Lue keskustelun säännöt.
"Kipinöinti" ensitreffeillä
12.05.2021 |
Suurin osa tuntuu edellyttävän tuota, ennenkuin näkevät että jutusta tulee mitään. Mutta onko ketään joka ajattelisi samoin kuin minä, että tuollainen välitön kemia ja synkkaaminen on epäilyttävää, tai jopa hieman pelottavaa? Kun itselläni on sellaisia kokemuksia, ettei ne jutut ole todellakaan menneet putkeen vaikka on ollut raivoisaa kemiaa heti ensinäkemältä. Oikeastaan päinvastoin menneet kaameasti pieleen ja ongelmia ollut vaikka millä mitalla heti alusta alkaen, mutta niitä ei ole vaan suostunut näkemään koska se kemia sokaisi niin pahasti.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensitreffeillä pidin miestäni kokemattoman poikana joka minulle liian ujo nössö ja kiltti. Ja lihavakin.
Mutta myöhemmin kun itse jouduin kriisiin niin huomasin että tuo mies silti hyväksyy minut puutteineni ja on turvallinen ja vakaa, vaikka minä romahdan.
Aviossa nyt oltu pitkään ja yhteiset lapset jo opiskelijoita. Yhdessä ollaan hautaan saakka
Itsellä vain huonoja kokemuksia toisen tukihenkilönä toimimisesta, se on henkisesti todella rankkaa mutta kaipa se yleensä paikkaa kun seksiä saa kauniilta naiselta. Itselleni vaan ei ole niin tärkeää.
Rakkaus on muutakin kuin auringonpaistetta ja jäätelöä. Ei suhteessa kaiken tarvitse olla aina kivaa, kunhan edes suurin osa ajasta on edes mukavaa.
Niin, suurin osa. Mutta jo siinä jos menee 50-50 niin rupeaa olemaan kiikun kaakun että kannattaako homma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kahdesta molemminpuolisesta sekoamistapauksesta on kokemusta. Molemmissa kaikkia osapuolia sattui, ja olivat kestoltaan vain pari kk. Himot ja halut jäi, mutta se roihu poltti kaiken muun tieltään. Hätäilyä, väärin tulkittuja tekoja ja sanoja puolin ja toisin, nopeita käänteitä.. sanalla sanoen silkkaa kaaosta alusta loppuun. Ovat ihan hirveitä! :D
Aivan hirveää. Kemiaakin voi olla liikaa.
Kyllä, en uskaltaisi enää lähteä moiseen ja jos huomaisin että treffeillä tulee sellainen samanlainen "eläimellinen kemia" taas niin ehkä tekisin parhaani pistääkseni vastaan, tiedä sitten onnistuuko. Kokemus kun kuitenkin sanoo, että henkistä tuskaa siitä on tiedossa ja ruma loppu. Mutta kuten sanottua niin pitäähän sitä kemiaa kuitenkin jonkun verran olla, "sopivasti".
Vierailija kirjoitti:
Yksi sana: järkiliitto.
Eli liitto ilman seksiä? Sopii aseksuaaleille, mutta jos et ole aseksuaali niin ethän vaadi toiselta tuossa tilanteessa seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Tuohan ei tarkoita kemiaa, vaan pelkkää seksuaalista himoa. Kemiassa ollaan sielunkumppaneita, ei tarvitse edes olla seksiä lainkaan, että sen tuntee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Tasapainoinen ei ole sama kuin tasapaksu. Kyllä sitä voi ja saa fiksukin ihminen joskus heittäytyä. Sehän on koko homman idea, että siinä on riskinsä. Pitää uskaltaa heittäytyä jos tahtoo saada elämästä ja rakkaudesta jotain voimallista irti, mutta samalla on riski että saa siipeensä. Muissa asioissa järki ohjaa, mutta tässä yhdessä pitää antaa mennä, kunhan ei tietoisesti lähde satuttamaan ketään.
Tuota mieltä on ehkä sellainen ihminen, jolla on käynyt tuuri elämässään ja se monenkymmenen vuoden parisuhde alkoi ensimmäisestä leiskuvasta heittäytymisestä. Muilla, joilla on menneet jutut enemmän pieleen osaavat olla varovaisempia noissa tilanteissa, ellei sitten ole jotain itsetuhoisia taipumuksia.
