Lue keskustelun säännöt.
Millaisesta elämänkumppanista sä haaveilit nuorena? Haavepuolisosi? Entä millainen puoliso sinulla on nyt?
17.05.2021 |
Haaveilin nuorena tällaisesta: Romanttinen pitkähiuksinen muusikko, joka soittaa kitaraa ja kirjoittaa runoja. Luotettava ja rehellinen. Hellä.
Nyksä: Lyhyet perus hiukset, akateemisesti koulutettu, ei todellakaan mikään musikaalinen. On luotettava ja rehellinen. Aika vähän hellyyttä nykyään.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
En mä varsinaisesti haaveillut mistään tietynlaisesta miestyypistä vaan kuvittelin että sitä vaan tapaa jonkun ja se sitten kolahtaa kuin 1000 volttia.
No sitten sitä nuoruuden hölmöyksissään (ja jossain epätoivossa) meni kelpuuttamaan aina sen joka osoitti vähänkin kiinnostusta vaikka mies olisi ollut aivan täysin vääränlainen ja epäsopiva. Sitä vaan mietti, että ei kukaan ole täydellinen ja yritti sopeutua miehen elämäntyyliin ja -tapoihin vaikka olisi halunnut tehdä jotain ihan muuta ja elää toisin.
Näitä sitten oli ikävuosien 15-29-välillä useampikin tapaus kunnes riitti. Sitten päätin olla ikisinkku ja vasta +35-vuotiaana kun lopetin alkoholin käytön (en ollut kuitenkaan alkoholisti/ongelmakäyttäjä mutta alkoholi ei vaan ollut mun juttu ikinä) se oma miestyyppi jotenkin tuli ihan kristallinkirkkaaksi. Samoin selvisi se oma unelmaelämä, ammattia ja asuinpaikkaa myöten, mutta kaiken sen suhteen olinkin noin 20 vuotta jo myöhässä ja yht'äkkiä tajusi heittäneensä koko aiemman elämänsä ihan hukkaan turhan takia. Just ne vuodet jotka olisi olleet ihan kaikkein tärkeimmät monessakin mielessä :(
Nyt 10 vuotta myöhemmin yritän vieläkin hyväksyä, että elämä menikin näin ja vaikka en halua enää hukata hetkeäkään niin oma sössitty menneisyys muistuttaa itsestään ihan joka päivä. Minulla ei ole lapsia eikä puolisoa enkä muutenkaan tule ikinä saamaan oman näköistä elämää. Tämä millaisen sain ei tunnu aidosti omalta enkä pysty myöskään muuttamaan omaa ajatusmaailmaani niin, että olisin tähän tyytyväinen. Itseasiassa mä olen oman osani tyytynyt ja sopeutunut mihin milloinkin jo tuolloin nuorena sekä oppinut sen ettei sellainen kannata.
Millaista se unelmaelämäsi sitten olisi? Olisiko oikeasti liian myöhäistä saada sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilin Playboy mallista.
Ei ole vielä mallia, mutta ei ole sitä puolisoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.
Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.
Mulle kelpaisi tollainen maanläheinen käytännön mies, vaikka itse olenkin aika lukenut. Eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vain haihattelisivat korkealentoisissa mietteissä päivästä toiseen. Ja miksipä hänen taitonsa ja vahvuutensa, joista kuitenkin on selkeää käytännön hyötyä, olisivat yhtään sen vähäarvoisempia? Siinä nousee auton jakohihnan vaihtaja arvoon arvaamattomaan kun lauma intellektuelleja jämähtää bemarilla lumisen korpitien varteen keskellä pakkasyötä.
Mutta eiväthän intellektuelli ja käytännönläheisyys mitenkään toisiaan poissulje. Mun mies osaa korjata minkä tahansa laitteen ja keskustella politiikasta, filosofiasta, on laajasti sivistynyt, matemaattisesti huippulahjakas jne. Lahjakkaat ovat usein lahjakkaita kaikessa ja lisäksi monet vielä hyvännäköisiäkin. En oikein tiedä mistä tuo tulee, että kuvitellaan akateemisten ihmisten olevan peukalo keskellä kämmentä.
