Kuolinsiivous. Silppusin päiväkirjani.

Miksi häpeätte jännäsekoilujanne kun ne jännäilyt on kuitenkin se asia, jonka perusteella kaikki ovat antaneet arvostusta ja te itsekin nuorena tiesitte sen? Tällaisen kilttitytön päiväkirjoissa ei ole mitään luettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä noloa jos joku näkee jotain mitä olet kirjoittanut kun olet jo KUOLLUT

Minulla esimerkiksi lukee päiväkirjassani asioita, mistä esimerkiksi kumppanini ottaisi helposti itseensä, vaikken häntä siellä solvaakaan. Purin vain sinne tuntojani parisuhteemme pimeimmällä hetkellä ja toivon todella, että hän ei koskaan niitä kansia avaa. Siellä on myös muutakin niin pimeää tekstiä, että ei minusta uskoisi. Olen ollut niin hirveän itsetuhoinen aika ajoin ja purkanut sitäkin sinne ja se voi olla hyvin ahdistavaa luettavaa ihmisille, jotka minua rakastavat. En puhu itsetuhoisuudestani kenellekään, vaan kirjoitan sen ylös, koska osaan käsitellä sitä sillä tavalla paremmin. En myöskään koskaan koske kumppanini henkilökohtaisiin kirjoihin ilman lupaa, koska en halua nähdä sitä, mitä ei silmilleni ole tarkoitettu. Toivon tämän kunnioituksen olevan molemminpuolista. Nykyisin kirjoitan päiväkirjani digitaaliseen GPG-salattuun libreoffice tekstiasiakirjaan, jolloin tätä vaaraa ei ole. En luultavasti koskaan palaa lukemaan niitä tekstejä, mutta kirjoitan ne silti ylös ja säilytän ne ikään kuin käsiteltyinä asioina.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuhonnut kaiken, mikä helpotus. Pääsee elämässä eteenpäin, kun ei raahaa kaikkea mukana. En usko, että on hyväksi elää menneitä muistellen. Muutama esimerkki lähipiirissä: hirveän ahdistavaa olla sellainen ikuinen muistoissa pyörijä. Elämä on tässä ja nyt.

Käänteinen dementia

Poltin omani, jossa oli paljon ahdistusta ja pahaa oloa. Olen päässyt niistä tunteista eroon, enkä halua palata asiaan enää. Enkä halua kenenkään tietävän miten synkkää minulla oli. Kenenkään ei tarvitse tietää ja ahdistua siitä. Oli ihanaa polttaa se päiväkirja. Matkapäiväkirjoja on muutama, niitä en ikinä polttaisi, koska ovat asioita, joita haluan muistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä noloa jos joku näkee jotain mitä olet kirjoittanut kun olet jo KUOLLUT

Minulla esimerkiksi lukee päiväkirjassani asioita, mistä esimerkiksi kumppanini ottaisi helposti itseensä, vaikken häntä siellä solvaakaan. Purin vain sinne tuntojani parisuhteemme pimeimmällä hetkellä ja toivon todella, että hän ei koskaan niitä kansia avaa. Siellä on myös muutakin niin pimeää tekstiä, että ei minusta uskoisi. Olen ollut niin hirveän itsetuhoinen aika ajoin ja purkanut sitäkin sinne ja se voi olla hyvin ahdistavaa luettavaa ihmisille, jotka minua rakastavat. En puhu itsetuhoisuudestani kenellekään, vaan kirjoitan sen ylös, koska osaan käsitellä sitä sillä tavalla paremmin. En myöskään koskaan koske kumppanini henkilökohtaisiin kirjoihin ilman lupaa, koska en halua nähdä sitä, mitä ei silmilleni ole tarkoitettu. Toivon tämän kunnioituksen olevan molemminpuolista. Nykyisin kirjoitan päiväkirjani digitaaliseen GPG-salattuun libreoffice tekstiasiakirjaan, jolloin tätä vaaraa ei ole. En luultavasti koskaan palaa lukemaan niitä tekstejä, mutta kirjoitan ne silti ylös ja säilytän ne ikään kuin käsiteltyinä asioina.

Mä kirjoitan nykyään aamusivuja käsin paperille ja revin ne samantien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuvasin puhelimella erään arkaluontoisen päiväkirjan ja laitoin kuvat salasanan taa tikulle, sitten poltin sen päiväkirjan. Samoin tiettyjä noloja lekuripapereita.

Hyvä vinkki! Tajuukohan ihmiset että läheiset lukee todella henkilökohtaisia vainajan papereita esim. mitä on puhunut psykologille ym.

