Jäin lapsettomaksi koska en löytänyt miestä

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset vielä 35-vuotiainakin etsivät sitä komeaa, menevää, 183 senttistä rahoituspäällikköä, joka pelaa lätkää vapaa-ajalla? Eikö naiset tosiaan opi kokemuksistaan mitään?

t. 40v mies, joka haluaisi perheen jonkun ihanan naisen kanssa. Eikä ole ulkonäkökeskeinen eikä päihde-/ mt-ongelmainen, muttei myöskään komea eikä jännä.

Nuo lätkäjutut on teidän miesten omia haaveita - te olette fanittaneet jääkiekkoilijoita lapsena ja nuorena, ja te olette itse toivoneet olevanne hyviä pelaajia koulun kentällä. Naisia on lätkä useimmiten kiinnostanut todella vähän, eivätkä lätkänpelaajat koskaan ole olleet tyttöjen idoleita samalla lailla kuin poikien.

183-senttinen rahoituspäällikkö kuulostaa muuten tosi tylsältä. Sellaisessa toimistorotassa ei ole mitään jännää.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet vielä nuori. Itse 58v. En koskaan löytänyt miestä, olisin halunnut lapsen. Silloin kun olin nuori, ei ollut yksineläville palveluja, että olisi voinut saada lapsen keinohedelmöityksellä. Sinulla on mahdollisuuksia nykyään. 🙂

Ei muuten pidä paikkaansa. Olen 59-vuotias ja lapsi nyt 20. Kiitos Väestöliiton lapsettomuusklinikan! Päädyin juuri 35-vuotiaana Väestöliiton pakeille, kun miestä ei ollut löytynyt ja haaveena oli oma lapsi. Yli kolme vuotta kesti, mutta lopputuloksena oma lapsi, joka viime syksyllä aloitti jo yliopisto-opinnot. Ensin kokeiltiin muutama inseminaatio, saldona yksi varhainen keskenmeno. 4. IVF-hoito tuotti lopulta toivotun tuloksen. En kadu enkä koskaan ole katunut ratkaisuani!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse mies, joka pitkään tuskaili tämän kanssa. Löysin kyllä kiinnostavia naisia, mutta lopulta oli syitä jos toisia, etteivät halunneet lapsia.

[...]

Sen jälkeen treffailin huonolla menestyksellä pari vuotta. Huomasi, ettei se vapaa naismateriaalikaan ihan parasta enää ollut. Erilaiset elämäntapa- ja mielenterveysongelmat nostivat päätään.

[...]

Nykyään minulla on kiva parisuhde, hyvää seksiä ja kivaa tekemistä ja tulevaisuuden unelmatkin on yhteisiä. Täytän tänä syksynä 34, joten 3,5 vuotta jouduin treffailemaan.

Tämä. Itsekin kunkin kannattaa pitää rima korkealla, eikä tyytyä mihin sattuu. Tämä vaatii sitkeyttä ja aktiivisuutta.

Tämähän se oli. Oikealle kohtaamiselle pitää antaa mahdollisuuksia. Se nostaa todennäköisyyksiä. Kannattaa kuitenkin myös miettiä sitä rimaa nostavia seikkoja, onko ne oikeasti tärkeitä, jos ne on vaikka jotain minimikengänkokoja tai nenänmuotoja. Aatesuuntia tärkeämpää on, että pystyykö molemmat hyväksymään toistensa eriävät mielipiteet ja valinnat, jne. Esim. Naisystäväni on kasvissyöjä, minä mutustelen mitä vain. Kunhan hyväksyy toisen valinnan.

Samoin itsestänsä olisi hyvä tietää, mitä antaa suhteen toiselle osapuolelle ja listaako itselle jonkin kahvihuoneen kateudenheittäjän, vai sellaisen tyypin jonka kanssa on kivaa yhdessä. Deittaillessa moni tuntui kertovan, että voivat tehdä joitain juttuja sitten, kun löytävät oikean. Tyyliin, käydä keikalla ja retkeillä. Jos ne kiinnostaa oikeasti, niitä tekisi jo tai hakeutuisi harrastusporukkaan.