Pokemonkouluttaja Ash.
Tää oikean elämän puoluso on siihen nähden aika tavallinen.
Haaveissani, ja luontainen ulkonäköperusteinen miesmakuni on ollut kallellaan paksuihin, vaaleisiin, vähän lainehtiviin tai kihariin hiuksiin. Harteikas ja jäntevä olemus. Tarttuva hymy, joka syttyy herkästi. Lempeä, huumorintajuinen, liikunnallinen (ei välttämättä urheilullinen) ja viihtyy luonnossa. Avarakatseinen ja kiinnostunut maailmanmenosta, tavalla tai toisella. Sosiaalinen ja oma, rikas elämänpiiri.
Nykyinen puolisoni on jäntevä mutta sirorakenteinen (minua pidempi ja painavampi kuitenkin). Hiukset ja parta ovat punaiset ja tiukkaa kiharaa. Vastustamaton hymy, mutta viljelee sitä harvoin. Huumoritajuinen, oikeudenmukainen, todella lahjakas ja älykäs. Kuitenkin myös melko tuomitseva, hitaasti uusista ideoista syttyvä ja nauttii luonnosta pieninä helppoina annoksina, ei saa iloa liikunnasta. Harrastaa sen sijaan kulttuuria nauttien ja itse tekemällä, erakkoluonne vaikka onkin sosiaalisesti hyvin lahjakas.
Olemme luonteiltamme ja kiinnostuksenkohteiltamme sekä sosiaalisen elämän mieltymyksiltämme hyvin erilaiset. Mutta seksi on todella hyvää. Aina välillä mietin turhautuneena eroa, sitten taas oksitosiinit sekoittavat pään. Geenimme ovat luultavasti olleet sitä mieltä, että tulisi vaan fyysisesti niin kerrassaan oivallisia jälkeläisiä, että feromonit ovat ohjanneet yhteen. (Perintötekijöillämme tulisi luultavasti äärimmäisen suloisia, hoikka ja älykkäitä pienokaisia. Mutta tunnepuolelen vaikeuksia heillä kyllö olisi!)
Pitäisi erota, mutta en ole uskaltanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista erityisemmin haaveilleeni puolisosta, mutta kai se olisi ollut ihan perus naiivin ja itsekeskeisen teinitytön haavekuva, eli varmaankin komea ja rikas mies joka palvoisi maata jalkojeni alla.
Tavallaan 2/3 näistä toteutuikin, mutta ei ehkä ihan siinä muodossa mitä tuolloin olisin "toivonut". Arvonikin ovat matkan varrella muuttuneet, ja ennen kaikkea materiasta on tullut minulle melko merkityksentä, tärkeintä on, että mies on luotettava, vastuuntuntoinen ja välittävä, sellaisen olen onneksi löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.
Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.
Mulle kelpaisi tollainen maanläheinen käytännön mies, vaikka itse olenkin aika lukenut. Eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vain haihattelisivat korkealentoisissa mietteissä päivästä toiseen. Ja miksipä hänen taitonsa ja vahvuutensa, joista kuitenkin on selkeää käytännön hyötyä, olisivat yhtään sen vähäarvoisempia? Siinä nousee auton jakohihnan vaihtaja arvoon arvaamattomaan kun lauma intellektuelleja jämähtää bemarilla lumisen korpitien varteen keskellä pakkasyötä.
Mutta eiväthän intellektuelli ja käytännönläheisyys mitenkään toisiaan poissulje. Mun mies osaa korjata minkä tahansa laitteen ja keskustella politiikasta, filosofiasta, on laajasti sivistynyt, matemaattisesti huippulahjakas jne. Lahjakkaat ovat usein lahjakkaita kaikessa ja lisäksi monet vielä hyvännäköisiäkin. En oikein tiedä mistä tuo tulee, että kuvitellaan akateemisten ihmisten olevan peukalo keskellä kämmentä.
