Onko parisuhteessa mitään toivoa jos tunteet on kuolleet ja on ihastunut toiseen?

Jos puoliso ei osaa tehdä mitään oikein jotta se herättäisi sun tunteet niin ei sitten ole mitään tehtävissä eli ei osaa ottaa sun tunteita huomioon.

Varmaan kumppanillakin on sama tilanne jos ei tee enää rakastavia tekoja eikä näe vaivaa suhteen eteen.

Kyllä ne tunteet kuolee jos kumppani ei enää halua miellyttää.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla miten aloittajalle kävi? Täällä samassa tilanteessa oleva.

Eiköhän se ressukka kyki vieläkin tuossa samassa tilanteessa. Vaihtamalla todellakin paranee jos kommunikaatio, läheisyys ym. suhdetta ylläpitävät asiat ovat ihan eri tolalla kuin aiemman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla miten aloittajalle kävi? Täällä samassa tilanteessa oleva.

Eiköhän se ressukka kyki vieläkin tuossa samassa tilanteessa. Vaihtamalla todellakin paranee jos kommunikaatio, läheisyys ym. suhdetta ylläpitävät asiat ovat ihan eri tolalla kuin aiemman kanssa.

Sarjassa lennosta vaihtava on tuossa kierteessä koko elämänsä.

Sun ihastusta ei kiinnosta pätkääkään leikkiä kotista sun kolmen lapsen kanssa. Se on kiinnostunut vain kun oot varattu.

Jos kaikki parisuhteet kaatuisivat siihen kun tulee hetki elämässä, jolloin tunteet puolisoa kohtaan ovat kadonneet ja on ihastunut johon kuhun toiseen niin avierojen määrä olisi lähellä 100%. Jos tunteet puolisoa kohtaan ovat olleet poissa kokonaan monta vuotta ja ihan oikeasti voi sanoa, että ei rakasta puolisoaan enää yhtään eikä ole moneen vuoteen rakastanut ollenkaan niin ehkä sitten kannattaa harkita eroa. Ihastumiset kyllä tulee ja menee eikä niille kannata tehdä mitään. Kipinä puolisoakin kohtaan voi herätä uudestaan jos tekee asian eteen töitä.

Kannattanee miettiä kokonaisuutta.1.otat eron : lapset asuvat 1/2 ja 1/2 vanhemmillaan, aikamoinen rumba, lapset myös kärsivät sanokoot eronneet mitä hyvänsä

2. perustat uusperheen . Apua, onko kenelläkään mennyt TODELLA hyvin uusperheessä, jossa on paljon lapsia? En kyllä kadehdi uusperheellisiä

3. ymmärrät, että ihastumisia tulee eteen mutta varmaan tiedät myös, että ensihuuman mentyä kaikissa suhteissa tulee arki eteen ja kuumottava rakastumisen tunne haihtuu

Vierailija kirjoitti:

Kannattanee miettiä kokonaisuutta.1.otat eron : lapset asuvat 1/2 ja 1/2 vanhemmillaan, aikamoinen rumba, lapset myös kärsivät sanokoot eronneet mitä hyvänsä

2. perustat uusperheen . Apua, onko kenelläkään mennyt TODELLA hyvin uusperheessä, jossa on paljon lapsia? En kyllä kadehdi uusperheellisiä

3. ymmärrät, että ihastumisia tulee eteen mutta varmaan tiedät myös, että ensihuuman mentyä kaikissa suhteissa tulee arki eteen ja kuumottava rakastumisen tunne haihtuu

Ei kun pari kolme kertaa eroat ja hajotat lapsilta perusturvallisuuden tunteen loppuelämäkseen niin sitten vasta olet todellinen rakkauden tietäjä. 😉

Näitä haihattelijoita sinäkin ap🤪

Ei voi... ja parisuhteita ei muutenkaan kannata aloittaa... huomaat tekeväsi jatkuvasti kompromisseja kaikissa asioissa elämässä... ei ole mitään järkeä...