Eniten kuitenkin ehkä penään sitä, että ihmiset olisivat rehellisiä itselleen ja muille siitä, mitä hakee ja haluaako perhettä. Se olisi auttanut nuorempana ja on kaikille reilumpaa. Eletty vuodet eivät kuitenkaan palaa, eikä niihin lapsensaantihommiin yleensä aleta heti kumppanin löydyttyä. Se on myös iso, elämää piirtävä asia ja jos sitä ei vaali, saattaa mennä ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vähän on vaikea uskoa ettei olisi löytänyt miestä  35  vuotiaana. Taitaa olla niin ettei  h äntä miehet ollenkaan kiinnosta.  Kun useimmat ovat  rakastuneita usein jo  15 vuotiaasta  ylöspäin , nii joku väittää  ettei löydä  miestä.  Voihan  olla  että on vaan niin laiska  ettei vitsi  satsata asiaan. Yleensä siihen satsataan  mikä kiinnostaa.  Nyt  sitten  heräsi  "   miten saisin  lapsia "Tulee mieleen yks jenkkiläinen  parinhakuohjelma; Rikas aasialainen silmälääkäri halusi yhtäkkiä  lapsen. Jokaiselta ohjelman naiselta kysyi saman kysymykse: Voitko luvata että heti ekassa kuussa yritetään yhdessa raskautta, kun haluan  heti lapsia ja perheen. Viisaat naiset kaikkosivat heti, aloitus oli  tökerö  vaikka puitteet  oli mahtavat. Parisuhteesta  jos ei piittaa, voi hankkia lapsen muilla keinoin.

Mitä se auttaa, vaikka olisikin ollut rakastunut, jos ei toinen osapuoli rakastu vastavuoroisesti? Ja kaikki eivät ihastu ja rakastu niin helposti. Itse olen sellainen, joka rakastuu harvoin, ja ihastuminenkaan ei tapahdu sormia napsauttamalla. Kaikki eivät saa aina ihastuksensa kohdetta - eivät edes silloin, vaikka kaikkien muiden mielestä se ihastuksen kohde olisi ollut "huonompitasoinen". Tällaistakin nimittäin tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse mies, joka pitkään tuskaili tämän kanssa. Löysin kyllä kiinnostavia naisia, mutta lopulta oli syitä jos toisia, etteivät halunneet lapsia.

[...]

Sen jälkeen treffailin huonolla menestyksellä pari vuotta. Huomasi, ettei se vapaa naismateriaalikaan ihan parasta enää ollut. Erilaiset elämäntapa- ja mielenterveysongelmat nostivat päätään.

[...]

Nykyään minulla on kiva parisuhde, hyvää seksiä ja kivaa tekemistä ja tulevaisuuden unelmatkin on yhteisiä. Täytän tänä syksynä 34, joten 3,5 vuotta jouduin treffailemaan.

Tämä. Itsekin kunkin kannattaa pitää rima korkealla, eikä tyytyä mihin sattuu. Tämä vaatii sitkeyttä ja aktiivisuutta.

Tämähän se oli. Oikealle kohtaamiselle pitää antaa mahdollisuuksia. Se nostaa todennäköisyyksiä. Kannattaa kuitenkin myös miettiä sitä rimaa nostavia seikkoja, onko ne oikeasti tärkeitä, jos ne on vaikka jotain minimikengänkokoja tai nenänmuotoja. Aatesuuntia tärkeämpää on, että pystyykö molemmat hyväksymään toistensa eriävät mielipiteet ja valinnat, jne. Esim. Naisystäväni on kasvissyöjä, minä mutustelen mitä vain. Kunhan hyväksyy toisen valinnan.

Samoin itsestänsä olisi hyvä tietää, mitä antaa suhteen toiselle osapuolelle ja listaako itselle jonkin kahvihuoneen kateudenheittäjän, vai sellaisen tyypin jonka kanssa on kivaa yhdessä. Deittaillessa moni tuntui kertovan, että voivat tehdä joitain juttuja sitten, kun löytävät oikean. Tyyliin, käydä keikalla ja retkeillä. Jos ne kiinnostaa oikeasti, niitä tekisi jo tai hakeutuisi harrastusporukkaan.