Tietenkään nämä piirteet eivät automaattisesti sulje toisiaan pois, vaikka usein jompikumpi puoli tuntuukin painottuneen. Mutta nyt puhuttiin nimenomaan tuon kirjoittajan miehestä, joka on kätevä käytännön mies mutta ei suuri filosofi. Argumentoin, että näinkin on hyvä. Aika harva meistä loppupeleissä on hyvä ihan kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haaveillut nuorena minkäänlaisesta elämänkumppanista. Haaveilin lähinnä siitä, että saisin menetettyä poikuuteni. Näin myös tapahtui.
Sen jälkeen ajauduin parisuhteeseen, avoliittoon ja avioliittoon naisen kanssa, joka selvästikin rakastui minuun. Tumma, hiukan tukeva, korkeasti koulutettu (kuten olen itsekin), vakituisessa työssä, hyvä äiti. Olen oppinut tykkäämään hänestä ajan mittaan. Ihan mukavasti menee.
Ei ollut varsinaisesti unelmamiestä, mutta vaaleat miehet olivat kuitenkin kiinnostavia. Löysin niin ihanan vaaleakiharaisen ruskeasilmäisen muusikon. Viina vei miestä ja minut vei muu maailma.
Kymmenen vuotta myöhemmin vaalea sinisilmäinen mies. Avioiduttiin, tuli lapsi. Toiset naiset veivät tätä miestä ja minä taas lähdin.
Kymmenen vuotta meni taas. Kalju, ylipainoinen raitis mies löytyi. Tämän kanssa olen ollut reilut 15 vuotta ja edelleen jatkuu. Mies pitää minua kuin prinsessaa.
Joskus haikailen vuosikymmenten takaista miestä, joka suurinpiirtein(!) kosi. En lämmennyt tarpeeksi asialle ja mies löysi uuden. Leskeytyi muutama vuosi sitten ja lapsensa ovat aikuiset. Nyt ollaan niin vanhoja, että tyydyn muistelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muuten myöskään allekirjoita sitä, että "lahjakkaat ovat yleensä lahjakkaita kaikessa". Itse olen esimerkiksi kielellisesti ja sosiaalisesti hyvinkin lahjakas ja pärjännyt näillä avuilla hyvin elämässäni, mutta matemaattiset taidot sakkaavat pahasti enkä osaisi vaihtaa jakohihnaa vaikka henkeni riippuisi siitä. Rytmitajua tai musiikillista älykkyyttä ei myöskään ole lainkaan. En esimerkiksi ala-asteella oppinut edes peruskomppia vaikka yritin ihan tosissani.
Sama juttu useimmilla tuntemillani ihmisillä, eli lahjat ovat selkeästi jollekin puolelle painottuneet. Varmasti noita multilahjakkuuksiakin on olemassa - kaikkeahan tästä maailmasta löytyy - mutta ei se taida kovin yleistä olla, että on kertakaikkiaan kaikessa hyvä.
Ulkonäkökriteerejä ei ollut, kunhan olisi silmää miellyttävä. Haaveilin miehestä, jolla olisi samanlaiset perhe-haaveet, arvot ja elämänsuunnitelmat. Luotettava, rakastava, huumorintajuinen, rehellinen. Aika maanläheiset haaveet mulla oli.
Ja nykyinen mieheni vastaa kyllä unelmieni miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klassinen tumma, pitkä ja komea, mieluiten vähän karskilla tavalla. Luonteesta en miettinyt mitään, kunhan olisi komea.
En koskaan itse rumahkona saanut sellaisia tyyppejä, ja 33-vuotiaana menin yhteen työkaverin kanssa joka on ulkoisesti unelmieni vastakohta. Lyhyt (166 cm), ruipelo, maantienvärinen tukka jne. Mutta aivan ihana ihminen ja sielunkumppani ja isä. Ei ole ulkonäöstä mitään väliä kun tuollaisen on löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.
Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.