Vierailija kirjoitti:

Kaikki riippuu tahdosta, ap. Haluatko saada parisuhteesai toimimaan, vai et? Siitä se kaikki riippuu ja toki puolisosikin tahdosta.

Jos sitä tahtoa ei ole, niin sitten homma on selvä. Jos on, niin totta kai voi suhteen pelastaa!

Aika olennaista on tajuta, että me ihmiset luomme kaikki tunteemme itse ja luomme niitä johonkin tarpeeseen, jostakin syystä. Kukaan ei ulkoapäin oikeasti tuo sinun päähäsi tunnetta, edes ihastumista. Väite "ei tunteilleen mitään voi" on hirveää bullshittiä: totta kai VOI ja kukapa muu kuin ne tunteet itse luonut ihminen!

En väitä, että se on kauhean helppoa, sitä se ei ole, mutta paljon auttaa, kun tajuaa tuon, että ihastuminen ei ole kovin kestävää. Yleensä ihminen antaa itselleen alitajuisesti luvan ihastua, kun sillä on hänelle jokin funktio. Mieti, mitä tuo ihastumiseen johtanut tarve juuri sinulla on!

Todennäköisesti koet arkesi todella harmaaksi ja tylsäksi. Suhteestasi puolisoon on kadonnut romantiikka ja kaipaat sitä - ja nyt etsit sitä muualta, ihastumalla.

Voi olla, että itsetuntosikaan ei ole kamalan korkealla. Siis haluttavana ja seksikkäänä naisena. Haet flirtistä ja ihastuksesta pönkitystä.

Kun tajuat, mitä "tyhjiötä" paikkaat ihastumalla, voit pyrkiä täyttämään sitä toisin. Kehittämällä pikku hiljaa romantiikkaa ja parisuhdetta takaisin miehesi kanssa - alussa se voi tuntua teennäiseltä ja pakotetulta, mutta siitä se LÄHTEE. Varaa kylpyläloma. Käykää iltaisin kahdestaan iltakävelyllä tai jos lapset ovat pienoä, lämmittäkää sauna lasten nukahdettua ja jutelkaa saunan lämmössä. Tehkää siitä yhteisestä hetkestä rituaali.

Tämä tietysti juurikin vaatii sitä yhteistä tahtoa eli juttele miehesi kanssa. En nyt ehkä kertoisi, että olen ihastunut toiseen - varsinkaan, jos et ole pettänyt puolisoasi, se vain loukkaa ja lannistaa turhaan - mutta kerro, että haluaisit kohentaa suhdettanne, joka on etääntynyt.

Ja kannattaa muistaa, että jos koet arjen harmaaksi ja tylsäksi, sitä voi kohentaa muullakin kuin parisuhteeseen liittyvillä jutuilla. Uusilla harrastuksilla, uudella työpailla, millä vaan vaihtelulla.

Jos teillä on sopimatta jääneitä riitoja tai ongelmia arjessa, parisuhdeterapiasta voi myös olla paljon apua.

Ihastumisen kohde on hänkin kumminkin vain ihminen. Piereskelevä, kainaloita raapiva, sohvalla haiseva tyyppi hänkin. Mieti, kannattaako vaihtaa vai yrittää perheen takia panostaa ensin nykyiseen parisuhteeseesi.

JOS päädyt johtopäätökseen, että kannattaa TAI panostus ei tuota tulosta, niin sitten eroat ja yrität ihastustasi. Kunhan teet päätöksesi siis tietoisesti ja harkiten, ettet kadu jälkeenpäin perheesi hajottamista.

Tämä oli niin viisas kirjoitus, että halusin ihan mainita siitä. Hyvä. 👍

Mun mielestä suhde on ohi siinä vaiheessa kun ei enää halua taistella sen puolesta. Kuten sanoit, on normaalia että näitä ihastumisia tapahtuu pitkässä suhteessa. Mullakin niitä on ollut, mutta aina on riittänyt taistelutahtoa suhteeni pelastamiseksi.

