Lue keskustelun säännöt.
Lapsi luovutetuilla munasoluilla?
09.05.2021 |
Mitä mieltä olette aiheesta?
Itse ajattelen asiaa niin, että on ihanaa kun nykyaikana on tällainen mahdollisuus. Todella kaunis pyynteetön teko lahjoittaa munasolujaan tuntemattomalle tarvitsijalle ja mahdollistaa heille elämän tärkein haave.
Omalla kohdallani tosin vieraan munasolun kantaminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka se saattaa olla ainoa mahdollisuus raskautua ja kantaa oma lapsi. Moni lahjasoluilla lapsen saanut sanoo ettei omalla geeniperimällä ole väliä ja saattoivat saada paremmat geenit lahjoittajalta.
Itsellä syy kantaa oma lapsi olisi tuo o m a n suvun jatkaminen. Ei geneettisiä lapsia kun on mahdollista saada elämäänsä muutoinkin kuin raskausden kautta, eikä raskauden kokeminen ole minulle tärkeä asia. Olen kahden vaiheilla, että luovunko lapsihaaveesta kokonaan, koska näyttää siltä, että lahjamunasolut ovat ainoa vaihtoehto.
Jos täällä on lahjamunasoluilla lapsen saaneita, olisi kiva kuulla ajatuksianne aiheesta? Miltä ajatus tuntui ennen lapsen saamista, entä sen jälkeen?
Kommentit (47)
Kaverilla on lahjasoluilla hankittu lapsi. Sen huomaa, mutta ei sillä väliä, kun on kuitenkin itse tehty ja rakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on lahjamunasolulla saatu lapsi. Kun on siinä vaiheessa, että halu saada lapsi menee kaiken muun edelle elämässä ja lapsettomuus on hirveä tuska, ei sillä oman suvun jatkamisella ja geeniperimällä ole mitään merkitystä. Tai ei ollut minulle. Tosin suvussani on alkoholismia ja muuta paskaa, joten ehkä sekin vaikuttaa.
Lopulta sillä geneettisellä perimällä ei ole ollut mitään merkitystä. Toki lapsen kanssa siiitä jutellaan ja asia on ihan avoin, mutta ei se vaikuta mihinkään.
Ja ei lapsia ole milloinkaan helppo saada, jos kärsii lapsettomuudesta. Jos meinaat, että niitä ei geneettisesti perimääsi olevia lapsia on mahdollista saada, niin ei pidä paikkaansa. Ei adoptiolastakaan todellakaan saa välttämättä. Eikä lasta lahjamunasolulla. Ei raskaus todellakaan ala siitä vaan, lapsettomuus voi johtua niin monesta eri asiasta.
Taidat olla ihan alkutaipaleella lapsettomuusasian kanssa, kun tietosikin ovat noin heikot ja kuvitelmat täysin epärealistiset.
Mitä ihmeen järkeä, olla raskaana ja synnyttää jonkun toisen lapsi?
Uskotteleeko siinä itselleen, että se on oikeasti oma?
Niinkuin jotkut adoptiolasten kasvattivanhemmat tekevät?
🇺🇦🇮🇱
Möllikkä kirjoitti:
Minulla on lahjamunasolulla saatu lapsi. Kun on siinä vaiheessa, että halu saada lapsi menee kaiken muun edelle elämässä ja lapsettomuus on hirveä tuska, ei sillä oman suvun jatkamisella ja geeniperimällä ole mitään merkitystä. Tai ei ollut minulle. Tosin suvussani on alkoholismia ja muuta paskaa, joten ehkä sekin vaikuttaa.
Lopulta sillä geneettisellä perimällä ei ole ollut mitään merkitystä. Toki lapsen kanssa siiitä jutellaan ja asia on ihan avoin, mutta ei se vaikuta mihinkään.
