Lue keskustelun säännöt.
"Kipinöinti" ensitreffeillä
12.05.2021 |
Suurin osa tuntuu edellyttävän tuota, ennenkuin näkevät että jutusta tulee mitään. Mutta onko ketään joka ajattelisi samoin kuin minä, että tuollainen välitön kemia ja synkkaaminen on epäilyttävää, tai jopa hieman pelottavaa? Kun itselläni on sellaisia kokemuksia, ettei ne jutut ole todellakaan menneet putkeen vaikka on ollut raivoisaa kemiaa heti ensinäkemältä. Oikeastaan päinvastoin menneet kaameasti pieleen ja ongelmia ollut vaikka millä mitalla heti alusta alkaen, mutta niitä ei ole vaan suostunut näkemään koska se kemia sokaisi niin pahasti.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kemiaa pitää olla, mutta olen samaa mieltä siitä, että sellainen tosi vahva kemia ensi treffeillä johtaa lyhyeen suhteeseen. Mistä se sitten ikinä johtuukin.
Johtuu siitä, että mies on sosiaalisesti taitava ja koko "kipinöinti" johtuu siitä, että mies osaa sanoa ne sanat mitkä haluat kuulla. Todennäköisesti tuollainen mies ei edes vastaavaa kemiaa kanssasi koe ja olet vain yksi pano muiden joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heti kun näin mieheni ekoilla treffeillämme, tiesin että tässä se on. Kipinöitä oli, mutta ne oli maltillisia. Toinen tuntui ihan uskomattoman hyvältä mutta silti turvalliselta.
En luottaisi sellaiseen sekopäiseen huumaan, siitä ei ole koskaan mitään hyvää (suhdetta) seurannut. Mutta kyllä niitä kipinöitä täytyy edes jonkun verran olla!
Vierailija kirjoitti:
Taitava on se mies, joka saa naisen tuntemaan "kemiaa" jo ensitreffeillä. Ei ihme että suhde kariutuu nopeasti, mies kun yleensä varsin nopeasti löytää uuden jonka kanssa kemiaa harrastaa.
Noin kirjoittaa vain ihminen, jolla ei ole aavistustakaan, miltä se tuntuu, kun kemiat kohtaavat. Oma puolisoni ei ehtinyt sanoa muuta kuin tervehdyksen, kun halasin häntä ja tiesin, että hänen läheisyytensä tuntuu todella hyvältä. (huom. kysyin sopiiko halata, koska me tosiaan tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa ja olimme sitä ennen vain jutelleet puhelimessa pari kertaa liittyen tapaamisen käytännön asioihin).
Ei ollut puku päällä oleva hajustettu leukalentäjäkirurgi vaan ihan tavallinen suomalainen mies työvaatteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kemiaa pitää olla, mutta olen samaa mieltä siitä, että sellainen tosi vahva kemia ensi treffeillä johtaa lyhyeen suhteeseen. Mistä se sitten ikinä johtuukin.
Johtuu siitä, että mies on sosiaalisesti taitava ja koko "kipinöinti" johtuu siitä, että mies osaa sanoa ne sanat mitkä haluat kuulla. Todennäköisesti tuollainen mies ei edes vastaavaa kemiaa kanssasi koe ja olet vain yksi pano muiden joukossa.
Et selvästi koskaan ole tavannut ihmistä, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Sosiaaliset taidot ovat äärettömän tärkeät, mutta aivan eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Heti kun näin mieheni ekoilla treffeillämme, tiesin että tässä se on. Kipinöitä oli, mutta ne oli maltillisia. Toinen tuntui ihan uskomattoman hyvältä mutta silti turvalliselta.
En luottaisi sellaiseen sekopäiseen huumaan, siitä ei ole koskaan mitään hyvää (suhdetta) seurannut. Mutta kyllä niitä kipinöitä täytyy edes jonkun verran olla!
Tämä. Ekojen treffien kohdalla tuli tunne, että tämän miehen kanssa menen naimisiin. Ei mitään älytöntä kipinöintiä mutta kyllä sellainen tunne, että tässä on A) sielunkumppani sekä B) henkilö jonka kanssa jaksan harrastaa seksiä vielä 10 vuoden päästä.
Kakkostreffien jälkeen kerroin yhdelle ystävälle että jos kaikki menee hyvin, niin menen tämän miehen kanssa naimisiin x'D
Katsotaan mitä tapahtuu. Reilut puoli vuotta vasta seurusteltu mutta kyllä suunta näyttää ainakin oikealta.