Mutta onhan se vähän huolestuttavaa mitä sanoit, että et ole enää vuosiin tuntenut mitään vetoa kumppaniasi kohtaan. Oli tavallaan vain ajasta kyse koska se veto siirtyy johonkin toiseen.

Sun pitää vain puntaroida tämä asia omassa mielessäsi. Parisuhde voi olla hyvä ilmankin vetoa, mutta onko se niin hyvä, ettei esimerkiksi lapset ala pohtimaan, että miksi nuo kaksi on yhdessä kun ne selvästi inhoaa toisiaan?

Lapset nimittäin todellakin tajuaa tällaiset asiat, muistan sen omasta lapsuudestani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne onkin tullut monenlaisia kommentteja. Ongelmani ei ole se, että vaihtaisin suhteesta toiseen ongelmien ilmetessä. Kyllä tähän 13 vuoteen on mahtunut kriisejä joista on selvitty, mutta tämä on pahin kaikista. Asiasta ollaan keskusteltu ja vietämme kyllä aikaa yhdessä. Viihdyn puolisoni seurassa samalla tavalla kuin kaverin kanssa, mutta kaikki seksuaalinen kanssakäyminen, pussailu ym ei tunnu hyvältä enkä halua tehdä niitä hänen kanssaan. Seksi hänen kanssaan ei tunnu miltään vaikka olisinkin sillä tuulella, omat kädet kyllä tuntuvat ja haluja on siihen. Joku kysyi miltä tuntuisi jos puolisoni kuolisi. Kamalalta tietenkin, koska vaikka romanttista rakkautta ei ole niin hän on minulle silti rakas ja tärkeä, onhan hän ollut elämässäni niin kauan ja on lasteni vanhempi.

Ap

Eli tunteet puolisoa kohtaan eivät ole kuolleet. Vain seksuaaliset halut.

Kyllä kaikki parisuhteeseen vaadittavat tunteet ovat kuolleet. Puoliso on tärkeä ja rakas ystävänä, mutta ei muuten.

Jotkut palstalaiset eivät tajua, mikä ongelma tässä on, koska heille seksuaaliset halut ovat "vain" seksuaalisia haluja - ei niin tärkeitä siis - ja heidän mielestään se riittää, että puoliso on kämppis ja kaveri. Siksi he eivät ikinä ymmärrä, miten voi samaan aikaan olla tunteet kuollut ja kuitenkin samaan aikaan voi välittää toisesta ja pitää häntä tärkeänä ja rakkaana ystävänä. Joillekin nimittäin riittää se kaverisuhde.

Joillekin tosiaan riittää se, että on vain kaverillinen suhde, jos se kuitenkin on hyvä suhde ja on hauskaa ja tehdään asioita yhdessä. Ei kaikki edes halua mitään intohimoa ja ällöromantiikkaa. Ihmiset on niin kovin erilaisia.

Mutta jos itse haluaa jotain säpinää lisää, siitä pitää ensin keskustella sen oman kumppanin kanssa. Ei ensikädessä etsiä muualta.

Toivoa on. Kuten normaali ihminen, ala purkamaan ongelmaa. Miettikää mistä kaikki on lähtenyt alamäkeen. Ja miten voisitte parantaa tilannetta. Tarvittaessa menette ammattiauttajalle. Ja nähkää vaivaa suhteenne eteen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne onkin tullut monenlaisia kommentteja. Ongelmani ei ole se, että vaihtaisin suhteesta toiseen ongelmien ilmetessä. Kyllä tähän 13 vuoteen on mahtunut kriisejä joista on selvitty, mutta tämä on pahin kaikista. Asiasta ollaan keskusteltu ja vietämme kyllä aikaa yhdessä. Viihdyn puolisoni seurassa samalla tavalla kuin kaverin kanssa, mutta kaikki seksuaalinen kanssakäyminen, pussailu ym ei tunnu hyvältä enkä halua tehdä niitä hänen kanssaan. Seksi hänen kanssaan ei tunnu miltään vaikka olisinkin sillä tuulella, omat kädet kyllä tuntuvat ja haluja on siihen. Joku kysyi miltä tuntuisi jos puolisoni kuolisi. Kamalalta tietenkin, koska vaikka romanttista rakkautta ei ole niin hän on minulle silti rakas ja tärkeä, onhan hän ollut elämässäni niin kauan ja on lasteni vanhempi.

