Millaisesta elämänkumppanista sä haaveilit nuorena? Haavepuolisosi? Entä millainen puoliso sinulla on nyt?

En haaveillut. En kumppanista enkä prinsessahäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.

Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.

Mulle kelpaisi tollainen maanläheinen käytännön mies, vaikka itse olenkin aika lukenut. Eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vain haihattelisivat korkealentoisissa mietteissä päivästä toiseen. Ja miksipä hänen taitonsa ja vahvuutensa, joista kuitenkin on selkeää käytännön hyötyä, olisivat yhtään sen vähäarvoisempia? Siinä nousee auton jakohihnan vaihtaja arvoon arvaamattomaan kun lauma intellektuelleja jämähtää bemarilla lumisen korpitien varteen keskellä pakkasyötä.

Mutta eiväthän intellektuelli ja käytännönläheisyys mitenkään toisiaan poissulje. Mun mies osaa korjata minkä tahansa laitteen ja keskustella politiikasta, filosofiasta, on laajasti sivistynyt, matemaattisesti huippulahjakas jne. Lahjakkaat ovat usein lahjakkaita kaikessa ja lisäksi monet vielä hyvännäköisiäkin. En oikein tiedä mistä tuo tulee, että kuvitellaan akateemisten ihmisten olevan peukalo keskellä kämmentä.

Tietenkään nämä piirteet eivät automaattisesti sulje toisiaan pois, vaikka usein jompikumpi puoli tuntuukin painottuneen. Mutta nyt puhuttiin nimenomaan tuon kirjoittajan miehestä, joka on kätevä käytännön mies mutta ei suuri filosofi. Argumentoin, että näinkin on hyvä. Aika harva meistä loppupeleissä on hyvä ihan kaikessa.

Ok, sorry, luin vähän huolimattomasti. Olen vain tuohon stereotypiaan niin usein törmännyt, että pisti silmään. Monesti se tuntuu kumpuavan jonkinlaisesta alemmuudentunteesta oman koulutuksen suhteen, että pitää otaksua korkeammin koulutettujen olevan jotenkin avuttomia käytännön asioissa. Se on totta, että harva on hyvä ihan kaikessa, mutta mun mies oikeasti on lähes kaikessa. Musikaalisuus on ainoa, missä hän ei ihan niin lahjakas ole, mutta en ole ikinä tavannut noin monilahjakasta tyyppiä.

Kuulostaa aika saaliilta! Mutta tiedostat varmasti itsekin, että ei tuollainen ihan jokapäiväistä ole. Useimmat meistä joutuvat tyytymään vähän tavallisempiin taneleihin. Ja nekin on ihan hyviä!

Kyllä, kiitos, on aivan uskomaton saalis, ja osaan kyllä arvostaa. Ei jokapäiväistä tällaiset, mutta oma isäni on itse asiassa samanlainen ja yksi sukulaiseni, mies hänkin. Sukulaisillani vielä tuo musikaalisuuskin paletissa mukana. Itsellänikin on mitattu nuorena koulupinnaukseen liittyvien tutkimusten takia melkoisen korkea äo, mutta olen mieheeni verrattuna tyhmä kuin saapas :)  Olen jostain lukenut, että yleisälykkyyttä mittaavien testien mukaan korkeimpia pistemääriä saavat ovat todellakin hyviä ihan kaikessa. Eikä siinä kaikki, nämä "nerot" eivät ole myöskään yhtään arrogantteja, vaan sosiaalisilta taidoiltaan myös hyviä. Älykkyys on kykyä ymmärtää nopeasti asioita - mitä tahansa asioita, ilmeisesti siis myös ihmisten välisiä suhteita.

Haaveilin vaikka minkä näköisistä ja oloisista pojista nuorena, ei ollut mitään vakityyppiä mikä kiinnosti. Eksä oli pitkä, tumma ja komea. Nykyään on tumma ja komea mutta ei erityisen pitkä mies. Paras kaikista.