Eniten kuitenkin ehkä penään sitä, että ihmiset olisivat rehellisiä itselleen ja muille siitä, mitä hakee ja haluaako perhettä. Se olisi auttanut nuorempana ja on kaikille reilumpaa. Eletty vuodet eivät kuitenkaan palaa, eikä niihin lapsensaantihommiin yleensä aleta heti kumppanin löydyttyä. Se on myös iso, elämää piirtävä asia ja jos sitä ei vaali, saattaa mennä ohi.

Ei kai kukaan elä elämäänsä tyhjiössä tai jätä elämättä ja odota vaan jonkin tulevan? Mutta se muun tekeminen voi olla myös sellaista, että se samalla vaikeuttaa sitä puolisoa löytymästä, koska on jossain muualla tekemässä jotain muuta kuin yrittämässä etsiä neulaa heinäsuovasta. 

Olen joskus miettinyt, että kaikki ne neljä miestä, joiden kanssa olen ollut suhteessa, ovat isiä. Vain minulle jäi tyhjä käsi. Siinä on ollut huonoa tuuriakin, että lopputulos on tämä ja erityisen tyytyväinen olen siitä, ettei yksi heistä ole isä minun lapselleni, mielummin olen lapseton sinkku. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse mies, joka pitkään tuskaili tämän kanssa. Löysin kyllä kiinnostavia naisia, mutta lopulta oli syitä jos toisia, etteivät halunneet lapsia.

[...]

Sen jälkeen treffailin huonolla menestyksellä pari vuotta. Huomasi, ettei se vapaa naismateriaalikaan ihan parasta enää ollut. Erilaiset elämäntapa- ja mielenterveysongelmat nostivat päätään.

[...]

Nykyään minulla on kiva parisuhde, hyvää seksiä ja kivaa tekemistä ja tulevaisuuden unelmatkin on yhteisiä. Täytän tänä syksynä 34, joten 3,5 vuotta jouduin treffailemaan.

Tämä. Itsekin kunkin kannattaa pitää rima korkealla, eikä tyytyä mihin sattuu. Tämä vaatii sitkeyttä ja aktiivisuutta.

Tämähän se oli. Oikealle kohtaamiselle pitää antaa mahdollisuuksia. Se nostaa todennäköisyyksiä. Kannattaa kuitenkin myös miettiä sitä rimaa nostavia seikkoja, onko ne oikeasti tärkeitä, jos ne on vaikka jotain minimikengänkokoja tai nenänmuotoja. Aatesuuntia tärkeämpää on, että pystyykö molemmat hyväksymään toistensa eriävät mielipiteet ja valinnat, jne. Esim. Naisystäväni on kasvissyöjä, minä mutustelen mitä vain. Kunhan hyväksyy toisen valinnan.

Samoin itsestänsä olisi hyvä tietää, mitä antaa suhteen toiselle osapuolelle ja listaako itselle jonkin kahvihuoneen kateudenheittäjän, vai sellaisen tyypin jonka kanssa on kivaa yhdessä. Deittaillessa moni tuntui kertovan, että voivat tehdä joitain juttuja sitten, kun löytävät oikean. Tyyliin, käydä keikalla ja retkeillä. Jos ne kiinnostaa oikeasti, niitä tekisi jo tai hakeutuisi harrastusporukkaan.

Eniten kuitenkin ehkä penään sitä, että ihmiset olisivat rehellisiä itselleen ja muille siitä, mitä hakee ja haluaako perhettä. Se olisi auttanut nuorempana ja on kaikille reilumpaa. Eletty vuodet eivät kuitenkaan palaa, eikä niihin lapsensaantihommiin yleensä aleta heti kumppanin löydyttyä. Se on myös iso, elämää piirtävä asia ja jos sitä ei vaali, saattaa mennä ohi.

Ei kai kukaan elä elämäänsä tyhjiössä tai jätä elämättä ja odota vaan jonkin tulevan? Mutta se muun tekeminen voi olla myös sellaista, että se samalla vaikeuttaa sitä puolisoa löytymästä, koska on jossain muualla tekemässä jotain muuta kuin yrittämässä etsiä neulaa heinäsuovasta. 