Ap

Eli tunteet puolisoa kohtaan eivät ole kuolleet. Vain seksuaaliset halut.

Kyllä kaikki parisuhteeseen vaadittavat tunteet ovat kuolleet. Puoliso on tärkeä ja rakas ystävänä, mutta ei muuten.

Jotkut palstalaiset eivät tajua, mikä ongelma tässä on, koska heille seksuaaliset halut ovat "vain" seksuaalisia haluja - ei niin tärkeitä siis - ja heidän mielestään se riittää, että puoliso on kämppis ja kaveri. Siksi he eivät ikinä ymmärrä, miten voi samaan aikaan olla tunteet kuollut ja kuitenkin samaan aikaan voi välittää toisesta ja pitää häntä tärkeänä ja rakkaana ystävänä. Joillekin nimittäin riittää se kaverisuhde.

Joillekin tosiaan riittää se, että on vain kaverillinen suhde, jos se kuitenkin on hyvä suhde ja on hauskaa ja tehdään asioita yhdessä. Ei kaikki edes halua mitään intohimoa ja ällöromantiikkaa. Ihmiset on niin kovin erilaisia.

Mutta jos itse haluaa jotain säpinää lisää, siitä pitää ensin keskustella sen oman kumppanin kanssa. Ei ensikädessä etsiä muualta.

Ylisiirappinen intohimo on pitkän päälle heikon todellista minäänsä piilottelevan ihmisen tunnusmerkki.

upuup

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne onkin tullut monenlaisia kommentteja. Ongelmani ei ole se, että vaihtaisin suhteesta toiseen ongelmien ilmetessä. Kyllä tähän 13 vuoteen on mahtunut kriisejä joista on selvitty, mutta tämä on pahin kaikista. Asiasta ollaan keskusteltu ja vietämme kyllä aikaa yhdessä. Viihdyn puolisoni seurassa samalla tavalla kuin kaverin kanssa, mutta kaikki seksuaalinen kanssakäyminen, pussailu ym ei tunnu hyvältä enkä halua tehdä niitä hänen kanssaan. Seksi hänen kanssaan ei tunnu miltään vaikka olisinkin sillä tuulella, omat kädet kyllä tuntuvat ja haluja on siihen. Joku kysyi miltä tuntuisi jos puolisoni kuolisi. Kamalalta tietenkin, koska vaikka romanttista rakkautta ei ole niin hän on minulle silti rakas ja tärkeä, onhan hän ollut elämässäni niin kauan ja on lasteni vanhempi.

Ap

Eli tunteet puolisoa kohtaan eivät ole kuolleet. Vain seksuaaliset halut.

Kyllä kaikki parisuhteeseen vaadittavat tunteet ovat kuolleet. Puoliso on tärkeä ja rakas ystävänä, mutta ei muuten.

Jotkut palstalaiset eivät tajua, mikä ongelma tässä on, koska heille seksuaaliset halut ovat "vain" seksuaalisia haluja - ei niin tärkeitä siis - ja heidän mielestään se riittää, että puoliso on kämppis ja kaveri. Siksi he eivät ikinä ymmärrä, miten voi samaan aikaan olla tunteet kuollut ja kuitenkin samaan aikaan voi välittää toisesta ja pitää häntä tärkeänä ja rakkaana ystävänä. Joillekin nimittäin riittää se kaverisuhde.

