Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihmiset, jotka eivät osaa huomioida merkkipäiviä/antaa lahjoja
10.05.2021 |
Nämä mietteet heräsivät eilisestä äitienpäivästä, joka meni taas kerran penkin alle, mutta ei siitä nyt enempää.
Miksi jotkut ihmiset eivät ikinä opi
a) laittamaan tärkeitä päiviä kalenteriin, jos ei itse kykene muistamaan (siis ehkä tyyliin omien lasten syntymäpäivät ja kumppanin pyöreät vuodet ainakin voisi yrittää)
b) tekemään jotain sen eteen, että päivä olisi juhlittavalle kiva. Siis ihan vaikka vaan käyttäytyä ystävällisesti ja olla läsnä
c) keksimään MITÄÄN mukavaa muistamista omasta päästään.
Siis kun äitienpäivänä vaikka se juhlatunnelma tulisi jo siitä että saisi aikaiseksi näyttää lapsille mikä on valkovuokko ja pyytää keräämään niitä äidille, niin miksi sitä ei voi tehdä?
Olen jo tottunut että paras että ei odota juhlapäiviltä yhtään mitään, siis miehen osalta. Silti se alkaa jossain vaiheessa jankuttaa, että jos nuo liput nyt liehuu äitienpäivän takia, niin pitääkö sinua nyt muistaa jotenkin? Pitääkö? No miten? No sano nyt, että ei tarvitse sitten kiukutella. Päätä nyt. Pitääkö meidän lähteä ulos syömään? Vai mitä sinä nyt oikein haluat? Lähdetään nyt sitten niin on sekin sitten hoidettu. Huoh.
Sama syntymäpäivien kanssa. No halutko nyt sitten että tehdään jotain erikoista. Haluatko lahjan? No mitä? Ai mikä? Mistä sitä saa? Eikö sellainen ole ihan turha? No anna verkkokaupan linkki oikeaan tavaraan, minä en jaksa selata. No onnea nyt sitten. Huoh.
Vaikea kuvata. Mutta sen väkinäisen ravintolareissun jälkeen on niin paljon pahempi olo kuin jos olisi vain ollut tavallinen päivä. Toiset näyttävät kuitenkin saavan niitä valkovuokkoja ja kakkukahvit ihan spontaanisti.
Onko kukaan onnistunut keskustelemaan samanlaisen puolison kanssa onnistuneesti?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että naisten pitäisi saada lahjoja, lahjoja, lahjoja, joka kissanristiäisistä?
Tätä olen aina ihmetellyt. Olen nainen.
Minä en halua lahjoja - olen nainen.
Sitä vastoin mieheni "ei halua lahjoja" (=mitään tyhmää, tai tarpeellista ei edes lasketa lahjoiksi) mutta odottaa silti kuin pieni pentu sitä supermegayllärinapakymppi "Lego-pakettia" (siis ei tietenkään legoja vaan mun pitäisi aina keksiä jotain mitä hän just haluais jos olisi itse keksinyt haluta - ongelma toki on myös se, että jos hän jotain haluaa niin kyllä hän sen sitten ostaakin.
Ja osaa hän ostaa mullekin, yleensä jonkun pienemmän tai isomman matkan - mikä onkin mun mielestä superisti kivampi kuin joku koru tai hajuvesi tai varsinkaan kodin koriste/hyödyke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on ollistunut saamaan itselleen miehisen miehen jolla on miehen tavat ja ennen kaikkea, miehen aivot.
Ohje : jos et ole varma miten miehesi tulee käyttäytymään jossakin sosiaalisia taitoja vaativassa tilanteessa, mieti miten robotti toimisi.
En kaipaa lahjoja, mutta olishan se kiva, jos mies edes onnittelisi synttärinä. Äitienpäivänä hänen mielestään ei tarvitse onnitella kun en ole hänen äitinsä. Huoh.
En tiedä mistä johtuu, mutta tätä miestä ei ole kasvatettu huomioimaan kenenkään juhlapäiviä. Väärä valinta taitaa olla.
Meidän esikoinen on syntynyt joulukuussa. Miehen pyynnöstä isänpäivää vietettiin. Tein kakun, askartelin kortin ja ostin mieluisan lahjan.
Äitienpäivänä lapsi oli 6 kk ja mies sanoi en ole hänen äitinsä. Ei ostanut myös mitään omalle äidilleen.
Hormonipäissään nostin metelin ja lupasi ei enää tee mokaa.
Kun keksin mitä haluan, vinkkaan siitä selkeesti miehelleni.