Ei sitä voi ikinä tietää suhteen kestävyyttä etukäteen, alkoi se sitten miten tahansa. Joten mieluummin aloitan leiskuvasti jos sellainen mahdollisuus on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle miehenä "onko kipinää?" tarkoittaa sitä että haluanko harrastaa seksiä kyseisen naisen kanssa vai en.
Jos nainen sytyttää minut seksuaalisesti, kipinää on.
Saattaa olla että naiset ajattelevat tästä kipinä -asiasta eri tavalla, en tiedä...
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni ihan putkeen ja avioon asti. Ja jatkuu edelleen onnellisesti.
Sama. Kohta 10v kimpassa ja kipinöinti jatkuu edelleen. Just viikonloppuna ihmeteltiin sitä ääneen miehen kanssa :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Tuohan ei tarkoita kemiaa, vaan pelkkää seksuaalista himoa. Kemiassa ollaan sielunkumppaneita, ei tarvitse edes olla seksiä lainkaan, että sen tuntee.
Oikeanlainen kemia on yhdistelmä kumpaakin. Jos kemia menee liiaksi seksuaalisen vedon puolelle, ei suhteesta tietenkään ole luvassa pitkäikäistä kun muilla osa-aluella kemia kuitenkin tökkii.
Vierailija kirjoitti:
Mulle miehenä "onko kipinää?" tarkoittaa sitä että haluanko harrastaa seksiä kyseisen naisen kanssa vai en.
Jos nainen sytyttää minut seksuaalisesti, kipinää on.
Saattaa olla että naiset ajattelevat tästä kipinä -asiasta eri tavalla, en tiedä...
Ei välttämättä, minulla oli erään naisen kanssa mielestäni älytön kipinä, kemia, miksi sitä nyt sanoo ja kovin aktiivisesti hänkin oli kättään paitani alle tunkemassa. Eli koki seksuaalista vetoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle miehenä "onko kipinää?" tarkoittaa sitä että haluanko harrastaa seksiä kyseisen naisen kanssa vai en.
Jos nainen sytyttää minut seksuaalisesti, kipinää on.
Saattaa olla että naiset ajattelevat tästä kipinä -asiasta eri tavalla, en tiedä...
No minä en kyllä voi miehenä ajatella kipinästä noin yksinkertaisesti. Jos katsoisin pelkkää toisen seksuaalista haluttavuutta niin kyllähän sitä nyt vähintään puolen naisista kanssa sänkyyn menisi. Mutta se että löytyy se nainen jonka kanssa haluaa olla vielä 10 vuoden jälkeenkin on sitten ihan toista kemiaa.
Ja sitä löytyy paljon harvempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Tasapainoinen ei ole sama kuin tasapaksu. Kyllä sitä voi ja saa fiksukin ihminen joskus heittäytyä. Sehän on koko homman idea, että siinä on riskinsä. Pitää uskaltaa heittäytyä jos tahtoo saada elämästä ja rakkaudesta jotain voimallista irti, mutta samalla on riski että saa siipeensä. Muissa asioissa järki ohjaa, mutta tässä yhdessä pitää antaa mennä, kunhan ei tietoisesti lähde satuttamaan ketään.
Tuota mieltä on ehkä sellainen ihminen, jolla on käynyt tuuri elämässään ja se monenkymmenen vuoden parisuhde alkoi ensimmäisestä leiskuvasta heittäytymisestä. Muilla, joilla on menneet jutut enemmän pieleen osaavat olla varovaisempia noissa tilanteissa, ellei sitten ole jotain itsetuhoisia taipumuksia.
Ei sitä voi ikinä tietää suhteen kestävyyttä etukäteen, alkoi se sitten miten tahansa. Joten mieluummin aloitan leiskuvasti jos sellainen mahdollisuus on.
Jos omalla kohdalla on kaikki leiskuvasti alkaneet päättyneet pian ja huonosti, niin kyllä sen sitten tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensitreffeillä pidin miestäni kokemattoman poikana joka minulle liian ujo nössö ja kiltti. Ja lihavakin.
Mutta myöhemmin kun itse jouduin kriisiin niin huomasin että tuo mies silti hyväksyy minut puutteineni ja on turvallinen ja vakaa, vaikka minä romahdan.