Ja ei lapsia ole milloinkaan helppo saada, jos kärsii lapsettomuudesta. Jos meinaat, että niitä ei geneettisesti perimääsi olevia lapsia on mahdollista saada, niin ei pidä paikkaansa. Ei adoptiolastakaan todellakaan saa välttämättä. Eikä lasta lahjamunasolulla. Ei raskaus todellakaan ala siitä vaan, lapsettomuus voi johtua niin monesta eri asiasta.
Taidat olla ihan alkutaipaleella lapsettomuusasian kanssa, kun tietosikin ovat noin heikot ja kuvitelmat täysin epärealistiset.
Taidat olla negatiivinen ja aggressiivinen minäminä ihminen. Toivottavasti lapsesi ei kärsi luonteestasi.
Oliko hyvä analyysi? Entäpä omasi?
Mahdollisuus voi olla esimerkiksi 0,01% tai 70%... kaikki alle 100% voi tarkoittaa, että jää ilman lasta...
Geneettisiä lapsiakin on mahdollisuus saada sijaissynnyttäjän avulla.
Ymmärsin aloittajan pointin toisin kuin Mölli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Mitä ihmeen järkeä, olla raskaana ja synnyttää jonkun toisen lapsi?
Uskotteleeko siinä itselleen, että se on oikeasti oma?
Niinkuin jotkut adoptiolasten kasvattivanhemmat tekevät?
Olen luovuttanut munasoluja ja en pidä niistä syntyneitä lapsia ominani.
Itse ajattelen, että geneettinen perimäaines on vain yksi osa siitä "perinnöstä" mikä siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Sukupolvien jatkumo ja "sukuperintö" on myös mm. kulttuurista ja sosiaalista pääomaa, identiteettiä, ajattelu- ja toimintamalleja, tapoja käsitellä tunteita, arvoja jne. Vaikka minulla ei olisi antaa lapselle geneettistä materiaalia, koen että minulla on aineettomassa mielessä paljon annettavaa. Koen "henkisen perimän" vähintään yhtä painavaksi kuin biologisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpommin lapsen luovutetuilla munasoluilla saa kuin adoptoimalla. Helpompaa, halvempaa ja nopeampaakin, jos vaan ylipäätään tärppää. Adoptoiminen on nykyään todella vaikeaa (jos nyt koskaan on ollut kovin helppoa).
Lasta oppii rakastamaan, kuin omaansa oli hän adoptoitu tai saanut alkunsa lahjoittajan kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos minä en olisi omilla sukusoluillani saanut lasta, olisi vaihtoehtona ollut adoptio.
Mutta en tuomitse niitä, jotka luovutetuilla sukusoluilla lapsen hankkivat.
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisuus voi olla esimerkiksi 0,01% tai 70%... kaikki alle 100% voi tarkoittaa, että jää ilman lasta...
Geneettisiä lapsiakin on mahdollisuus saada sijaissynnyttäjän avulla.Ymmärsin aloittajan pointin toisin kuin Mölli.
Eipä ole sijaissynnytys sallittua Suomessa tällä hetkellä. Eli Ukrainaan kannattaa sitä hakemaan, mutta aika paljon eettisiä ongelmia tulee mukana. Eli, en pitäisi sijaissynnytystä ihan ensimmäisenä varteenotettavana ratkaisuna.
Ja eiköhän ne kaikki vaihtoehdot ole käyty läpi, ainakin ajatustasolla, ennenkuin lahjamunasolusiirtoon lähdetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ainakin todella kallista, varaudu siihen.
Meinattiin lahjoittaa meidän ylijääneet alkiot eteenpäin. Eli niistä mahdollisesti syntyvät lapset olisivat 100% biologisia sisaruksia omalle lapsellemme.
Asiassa on monta puolta, enimmäkseen hyviä, muutama vähän kysymyksiä herättävä, mutta loppujen lopuksi itsekin lapsettomuushoitopolun läpi käyneenä, tuntuu hyvältä, jos pystyy jollekin antamaan sen kaikista suurimman lahjan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en kannata lahjoitetuilla munasoluilla lasten hankkimista. Näen asiassa monta negatiivista puolta.