Ei ole puolisoa löytynyt joten haaveistakin on täysin turhaa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Minä haaveilin tummasta, pitkästä ja komeasta miehestä (ei siis kovin omaperäinen haave). Ruskeat silmät ovat aina olleet heikko kohtani ovat ne sitten miehellä, naisella, lapsella tai koiralla. Jos minuun katsoo ruskeilla silmillä, annan helposti periksi. Unelmissani ruskeat silmät eivät haaveideni kohteella olleet kuitenkaan koskaan mitkään kauriinsilmät, vaan tummat ja niissä oli intensiivinen katse.

Tämä voisi hyvin olla minun kirjoittamani, haaveilin nuorena juuri tuollaisesta kuin kuvailit! Vielä voisin lisätä hyvän sporttisen kropan tuohon. Eikä miestyyppini ole vuosien mittaan muuttunut miksikään. En voisi kuvitella itselleni muunlaista kumppania. Eksän kohdalla joustin pituudesta, kun oli muutoin aivan täydellinen. Tällä hetkellä kumppania ei ole, eikä varmaan tule koskaan olemaankaan, sillä tuollaisia miehiä on tosi vähän ja ovat (ihan syystä) haluttuja. Nuorena haaveeni keskittyivät yksinomaan ulkonäköön, mutta nyt mukaan on tullut vielä luonnepuolikin, joten löytäminen on vielä vaikeampaa kuin aiemmin.

Haaveilin hyvästä miehestä ja mieheni on kaikkea sitä mitä halusin. On ulkomaalainen, hoikka, pitkä, varakas, rakastava ja lempeä herrasmies.

Komea(pidän tosi monennäköisiä miehiä komeina, ei tarvita laatikkoleukaa), yli 180cm pitkä, kroppa kuosissa ja joku hieno ammatti (tyyliin lääkäri tai poliisi). Luonteeltaan huumorintajuinen ja eläinrakas.

Mieheni on kivannäköinen, ei mikään malli, 183cm pitkä, perus "iskäkroppa". Ammattikoulun käynyt ja töissä ihan hyväpalkkaisessa paikassa. Luonteeltaan huumorintajuinen ja eläinrakas.

Melkein kaikki osui :D

Tylsää, mutta haaveilin juuri sellaisesta minkälainen minulla on, ulkonäöltäänkin lähes täydellinen kopio siitä mitä jo pikkutyttönä ajattelin. Pitkä, komea, älykäs, menestynyt, mukava. 

Joskus varhaisteininä haaveenani oli mennä naimisiin tyyliin jonkun siloposkisen brittiläisen korkeasti koulutetun (lue: Oxford tai Cambridge) miehen kanssa. Älykkyys, luotettavuus ja hauskuus olivat ehkä ne tärkeimmät kriteerit. Jossain vaiheessa tähän tuli myös toive, että hän olisi myös hyvin aktiivinen ja avoin seksuaalisessa mielessä, mutta tietenkin uskollinen. Ja siis toki kaikki perusasiat kunnossa, ei polta, ei ole aggressiivinen eikä muutenkaan mulkukka.

Olen onnellisesti naimisissa Pohjois-Suomesta kotoisin olevan karvaisen ja parrakkaan muusikkomiehen kanssa. Käynyt AMK:n ja ihan järkevä ihminen, vaikka abstraktimpi teoreettinen keskustelu ei ihan luonnistu. Toisaalta koen, että hän on oppinut tässä vuosien mittaan keskustelemaan kanssani hyvin paljon enemmän, kuin miltä hän alkuaikoina vaikutti. Hänkin on hauska ja luotettava, mutta ennen kaikkea lempeä, rauhallinen ja rento luonne. Seksuaalisesti ei lainkaan kokeilunhaluinen eikä järin aktiivinen, mutta läheisyyttä tästäkin huolimatta paljon ja uskollisuutta ei tarvitse epäillä. Intohimoinen musiikkia kohtaan ja kiinnostunut myös paljon esimerkiksi historiasta, mitkä meitä yhdistävät kiinnostuksen kohteina. Eikä polta, ole aggressiivinen tai mulkukka. Olen tyytyväinen.