Aviossa nyt oltu pitkään ja yhteiset lapset jo opiskelijoita. Yhdessä ollaan hautaan saakka
Itsellä vain huonoja kokemuksia toisen tukihenkilönä toimimisesta, se on henkisesti todella rankkaa mutta kaipa se yleensä paikkaa kun seksiä saa kauniilta naiselta. Itselleni vaan ei ole niin tärkeää.
Rakkaus on muutakin kuin auringonpaistetta ja jäätelöä. Ei suhteessa kaiken tarvitse olla aina kivaa, kunhan edes suurin osa ajasta on edes mukavaa.
Ei tarvitse olla auringonpaistetta ja jäätelöä, mutta ei suhteen kyllä pitäisi edes osittain olla kivireen vetämistäkään. Joten jos toisen kanssa on henkisesti rankkaa, edes osan aikaa, se on kyllä merkki siitä, että homma ei toimi. Pitemmän päälle ainakaan.
Tähän kun osaisin vastata niin olisin kyllä viisas nainen. Kyllä ensitreffeillä pitää olla edes jonkinlaista kipinää tai mitä silmänvilkettä se nyt onkaan, muutenhan ei olisi mitään motivaatiota järjestää toisia treffejä. Onko se sitten hullua himoa vai taipuuko tasaisemmaksi ihastukseksi jää nähtäväksi.
Minä yritin seurustella muuten kaikin tavoin sopivan miehen kanssa, oli mielestäni komea ja kaikki palikat kohdallaan, mutta kun sitä kipinää ei vain puoleltani tuntunut yhtään. Miehen mielestä meillä kyllä oli kemiaa, mutta minä en tuntenut mitään vaikka hän oli himoissaan. Toivon ja yritin, jos alkaisin tutustumisen myötä haluta häntä ja annoin ajan kulua jne. mutta ei vaan tullut himoa eikä rakkautta. Oli pakko rehellisyyden nimissä lopettaa touhu parin kuukauden jälkeen.
Että kyllä se kipinä on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle miehenä "onko kipinää?" tarkoittaa sitä että haluanko harrastaa seksiä kyseisen naisen kanssa vai en.
Jos nainen sytyttää minut seksuaalisesti, kipinää on.
Saattaa olla että naiset ajattelevat tästä kipinä -asiasta eri tavalla, en tiedä...
Kyllä itsekin ajattelen (naisena) sen noin. Tai oikeastaan nimenomaan, että sytyttääkö toinen minut. Se on vielä eri asia kuin se, haluanko seksiä - joskus seksiä voi haluta sellaisenkin kanssa, joka ei varsinaisesti sytytä.
Ei siinä minusta ole mitään epäilyttävää. Se on täysin luonnollista jos toinen on puoleensavetävä ja hänen kanssaan synkkaa. Minulle tuo "kipinöinti" ensitreffeillä on ihan perusvaatimus jatkolle. Jos en tunne mitään, en näe yhtäkään syytä tavata sitä ihmistä enää. Kyllä sen jo ensimmäisestä kohtaamisesta huomaa onko oikeanlaisia fiiliksiä.
Jaa. Olen kerran ollut niin kipinöinnin pauloissa, että ihan fyysisesti sattui. Seurusteltiin ja oltiin jopa kihloissa. Suhde oli aivan hirveä henkistä väkivaltaa, alkoholin suurkulutusta ja pari kertaa jopa fyysistä väkivaltaa johon puuttuivat paikalla olleet miehen ystävät. Suhde kesti kaiken kaikkiaan 1,5 vuotta.
Niin vain kävi, että exän paras ystävä oli kuin yö ja päivä ex:n kanssa ja kipinöinti vaihe puuttui alkuun, mutta ystävyys muuttui pikkuhiljaa rakkaudeksi. Sitä rakkautta on nyt kestänyt 25 vuotta ja kyllä olen hulluna mieheeni edelleen.
Muutaman kerran on käynyt treffeillä niin, että ihan jollain ihmeellisellä tavalla "klikkaa" toisen kanssa. Nämä eivät ole välttämättä olleet suinkaan niitä kaikki ennakkokriteerit täyttäviä ja komeimpia miehiä, mutta jollain tavalla sellaisia, joiden kanssa on ollut ihan poikkeuksellisen helppo ja luonteva olla, ja joiden kanssa on yhteinen huumori ja keskusteluyhteys toiminut ihan eri tavalla kuin muiden kanssa.