Lahjoitetuilla munasoluilla saatu lapsi vastaa ainakin äidin geeniperimän osalta täysin adoptoitua lasta. Miksei siis vain adoptoida? Maailma on täynnä lapsia, joilla ei ole vanhempia.
Lahjasolulapsen vanhemmat voivat toki ajatella, ettei geeneillä ole merkitystä, mutta kyllä lapsi on ennen kaikkea geeniensä tuote. Vaikka vanhempi saattaa toitottaa, ettei asialla ole merkitystä, perimällä on suuri merkitys lapselle, etenkin vanhemmiten. Joka päivä peilistä katsoessaan hän näkee biologisen äitinsä piirteitä ja tunnistaa suhteessa vanhempiinsa mahdollisesti myös täysin eriävän temperamentin, älykkyyden ja taipumukset. Jonkinlainen erilaisuuden ja irrallisuuden tunne lapsen sisimmässä on taattu, vaikkei hän sitä vanhemmilleen uskaltaisi paljastaakaan. Biologinen vanhempi on geneettisesti lähempänä lapsen taipumuksia, ja saattaa siten osata myös esimerkiksi paremmin luotsata herkkää ja älykästä lasta kuin räväkkä keskitason älykkyysprofiilin omaava kasvattaja, vaikka kasvattaja ei geeneillä mitään merkitystä itse näkisikään.
Geneettisen perimän tunteminen on tärkeää paitsi sairausriskien tuntemisen myös sukurutsan välttämisen vuoksi. Perinteisesti synnytään sukuun, mutta nyt tämä suku on kuin kulissi biologisen suvun ja juurien jäädessä todellisuudessa vieraaksi.
Mikäli lapsi ei jostain syystä ja joskus miellytäkään, on vanhemman helpompi passiivis-aggressiivisesti vihata ja ulkoistaa vihaansa kuin biologisen lapsen kohdalla. Ehkä bioogiselta vanhemmalta perityt erilaiset ominaisuudet myös ärsyttävät, sillä muistuttavathan ne päivittäin, ettei lapsi ole biologisesti oma. Toki vaikkapa musikaalisuuden voi väittää olevan oman kasvatuksen tuotetta, vaikka se todennäköisesti vahvasti perinnöllisestä luonteestaan johtuen on geeneissä saatua.
Väistämättä tällainen asia on aina haava lapsen sisimmässä, ja kuten oletettavasti jokainen adoptiolapsi, hän pohtii jossain vaiheessa, olenko kuin biologinen äitini, onko tämä piirre häneltä, millainen hän olisi, olisiko hänen kanssa ollut paremmin. Tätä haavaa ei voi välttää, vaikka sitä ei lapsi ehkä vanhemmilleen paljastaakaan. Tiedän, miten jo murrosikäinen adoptiolapsi halusi lähteä etsimään juuriaan, joten ainakin tämä puoli asiaa on vanhemman hyvä käsitellä, ettei lisää lapsen taakkaa omalla painolastillaan.
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä peilistä katsoessaan hän näkee biologisen äitinsä piirteitä ja tunnistaa suhteessa vanhempiinsa mahdollisesti myös täysin eriävän temperamentin, älykkyyden ja taipumukset. Jonkinlainen erilaisuuden ja irrallisuuden tunne lapsen sisimmässä on taattu, vaikkei hän sitä vanhemmilleen uskaltaisi paljastaakaan. Biologinen vanhempi on geneettisesti lähempänä lapsen taipumuksia, ja saattaa siten osata myös esimerkiksi paremmin luotsata herkkää ja älykästä lasta kuin räväkkä keskitason älykkyysprofiilin omaava kasvattaja, vaikka kasvattaja ei geeneillä mitään merkitystä itse .
On totta että älykkyys, temperamentti ja taipumukset liittyvät genetiikkaan, mutta eivät noin yksinkertaistetusti.