Kirjoitan ne itselleni ylös ja n kk ennen h hetkeä laitan hänelle vaihtoehtoja.
Teen kotoa nyt töitä, tein viikolla täytekakun pohjan, laitoin pakkaseen. La otin sulamaan. Ostin täytteet jääkaappiin.
Vkolla mies kävi lasten kanssa kaupassa. Olivat jutelleet mikä olisi kiva ja mies näytti antamiani vaihtoehtoja. Yhdessä valitsivat ja kävivät hakemassa.
Lahja maksoi 30 euroa.
Su aamuna lapset keittivät kahvia, täyttivät täytekakun ja toivat sänkyyn.
Mentiin pizzalle lounaalla ja oltiin rannalla hetki.
Illalla juteltiin, kaikilla oli kiva päivä.
Minä järjestän lähes kaikki synttärit meillä . Haluan lapset näkevät meillä juhlitaan kumpaakin ja kaikkia.
Syvä osanottoni sinulle, ap. Olisi hirveää elää tuollaisen henkilön kanssa (toivottavasti hän on edes muuten mukava).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vain kiusaannun, jos minua jotenkin huomioidaan tai lahjotaan, joten sitä ei sitten jotenkin osaa ajatella että toinen voisi siitä tykätä. Sitten on ihan hirveä paine edes keksiä mitään lahjaa, kun ei haluaisi ostaa jotain vain ostamisen vuoksi, sen pitäisi olla sellainen lahja jolle on oikeasti käyttöä ja siitä on iloa, ei pelkkä symbolinen muistaminen.
Jos aikuisena haluaa vielä huomiota ja lahjoja, on jäänyt lapsen tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tykkää juhlia mitään, joten en myöskään muista muiden juhlapäiviä. Facebook toki muistuttaa, mutta onko se nyt niin tärkeää kirjottaa jonkun seinälle onnea? Kyllä mua ainakin lähinnä hihityttää, jos varsinkin joku vähemmän tuttu onnittelee. Pidän sitä epäaitona. Jos asuisin samassa taloudessa onnittelijan kanssa niin sitten eri juttu, mutta olen sinkku. Lahjojen antaminen ja vastaanottaminen on musta vastenmielistä kulutushysteriaa ja olenkin sanonut lähipiirilleni, että ostan itse itselleni jos jotain tarvitsen ja samalla todennut myös, että en osta mitään kenellekään muullekaan. Hyvin ovat ymmärtäneet.
Vierailija kirjoitti:
Synttäripäivänä sankari järjestää juhlan muille. Meillä synttärilahjaksi puolisolle ostetaan suklaalevy tms. Symbolinen lahja siis riittää, ei mitään elektroniikkaa tms. Äitienpäivänä riittää kukat ja sanat "onneksi olkoon". Kannattaa sopia rutiinit ja perinteet niin ei tarvitse kinata kuzpään kanssa niin paljon juhlapäivinä.
Ahaa. Isänpäivänä isät siis ovat velvollisia järjestämään perheelleen kivan päivän. Äitienpäivänä äidit. Syntymä- ja nimipäivinä syntymäpäiväsankarit ja nimipäiväsankarit ilahduttavat läheisiään muistamalla heitä ja onnittelemalla heitä, koska heidän lähellään on niin kiva ihminen kuin MINÄ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en tykkää juhlia mitään, joten en myöskään muista muiden juhlapäiviä. Facebook toki muistuttaa, mutta onko se nyt niin tärkeää kirjottaa jonkun seinälle onnea? Kyllä mua ainakin lähinnä hihityttää, jos varsinkin joku vähemmän tuttu onnittelee. Pidän sitä epäaitona. Jos asuisin samassa taloudessa onnittelijan kanssa niin sitten eri juttu, mutta olen sinkku. Lahjojen antaminen ja vastaanottaminen on musta vastenmielistä kulutushysteriaa ja olenkin sanonut lähipiirilleni, että ostan itse itselleni jos jotain tarvitsen ja samalla todennut myös, että en osta mitään kenellekään muullekaan. Hyvin ovat ymmärtäneet.
Karua. Mutta kukin tyylillään.
Kyllä minusta aloittaja on oikeutettu pahaan mieleensä. Spontaani antaminen ja sen huomion saaminen tuntuu todella hyvältä. Jokaisesta. Se, että joku muistaa ja arvostaa. Ja paljon antanut äiti on saamisensa ansainnut!
Itse tykkään muistaa muita. Viedä tuliaisia, tuoda töihin makeaa, muistaa läheisiä ystävänpäivinä yms.