Joillekin tosiaan riittää se, että on vain kaverillinen suhde, jos se kuitenkin on hyvä suhde ja on hauskaa ja tehdään asioita yhdessä. Ei kaikki edes halua mitään intohimoa ja ällöromantiikkaa. Ihmiset on niin kovin erilaisia.

Mutta jos itse haluaa jotain säpinää lisää, siitä pitää ensin keskustella sen oman kumppanin kanssa. Ei ensikädessä etsiä muualta.

Ylisiirappinen intohimo on pitkän päälle heikon todellista minäänsä piilottelevan ihmisen tunnusmerkki.

No tuo on sun näkemys. Sulle sopii siis sellainen suhde missä ei ole mitään söpistelyä. Mutta ihmiset ovat kovin erilaisia. Jotkut saa iloa siitä, että huomioidaan arjessa, mutta sen pitää olla molemminpuolista, eikä niin että toinen kokee sen ällönä.

Kyllä mä tunnen sellasia pariskuntia, joiden liitto mun silmään näyttää jopa kylmältä ja kumpikin tuntuu elävän omaa elämäänsä ja suorastaan välttelevät toisiaan, mutta siitä huolimatta ovat kuulemma onnellisia ja täsmälleen oikeanlaisen ihmisen kanssa.

Mitä mä olen siihen mitään sanomaan? Mulle vaan ei sellainen liitto toimi. Mutta jollekin toiselle se on ihan unelma, mielellään vielä niin että asutaankin erillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne onkin tullut monenlaisia kommentteja. Ongelmani ei ole se, että vaihtaisin suhteesta toiseen ongelmien ilmetessä. Kyllä tähän 13 vuoteen on mahtunut kriisejä joista on selvitty, mutta tämä on pahin kaikista. Asiasta ollaan keskusteltu ja vietämme kyllä aikaa yhdessä. Viihdyn puolisoni seurassa samalla tavalla kuin kaverin kanssa, mutta kaikki seksuaalinen kanssakäyminen, pussailu ym ei tunnu hyvältä enkä halua tehdä niitä hänen kanssaan. Seksi hänen kanssaan ei tunnu miltään vaikka olisinkin sillä tuulella, omat kädet kyllä tuntuvat ja haluja on siihen. Joku kysyi miltä tuntuisi jos puolisoni kuolisi. Kamalalta tietenkin, koska vaikka romanttista rakkautta ei ole niin hän on minulle silti rakas ja tärkeä, onhan hän ollut elämässäni niin kauan ja on lasteni vanhempi.

Ap

Eli tunteet puolisoa kohtaan eivät ole kuolleet. Vain seksuaaliset halut.

Kyllä kaikki parisuhteeseen vaadittavat tunteet ovat kuolleet. Puoliso on tärkeä ja rakas ystävänä, mutta ei muuten.

Jotkut palstalaiset eivät tajua, mikä ongelma tässä on, koska heille seksuaaliset halut ovat "vain" seksuaalisia haluja - ei niin tärkeitä siis - ja heidän mielestään se riittää, että puoliso on kämppis ja kaveri. Siksi he eivät ikinä ymmärrä, miten voi samaan aikaan olla tunteet kuollut ja kuitenkin samaan aikaan voi välittää toisesta ja pitää häntä tärkeänä ja rakkaana ystävänä. Joillekin nimittäin riittää se kaverisuhde.

Joillekin tosiaan riittää se, että on vain kaverillinen suhde, jos se kuitenkin on hyvä suhde ja on hauskaa ja tehdään asioita yhdessä. Ei kaikki edes halua mitään intohimoa ja ällöromantiikkaa. Ihmiset on niin kovin erilaisia.

Mutta jos itse haluaa jotain säpinää lisää, siitä pitää ensin keskustella sen oman kumppanin kanssa. Ei ensikädessä etsiä muualta.

Ylisiirappinen intohimo on pitkän päälle heikon todellista minäänsä piilottelevan ihmisen tunnusmerkki.