Mulle kelpaisi tollainen maanläheinen käytännön mies, vaikka itse olenkin aika lukenut. Eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vain haihattelisivat korkealentoisissa mietteissä päivästä toiseen. Ja miksipä hänen taitonsa ja vahvuutensa, joista kuitenkin on selkeää käytännön hyötyä, olisivat yhtään sen vähäarvoisempia? Siinä nousee auton jakohihnan vaihtaja arvoon arvaamattomaan kun lauma intellektuelleja jämähtää bemarilla lumisen korpitien varteen keskellä pakkasyötä.
Mutta eiväthän intellektuelli ja käytännönläheisyys mitenkään toisiaan poissulje. Mun mies osaa korjata minkä tahansa laitteen ja keskustella politiikasta, filosofiasta, on laajasti sivistynyt, matemaattisesti huippulahjakas jne. Lahjakkaat ovat usein lahjakkaita kaikessa ja lisäksi monet vielä hyvännäköisiäkin. En oikein tiedä mistä tuo tulee, että kuvitellaan akateemisten ihmisten olevan peukalo keskellä kämmentä.
Tietenkään nämä piirteet eivät automaattisesti sulje toisiaan pois, vaikka usein jompikumpi puoli tuntuukin painottuneen. Mutta nyt puhuttiin nimenomaan tuon kirjoittajan miehestä, joka on kätevä käytännön mies mutta ei suuri filosofi. Argumentoin, että näinkin on hyvä. Aika harva meistä loppupeleissä on hyvä ihan kaikessa.
Ok, sorry, luin vähän huolimattomasti. Olen vain tuohon stereotypiaan niin usein törmännyt, että pisti silmään. Monesti se tuntuu kumpuavan jonkinlaisesta alemmuudentunteesta oman koulutuksen suhteen, että pitää otaksua korkeammin koulutettujen olevan jotenkin avuttomia käytännön asioissa. Se on totta, että harva on hyvä ihan kaikessa, mutta mun mies oikeasti on lähes kaikessa. Musikaalisuus on ainoa, missä hän ei ihan niin lahjakas ole, mutta en ole ikinä tavannut noin monilahjakasta tyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.
Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.
Mulle kelpaisi tollainen maanläheinen käytännön mies, vaikka itse olenkin aika lukenut. Eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vain haihattelisivat korkealentoisissa mietteissä päivästä toiseen. Ja miksipä hänen taitonsa ja vahvuutensa, joista kuitenkin on selkeää käytännön hyötyä, olisivat yhtään sen vähäarvoisempia? Siinä nousee auton jakohihnan vaihtaja arvoon arvaamattomaan kun lauma intellektuelleja jämähtää bemarilla lumisen korpitien varteen keskellä pakkasyötä.
Mutta eiväthän intellektuelli ja käytännönläheisyys mitenkään toisiaan poissulje. Mun mies osaa korjata minkä tahansa laitteen ja keskustella politiikasta, filosofiasta, on laajasti sivistynyt, matemaattisesti huippulahjakas jne. Lahjakkaat ovat usein lahjakkaita kaikessa ja lisäksi monet vielä hyvännäköisiäkin. En oikein tiedä mistä tuo tulee, että kuvitellaan akateemisten ihmisten olevan peukalo keskellä kämmentä.
Tietenkään nämä piirteet eivät automaattisesti sulje toisiaan pois, vaikka usein jompikumpi puoli tuntuukin painottuneen. Mutta nyt puhuttiin nimenomaan tuon kirjoittajan miehestä, joka on kätevä käytännön mies mutta ei suuri filosofi. Argumentoin, että näinkin on hyvä. Aika harva meistä loppupeleissä on hyvä ihan kaikessa.
Ok, sorry, luin vähän huolimattomasti. Olen vain tuohon stereotypiaan niin usein törmännyt, että pisti silmään. Monesti se tuntuu kumpuavan jonkinlaisesta alemmuudentunteesta oman koulutuksen suhteen, että pitää otaksua korkeammin koulutettujen olevan jotenkin avuttomia käytännön asioissa. Se on totta, että harva on hyvä ihan kaikessa, mutta mun mies oikeasti on lähes kaikessa. Musikaalisuus on ainoa, missä hän ei ihan niin lahjakas ole, mutta en ole ikinä tavannut noin monilahjakasta tyyppiä.