Takana useampi suhde, joista näiden kipinöivien tyyppien kanssa on ehdottomasti ollut paras keskusteluyhteys ja kyllä myöskin ehdottomasti parasta seksiä (ei pelkästään se fyysinen vetovoima, vaan ovat ylipäänsä olleet muutenkin seksuaalisesti yhteensopivampia kuin muut).
Mutta. Yksikään suhde ei ole kestänyt - sen hämmentävän yhteydentunteen sumentamana on tullut sokeuduttua muille realiteeteille (yhden kohdalla alkoholismi, toinen oli muuttamassa puolen vuoden sisällä ulkomaille pitkäksi aikaa).
Näiden "ei kipinöinyt alussa" -tyyppien kanssa on ollut ihan muunlaisia ongelmia; yhteen on menty huomattavasti kylmäpäisemmin ja hyviä sekä huonoja puolia analysoiden, mutta suhteet ovat myöhemmin kariutuneet mm. isoihin arvoristiriitoihin, erilaisiin elämäntyyleihin tai suuriin eroihin läheisyydentarpeessa.
Kuten ehkä viestistä jo ilmenee, niin kipinöitä tai ei, aina ovat suhteet ennemmin tai myöhemmin kariutuneet... Olen kuitenkin suht nuori, enkä ole ainakaan ihan vielä valmis mihinkään järkiliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle miehenä "onko kipinää?" tarkoittaa sitä että haluanko harrastaa seksiä kyseisen naisen kanssa vai en.
Jos nainen sytyttää minut seksuaalisesti, kipinää on.
Saattaa olla että naiset ajattelevat tästä kipinä -asiasta eri tavalla, en tiedä...
No minä en kyllä voi miehenä ajatella kipinästä noin yksinkertaisesti. Jos katsoisin pelkkää toisen seksuaalista haluttavuutta niin kyllähän sitä nyt vähintään puolen naisista kanssa sänkyyn menisi. Mutta se että löytyy se nainen jonka kanssa haluaa olla vielä 10 vuoden jälkeenkin on sitten ihan toista kemiaa.
Ja sitä löytyy paljon harvempien kanssa.
Sama täällä, kyllähän seksi kelpaisi varmaan valtaosan kanssa naisista, mutta se kipinä on jotain muutakin. Humisee yläpäässä, ei pelkästään alapäässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Tasapainoinen ei ole sama kuin tasapaksu. Kyllä sitä voi ja saa fiksukin ihminen joskus heittäytyä. Sehän on koko homman idea, että siinä on riskinsä. Pitää uskaltaa heittäytyä jos tahtoo saada elämästä ja rakkaudesta jotain voimallista irti, mutta samalla on riski että saa siipeensä. Muissa asioissa järki ohjaa, mutta tässä yhdessä pitää antaa mennä, kunhan ei tietoisesti lähde satuttamaan ketään.
Tuota mieltä on ehkä sellainen ihminen, jolla on käynyt tuuri elämässään ja se monenkymmenen vuoden parisuhde alkoi ensimmäisestä leiskuvasta heittäytymisestä. Muilla, joilla on menneet jutut enemmän pieleen osaavat olla varovaisempia noissa tilanteissa, ellei sitten ole jotain itsetuhoisia taipumuksia.
Ei sitä voi ikinä tietää suhteen kestävyyttä etukäteen, alkoi se sitten miten tahansa. Joten mieluummin aloitan leiskuvasti jos sellainen mahdollisuus on.
Jos omalla kohdalla on kaikki leiskuvasti alkaneet päättyneet pian ja huonosti, niin kyllä sen sitten tietää.
Aika iso otanta pitää olla, ennen kuin voi vetää johtopäätöksiä. Sitten on vielä se ongelma, että jos ei ole leiskuntaa ollenkaan niin ei mitään alakaan. Eli sitä kohti on vain yritettävä mennä, ainakin minun.
ja taas ei ole se kuuluisa naisten vaisto ketjun naisilla hallussa kuitenkaan