Esim. omassa perheessä kaikki neljä lasta ovat luonteeltaan, temperamentiltaan, vahvuuksiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan hyvin erilaisia. On arkaa, räväkkää ja siltä väliltä. On varttiautistista tutkijatyyppiä ja ei-akateemista sosiaalista ilopilleriä. Yksikään ei myöskään edusta selkeää jatkumoa vanhempiinsa. Yhteinen genetiikka ilmenee lähinnä ulkonäössä. Tämä pätee myös ainakin omaan sukuun ja tuttavapiiriin laajemminkin: on aika fifty-sixty muistuttavatko lapset luonteeltaan vanhempiaan, ja sisarukset usein hyvinkin erilaisia.
Genetiikalla on iso roolinsa persoonan muotoutumisessa, mutta taipumuksia pitää hakea kauempaa sukupuusta kuin suoraan kummastakaan vanhemmasta tai edes isovanhemmista. Suvussa esiintyvä geeniaines on kirjavaa ja jokainen saa yksilöllinen sekoituksen. Epigenetiikkakin vaikuttaa. Lapsen tulevaa luonnetta on hyvin vaikea ennakoida pelkkien vanhempien luonteen perusteella. Otantaan pitäisi ottaa mukaan koko suku laajasti.
Vierailija kirjoitti:
Itse en kannata lahjoitetuilla munasoluilla lasten hankkimista. Näen asiassa monta negatiivista puolta.
Lahjoitetuilla munasoluilla saatu lapsi vastaa ainakin äidin geeniperimän osalta täysin adoptoitua lasta. Miksei siis vain adoptoida? Maailma on täynnä lapsia, joilla ei ole vanhempia.
Lahjasolulapsen vanhemmat voivat toki ajatella, ettei geeneillä ole merkitystä, mutta kyllä lapsi on ennen kaikkea geeniensä tuote. Vaikka vanhempi saattaa toitottaa, ettei asialla ole merkitystä, perimällä on suuri merkitys lapselle, etenkin vanhemmiten. Joka päivä peilistä katsoessaan hän näkee biologisen äitinsä piirteitä ja tunnistaa suhteessa vanhempiinsa mahdollisesti myös täysin eriävän temperamentin, älykkyyden ja taipumukset. Jonkinlainen erilaisuuden ja irrallisuuden tunne lapsen sisimmässä on taattu, vaikkei hän sitä vanhemmilleen uskaltaisi paljastaakaan. Biologinen vanhempi on geneettisesti lähempänä lapsen taipumuksia, ja saattaa siten osata myös esimerkiksi paremmin luotsata herkkää ja älykästä lasta kuin räväkkä keskitason älykkyysprofiilin omaava kasvattaja, vaikka kasvattaja ei geeneillä mitään merkitystä itse näkisikään.
Geneettisen perimän tunteminen on tärkeää paitsi sairausriskien tuntemisen myös sukurutsan välttämisen vuoksi. Perinteisesti synnytään sukuun, mutta nyt tämä suku on kuin kulissi biologisen suvun ja juurien jäädessä todellisuudessa vieraaksi.
Mikäli lapsi ei jostain syystä ja joskus miellytäkään, on vanhemman helpompi passiivis-aggressiivisesti vihata ja ulkoistaa vihaansa kuin biologisen lapsen kohdalla. Ehkä bioogiselta vanhemmalta perityt erilaiset ominaisuudet myös ärsyttävät, sillä muistuttavathan ne päivittäin, ettei lapsi ole biologisesti oma. Toki vaikkapa musikaalisuuden voi väittää olevan oman kasvatuksen tuotetta, vaikka se todennäköisesti vahvasti perinnöllisestä luonteestaan johtuen on geeneissä saatua.
Väistämättä tällainen asia on aina haava lapsen sisimmässä, ja kuten oletettavasti jokainen adoptiolapsi, hän pohtii jossain vaiheessa, olenko kuin biologinen äitini, onko tämä piirre häneltä, millainen hän olisi, olisiko hänen kanssa ollut paremmin. Tätä haavaa ei voi välttää, vaikka sitä ei lapsi ehkä vanhemmilleen paljastaakaan. Tiedän, miten jo murrosikäinen adoptiolapsi halusi lähteä etsimään juuriaan, joten ainakin tämä puoli asiaa on vanhemman hyvä käsitellä, ettei lisää lapsen taakkaa omalla painolastillaan.
