Hyvän lapsuuden elänyt korkeakoulutettu addikti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on oma käsityksesi siitä miksi olet/olit addikti?

Se on väärä käsitys, että mainitsemasi asiat suojaisivat päihderiippuvuudelta. Vain osa addikteista on geneettisesti alttiita päihteille, lopuilla syyt löytyvät elämäntilanteista, resilienssin puutteesta jne.

Monimutkainen sairaus, vaikka hoito onkin periaatteessa yksinkertainen eli juomisen lopettaminen. Tosin harva pelkästään juo, pillereitä vähintään käytetään lisäksi.

Olen addikti, itse uskon sairauskäsitykseen ja pidän sitä kroonisena.

Annoin tilanteen mennä liian pitkälle, kun tulin omavoimaiseksi, ylimieliseksi ja itseriittoiseksi. Rakastin päihteitä teini-iässä kokeillessani, mutta huomasin että minulle ei tapahtunut samoja asioita mitä kavereille, tai mistä valistuksessa varoitettiin. Ihmisiä alkoi ahdistaa, masentaa, ja koulumenestys kärsi. Aloin pitää itseäni poikkeuksena, kun lukiossa olin ikäluokan paras ja jatkoin oikeustieteelliseen, vaikka aineiden käyttö lisääntyi ja kiihtyi.

Tiedostan tosiaan, että mikään noista ei suojaa addiktiolta. Toiseen suuntaan toimii kyllä, huonot lähtökohdat geneettisten ja ympäristötekijöiden osalta kyllä edesauttavat addiktion syntyä tai ainakin hyvin vahvasti korreloivat. Itse näkisin, että nuo tekijät lähinnä suojaavat elämänlaatua yleensä ja saattavat yleisesti ylläpitää tietynlaista resilienssiä; päihteiden käytön ongelmat pysyvät piilossa tai aisoissa pidempään kuin ihmisellä, joka on jo valmiiksi masentunut, työtön, syrjäytynyt, traumatisoitunut ja oppinut kotoa päihderiippuvaisille tavoille. Mutta samalla se mahdollistaa addiktille oman tilanteensa kieltämisen - ennen kuin faktat lyödään todella karulla tavalla tiskiin, addikti ei suostu myöntämään sairauttaan. Ja minun oli helppo uskotella kaikille muille ja itsellenikin ettei minulla ole oikeastaan ongelmaa - narkkarit on hampaattomia, kodittomia sossupummeja jotka piikittää sillan alla. Narkkarit eivät käy oikeustieteellisen loppuun ja pidä kasassa parisuhdetta ja muuten täydellistä kulissia.

Loppupeleissä se kyllä vei minutkin teho-osastolle, työttömäksi ja vaimon jättämäksi, ja nöyränä oli myönnettävä tappio, mentävä hoitoon, ja alettava kuluttamaan toveriseuran penkkiä. Samalle lähtöviivalle asetuin sen sillan alla piikittäneen kanssa joka oli ekaa päivää ilman. Vertaisia ollaan ja täysin samanlaisia tämän asian suhteen.

Minulla pääosassa siis huumeet, mutta addikti kuin addikti - jos antaisin itselleni luvan juoda, olisin hyvin nopeasti alkoholisti. En erityisesti pidä alkoholista, kuten en kaikista huumeistakaan, mutta tarve päihtyä on sen verran pakonomainen että paremman puutteessa en pahemmin nirsoilisi.

Teini-ikäisestä asti käytin, nyt päälle kolmekymppinen ja luomassa suhdetta itseeni ja lapseeni selvin päin. Takaisin oman alan töihin vielä joskus, mutta tärkeimmät nyt ensin. NA:ta ja päihdehoitoa (sekä kunnallista että yhtä yksityistä Minnesota-tyylistä hoitoa) minun on kiittäminen.

PS.