Tajuaakohan ihmiset, että sieltä tikulta ne tiedot saa eli miksi ihmeessä samaan aikaan tuhota ja säästää?

Olen säästänyt kaikki päiväkirjat, koska kuolleena minulla ei ole enää häpeää, nolostumista tai muitakaan tunteita. Sen sijaan joku lapsenlapsenlapsenlapsi saattaa ilahtua lukiessaan 1980-luvun teinielämästä, perheenperustamisesta 2000-luvun alussa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuvasin puhelimella erään arkaluontoisen päiväkirjan ja laitoin kuvat salasanan taa tikulle, sitten poltin sen päiväkirjan. Samoin tiettyjä noloja lekuripapereita.

Hyvä vinkki! Tajuukohan ihmiset että läheiset lukee todella henkilökohtaisia vainajan papereita esim. mitä on puhunut psykologille ym.

Tajuaakohan ihmiset, että sieltä tikulta ne tiedot saa eli miksi ihmeessä samaan aikaan tuhota ja säästää?

Olen säästänyt kaikki päiväkirjat, koska kuolleena minulla ei ole enää häpeää, nolostumista tai muitakaan tunteita. Sen sijaan joku lapsenlapsenlapsenlapsi saattaa ilahtua lukiessaan 1980-luvun teinielämästä, perheenperustamisesta 2000-luvun alussa jne.

Siis jos itse löydät vanhempiesi jäämistöstä salasanasuojatun tikun, murtaudutko siihen?

Olen lukenut isoisäni tädin päiväkirjoja 1900-luvun alusta. Hyvin mielenkiintoista keskustelua itsensä kanssa. Anopin päiväkirjoihin en ole koskenut, vaan kertonut lapsille, mistä ne löytyvät ja koska niihin kannattaa koskea (vuoden 2040 jälkeen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuvasin puhelimella erään arkaluontoisen päiväkirjan ja laitoin kuvat salasanan taa tikulle, sitten poltin sen päiväkirjan. Samoin tiettyjä noloja lekuripapereita.

Hyvä vinkki! Tajuukohan ihmiset että läheiset lukee todella henkilökohtaisia vainajan papereita esim. mitä on puhunut psykologille ym.

Tajuaakohan ihmiset, että sieltä tikulta ne tiedot saa eli miksi ihmeessä samaan aikaan tuhota ja säästää?

Olen säästänyt kaikki päiväkirjat, koska kuolleena minulla ei ole enää häpeää, nolostumista tai muitakaan tunteita. Sen sijaan joku lapsenlapsenlapsenlapsi saattaa ilahtua lukiessaan 1980-luvun teinielämästä, perheenperustamisesta 2000-luvun alussa jne.

Siis jos itse löydät vanhempiesi jäämistöstä salasanasuojatun tikun, murtaudutko siihen?

Tietenkin, siellä voi olla testametti tai oikeastaan ohjeet sen löytämiseksi.

Pitäisiköhän kirjoittaa muutama keksitty päiväkirja hienosta elämästä, jossa olen älykäs ja mukava. Säästäisin sitten nuo kuvitelmat ja tuhoaisin aidot.

Minulla ei ole koskaan ollut niin ikäviä asioita, joita en haluisi muistella. Jaa, no yksi parisuhde nalkuttajan kanssa olisi pitänyt jättää väliin, mutta sekin auttaa arvostamaan nykyistä kumppania vielä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuvasin puhelimella erään arkaluontoisen päiväkirjan ja laitoin kuvat salasanan taa tikulle, sitten poltin sen päiväkirjan. Samoin tiettyjä noloja lekuripapereita.

Hyvä vinkki! Tajuukohan ihmiset että läheiset lukee todella henkilökohtaisia vainajan papereita esim. mitä on puhunut psykologille ym.

Tajuaakohan ihmiset, että sieltä tikulta ne tiedot saa eli miksi ihmeessä samaan aikaan tuhota ja säästää?

Olen säästänyt kaikki päiväkirjat, koska kuolleena minulla ei ole enää häpeää, nolostumista tai muitakaan tunteita. Sen sijaan joku lapsenlapsenlapsenlapsi saattaa ilahtua lukiessaan 1980-luvun teinielämästä, perheenperustamisesta 2000-luvun alussa jne.

Siis jos itse löydät vanhempiesi jäämistöstä salasanasuojatun tikun, murtaudutko siihen?

Tietenkin, siellä voi olla testametti tai oikeastaan ohjeet sen löytämiseksi.

