Introvertti äiti

Muita introverttejä äitejä paikalla?

Hep, täällä.

Myöhäistä. 

Minä olen onnellinen introverttiäiti. En halua olla muiden kanssa, totta, mutta perheenjäsenten kanssa kyllä.

Introvertti voi suunnitella elämänsä myös lasten kanssa niin, että pystyy olemaan useammin mukavuusalueellaan. Voi tutustua toiseen introverttiin vaikka. Lapset ovat kuitenkin rikkaus. Missä on toisen vanhemman vastuu ja ajankäyttö lasten kanssa? Sinullekin omaa aikaa vielä.

Harrastuskuskailut ja vanhempainilloissa käymiset vielä on ihan kivoja, kun niihin saa mennä ns. omilla ehdoilla ja olla hiljaa halutessaan. Mutta lasten kaveritapaamiset on kyllä työläitä. Rakastan lapsiani, mutta heidän kavereidensa kanssa en osaa olla luontevasti enkä pidä metelistä ja siitä, että on talo täynnä "elämää". Sen lisäksi monet on suorastaan röyhkeitä ja epäkohteliaita eikä kaverin vanhemman sääntöjä välttämättä noudateta. Siedän toki kyläilyjä, koska lapsillakin on vapaus kutsua omaan kotiinsa kavereita, mutta en ikinä ole niistä nauttinut.

Olen introvertti ja ei lapsia. Olen ihmetellyt juuri sitä, että miten ihmeessä introvertti vanhempi jaksaa lapsiperhe-elämää.

Introvertti ei tarkoita ihmisvihaajaa. Omat lapset ovat introvertille vähintään yhtä rakkaita kuin muillekin. Tuo oheistoiminta menee siinä sivussa, ei tarvitse ruveta aktiiviksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti ja ei lapsia. Olen ihmetellyt juuri sitä, että miten ihmeessä introvertti vanhempi jaksaa lapsiperhe-elämää.

Ei aina jaksakaan. Oma lapseni on 6-vuotias, erittäin ekstrovertti tapaus. Päivittäin opetellaan ja puhutaan siitä että ihmiset on erilaisia, eri ihmisten kanssa puhutaan eri tavoin. Ja väsynyt olen. Silti, oma lapsi on ollut tähänastisen elämäni siistein juttu!

Vanhempainiltoja on noin kaksi kertaa vuodessa, eikä tartte puhua tai kaveerata kenenkään kanssa. Opettajalle pitää joskus puhua, mutta edes minä en ole niin introvertti ettenkö selviäisi virallisista keskusteluista. Niitähän on töissäkin.

Lapsen roudaaminen harrastukseen, miten se liittyy introverttiyteen, kun siihen ei sisälly tippaakaan sosialisia kanssakäymisiä. Mulle se aika kun lapsi on harrastuksessa on nimenomaan omaa ja rauhallista aikaa. Istun autossa, kirjastossa, menen kävelylle tai istumaan jonnekin puistonpenkille.

Kaveriasioissa mua ei enää tarvita, kun lapsi hoitaa ne ite, on jo koululainen. Lapsen ollessa pienempi selvisin viesteillä, eikä ole tarvinnut puhua puhelimessa tai kasvokkain kuin muutama sana silloin, kun olen vienyt tai hakenut lasta. Mun lapsi ei kyllä kyläillyt ylenmäärin, en tiedä onko leikkitreffit sitten miten yleisiä muissa perheissä, mutta mun lapsi näki kavereitaan päiväkodin ulkopuolella ehkä kerran kuussa.

En tiedä olenko introvertti, mutta en ole järjestänyt kaveritapaamisia, en osallistu vanheimpainiltoihin tai vietä aikaa lapsen kavereiden vanhempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempainiltoja on noin kaksi kertaa vuodessa, eikä tartte puhua tai kaveerata kenenkään kanssa. Opettajalle pitää joskus puhua, mutta edes minä en ole niin introvertti ettenkö selviäisi virallisista keskusteluista. Niitähän on töissäkin.

Lapsen roudaaminen harrastukseen, miten se liittyy introverttiyteen, kun siihen ei sisälly tippaakaan sosialisia kanssakäymisiä. Mulle se aika kun lapsi on harrastuksessa on nimenomaan omaa ja rauhallista aikaa. Istun autossa, kirjastossa, menen kävelylle tai istumaan jonnekin puistonpenkille.