Olen joskus miettinyt, että kaikki ne neljä miestä, joiden kanssa olen ollut suhteessa, ovat isiä. Vain minulle jäi tyhjä käsi. Siinä on ollut huonoa tuuriakin, että lopputulos on tämä ja erityisen tyytyväinen olen siitä, ettei yksi heistä ole isä minun lapselleni, mielummin olen lapseton sinkku. 

Taisit olla miesten kanssa, jotka saivat paremmankin naisen kuin sinä.

Peppupanosta ei voi tulla tiineeksi :O

Vierailija kirjoitti:

Olet varmaan ruma

M34

Kato Kyläkauppa Tuuri ohjelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos miehet keskimäärin haluavat perustaa perheen vanhempana, niin ei nainen vain voi pitää kiinni tuosta kriteeristä "suunnilleen samanikäinen" Tai ainakin pitää ymmärtää, että silloin välttämättä perheeseen halukasta miestä ei löydy.

Miksi luulette, että etelämaalaisten parisuhteissa mies voi olla paljonkin näistä vanhempi

Se vaan, että ei oikein pysty syttymään ja kiinnostumaan huomattavasti vanhemmasta miehestä. Ei myöskään ole yleensä mitään yhteistä, ei synkkaa - ja se olennaisin eli vetovoima puuttuu. Joten kyllä ainakin itse mieluummin teen lapsen yksin kuin epämieluisan ja paljon vanhemman miehen kanssa. Naiselle vanhemman miehen kanssa pariutuminen on usein huono diili muutenkin - iso riski siihen, että vanhempana miehen raihnaisuus pilaa itseltä viimeiset aktiiviset vuodet, ja sitten on luvassa normaaliakin raskaampi vanhuus, jos joutuu itse hoitamaan ja auttelemaan vanhempaa ja huonokuntoisempaa miestä. Pahimmassa tapauksessa on edessä jopa omaishoitajuus.

Voihan se omaishoitajuus olla edessä, vaikka samanikäisenkin kanssa pariutuu, kun ei elämää voi ennustaa, mutta suurempi todennäköisyys on silloin, kun kumppani on vanhempi. Ja kyllä silläkin vaikutusta on omaan elämänlaatuun, jos kumppanin voimat ja jaksaminen hiipuvat jo silloin, kun itse vielä olisi täysin toimintakykyinen, pirteä ja jaksaisi tehdä kaikenlaista.

Veikkaan, että oman lapsen yksinhuoltajuus on helpompaa kuin vanhan miehen hoito.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse mies, joka pitkään tuskaili tämän kanssa. Löysin kyllä kiinnostavia naisia, mutta lopulta oli syitä jos toisia, etteivät halunneet lapsia.

[...]

Sen jälkeen treffailin huonolla menestyksellä pari vuotta. Huomasi, ettei se vapaa naismateriaalikaan ihan parasta enää ollut. Erilaiset elämäntapa- ja mielenterveysongelmat nostivat päätään.

[...]

Nykyään minulla on kiva parisuhde, hyvää seksiä ja kivaa tekemistä ja tulevaisuuden unelmatkin on yhteisiä. Täytän tänä syksynä 34, joten 3,5 vuotta jouduin treffailemaan.

Tämä. Itsekin kunkin kannattaa pitää rima korkealla, eikä tyytyä mihin sattuu. Tämä vaatii sitkeyttä ja aktiivisuutta.

Tämähän se oli. Oikealle kohtaamiselle pitää antaa mahdollisuuksia. Se nostaa todennäköisyyksiä. Kannattaa kuitenkin myös miettiä sitä rimaa nostavia seikkoja, onko ne oikeasti tärkeitä, jos ne on vaikka jotain minimikengänkokoja tai nenänmuotoja. Aatesuuntia tärkeämpää on, että pystyykö molemmat hyväksymään toistensa eriävät mielipiteet ja valinnat, jne. Esim. Naisystäväni on kasvissyöjä, minä mutustelen mitä vain. Kunhan hyväksyy toisen valinnan.

