhoittavat aineet päinvastoin aiheuttavat hidastamista ja taiteellisuuden puutetta esiintymisestä.
Ja toisaalta taas stimulantit eli virkistävät aineet aiheuttavat yliesiinytymistä ja vaikeuttavat sen oikean osaamisen esille tuontia.
Tämän pystyn sanomaan tietyllä tavalla asiantuntijana, sillä itselläni on psykologin koulutus ja toimin koulukuraattorina lukiossa.
Ja aivan vapaasti, kuka tahansa voi olla aiheesta eri mieltä.
Enpä usko, että kukaan lääkäri määräisi mitään lääkkeitä täysin terveille ihmisille.
Aina on ollut niin, että omasta alastaan kiinnostuneet ja osaavat ihmiseet kykenevät esiintymiseeen esiintymään ja esittelemään taitonsa, pelkällä luottamuksella omiin kykyihinsä.
Ympäri maailma on nykyisin on siten, että lääkärit eivät ainakaan mistään sairaudellisesta syystä määrää yhdelläkään ihmiselle ainoatakaan psyykenlääkettä.
Eri asia sitten on, jos esiintyjät käyttävät "pimeästi" ostettuja huumeita.
Mitä väliä, pitääkö taas häpäistä mielenterveysongelmaisia.
Moi ap.
Olet sitten joku mielenterveys hörhö, joka saa lääkäriltään jatkuvasti jotain rauhoittavaa tai muuta lääketttä, että pystyt elämään ja olemaan jotenkin normaalisti.
Ja sen vuoksi luulet, että kaikki muutkin ihmiset toimivat samoin.
Kannattaisi huomata, että suurin osa ihmisistä toimiin joka jopa päivä ja joka hetki tässä elämässä ilman mitään psyyken lääkitystä tai huumeita tai muita vastaavia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä, pitääkö taas häpäistä mielenterveysongelmaisia.
Ei. Ei tarvitse häpäistä yhtäkään mielenterveyspotilasta. Eikä siihen ole myöskään mitään aihetta.
Kukaan mielenterveyspotilas tuskin saa yhtäkään lääkettä, ilman aihetta.
Ja mielenterveysongelmat ovat nyky-yhteiskunnassa ja nykymaailmassa kansainvälisesti yhä lisääntyvä ongelma.
Ja mielenterveysongelmia on joka lähtöön. Ja voidaan myös miettiä, miten suuri mielenterveys onglema jo pelkkä masennus on.
Ja siihen päälle todella vaikeat mielenterveysongelmat, kuten skitsofrenia tai kaksisuuntainen mielialahäiriö ja muut vastaavat.
Masennukset ja lievät masennukset ovat niitä kevyimpiä ongelmia tuolla saralla.
Mutta myös ap olisi voinut aatella aloitustaan. Jos ap jännittää ja käyttää jännityslääkkeittä, niin miksi kummassa hän aivan kuin pilkaten tekee aloituksen aiheesta.
Ammattitaitoiset ihmiset ovat oppineet hallitsemaan esiintymisjännityksensä, eiväkä tarvitse niihin mitään eivätkä minkäänlaisia lääkityksiä.
Tämäkin kannattaa ottaa huomioon, ennekuin rupeaa pilkkaamaan ja ivaamaan esiintyviä ihmisiä ja musiikkialan taitelijoita.
Nolla pistettä ap:lle.
Mielialalääkettä saattaa jotkut syödä. Rauhoittavia ei ennen esitystä yksikään.
Se on euroviisukilpailija, ei euroviisu kilpailija