Kai jonkinlainen geneettinen alttius on myös mahdollinen, koska nykykäsityksen mukaan ei ole yhtä ainoaa addiktigeeniä, vaan sille altistaa melko moninainen yhdistelmä eri geenejä, ja se ns "täydellinen värisuora" voi löytyä kahdesta sukulinjasta joissa ei kummassakaan erikseen esiinny addiktiota, mutta yhdistelmänä kyllä. Tämän puolesta puhuu se että sisarukseni on myös addikti, vaikka muita ei suvussa tunneta. On myös mahdollista että siellä on tiettyjä geenejä kantaneita, joilla tauti on piilevä, koska eivät koskaan lähteneet kokeilemaan aineita. En kuitenkaan näe että geenitekijät olisivat itselläni avainroolissa.

Nuorena aloitettu päihdehistoria on vaikuttanut aivojen ja tunne-elämän kehittymiseen eli normaalin kypsymiseen liittyvät asiat ovat jääneet kokematta, jolloin päihderiippuvainen jää tavallaan teini-ikäisen tasolle. Itsekeskeisyys, lyhytjännitteisyys, lapsekas käyttäytyminen jne. eivät siis välttämättä kerro persoonallisuushäiriöstä (vaikka suurimmalla osalla päihderiippuvaisista on diagnoosi), vaan kehityksellisestä jumiutumisesta, jolloin käyttäytyminen ja tunne-elämä muuttuu raitistuessa. Toki osa persoonallisuushäiriöistä lievenee muutenkin ikääntyessä, jos sellainen on diagnosoitu.

Myös persoonallisuudenpiirteet kuten impulsiivisuus ja elämyshakuisuus (ilman niihin liittyviä diagnooseja) ovat osa perimästä tullutta alttiutta päihderiippuvuuteen, samoin ADHD ja muutamat muut nepsy-ongelmat, joiden osuus päihdeongelman syntymiseen usein selviää vasta aikuisena, kun hakeudutaan tutkimuksiin. Joidenkin on vain vaikeampi vastustaa päihteitä jo geneettisistä syistä. 

Oman kokemukseni mukaan erityisesti vanhempia kiinnostaa se, miksi heidän lapsistaan tuli addikteja. He haluavat ymmärrettävän selityksen, jos ilmeisiä syitä ei ole ja vaikka olisikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on oma käsityksesi siitä miksi olet/olit addikti?

Se on väärä käsitys, että mainitsemasi asiat suojaisivat päihderiippuvuudelta. Vain osa addikteista on geneettisesti alttiita päihteille, lopuilla syyt löytyvät elämäntilanteista, resilienssin puutteesta jne.

Monimutkainen sairaus, vaikka hoito onkin periaatteessa yksinkertainen eli juomisen lopettaminen. Tosin harva pelkästään juo, pillereitä vähintään käytetään lisäksi.

Olen addikti, itse uskon sairauskäsitykseen ja pidän sitä kroonisena.

Annoin tilanteen mennä liian pitkälle, kun tulin omavoimaiseksi, ylimieliseksi ja itseriittoiseksi. Rakastin päihteitä teini-iässä kokeillessani, mutta huomasin että minulle ei tapahtunut samoja asioita mitä kavereille, tai mistä valistuksessa varoitettiin. Ihmisiä alkoi ahdistaa, masentaa, ja koulumenestys kärsi. Aloin pitää itseäni poikkeuksena, kun lukiossa olin ikäluokan paras ja jatkoin oikeustieteelliseen, vaikka aineiden käyttö lisääntyi ja kiihtyi.

Tiedostan tosiaan, että mikään noista ei suojaa addiktiolta. Toiseen suuntaan toimii kyllä, huonot lähtökohdat geneettisten ja ympäristötekijöiden osalta kyllä edesauttavat addiktion syntyä tai ainakin hyvin vahvasti korreloivat. Itse näkisin, että nuo tekijät lähinnä suojaavat elämänlaatua yleensä ja saattavat yleisesti ylläpitää tietynlaista resilienssiä; päihteiden käytön ongelmat pysyvät piilossa tai aisoissa pidempään kuin ihmisellä, joka on jo valmiiksi masentunut, työtön, syrjäytynyt, traumatisoitunut ja oppinut kotoa päihderiippuvaisille tavoille. Mutta samalla se mahdollistaa addiktille oman tilanteensa kieltämisen - ennen kuin faktat lyödään todella karulla tavalla tiskiin, addikti ei suostu myöntämään sairauttaan. Ja minun oli helppo uskotella kaikille muille ja itsellenikin ettei minulla ole oikeastaan ongelmaa - narkkarit on hampaattomia, kodittomia sossupummeja jotka piikittää sillan alla. Narkkarit eivät käy oikeustieteellisen loppuun ja pidä kasassa parisuhdetta ja muuten täydellistä kulissia.