Samoin itsestänsä olisi hyvä tietää, mitä antaa suhteen toiselle osapuolelle ja listaako itselle jonkin kahvihuoneen kateudenheittäjän, vai sellaisen tyypin jonka kanssa on kivaa yhdessä. Deittaillessa moni tuntui kertovan, että voivat tehdä joitain juttuja sitten, kun löytävät oikean. Tyyliin, käydä keikalla ja retkeillä. Jos ne kiinnostaa oikeasti, niitä tekisi jo tai hakeutuisi harrastusporukkaan.

Eniten kuitenkin ehkä penään sitä, että ihmiset olisivat rehellisiä itselleen ja muille siitä, mitä hakee ja haluaako perhettä. Se olisi auttanut nuorempana ja on kaikille reilumpaa. Eletty vuodet eivät kuitenkaan palaa, eikä niihin lapsensaantihommiin yleensä aleta heti kumppanin löydyttyä. Se on myös iso, elämää piirtävä asia ja jos sitä ei vaali, saattaa mennä ohi.

Ei kai kukaan elä elämäänsä tyhjiössä tai jätä elämättä ja odota vaan jonkin tulevan? Mutta se muun tekeminen voi olla myös sellaista, että se samalla vaikeuttaa sitä puolisoa löytymästä, koska on jossain muualla tekemässä jotain muuta kuin yrittämässä etsiä neulaa heinäsuovasta. 

Olen joskus miettinyt, että kaikki ne neljä miestä, joiden kanssa olen ollut suhteessa, ovat isiä. Vain minulle jäi tyhjä käsi. Siinä on ollut huonoa tuuriakin, että lopputulos on tämä ja erityisen tyytyväinen olen siitä, ettei yksi heistä ole isä minun lapselleni, mielummin olen lapseton sinkku. 

Taisit olla miesten kanssa, jotka saivat paremmankin naisen kuin sinä.

Toivon ja haluan uskoa näin, koska miksi haluaisin mitään pahaa kenellekään? Parempi on vähän liukuva käsite, ehkä voisi puhua myös sopivammasta. Näistä yksi oli jo ehtinyt hankkia lapsensa, me tapasimme siinä mielessä liian myöhään. Olisimme halunneet lapsia yhdessä, jos tilanne olisi ollut toinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue kirjoittamasi aloitus uudestaan ap. Kirjoitit ettet saa miestä ja miehellä ei saisi olla mt-ongelmia ja päihdeongelmaa. Nyt saat joko tyhjää tai juuri sen ongelmallisen tyypin, ei näin. Kokeile manifestointia ja kirjoita päiväkirjaasi, että sinä saat miehen, miehen joka on kaikkea sitä mitä olet aina halunnut. Minä olen rakkaus, minä olen parisuhde jne.. kuvittele mielessäsi minkälainen rakkaus ja mies on.

Uskooko joku tosissaan tällaiseen? Ei mihinkään päiväkirjaan kirjoittamalla elämän tapahtumat muutu. Voi olla vaikka kuinka hyvä ja positiivinen ihminen ja silti jää yksin ja lapsettomaksi. Kaikille vain ei ole paria. Kokemusta todellakin on.

Olin itsekin aluksi skeptininen, mutta todellakin toimii. Sinulle ei ole paria koska itse sanot niin ja oikein toitotat ja vedät puoleesi tyhjyyttä. Muuta asennetta ja tee kuten neuvoin niin johan löytyy miehiä jonoksi asti. Sinä itse teet päätöksen. Jos haluat tyhjyyttä niin mikä siinä mutta turha katkeroitua kun voit valita toisin.

Juu ei toimi. Ikävuodet 15-35 olin todella positiivisella mielellä, lähestyin miehiä aktiivisesti, elin mukavaa ja mielenkiintoista elämää. Aina uskoin että tänään on se päivä. No, ei sitä päivää koskaan tullut. Eli kuinka monta vuosikymmentä noita motivaatiolauseita sinne päiväkirjaan pitäisi raapustaa jotta tuo magia toimii?