Varsin loogista :D.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkirjani olen tuhonnut vuosia sitten. Kirjeiden tuhoamista kannattaa myös harkita. Luin äitini kirjeitä 60-luvulta ja sain tietää että serkkuni isä ei ole hänen biologinen isä. Serkkuni vanhemmat ovat kuolleet eikä minulla aikomustakaan kertoa tätä isä-asiaa hänelle. Isänsä oli hänelle mitä ihanin ja tärkein ihminen. Se jäi kirjeestä epäselväksi tiesikö hänen isänsä että lapsi ei ollut hänen. Kohteli kyllä rakastaen lastaan.

Ja sitten se serkku tai serkun lapsi teettää pahaa-aavistamatta dna-testin ja sukupuun yksi haara onkin vieras.

No oikeesti voi olla että asia on ihan tuttu juttu ollut serkulle, ei vaan ole puhuttu muille.

Minä ainakin kirjoitin päiväkirjaan vain synkkyyttä, ahdistusta ja päihdesekoilua, koska tavalliset ja positiiviset asiat eivät nuorena tuntuneet kiinnostavilta. Jälkikäteen asia on ihan päin vastoin. Olen suunnitellut vieväni ne työpaikan tietoturvasäiliöön tuhottavaksi, mutta pitää varoa ettei joku mene avaimen kanssa esim. kaivelemaan vahingossa pois heittämäänsä tärkeää paperia, kuten joskus on tapahtunut 🤨

Vierailija kirjoitti:

Olen säästänyt kaikki päiväkirjat, koska kuolleena minulla ei ole enää häpeää, nolostumista tai muitakaan tunteita. Sen sijaan joku lapsenlapsenlapsenlapsi saattaa ilahtua lukiessaan 1980-luvun teinielämästä, perheenperustamisesta 2000-luvun alussa jne.

Minusta tämmöiset päiväkirjat onkin hyvä säästää ajankuvauksena ym. Omat teinipäiväkirjani sen sijaan ovat täynnä just sitä 15-vuotiaan teinituskaa, miten A sanoi sitä ja Ö teki tätä. Niillä ei ole mitään historiallista arvoa, oikeastaan edes minulle, siksi joutavatkin tuhottavaksi jahka se laatikko tulee siivouksessa vastaan. Enkä todellakaan halua kenenkään lukevan niitä, koskaan.

Pidin päiväkirjaa useita vuosia. Kerran luin kirjoittamaani tekstiä ja havahduin siihen kuinka pimeä olen päästäni. Viime kesänä otin ne kaikki mukaan mökille ja poltin saunan vesipadan tulipesässä. Kenenkään ei tarvitse tietää elämäntuskaani ja päihdeongelmani syvyyttä.

Päiväkirjat ja teiniajan kirjeenvaihto hävitetty, mulla oli säilössä n 1000 kpl kirjeitä. Ei tarvitse jälkipolvien lukea niitä.

Minäkin olen suunnitellut päiväkirjojen polttamista takassa. Joskus niitä luin ja ahdistuin itsekin. Todella paljon päihteitä, seksikumppaneita kymmeniä, huonoa itsetuntoa, ahdistusta. En halua että kukaan lukee niitä koskaan. Haluan että läheiset muistaa mut normaalina, tasapainoisena ihmisenä eikä sellaisena sekopäänä, millaisena päiväkirja minut kuvaa. Toki näistä tapahtumista on yli 20 vuotta aikaa, mutta silti.

Joo, poltin kiukaan uunissa lapsuusajan päiväkirjan, tuolloin olin koulukiusattu ja ahdistunut. Olin polttaessa varmaan 18v. Nyt se olisi mielenkiintoinen lukea jotta ymmärtäisin paremmin kiusaajien ajatusmaailmaa. Yksi kiusaajistani nykyään myös uhriutuu ja väittää että oli itse kiusattu. Olisi hyvä jos olisi kirjallinen todiste ettei näin ollut, mutta olkoon. Kyllä minä tiedän ja parempi että se tuska paloi pois, varmaan sai ihan hyvät löylyt sentään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä noloa jos joku näkee jotain mitä olet kirjoittanut kun olet jo KUOLLUT

Mä en halua kenenkään saavan tietää sekoiluistani. Se muuttaisi heidän käsitystään minusta, vaikka kuollut olisinkin. Vaikea masennus ajoi minut tekemään asioita, joita nyt kadun. Poliisinkin kanssa ollut tekemistä niiden vuoksi. Parempi, että ne jutut menee hautaan minun mukana.