Ja minä olin siis neitsyt tavatessani mieheni eli en ole mitenkään helposti ihastuva!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan edellisiä. Jos ei ole yhtään niin menee automaattisesti kaverilaariin. Jos on hullu fyysinen veto, niin todnäk tutustuminen kärsii.
Kun tapasin mieheni, fyysinen kemia pulpahteli esiin hetkittäin, mut keskustelu sujui tosi hyvin ja oli siinä sellainen tietty imu. Sanoin ystävälle eka treffien jälkeen, etten ole varma tuleeko suhde vai ystävyys, mutta jotakin. Tokien treffien jälkeen oli selvää.
Ensisilmäyksellä on vaan himoa, ei mitään muuta. Siinä sitten parisuhteet räjähtelee ja leviää käsiin vuoden päästä kun tämä p... vaahdossa valittu puoliso ei olekaan persoonaltaan yhtään lähelläkään mitä kaipaisi. Mutta per....le kun punttia vipatti ekoilla deiteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä onkin vähän dilemma. Itselläkin kokemusta että valtavalla kemialla alkaneet suhteet ovat yleensä perustuneet lähinnä fyysiseen vetovoimaan ja päättyneet viimeistään parin vuoden sisällä kun on kanivaihe mennyt ohi.
Toisaalta taas en oikein osaa kuvitella tilannetta, että miten se homma siitä etenee yhtään mihinkään, jos ei ole mitään kemiaa. Se on lähinnä kiusallista, miten siitä voi mitään suhdetta syntyä? Onko siinä joku välimuoto, eli on vähän kemiaa muttei niin paljon että on heti valmis hyppäämään kimppuun?
Sinulla on voinut olla näin, mutta kaikilla ei kemia ole pelkkää ulkonäköön ihastumista. Itse olen kokenut sitäkin, että ensitapaamisella on sekä vaikuttunut toisen ulkonäöstä ETTÄ myös on synkannut todella hyvin, ja on tuntunut tosi luontevalta jutella, ja myös on huomannut toisen olevan ilahduttavan samanhenkinen. Tällöin vetovoima perustui myös muuhun kuin ulkonäköön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysin reissulta sielun kumppanin ja rakastuminen tulisesti. Kummallakin perhe. Onneksi tulimme järkiimme ja sovimme että emme koskaan tapaa koska liian monta ihmistä haavoittuisi.
Hyvä ratkaisu. Muistot ja kaipaus hälveni muutamassa vuodessa.
Nuorempana sitä ihastuu helpommin. Vanhempana järki voittaa
Onneksi minulla ei ole näin. Ihastun nyt vanhempana jopa voimakkaammin kuin nuorempana. Järkisuhteet eivät kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoin kipinöi ekoilla treffeillä. Vaatii useampia tapaamisia.
Silloin on kipinää ja kemiaa, kun ekoilta treffeiltä päädytään sänkyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä onkin vähän dilemma. Itselläkin kokemusta että valtavalla kemialla alkaneet suhteet ovat yleensä perustuneet lähinnä fyysiseen vetovoimaan ja päättyneet viimeistään parin vuoden sisällä kun on kanivaihe mennyt ohi.
Toisaalta taas en oikein osaa kuvitella tilannetta, että miten se homma siitä etenee yhtään mihinkään, jos ei ole mitään kemiaa. Se on lähinnä kiusallista, miten siitä voi mitään suhdetta syntyä? Onko siinä joku välimuoto, eli on vähän kemiaa muttei niin paljon että on heti valmis hyppäämään kimppuun?
Sinulla on voinut olla näin, mutta kaikilla ei kemia ole pelkkää ulkonäköön ihastumista. Itse olen kokenut sitäkin, että ensitapaamisella on sekä vaikuttunut toisen ulkonäöstä ETTÄ myös on synkannut todella hyvin, ja on tuntunut tosi luontevalta jutella, ja myös on huomannut toisen olevan ilahduttavan samanhenkinen. Tällöin vetovoima perustui myös muuhun kuin ulkonäköön.