Haaveilin puolisosta, jolta saa aina kun haluttaa. Sain sellaisen, ja 25v. on kuljettu rinnan. Seksiä 1-3krt päivässä. On meillä nyt toki muutenkin mukavaa yhdessä, eihän sitä näin pitkään pelkästään seksin voimalla jaksaisi. Toki tämähän on palstalaisten mielestä väärin. Pitäisi sanoa, että seksi ei ole tärkeää parisuhteessa, vaan yhdessä tekeminen, ja läheisyys, ja yhteiset iltalenkit. Sori, meille se on tärkeää. Olen varmasti palstalaisten mielestä seksiaddikti, ja masentunut. Sikakin vielä, ja ehkä jopa narsisti. Huonosti nyt ainakin menee, jos noin paljon nai. Olen kyllä vaimolle koittanut sanoa, että jätä se sika, mutta minkäs teet kun se ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.

Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.

Mulle kelpaisi tollainen maanläheinen käytännön mies, vaikka itse olenkin aika lukenut. Eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vain haihattelisivat korkealentoisissa mietteissä päivästä toiseen. Ja miksipä hänen taitonsa ja vahvuutensa, joista kuitenkin on selkeää käytännön hyötyä, olisivat yhtään sen vähäarvoisempia? Siinä nousee auton jakohihnan vaihtaja arvoon arvaamattomaan kun lauma intellektuelleja jämähtää bemarilla lumisen korpitien varteen keskellä pakkasyötä.

Mutta eiväthän intellektuelli ja käytännönläheisyys mitenkään toisiaan poissulje. Mun mies osaa korjata minkä tahansa laitteen ja keskustella politiikasta, filosofiasta, on laajasti sivistynyt, matemaattisesti huippulahjakas jne. Lahjakkaat ovat usein lahjakkaita kaikessa ja lisäksi monet vielä hyvännäköisiäkin. En oikein tiedä mistä tuo tulee, että kuvitellaan akateemisten ihmisten olevan peukalo keskellä kämmentä.

Tietenkään nämä piirteet eivät automaattisesti sulje toisiaan pois, vaikka usein jompikumpi puoli tuntuukin painottuneen. Mutta nyt puhuttiin nimenomaan tuon kirjoittajan miehestä, joka on kätevä käytännön mies mutta ei suuri filosofi. Argumentoin, että näinkin on hyvä. Aika harva meistä loppupeleissä on hyvä ihan kaikessa.

Vielä tähän kommentti, että itse asiassa luulen, että näiden "nerojen" kanssa ei välttämättä olekaan niin helppo elää, koska heidän rinnallaan saa jatkuvasti kokea olevansa vähän yksinkertainen (ja olen nähnytkin näin tapahtuvan). Mutta minä olenkin siihen jo lapsena tottunut, että faijalle tuli sellainen hieman ymmällään oleva ilme, kun hän ampui alas jonkun esittämäni asian ja oli pakko todeta, että se pitää paikkansa. Minua kohdeltiin samanveroisena kuin aikuinen jo lapsena, minkä vuoksi olen tottunut olemaan hiukan jälkeenjääneen asemassa ja olen ikäni pitänyt itseäni vähän tyhmänä. Tätä ei tehty kuitenkaan nolaamistarkoituksessa, vaan isäni tarkoitus oli varmaan osoittaa arvostusta sitä kautta. 