Niinpä antaisinkin ohjeen äideille ja isille siitä, miten voit kannustaa lasta positiiviseen toisten huomioimiseen. Kun lapsi on tehnyt jotain sinulle, kiitä aidosti ja ole onnellinen saamastasi ihanuudesta (esim. lapsi tiskasi tiskit pyytämättä), mutta älä anna siitä rahaa tai muuta palkkaa. Kiität vain ja olet iloinen. Tämä on tärkeää! Älä anna hyvän mielen tuottamisesta palkkaa, jottei se muutu välinearvoksi: olen muille hyvä vain jos saan siitä jotain itse.
Itse opin lapsena pyyteetöntä antamista edellä kuvatuin ohjein. Oli kiva siivota keittiötä äidille yms. ihan vain tuottaakseen hyvää mieltä. Joskus näin isänkin siistimässä keittiötä äitiä varten. Ja en tiedä, saiko sekään siitä palkkaa... 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuisena haluaa vielä huomiota ja lahjoja, on jäänyt lapsen tasolle.
Vanhemmat muistaa meitä lapsia lahjoin vaikka ollaan kaikki jo aikuisia ja samoin me lapset vanhempia.
Minusta ainakin on mukava niin antaa kuin saada ajatuksella hankittuja lahjoja. Muistetaan miehen kanssa toisiamme lahjoin syntymäpäivinä ja jouluna sekä toisinaan muulloinkin - silloin jos sattuu tulemaan mieleen jotain mistä toinen ilahtuisi.
En ole koskaan ymmärtänyt mitä ihmeen ylistystä nainen ansaitsee ihan valtakunnan tasolla siitä että on puskenut itsekkyyttään keilapallon alapäästään ulos. Joku presidentti pitää äitienpäiväpuhetta jne.
Mielestäni sitä voisi sitten alkaa juhlia jos todetaan että kakarasta on onnistuttu kasvattamaan hyödyllinen veronmaksaja. Pelkästä alapään repimisestä ihan vapaaehtoisesti ei kukaan ansaitse kiitosta.
Sama homma tuon siittäjänpäivän kanssa. Eivät kaikki ansaitse siitäkään mitään ylistystä automaattisesti että on pannut ilman ehkäisyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieillä pidetiin äitienpäivät minulle kun lapset pieniä.Itse tehdyt kortit.Sama syntymäpäivät minulle.Kun ikää tulee kaikki kaukana.Tulee viesti hyvää äitien päivää ja syntymä päivänä sama,joulua,pääsiäistä..En saa kitsoja .Itse sama asia,viesti kulkee puhelimella heille päin..Halutessa lahjani voin antaa milloin vain.Mutta oikesti en lahjoja ostele jos en juhlassa mukana,oli kyse mikä juhla tahansa!.Vanhemalle väelle laitan posti,posti kortit jouluksi,syntymäpäiviksi ja pääsiäiseksi.Siitä huolimatta vaikka en vältämättä itse saa heiltä?
Alue: Aihe vapaa
Olen joskus miettinyt samaa. Onkohan se lapsuuden esimerkki miten juhlapäiviä vietettiin? Jotkut huomioi niin luontevasti ja itsestäkin tuntuu välillä, että on tönkkö, vaikka haluaisi huomioida. Tuo on hyvä esimerkki, että jos ei ehkä niin huomioi juhlapäivänä, mutta kuitenkin arjessa huomioi paljon niin sen antaa anteeksi. Itse olen tosi arka sanomaan, että miten haluan viettää päivää. Mun mies kyllä muistaa ja on joskus vähän liiankin innokas, antoi kerran joululahjat aatonaattona kun ei malttanut odottaa ja sama synttärilahjan kanssa. :D
Kaikista paras on, jos voi yhdessä sopia miten päivää haluaa viettää ja kertoa itse mitä haluaa. Sitten toivoo, että se toinen haluaa siihen osallistua. Minulla siis mies huomioi, mutta nyt kun olen alkanut puhua, että täytän ensi vuonna 40 niin mies on vaikuttanut kiusaantuneelta. Kerran tokaisi, että siihen on vielä paljon aikaa. Joo ehkä, mutta se on itselleni aika iso juttu niin pahoitin jo mieleni siitä toisen reaktiosta... Mutta joo, jotkut juhkapäivät on vaikeita ja jos ei tule sellaisia mukavia rutiineja ja tapoja viettää niitä niin sitten vain antaa niiden mennä ja on helpottunut kun ne on ohi. Itsestä lapsettomana tämä maanantai on tuntunut ihan loistavalta kun vihdoin se äitienpäivä hössötys on ohi.