Lue keskustelun säännöt.
Millaisesta elämänkumppanista sä haaveilit nuorena? Haavepuolisosi? Entä millainen puoliso sinulla on nyt?
17.05.2021 |
Haaveilin nuorena tällaisesta: Romanttinen pitkähiuksinen muusikko, joka soittaa kitaraa ja kirjoittaa runoja. Luotettava ja rehellinen. Hellä.
Nyksä: Lyhyet perus hiukset, akateemisesti koulutettu, ei todellakaan mikään musikaalinen. On luotettava ja rehellinen. Aika vähän hellyyttä nykyään.
Kommentit (61)
En haaveillut mistään. Ei käynyt edes mielessä, että olisi joku. Kaikki parisuhteet kariutuneet eikä kiinnosta edes yrittää enää. Ei kiinnosta käydä terapiassa ja olla masentunut läheisten suhteiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan haaveillut puolisosta. Puolivahingossa opiskeluaikoina mukaan tarttui suhteellisen älykäs, pitkä, tumma ja komea mies. Mies on hellä ja huomaavainen sekä oikein hyvä isä lapsillemme.
Komea, seksikäs ja kiltti mies. Sain ja luovuin. En kerro syitä. Vika ei kuitenkaan ollut em ominaisuuksissa.
En enää muista. BCR:n Eric oli idolini joskus 13-vuotiaana, kai minä julkkiksista haaveilin kuten muutkin siinä iässä. Sittemmin ihastuin punkkareihin.
Nykyinen puoliso on flanellipaidassa kulkeva tavallinen suomalainen mies.
En haaveillut puolisosta, vaan ajattelin tekeväni upeaa uraa sinkkuna jännittävää ja vaihtelevaa elämää eläen asuen välillä ulkomailla. Toisin kävi eli tapasin mieheni ollessani yliopistossa ekaa vuotta ja minkäs teit, kun kaikki vain natsasi yhteen ja natsaa edelleen. Sinänsä mun poikaystävät ja aviomies ovat olleet ihan toistensa näköisiä eli miesihanne ei teiniajoista muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä varsinaisesti haaveillut mistään tietynlaisesta miestyypistä vaan kuvittelin että sitä vaan tapaa jonkun ja se sitten kolahtaa kuin 1000 volttia.
No sitten sitä nuoruuden hölmöyksissään (ja jossain epätoivossa) meni kelpuuttamaan aina sen joka osoitti vähänkin kiinnostusta vaikka mies olisi ollut aivan täysin vääränlainen ja epäsopiva. Sitä vaan mietti, että ei kukaan ole täydellinen ja yritti sopeutua miehen elämäntyyliin ja -tapoihin vaikka olisi halunnut tehdä jotain ihan muuta ja elää toisin.
Näitä sitten oli ikävuosien 15-29-välillä useampikin tapaus kunnes riitti. Sitten päätin olla ikisinkku ja vasta +35-vuotiaana kun lopetin alkoholin käytön (en ollut kuitenkaan alkoholisti/ongelmakäyttäjä mutta alkoholi ei vaan ollut mun juttu ikinä) se oma miestyyppi jotenkin tuli ihan kristallinkirkkaaksi. Samoin selvisi se oma unelmaelämä, ammattia ja asuinpaikkaa myöten, mutta kaiken sen suhteen olinkin noin 20 vuotta jo myöhässä ja yht'äkkiä tajusi heittäneensä koko aiemman elämänsä ihan hukkaan turhan takia. Just ne vuodet jotka olisi olleet ihan kaikkein tärkeimmät monessakin mielessä :(
Nyt 10 vuotta myöhemmin yritän vieläkin hyväksyä, että elämä menikin näin ja vaikka en halua enää hukata hetkeäkään niin oma sössitty menneisyys muistuttaa itsestään ihan joka päivä. Minulla ei ole lapsia eikä puolisoa enkä muutenkaan tule ikinä saamaan oman näköistä elämää. Tämä millaisen sain ei tunnu aidosti omalta enkä pysty myöskään muuttamaan omaa ajatusmaailmaani niin, että olisin tähän tyytyväinen. Itseasiassa mä olen oman osani tyytynyt ja sopeutunut mihin milloinkin jo tuolloin nuorena sekä oppinut sen ettei sellainen kannata.