Loppupeleissä se kyllä vei minutkin teho-osastolle, työttömäksi ja vaimon jättämäksi, ja nöyränä oli myönnettävä tappio, mentävä hoitoon, ja alettava kuluttamaan toveriseuran penkkiä. Samalle lähtöviivalle asetuin sen sillan alla piikittäneen kanssa joka oli ekaa päivää ilman. Vertaisia ollaan ja täysin samanlaisia tämän asian suhteen.

Minulla pääosassa siis huumeet, mutta addikti kuin addikti - jos antaisin itselleni luvan juoda, olisin hyvin nopeasti alkoholisti. En erityisesti pidä alkoholista, kuten en kaikista huumeistakaan, mutta tarve päihtyä on sen verran pakonomainen että paremman puutteessa en pahemmin nirsoilisi.

Teini-ikäisestä asti käytin, nyt päälle kolmekymppinen ja luomassa suhdetta itseeni ja lapseeni selvin päin. Takaisin oman alan töihin vielä joskus, mutta tärkeimmät nyt ensin. NA:ta ja päihdehoitoa (sekä kunnallista että yhtä yksityistä Minnesota-tyylistä hoitoa) minun on kiittäminen.

PS.

Kai jonkinlainen geneettinen alttius on myös mahdollinen, koska nykykäsityksen mukaan ei ole yhtä ainoaa addiktigeeniä, vaan sille altistaa melko moninainen yhdistelmä eri geenejä, ja se ns "täydellinen värisuora" voi löytyä kahdesta sukulinjasta joissa ei kummassakaan erikseen esiinny addiktiota, mutta yhdistelmänä kyllä. Tämän puolesta puhuu se että sisarukseni on myös addikti, vaikka muita ei suvussa tunneta. On myös mahdollista että siellä on tiettyjä geenejä kantaneita, joilla tauti on piilevä, koska eivät koskaan lähteneet kokeilemaan aineita. En kuitenkaan näe että geenitekijät olisivat itselläni avainroolissa.

Nuorena aloitettu päihdehistoria on vaikuttanut aivojen ja tunne-elämän kehittymiseen eli normaalin kypsymiseen liittyvät asiat ovat jääneet kokematta, jolloin päihderiippuvainen jää tavallaan teini-ikäisen tasolle. Itsekeskeisyys, lyhytjännitteisyys, lapsekas käyttäytyminen jne. eivät siis välttämättä kerro persoonallisuushäiriöstä (vaikka suurimmalla osalla päihderiippuvaisista on diagnoosi), vaan kehityksellisestä jumiutumisesta, jolloin käyttäytyminen ja tunne-elämä muuttuu raitistuessa. Toki osa persoonallisuushäiriöistä lievenee muutenkin ikääntyessä, jos sellainen on diagnosoitu.

Myös persoonallisuudenpiirteet kuten impulsiivisuus ja elämyshakuisuus (ilman niihin liittyviä diagnooseja) ovat osa perimästä tullutta alttiutta päihderiippuvuuteen, samoin ADHD ja muutamat muut nepsy-ongelmat, joiden osuus päihdeongelman syntymiseen usein selviää vasta aikuisena, kun hakeudutaan tutkimuksiin. Joidenkin on vain vaikeampi vastustaa päihteitä jo geneettisistä syistä. 

Oman kokemukseni mukaan erityisesti vanhempia kiinnostaa se, miksi heidän lapsistaan tuli addikteja. He haluavat ymmärrettävän selityksen, jos ilmeisiä syitä ei ole ja vaikka olisikin. 