No tuo on sun näkemys. Sulle sopii siis sellainen suhde missä ei ole mitään söpistelyä. Mutta ihmiset ovat kovin erilaisia. Jotkut saa iloa siitä, että huomioidaan arjessa, mutta sen pitää olla molemminpuolista, eikä niin että toinen kokee sen ällönä.

Kyllä mä tunnen sellasia pariskuntia, joiden liitto mun silmään näyttää jopa kylmältä ja kumpikin tuntuu elävän omaa elämäänsä ja suorastaan välttelevät toisiaan, mutta siitä huolimatta ovat kuulemma onnellisia ja täsmälleen oikeanlaisen ihmisen kanssa.

Mitä mä olen siihen mitään sanomaan? Mulle vaan ei sellainen liitto toimi. Mutta jollekin toiselle se on ihan unelma, mielellään vielä niin että asutaankin erillään.

Höpölöpön. Aito tunneyhteys, rehellisyys, avoin puhe tunteistaan ja myös niistä vaikeista tunteista luo syvän intohimon. Sanot että haluat liiton jossa asutaan erillään. No, silloin varmastikaan lastentekoa ei kannata ajatella. Lapset eivät kasva normaaleiksi tuollaisessa kuviossa lainkaan. Eli tuollaista unelmaa haluavan ei koskaan pidä olla vanhempana missään roolissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne onkin tullut monenlaisia kommentteja. Ongelmani ei ole se, että vaihtaisin suhteesta toiseen ongelmien ilmetessä. Kyllä tähän 13 vuoteen on mahtunut kriisejä joista on selvitty, mutta tämä on pahin kaikista. Asiasta ollaan keskusteltu ja vietämme kyllä aikaa yhdessä. Viihdyn puolisoni seurassa samalla tavalla kuin kaverin kanssa, mutta kaikki seksuaalinen kanssakäyminen, pussailu ym ei tunnu hyvältä enkä halua tehdä niitä hänen kanssaan. Seksi hänen kanssaan ei tunnu miltään vaikka olisinkin sillä tuulella, omat kädet kyllä tuntuvat ja haluja on siihen. Joku kysyi miltä tuntuisi jos puolisoni kuolisi. Kamalalta tietenkin, koska vaikka romanttista rakkautta ei ole niin hän on minulle silti rakas ja tärkeä, onhan hän ollut elämässäni niin kauan ja on lasteni vanhempi.

Ap

Eli tunteet puolisoa kohtaan eivät ole kuolleet. Vain seksuaaliset halut.

Kyllä kaikki parisuhteeseen vaadittavat tunteet ovat kuolleet. Puoliso on tärkeä ja rakas ystävänä, mutta ei muuten.

Jotkut palstalaiset eivät tajua, mikä ongelma tässä on, koska heille seksuaaliset halut ovat "vain" seksuaalisia haluja - ei niin tärkeitä siis - ja heidän mielestään se riittää, että puoliso on kämppis ja kaveri. Siksi he eivät ikinä ymmärrä, miten voi samaan aikaan olla tunteet kuollut ja kuitenkin samaan aikaan voi välittää toisesta ja pitää häntä tärkeänä ja rakkaana ystävänä. Joillekin nimittäin riittää se kaverisuhde.

Joillekin tosiaan riittää se, että on vain kaverillinen suhde, jos se kuitenkin on hyvä suhde ja on hauskaa ja tehdään asioita yhdessä. Ei kaikki edes halua mitään intohimoa ja ällöromantiikkaa. Ihmiset on niin kovin erilaisia.

Mutta jos itse haluaa jotain säpinää lisää, siitä pitää ensin keskustella sen oman kumppanin kanssa. Ei ensikädessä etsiä muualta.

Ylisiirappinen intohimo on pitkän päälle heikon todellista minäänsä piilottelevan ihmisen tunnusmerkki.

Ja tuo vielä yhdistettynä suhdelaiskuuteen ja suoranaiseen vihaan tehdä yhtään työtä avioliiton eteen.