Kuvailin vähän huonosti, mutta tarkoitin tuota samaa mitä sinäkin. Toki siinä muutakin on ollut kuin pelkkä ulkonäkö. Mielestäni fyysiseen vetovoimaan kuuluukin monenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Tasapainoinen ei ole sama kuin tasapaksu. Kyllä sitä voi ja saa fiksukin ihminen joskus heittäytyä. Sehän on koko homman idea, että siinä on riskinsä. Pitää uskaltaa heittäytyä jos tahtoo saada elämästä ja rakkaudesta jotain voimallista irti, mutta samalla on riski että saa siipeensä. Muissa asioissa järki ohjaa, mutta tässä yhdessä pitää antaa mennä, kunhan ei tietoisesti lähde satuttamaan ketään.
Vierailija kirjoitti:
Taitava on se mies, joka saa naisen tuntemaan "kemiaa" jo ensitreffeillä. Ei ihme että suhde kariutuu nopeasti, mies kun yleensä varsin nopeasti löytää uuden jonka kanssa kemiaa harrastaa.
Mielenkiintoinen näkemys sinulla. Tarkoituksesi on saada nainen tuntemaan itsensä huijatuksi joka kerta kun nainen ihastuu haluttavaan mieheen. Eihän kukaan halua tulla huijatuksi, eihän? Siksipä kannattaa ottaa ruma, vetelä, tympeä ja tylsä mies koska vain sellaisen (sinun) kanssa voi olla mitään aitoa.
Jokseenkin näin laskelmoit, eikös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivoisa kemia johtunee siitä, että kummallakin on jotain säröjä ja aukkoja siellä henkisellä puolella, jotka se toinen sitte sattuu hetkellisesti täyttämään. Tulee tunne, että tuo on mun soul mate ja täydellinen kumppani joka eheyttää minut, mutta aika pian ne paikkalaastit sieltä murenee pois ja käsittelemättömän ongelmat alkaa nostelemaan päätään ja päädytään enempivähempi rumaan eroon.
Niin, tasapainoinen ihminen ei ihastu eikä rakastu. Hän vain valitsee jonkun paperilla hyvän ja alkaa kaveripohjalta sitten seurustella, eikä edes etsii mitään sielunkumppania - ihan vaan sellainen kaveri riittää tasapainoiselle ihmiselle. Jos hän joskus tuntisikin vetoa johonkin, niin ei hän ainakaan sitä lähtisi yrittämään, vaan mieluummin sitten jotain epämieluisaa. Se on tasapainoista toimintaa!
Tasapainoinen ihminen ei syöksy tuli perseessä leiskuen aivot nollilla romanssiin, vaan perusarviointikyvyt ja itsesuojeluvaistot säilyvät niissäkin tilanteissa.
Tasapainoinen ei ole sama kuin tasapaksu. Kyllä sitä voi ja saa fiksukin ihminen joskus heittäytyä. Sehän on koko homman idea, että siinä on riskinsä. Pitää uskaltaa heittäytyä jos tahtoo saada elämästä ja rakkaudesta jotain voimallista irti, mutta samalla on riski että saa siipeensä. Muissa asioissa järki ohjaa, mutta tässä yhdessä pitää antaa mennä, kunhan ei tietoisesti lähde satuttamaan ketään.
Tuota mieltä on ehkä sellainen ihminen, jolla on käynyt tuuri elämässään ja se monenkymmenen vuoden parisuhde alkoi ensimmäisestä leiskuvasta heittäytymisestä. Muilla, joilla on menneet jutut enemmän pieleen osaavat olla varovaisempia noissa tilanteissa, ellei sitten ole jotain itsetuhoisia taipumuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensitreffeillä pidin miestäni kokemattoman poikana joka minulle liian ujo nössö ja kiltti. Ja lihavakin.
Mutta myöhemmin kun itse jouduin kriisiin niin huomasin että tuo mies silti hyväksyy minut puutteineni ja on turvallinen ja vakaa, vaikka minä romahdan.
Aviossa nyt oltu pitkään ja yhteiset lapset jo opiskelijoita. Yhdessä ollaan hautaan saakka
Itsellä vain huonoja kokemuksia toisen tukihenkilönä toimimisesta, se on henkisesti todella rankkaa mutta kaipa se yleensä paikkaa kun seksiä saa kauniilta naiselta. Itselleni vaan ei ole niin tärkeää.
Rakkaus on muutakin kuin auringonpaistetta ja jäätelöä. Ei suhteessa kaiken tarvitse olla aina kivaa, kunhan edes suurin osa ajasta on edes mukavaa.
Nuorempana sitä ihastuu helpommin. Vanhempana järki voittaa