Lapsen koulun aloitus jännittää ja pelottaa minua (äitiä)

Mulla sama juttu edessä ja murehdin kans ihan hirveästi. Lapsella on kyllä eskarissa kavereita ja toivon että tuttuja on samalla luokalla, mutta silti... Nykyään kiusaamista tuntuu olevan todella paljon enemmän.

Itse olin pahasti kiusattu ylä-asteella ja pelkään että lapset kokee saman :(

Kannattaa pitää se kotona ettei vaan satu mitään.

tää on vasta alkua, jos pelkäämään ja murehtimaan rupeaa...

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama juttu edessä ja murehdin kans ihan hirveästi. Lapsella on kyllä eskarissa kavereita ja toivon että tuttuja on samalla luokalla, mutta silti... Nykyään kiusaamista tuntuu olevan todella paljon enemmän.

Itse olin pahasti kiusattu ylä-asteella ja pelkään että lapset kokee saman :(

Ymmärrän sua 😞 Oon ite ajatellut että jos tulee ongelmia jotka ei ratkea, me vaihdetaan vaikka koulua kun se on täällä pk-seudulla mahdollista. Itse kotoisin pikkukaupungista, jossa vaihtoehtoja ei ollut ja kaikki oli samassa koulussa, kiusattiin tai ei. Paljon tsemppiä!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama juttu edessä ja murehdin kans ihan hirveästi. Lapsella on kyllä eskarissa kavereita ja toivon että tuttuja on samalla luokalla, mutta silti... Nykyään kiusaamista tuntuu olevan todella paljon enemmän.

Itse olin pahasti kiusattu ylä-asteella ja pelkään että lapset kokee saman :(

Ymmärrän sua 😞 Oon ite ajatellut että jos tulee ongelmia jotka ei ratkea, me vaihdetaan vaikka koulua kun se on täällä pk-seudulla mahdollista. Itse kotoisin pikkukaupungista, jossa vaihtoehtoja ei ollut ja kaikki oli samassa koulussa, kiusattiin tai ei. Paljon tsemppiä!!

Ap

Kiitos ja samoin sinne! :)

Hyvin se menee. Tsemppiä! Mä 9v koulukiusattuna, jännitin myös lapseni koulun alkua, hyvin meni ja hän menee jo seiskalle.

Mä muistan tuon! Koettakaa pitää tunteenne aisoissa ja olla välittämättä omaa hermoiluanne lapsillenne. Lapsi oppii pelkäämään vanhemman esimerkistä. Samoin luottamus, itsevarmuus ja ilo opitaan vanhemmilta. Kaikki hyvä ja paha, mitä sitten loppuikä kannetaan mukana.

Miettikää tarkoin, haluatteko lapselle hyvät vai huonot eväät. 

Meillä oli luokassa joskus paljon oppilaita ehkä 46(?) ellei enemmän. Opettaja oli komentava. 

En ymmärrä vanhempia jotka murehtivat lapsensa jokapäiväisiä asioita. Eivätpä ne silti sille itse mitään voi. Onko syy vanhempien kasvatuksessa vai aivoissa? Luulen, että syy on kasvatuksessa. Onneksi itse murehdin vain lapsen todellisia ongelmia.

Mitä jos koettaisit tehdä tietoisesti ajatusharjoituksia ja toistaa itsellesi että kaikki menee hyvin? Kuulostaa ehkä hippihommalta, mutta kokeile. Kun realistisesti ajattelet, niin huolellasi on lopulta hyvin vähän katetta. Se, että sinulla on jokin kokemus omasta lapsuudesta, ei tarkoita että lapsellesi tulisi sellainen olemaan. Älä projisoi omia pelkoja/traumoja lapsellesi. Joka kerta kun huomaat ajattelevasi jotain ikävää koulun aloituksesta, niin käännä ajatus ja jatka sitä: ”... tai sitten voi myös olla, että kaikki menee hyvin.”

Etukäteen ongelmia on turha murehtia.

Minulla jo yksi isompi koululainen ja kuopus nyt aloittamassa koulua. Onhan se jännää ja iso muutos kaikille, mutta ennen kaikkea tosi hienoa, kun lapsi kasvaa ja kehittyy.

No jo on murheet

Lapseni lähtee opiskelemaan syksyllä ja murehdin jo saako hän kavereita, kiusataanko häntä ja miten hän pärjää opinnoissa. Tämä vain muistutukseksi kaikille, jotka luulevat huolien helpottavan lapsen kasvaessa. Niinhän sitä sanotaan, että pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet.

Muistan itse oman ekaluokan ensimmäisen päiväni, kun äiti itkeä tihrusti koko aamun. Älä ainakaan sitä tee, se oli pienelle aika hämmentävää..

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos koettaisit tehdä tietoisesti ajatusharjoituksia ja toistaa itsellesi että kaikki menee hyvin? Kuulostaa ehkä hippihommalta, mutta kokeile. Kun realistisesti ajattelet, niin huolellasi on lopulta hyvin vähän katetta. Se, että sinulla on jokin kokemus omasta lapsuudesta, ei tarkoita että lapsellesi tulisi sellainen olemaan. Älä projisoi omia pelkoja/traumoja lapsellesi. Joka kerta kun huomaat ajattelevasi jotain ikävää koulun aloituksesta, niin käännä ajatus ja jatka sitä: ”... tai sitten voi myös olla, että kaikki menee hyvin.”