Kaveriasioissa mua ei enää tarvita, kun lapsi hoitaa ne ite, on jo koululainen. Lapsen ollessa pienempi selvisin viesteillä, eikä ole tarvinnut puhua puhelimessa tai kasvokkain kuin muutama sana silloin, kun olen vienyt tai hakenut lasta. Mun lapsi ei kyllä kyläillyt ylenmäärin, en tiedä onko leikkitreffit sitten miten yleisiä muissa perheissä, mutta mun lapsi näki kavereitaan päiväkodin ulkopuolella ehkä kerran kuussa.

Joissain päiväkoti-ikäisten ja pikkukoululaisten harrastuksissa on toiveena nimenomaan, että vanhemmat jäisivät seuraamaan harjoituksia. Oman lapsen jalkapallossakin. Ja mielelläni niitä seurailenkin ja juttelen puolituttujen äitien ja isien kanssa, mutta ymmärrän kyllä, että se sosialisointi on joillekin epämukavaa.

Eiköhän lapsi voi ihan itse mennä sinne ohjattuun harrastukseen. Jos siis ylipäätään tarvitsee olla joku ohjattu harrastus.

Äitini on introvertti. Hänen arjen selviytymiskeino oli (ja on edelleen) pitkät hölkkälenkit. Joskus ihmettelin, mutta en enää. Olen itsekin vahvasti introvertti ja olen kallistumassa äitini keinojen kannalle jaksamisen tukemiseksi lapsiperhearjessa. Omaa aikaa on kotona vaikea saada, mutta lenkillä saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa.

Introverttivaino alkanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempainiltoja on noin kaksi kertaa vuodessa, eikä tartte puhua tai kaveerata kenenkään kanssa. Opettajalle pitää joskus puhua, mutta edes minä en ole niin introvertti ettenkö selviäisi virallisista keskusteluista. Niitähän on töissäkin.

Lapsen roudaaminen harrastukseen, miten se liittyy introverttiyteen, kun siihen ei sisälly tippaakaan sosialisia kanssakäymisiä. Mulle se aika kun lapsi on harrastuksessa on nimenomaan omaa ja rauhallista aikaa. Istun autossa, kirjastossa, menen kävelylle tai istumaan jonnekin puistonpenkille.

Kaveriasioissa mua ei enää tarvita, kun lapsi hoitaa ne ite, on jo koululainen. Lapsen ollessa pienempi selvisin viesteillä, eikä ole tarvinnut puhua puhelimessa tai kasvokkain kuin muutama sana silloin, kun olen vienyt tai hakenut lasta. Mun lapsi ei kyllä kyläillyt ylenmäärin, en tiedä onko leikkitreffit sitten miten yleisiä muissa perheissä, mutta mun lapsi näki kavereitaan päiväkodin ulkopuolella ehkä kerran kuussa.

Joissain päiväkoti-ikäisten ja pikkukoululaisten harrastuksissa on toiveena nimenomaan, että vanhemmat jäisivät seuraamaan harjoituksia. Oman lapsen jalkapallossakin. Ja mielelläni niitä seurailenkin ja juttelen puolituttujen äitien ja isien kanssa, mutta ymmärrän kyllä, että se sosialisointi on joillekin epämukavaa.

Sosialisointi?

Hitto!

Otsikon perusteella luulin että tyttäreni on palstalla kirjoittamassa minusta. 

Mutta ei sittenkään. Kyllä olen introvertti mutta olen mielestäni selviytynyt lapsiajasta ihan kohtuullisen hyvin. Äiti-lapsi-kerhot kiersin kyllä kaukaa. Vanhempainiltoja ei onneksi ole kovin usein, harrastuksiin voi viedä muttei sinne tarvitse jäädä turisemaan.

No introverttejä on monenlaisia. Mulla on tosi sosiaalinen työ ja siten hyvät vuorovaikutustaidot, mutta vapaa-ajalla en kykene tapaamaan ihmisiä. Vanhempainillat ovat kauhu ja aina kun mahdollista, niin "lintsaan" niistä.

Onneksi lapseni ei harrasta mitään joukkuelajia, jossa oletetaan vanhempien läsnäoloa.

Jotenkin vaan oon selvinnyt hyvin kuitenkin äitiyden tuomista velvoitteista. Rakastan äitiyttä ja lapsiani.