Miksi naiset laittavat vaalean läpikuultavan mekon alle mustat stringit?
Kommentit (63)
Näyttää tosi viehättävältä, kiva ajatella niitä ennen nukkumaan menoa.
T: Mies 24v
Jotta sinä näkisit ne, mutta ettei itse näyttäisi liian "lutkalta" ja ne stringit on peitetty, joku voi jopa luulla ettei ihminen itse tiedä että ne näkyy noin hyvin.
Laskelmoitua vilauttamista siis. Leikitään siveyden sipulia joka on kuitenkin pohjimmiltaan tuhma, ja näytetään kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Minusta seksikkäitä!
Niin onkii esim..
Ehkä he pitävät mustista stringeistä?
Katsele vaikka puita ja kukkia ja jätä muiden ahterit rauhaan.
Näin kerran festareilla nuorella naisella farkkuhameen, jonka halkio oli käännetty paljastamaan peffa, luultavasti stringit yllä tai sitten ei. Oli rohkea näky.
Itsellä kävi noin kun ei ollut muita vaatteita puhtaana. En jaksanut välittää, ajattelin että ihmiset ennemmin keskittyvät omiin murheisiinsa ja huoliinsa sen sijaan, että mielettömästi pohtivat muiden takapuolia.
Itsellä ainakin mielessä on aivan muut jutut kuin toisten pukeutuminen, joten heijastin omat tuntemukseni muihin ja ajattelin että kai se menee samoin muillakin.
Annan samalla mitalla takaisin. En ole enää pitkään aikaa pitänyt kollareiden alla alushousuja. Kulli letkottaa silleen jännästi puntissa ja sen ääriviivat näkyvät hyvin. Naisten vuoro katsella taivaalle.
Olen urheilullinen 30v mies ja kesäisin puen monesti valkoiset puuvilla shortsit ja alle tummat miesten stringit.
Varmasti auringossa kuultavat läpi.
Kiva herättää muissa ihmisissä mietteitä. Miksi mies ei muka voisi näin pukeutua.
Nice on the surface, naughty underneath.
Minä miehenä annan naisille silmäniloa rekkamiehen hymylläni.
Vierailija kirjoitti:
Olen urheilullinen 30v mies ja kesäisin puen monesti valkoiset puuvilla shortsit ja alle tummat miesten stringit.
Varmasti auringossa kuultavat läpi.
Kiva herättää muissa ihmisissä mietteitä. Miksi mies ei muka voisi näin pukeutua.
No se miete on se että olet homo. Miehet pitää naisten stringejä seksikkäänä mutta naiset ei välttämättä miesten. Ainakaan itse en. Homot varmasti tykkää.
Koska ne valkoiset tai vaaleanpunaiset stringit ovat pyykissä. Seuraava kysymys.
No miten niin?