Ei ollut haaveita sen kummemmin kuin että sitä vaan tapaa sen oikean ja se on siinä. En siis ikinä haaveillut tietynlaisesta kumppanista vaan ainoastaan miehestä joka on mulle sopiva, mutta se "sopivuus" ja "oikeus" jäikin kokonaan määrittelemättä. Enhän mä tiennyt edes sitä minkälainen itse olen (ja haluan tulevaisuudessa olla) niin kuinka sitä olisi voinut tietää minkälainen kumppani olisi itselle unelmapuoliso.
Ja vtuiksihan kaikki kyllä on mennytkin. Enää en uskalla luottaa yhteenkään mieheen tai oikeastaan kenenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilin eksoottisesta pitkätukkaisesta afrorastamiehestä, boheemista, mutta älykön vikaa omaavasta. Hyvin kävi, päädyin monen mutkan kautta joskin vasta vähän aikuisempana sellaisen kanssa naimisiin :)
Jon Bon Jovi olisi ollut ihana. Aikuisena en sitten olekaan puolisoksi huolinut ketään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.
Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.
Teininä haaveilin mahdollisesti pitkätukkaisista hoikista kilteistä ja rauhallisista pojista. Joko sellainen hevarityyppinen tai runopoika. Musikaalinen tai muuten taiteellinen.
Nykyään haaveilen hoikasta, terveestä, siististä ja mukavasta miehestä, joka pitää lapsista ja kissoista, eikä ole allerginen. Mielellään haluaa normaalitilanteessa seksiä vähintään lähes joka päivä. Tekee jotain työtä, josta nauttii. Sytyn enemmän käytännönläheistä työtä tekevistä miehistä kuin jostain päsmäröivistä mukatärkeistä humanisteista. Toivon mukaan miehellä on kavereita ja vähän omaakin elämää. Tykkäisi ulkoilusta, luonnosta, mökkeilystä ja liikunnasta edes jossain määrin. Kykenee kompromisseihin ja pystyy puhumaan asioista. Olisi suunnilleen mun ikäinen, eli 24-32-vuotias.
Mulla ei ole kumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teininä haaveilin mahdollisesti pitkätukkaisista hoikista kilteistä ja rauhallisista pojista. Joko sellainen hevarityyppinen tai runopoika. Musikaalinen tai muuten taiteellinen.
Nykyään haaveilen hoikasta, terveestä, siististä ja mukavasta miehestä, joka pitää lapsista ja kissoista, eikä ole allerginen. Mielellään haluaa normaalitilanteessa seksiä vähintään lähes joka päivä. Tekee jotain työtä, josta nauttii. Sytyn enemmän käytännönläheistä työtä tekevistä miehistä kuin jostain päsmäröivistä mukatärkeistä humanisteista. Toivon mukaan miehellä on kavereita ja vähän omaakin elämää. Tykkäisi ulkoilusta, luonnosta, mökkeilystä ja liikunnasta edes jossain määrin. Kykenee kompromisseihin ja pystyy puhumaan asioista. Olisi suunnilleen mun ikäinen, eli 24-32-vuotias.
Mulla ei ole kumppania.
Ai niin tärkeät (toki itsestäänselvät) piirteet unohtuivat! Ei polta, ei ryyppää liikaa, ei ole väkivaltainen, ei vähättele, keskity negatiiviseen eikä katsele ihmisiään nenäänsä putkin.