Etukäteen ongelmia on turha murehtia.

Minulla jo yksi isompi koululainen ja kuopus nyt aloittamassa koulua. Onhan se jännää ja iso muutos kaikille, mutta ennen kaikkea tosi hienoa, kun lapsi kasvaa ja kehittyy.

Kiitos, tämä oli hyvä neuvo! :) Oon huomannut et meditoinnista/mielikuvaharjoittelusta on omassakin elämässä paljon hyötyä.

Ja en tosiaan ajatellut lapselle näyttää näitä fiiliksiä. Isänsä ei ole lainkaan haikea, on vaan iloinen kun lapsi kasvaa. Ei tajua mun haikailuja/jännittämistä.

Ap

Koulukyselyissä itseasiassa kiusaaminen ja sen kokeminen on vähentynyt. Lapset ja aikuiset ovat paljon kehittyneempiä tunneälyltään tänä päivänä kuin 20 vuotta sitten. Vaikka mediassa negatiivisia kokemuksia nostetaan koko ajan esille niin silti SUURIN OSA lapsista viihtyy koulussa ja voi hyvin. Jos haluat tilastoja niin käy lukemassa THL:n sivuilta :) Ja koska olet itse ollut kiusattu niin olet varmaan osannut kasvattaa lapsesi eri tavalla kuin omat vanhempasi/kasvattajasi? Uskon, että jokainen vanhempi pelkää ja huolehtii enemmän tai vähemmän samaa kuin sinä. Lohduta itseäsi ja totea ajatuksillesi että on erittäin paljon suurempi todennäköisyys että koulu menee ihan hyvin. Ja jos ongelmia tulee niin tiedät mitä tehdä. Ja aivan varmasti joitain ongelmia tulee, mutta ei ne venettä kaada, aina pystyy tekemään jotain kunhan säilytät keskusteluyhteyden lapseesi.

Nyt huokaise, asiat on hyvin. Ei sulla ole mitään todisteita sen suhteen ettei menisi, johan sun lapsella on nytkin kaikki menny aivan hyvin ja ystäviä on :)

Ei kannata murehtia etukäteen asioita, joita tuskin tapahtuu. Oma lapseni on jo iso, mutta hänellä on rakkaita ja tärkeitä ystäviä ihan eskarista lähtien. Kannattaa tukea ystävyyksiä ja suhtautua koulun alkuun innostuneesti ja kannustavasti. Jos ongelmia tulee, silloinkaan murehtiminen ei auta vaan ongelmien ratkominen.

Omat tunnemuistot nousevat aika vahvasti tällaisessa tilanteessa pintaan. Lapsi on tosi sosiaalinen ja ollut alle 2-vuotiaasta isossa päiväkodissa, josta siirtyi myöhemmin pienempään. Isossa päiväkodissa oppi kuitenkin tulemaan toimeen lähes missä tahansa ryhmässä. Voi siis mennä esim. vieraassa paikassa (vaikka puistossa) juttelemaan täysin tuntemattomille lapsille ja jotenkin onnistuu lyöttäytymään seuraan kuin seuraan. Hän on vaan niin luottavainen, että totta kai kaikki haluavat olla hänen kavereitaan, ja tähän asti ovatkin halunneet. Kai pelkään, että tämä usko murennetaan koulussa kun jotkut ilkeät lapset keksivät tyhmiä juttuja. Vaikka eihän sen niin tarvitse olla.

Ap

Niin se vaan lasten kanssa on, yleensä äiti jännittää uusia asioita enemmän kuin lapsi, lapsen kasvaminen on myös paikka omaan kasvuun, pitää oppia luottamaan että lapsi pärjää maailmassa.

Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja seurasin säännöllisesti pojan elämää. Muistan kesät, kun poika juoksi nurmikon yli näyttämään isälleen itse onkimaansa kalaa ja auttoi elokuussa äitiään keräämään pihan viinimarjapensaat tyhjiksi. Kaikki oli niin hyvin... Koulu sujui pojalla hienosti, keskiarvo heilui ysin ja kympin välillä. Poika lueskeli tarinoita avaruusaluksista sekä maailman presidenteistä, katsellen uutisia sohvalla vanhempiensa vieressä... Perheen elämä oli onnellista, pojan tulevaisuudessa näytti olevan kaikki hyvin. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyn kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa voisi vaeltaa kansallispuistossa ja lähteä isona Keski-Eurooppaan reilaamaan. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Pojan yläaste tuli päätökseen ja lukio alkoi, aikaisemmin hän oli vielä saanut seurata sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alkaessa jokin muuttui, pojasta tuli hiljainen ja vetäytyvä. Olimme todella huolissamme... Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta elämänilo hänestä oli kadonnut kokonaan. Laitoimme toiveen armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön vaikutukseen, olihan pojalla ollut siihen astisessa elämässään kaikki kuitenkin hyvin. Poika pääsikin lukion jälkeen opiskelemaan maailmanpolitiikkaa, mutta palattuaan ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen kesäksi kotiin, seurasi romahdus. Tätä nykyä poika elää vuoteen omana... Niin se elämä voi muuttua.

Itseäkin jännittää niin kovin. Tytöt nyt 8 ja 11v. Olin lapsena koulukiusattu, jatkui aikuisuuteen asti ammattikorkeakouluun. Täytyy yrittää olla lapsiin siirtämättä omaa pelkoa ja luottaa, että kaikki menee ihan hyvin.