Kuulostaa aika saaliilta! Mutta tiedostat varmasti itsekin, että ei tuollainen ihan jokapäiväistä ole. Useimmat meistä joutuvat tyytymään vähän tavallisempiin taneleihin. Ja nekin on ihan hyviä!
Halusin jonkun, jonka kanssa kävellä käsi kädessä ja pussailla.
Nykyään haluaa jonkun, jonka kanssa matkustaa, mökkeillä ja tehdä lapsia.
En ole koskaan seurustellut.
N35
Joku hyvännäköinen poika, joka rakastuisi minuun niin täysillä, että olisi täydellisen uskollinen vain minulle ja olisimme yhdessä loppuun asti rakastavassa, seksin täyteisessä suhteessamme. Nyt olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä ja edelleen käymme kuumana toisistamme.
Haaveilin sellaisesta joka kuuntelee ja tukee sekä halaisi. Minulla on sellainen mies joka huutaa päin naamaa ja jättää yksin kriisin hetkellä. Jooh tiedetään miksi olen edes tällaisessä suhteessa? Uskoin pitkään toiseen, nyt vasta silmät auennut tähän suhteen tilaan..
Halusin sellaisen partasuisen ja viiksekkään version Kurt Cobainista. No, sainkin karvaisemman mallin Justin Timberlakesta. Kelpaa hyvin 😄
En varmaan suuremmin haaveillut kun ajattelin nörttipoikana jääväni vaille kumppania. Olin kuitenkin aika huono nörtti ja päädyin muihin piireihin. Töissä sitten lopulta tapasin nykyisen vaimoni, jota en olisi edes nuoruuden päiväunissa tohtinut tavoitella; ystävällinen, älykäs, huomaavainen ja ihan älyttömän kaunis. Maailman paras kumppani.
Minä haaveilin tummasta, pitkästä ja komeasta miehestä (ei siis kovin omaperäinen haave). Ruskeat silmät ovat aina olleet heikko kohtani ovat ne sitten miehellä, naisella, lapsella tai koiralla. Jos minuun katsoo ruskeilla silmillä, annan helposti periksi. Unelmissani ruskeat silmät eivät haaveideni kohteella olleet kuitenkaan koskaan mitkään kauriinsilmät, vaan tummat ja niissä oli intensiivinen katse. Unelmamieheni siis tuijotteli haaveissani aina ympärilleen intensiivisesti kuin Cint Eastwood konsanaan.
Tietenkin toivoin, että unelmamieheni omaisi kaikki hyvän puolison tarvittavat ominaisuudet, niitä en haaveissani eritellyt, oletin vain, että unelmamieheni olisi täydellinen puoliso (ei juo, ei polta, ei petä eikä lyö). Tärkeä ominaisuus unelmamiehelleni oli myös äly. Halusin älykkään miehen, mutta sellaisen, joka olisi myös kiltti, eli ei käyttäisi älyään toisten piikittelyyn muka huumorimielessä. Sitä näin lapsuudessani ja inhoan kyseistä piirrettä.
Unelmissani mieheni oli tietysti aina aivan hulluna minuun ja olin hänen haaveidensa täyttymys. Toivoin hänen myös hemmottelevan minua kaikin tavoin (silloin en vielä ihan hirveästi ajatellut, miten itse hemmottelisin häntä). Unelmissani hän oli myös aina introvertti ja viihtyi paremmin pienemmissä ympyröissä kanssani, eikä kaveriporukan kanssa kaiken maailman riennoissa.
Jostain sattuman oikusta sain unelmieni komean, tumman miehen ruskeine silmineen. Hän on kaikkea mitä lapsellisissa haaveissani toivoin, mutta hän on myös paljon enemmän kuin osasin toivoakaan.