Minuun umpirakastuneesta, Jared Leton näköisestä miehestä. Ja sellainen on :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kai jotenkin outo, mutten ole koskaan haaveillut oikein minkään tietyntyyppisestä kumppanista. Niitä nyt vaan on eteen putkahdellut vähän kaikenlaisia, joihin aika ajoin ihastunut. Kumppania ei ole koskaan ollut. Joistain harvoista pieleenmenneistä yrityksistä on tosin jäänyt jotain mielleyhtymiä että näkee jotkut tietyt jutut huonoina mitä ei seuraavalla ihastuksella enää haluaisi nähdä.
Haaveilin hyvännäköisestä, aktiivisesta ja sporttisesta miehestä. Päädyin yhteen tavallisen näköisen, aloitekyvyttömän tossukan kanssa.
Teinityttönä haaveilin jostain pitkätukkaisista synkeistä goottisankareista, haha. Sellaisen kanssa oltaisiin sitten voitu vaikka siemailla viiniä täysikuun kumossa ja kirjoitella runoja ullakkoasunnossamme.
Ei tämä ihan huti mennyt, sillä aviomieheni on pitkä, tumma ja tatuoitu mies joka pitää raskaammasta musiikista. Mutta mikään runopoika tai romanttinen haihattelija hän ei ole.
Parempi varmaan näin, lapsiperhearjessa on loppupeleissä aika vähän aikaa haaveilla kuutamon loisteessa ja tuijotella synkeän kaihoisasti myrskyävälle merelle :D
Ei ole puolisoa. Nuorempana haaveilin yhdestä urheilijakundista, mutta hän osoittautuikin heteroksi. Olisin ollut mielelläni hänen käsittelyssään ottaen isoa ryhmysauvaa ryppyreikääni.
M 46
En ole koskaan haaveillut mistään jääkiekkoilijoista (kuten täällä on väitetty naisten haaveilevan), vaan urheilijat ovat aina olleet turn off (vaikka itse olen suht urheilullinen). Aika samanlaisena miesmaku muutenkin pysynyt eli sivistynyt, mukava, älykäs, pitkä, leveäharteinen ja tumma. Yksikään poikaystäväni ei ole ollut sovinisti tai muutenkaan ilkeä tai tietämätön typerys. Aviomieheni on tietysti sekä ulkonäöltään että luonteeltaan täysi kymppi ja loistava isä. Sinkkuna oleminen olisi ollut mulle myös ihan hyvä vaihtoehto, ellei noin sopivaa olisi löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Haaveilin herkästä ja älykkäästä miehestä, jolla pitkät hiukset ja kirjoittaa runoja. Sitten seurustelin sellaisen kanssa. Oli masennusta, mt-ongelmia ja hauras itsetunto. Uhkailua itsemurhalla. Päätin että ei koskaan enää.
Nykyinen on komea ja itsevarma duunarimies. Osaava, luotettava, maanläheinen. Kelpo mies, mutta tietynlainen junttimaisuus häiritsee. Osaa vaihtaa auton jakohihnan, mutta ei osaa keskustella mistään abstraktista tai perustella mielipiteitään argumentoimalla.
Mulle kelpaisi tollainen maanläheinen käytännön mies, vaikka itse olenkin aika lukenut. Eipä tämä maailma pyörisi, jos kaikki vain haihattelisivat korkealentoisissa mietteissä päivästä toiseen. Ja miksipä hänen taitonsa ja vahvuutensa, joista kuitenkin on selkeää käytännön hyötyä, olisivat yhtään sen vähäarvoisempia? Siinä nousee auton jakohihnan vaihtaja arvoon arvaamattomaan kun lauma intellektuelleja jämähtää bemarilla lumisen korpitien varteen keskellä pakkasyötä.
Teininä ihailin John Lennonia ja Anthony Perkinsiä. Oma puolisoni on vaalea, tavallisenkomea suomalaismies. Lapsirakas, eläinrakas luontoihminen, joka lukee kirjoja ja on hyvä ammatissaan.