Erittäin hyvin ajateltu ja kirjoitettu!
Ok, kunhan kustannukista vastaa itse.
Vierailija kirjoitti:
Itse en kannata lahjoitetuilla munasoluilla lasten hankkimista. Näen asiassa monta negatiivista puolta.
Lahjoitetuilla munasoluilla saatu lapsi vastaa ainakin äidin geeniperimän osalta täysin adoptoitua lasta. Miksei siis vain adoptoida? Maailma on täynnä lapsia, joilla ei ole vanhempia.
Lahjasolulapsen vanhemmat voivat toki ajatella, ettei geeneillä ole merkitystä, mutta kyllä lapsi on ennen kaikkea geeniensä tuote. Vaikka vanhempi saattaa toitottaa, ettei asialla ole merkitystä, perimällä on suuri merkitys lapselle, etenkin vanhemmiten. Joka päivä peilistä katsoessaan hän näkee biologisen äitinsä piirteitä ja tunnistaa suhteessa vanhempiinsa mahdollisesti myös täysin eriävän temperamentin, älykkyyden ja taipumukset. Jonkinlainen erilaisuuden ja irrallisuuden tunne lapsen sisimmässä on taattu, vaikkei hän sitä vanhemmilleen uskaltaisi paljastaakaan. Biologinen vanhempi on geneettisesti lähempänä lapsen taipumuksia, ja saattaa siten osata myös esimerkiksi paremmin luotsata herkkää ja älykästä lasta kuin räväkkä keskitason älykkyysprofiilin omaava kasvattaja, vaikka kasvattaja ei geeneillä mitään merkitystä itse näkisikään.
Geneettisen perimän tunteminen on tärkeää paitsi sairausriskien tuntemisen myös sukurutsan välttämisen vuoksi. Perinteisesti synnytään sukuun, mutta nyt tämä suku on kuin kulissi biologisen suvun ja juurien jäädessä todellisuudessa vieraaksi.
Mikäli lapsi ei jostain syystä ja joskus miellytäkään, on vanhemman helpompi passiivis-aggressiivisesti vihata ja ulkoistaa vihaansa kuin biologisen lapsen kohdalla. Ehkä bioogiselta vanhemmalta perityt erilaiset ominaisuudet myös ärsyttävät, sillä muistuttavathan ne päivittäin, ettei lapsi ole biologisesti oma. Toki vaikkapa musikaalisuuden voi väittää olevan oman kasvatuksen tuotetta, vaikka se todennäköisesti vahvasti perinnöllisestä luonteestaan johtuen on geeneissä saatua.
Väistämättä tällainen asia on aina haava lapsen sisimmässä, ja kuten oletettavasti jokainen adoptiolapsi, hän pohtii jossain vaiheessa, olenko kuin biologinen äitini, onko tämä piirre häneltä, millainen hän olisi, olisiko hänen kanssa ollut paremmin. Tätä haavaa ei voi välttää, vaikka sitä ei lapsi ehkä vanhemmilleen paljastaakaan. Tiedän, miten jo murrosikäinen adoptiolapsi halusi lähteä etsimään juuriaan, joten ainakin tämä puoli asiaa on vanhemman hyvä käsitellä, ettei lisää lapsen taakkaa omalla painolastillaan.
Mutta se adoptiolapsen saaminen on erittäin vaikeaa ja epävarmaa nykyään.
Kaffepulla kirjoitti:
Mitä ihmeen järkeä, olla raskaana ja synnyttää jonkun toisen lapsi?
Uskotteleeko siinä itselleen, että se on oikeasti oma?
Niinkuin jotkut adoptiolasten kasvattivanhemmat tekevät?
Varmasti oikein hyvä, että ajattelet noin, niin ei siirry sun asennevamma geenien eikä kasvatuksen kautta.
❤❤❤