En ole edelleenkään katkera, olen vain realistisesti hyväksynyt sen tosiasian että puolisoa ei minulle tässä maailmassa ole. Elämäni on edelleen kivaa ja hyvää, ja olen oikeastaan onnellisempi nyt kun en enää yritä ja usko olemattomaan rakkauteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelias. kirjoitti:

Mistä sinä sitä parisuhdetta olet viimeiset 15 vuotta etsinyt vai onko asia vasta nyt ajankohtainen?

Esim Suomi24, Tinder, Okcupid jne. Ei vaan ole tärpännyt, aina jompi kumpi ei kiinnostu tai kumpikaan. Myös työt ja harrastukset olleet sellaiset että valtaosa ollut naisia. Enkä ole koskaan etsinyt seuraa baareista/yökerhoista. Pisimmässä parisuhteessani oli paljon hyvää, mutta mies petti. En päässyt siitä yli, yritettiin kyllä. 

Me löydettiin miehen kanssa toisemme bussipysäkiltä, systeri löysi omansa kirjaston lukusalista.

Eli miten? Mitä siellä bussipysäkillä käytännössä tapahtui että siitä syntyi parisuhde?

En yksinkertaisesti tajua kun en ole koskaan kokenut minkäänlaista erityistä kohtaamista. Olen minä lähestynyt vieraita, varmasti kymmeniä kertoja elämässäni, mutta ei siitä tule koskaan mitään. Ihan sama kysynkö kelloa, tai kaupassa voisitko auttaa ja ottaa tuolta ylähyllyltä jotain kun olen niin lyhyt. Tai ihan mitä vaan.

Yksi jäi erityisesti mieleen kun olin joukkoliikennevälineessä jo ottanut katsekontaktia erääseen mieheen. Sitten tapahtui jotain todella yllättävää, jota oli luontaista kommentoida. Verrattavissa siihen kun bussiin tulisi hassuun pukuun pukeutunut apina, siis todellakin sellaista mitä ei joka päivä näe. Kommentoin tätä siis tällä miehelle ja hymynsä vaihtui sekunnissa mitä sä mulle puhut -ilmeeseen. Vastaus oli murahdus.

Kuitenkin kaikkialla ihmiset kuulemma tapaavat toisiaan näin koko ajan. Kaupassa vaikka joku tuote putoaa ja toinen nostaa sen ja pam! Olette naimisissa. Itse saan vain noita murinoita, ja jos joku vieras mulle jotain puhuu, se yleensä sanoo voitko mennä pois tieltä, tai jotain vastaavaa... :D

Hullu en ole enkä ruma, ja sosiaalisilta taidoiltani olen normaali. Kavereita on paljon. Mutta tämä yksi vaan ei onnistu, ikinä.

Etkö voi pyytää, että joku hyvillä geeneillä varustettu miespuolinen ystävä panee sinut perinteisin menoin paksuksi ja hoidat lapsen yksin? Mies voi olla sitten jonkinlainen viimeinen oljenkorsi antamassa apua ja hoitamassa lasta. Näinhän se Jonnikin teki siinä lapsi tuntemattoman kanssa ohjelmassa.

Ei kannata jäädä lapsettomaksi miehen (tai miehettömyyden) takia. Varsinkin nykyään on niin yleistä hankkia lapsi yksin, tai melkein yksin, ettei siihen vaadita edes moraalista rohkeutta. Konstit on monet, joko se perinteinen tai sitten klinikan avulla. Ettei tarvitse sitten vanhana yksin nököttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen elinikä pitenee sinkkuna ja lapsettomana. Tietenkin tahaton lapsettomuus on aina tragedia.

Tuskin välttämättä elinikä pitnee,tunnen monia yli kahdeksan-ja yhdeksänkymppisiä yli viiden lapsen äitejä.

Jostain kumman syystä melkeinpä kaikki maailmalta löydetyt yli 100 vuotiaat ovat olleet lapsettomia.

Jaa.

Ystäväni isoäiti eli omassa kodissaan terveenä ja onnellisena 99 vuoden kypsään ikään asti, ja sen jälkeen palvelutalossa vielä 2 vuotta. 5 lasta ja iso liuta lastenlapsia useassa polvessa.