Haaveilin mukavasta ja suloisesta nörttimiehestä, jonka kanssa voitaisiin nörttäillä yhdessä. Minulla olikin nuoruudessa hetken aikaa sellainen, joskin aika tuulellakäypä, ghostasi. Toisen nörttimiehen kanssa oli pitkä mutta ei kovin hyvä suhde, josta lapset. Mies oli negatiivinen, kontrolloiva ja loppua kohden myös haluton vain muutaman mainitakseni. Erosimme hiljattain, kun mies löysi uuden. Ja sitten minulla oli kolmannen kanssa vielä äskettäin jotain yhteydenpitoa, mutten nyt oikeastaan ottanut selkoa, mikä juttu meillä tässä nyt oli vai oliko mitään ja mahtoiko mies olla välinpitämätön vai pelkästään tolkuttoman arka. 

Nyt minulla siis ei ole yhtään minkäänlaista puolisoa eikä oikeastaan haaveitakaan. En osaa kuvitella tuohon viereen ketään. Aika näyttää, onko vain väliaikaisesti takki tyhjänä vai oliko se nyt tässä.

Vierailija kirjoitti:

En haaveillut. En kumppanista enkä prinsessahäistä.

Miten prinsessahäät tähän liittyy?

Haaveeni: herkkä ja huomaavainen mies, älykäs, myös siis hyvä tunneäly. Kärsivällinen, ei suutu turhista. Soittaa jotain soitinta, mieluiten kitaraa. Kiinnostunut samoista asioista kuin minä, mutta haluaa itseni tavoin omaakin aikaa ja harrastuksia. Ei vain puoliso, vaan myös ystävä.

Kaikki tämä oikeastaan sitten toteutuikin, mitä en olisi vielä parikymppisenä uskonut. Olin nimittäin saanut parisuhteista melko huonon kuvan paitsi vanhemmiltani, myös ystäviltäni. Jälkimmäiset olivat kovia draamailemaan kumppaniensa kanssa ja vaihtoivatkin niitä usein.

Kauniilla hymyllä varustettu suomalainen nainen. Yksin yhä 30 vuotta myöhemmin.

Haaveilin nuorena taiteellisesta miehestä. Juuri nyt olen sinkku, mutta pitkäaikaisin suhde (ja lasteni isä) oli pitkätukkainen rokkityyppi. Oma tilanteeni on sikäli muuttunut, että tajusin sittemmin olevani bi, ja en ole enää kauheasti deittaillut miehiä - mutta naistenkin kohdalla ne taiteelliset ja pitkätukkaiset miellyttävät eniten. Melkein kaikki kumppanini ovat olleet jollain lailla taiteellisia, aika moni musiikin saralla.

On muuten mielenkiintoista, että erittäin harva (vai onko yksikään?) tässä ketjussa on kertonut haaveilleensa liiterileukaisesta miljonääristä, joka kustantaa luksusautot ja käsilaukut. Palstan naisvihaajien mukaanhan juuri tällainen on kaikkien naisten unelma. Sen sijaan silmiinpistävän moni kertoo haaveksineensa taiteellisesta ja romanttisesta pitkätukasta :D Aika liikuttavaa oikeastaan, vaikka ei tämä naisena minua yllätä. Juuri sellaisesta itsekin uneksin nuorempana.

Itse olen varmaan jämähtänyt sinne nuoruuteeni (olen alle 30) ja haaveilen edelleen laihasta rock-tyylisestä miehestä. Pitkät hiukset plussaa, mutta eivät pakolliset. Tämän näköisiä miehiä ei tosin ole paljon vastaan tullut jos jotain laulajia ja bändiläisiä tuolta "kaukaisesta maailmasta" ei oteta laskuihin mukaan. Yleisesti minua aina kiinnostaa se jos henkilö on vähän erilaisen näköinen. Tietynlaiset kasvonpiirteet aina kiinnostavat. Tosin pakko myöntää se, että loppujen lopuksi voin kiinnostua hyvin monen näköisistä. Tosin ei pitäisi kirjoittaa mitään, kun ei ole koskaan seurustellut ja ulkönäkö hyvin tavallinen.

Nää oli kivoja, laittakaa lisää! Olisi kiva kuulla myös miesten kokemuksia ja ajatuksia aiheesta.