Minua on yritetty iskeä kuntosalin aulassa kenkiä solmiessa, kirjastossa, lukusalissa ja jopa bussipysäkillä. Bussipysäkkinainen oli 45-50 ja olisi halunnut soitella kun vaikutin mukavalta. Yhteistä näille on ollut se, että nainen on vaikuttanut aina henkisesti epästabiililta. Luontaisesti ihmisiin tutustuu paremmin yhdessä asioita tehdessä, esimerkiksi yhdessä treenatessa tai yhdessä samaa kirjaa lukiessa ja siitä keskustellessa.

Ap, sinulla on aikaa vielä. Nyt laitat toimeksi. Mitäpä jos kävisit siellä baareissakin vähän? Kaikki keinot ja kanavat vain käyttöön ja mieli avoinna. Ensitreffit-ohjelmaankin vaikka haet. Kerrot avoimesti jo aika alkuvaiheessa, että toivot perhettä. Kyllä niitä hyviä miehiä on! Maaseudultakin voisi löytyä.

Ex-yh kirjoitti:

Ei kannata jäädä lapsettomaksi miehen (tai miehettömyyden) takia. Varsinkin nykyään on niin yleistä hankkia lapsi yksin, tai melkein yksin, ettei siihen vaadita edes moraalista rohkeutta. Konstit on monet, joko se perinteinen tai sitten klinikan avulla. Ettei tarvitse sitten vanhana yksin nököttää.

Niinpä. Kyllähän tuon asian voisi hoitaa vaikka niin, että hommaisi Tinderistä seksisuhteen ja hups kävisi vahinko. Hoitaisi ja kasvattaisi lapsen yksin. Ei pidä jäädä suremaan kohtaloaan. Niitäkin miehiä löytyy, jotka voivat ns auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset vielä 35-vuotiainakin etsivät sitä komeaa, menevää, 183 senttistä rahoituspäällikköä, joka pelaa lätkää vapaa-ajalla? Eikö naiset tosiaan opi kokemuksistaan mitään?

t. 40v mies, joka haluaisi perheen jonkun ihanan naisen kanssa. Eikä ole ulkonäkökeskeinen eikä päihde-/ mt-ongelmainen, muttei myöskään komea eikä jännä.

Ei tässä ketjussa ole yksikään nainen etsinyt mitään komeaa rahoituspäällikköä. 

Samantien voisi kysyä miksi te nelikymppisetkin miehet lähestytte deittipalstoilla parikymppisiä naisia, miksei omanikäinen nainen kelpaa? Ainakin okcupidin oman tutkimuksen mukaan kaikenikäiset miehet lähestyy eniten parikymppisiä naisia. Ainakin itse katselin siinä iässä vain omanikäisiä miehiä, kolmekymppisetkin tuntuivat silloin melkein ikälopuilta :D 

No kivasti tuntuu nuoret kumminkin tykkävän, vaikka sinä et. Ei kaikki voi olla fiksuja.

Unohditko jo olevasi tuo aikaisempi 40v. mies, joka ei millään saa perhettä ihanan naisen kanssa? Nyt sitten yht'äkkiä oletkin 2-kymppisen suosiossa.  

:D

Mäkin luulin että olis pakko saada koko paketti, mutta sitten onneksi tajusin, että juuri se paketti ei ole mikään autuus ja hommasin lapset yksin hoidoilla. Oli aika työlästä päästää irti siitä unelmaperhenormista, mutta siinä kyllä auttoi kovastikin kun avasi silmänsä ja tajusi, etteivät läheskään kaikki parisuhteet ole onnellisia, vaan monet jopa aivan kamalia. Jos susta ap tuntuu ihan varmasti, ettei sulle kelpaa kuin juuri sellainen perhe, joka mielikuvissasi on, sitten asia on niin. Kannattaa kuitenkin haastaa tätä ajatusta tosi voimakkaastikin, jos yhtään tuntuu, että epäröit. Sun ei ole pakko jäädä lapsettomaksi vain siksi, ettei sulla ole miestä. Jos päätät jäädä lapsettomaksi siksi, se on aktiivinen päätös, ja se on ihan hyvä tiedostaa.