Pitää paikkansa. Itselläni elämyshakuisuus on vahvasti ollut esillä. Kehityksen en onneksi koe jumittuneen ainakaan varhaisteini-ikään, kun yksittäisiä kokeiluja lukuun ottamatta se käyttö alkoi kunnolla vasta täysi-iän kieppeillä. Ja vaikka hyvät lähtökohdat eivät addiktiolta suojaa, niin toipuvana olen niistä kiitollinen - on helpompaa eheyttää pohjalla oleva terve itsetunto ja tunne-elämä kun lähteä rakentamaan sitä tyhjästä, miettien että mitä muita tunteita on kuin vitutus, ahdistus ja paskahätä, kuten yksi toveri sen ilmaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on oma käsityksesi siitä miksi olet/olit addikti?

Se on väärä käsitys, että mainitsemasi asiat suojaisivat päihderiippuvuudelta. Vain osa addikteista on geneettisesti alttiita päihteille, lopuilla syyt löytyvät elämäntilanteista, resilienssin puutteesta jne.

Monimutkainen sairaus, vaikka hoito onkin periaatteessa yksinkertainen eli juomisen lopettaminen. Tosin harva pelkästään juo, pillereitä vähintään käytetään lisäksi.

Olen addikti, itse uskon sairauskäsitykseen ja pidän sitä kroonisena.

Annoin tilanteen mennä liian pitkälle, kun tulin omavoimaiseksi, ylimieliseksi ja itseriittoiseksi. Rakastin päihteitä teini-iässä kokeillessani, mutta huomasin että minulle ei tapahtunut samoja asioita mitä kavereille, tai mistä valistuksessa varoitettiin. Ihmisiä alkoi ahdistaa, masentaa, ja koulumenestys kärsi. Aloin pitää itseäni poikkeuksena, kun lukiossa olin ikäluokan paras ja jatkoin oikeustieteelliseen, vaikka aineiden käyttö lisääntyi ja kiihtyi.

Tiedostan tosiaan, että mikään noista ei suojaa addiktiolta. Toiseen suuntaan toimii kyllä, huonot lähtökohdat geneettisten ja ympäristötekijöiden osalta kyllä edesauttavat addiktion syntyä tai ainakin hyvin vahvasti korreloivat. Itse näkisin, että nuo tekijät lähinnä suojaavat elämänlaatua yleensä ja saattavat yleisesti ylläpitää tietynlaista resilienssiä; päihteiden käytön ongelmat pysyvät piilossa tai aisoissa pidempään kuin ihmisellä, joka on jo valmiiksi masentunut, työtön, syrjäytynyt, traumatisoitunut ja oppinut kotoa päihderiippuvaisille tavoille. Mutta samalla se mahdollistaa addiktille oman tilanteensa kieltämisen - ennen kuin faktat lyödään todella karulla tavalla tiskiin, addikti ei suostu myöntämään sairauttaan. Ja minun oli helppo uskotella kaikille muille ja itsellenikin ettei minulla ole oikeastaan ongelmaa - narkkarit on hampaattomia, kodittomia sossupummeja jotka piikittää sillan alla. Narkkarit eivät käy oikeustieteellisen loppuun ja pidä kasassa parisuhdetta ja muuten täydellistä kulissia.

Loppupeleissä se kyllä vei minutkin teho-osastolle, työttömäksi ja vaimon jättämäksi, ja nöyränä oli myönnettävä tappio, mentävä hoitoon, ja alettava kuluttamaan toveriseuran penkkiä. Samalle lähtöviivalle asetuin sen sillan alla piikittäneen kanssa joka oli ekaa päivää ilman. Vertaisia ollaan ja täysin samanlaisia tämän asian suhteen.

Minulla pääosassa siis huumeet, mutta addikti kuin addikti - jos antaisin itselleni luvan juoda, olisin hyvin nopeasti alkoholisti. En erityisesti pidä alkoholista, kuten en kaikista huumeistakaan, mutta tarve päihtyä on sen verran pakonomainen että paremman puutteessa en pahemmin nirsoilisi.

Teini-ikäisestä asti käytin, nyt päälle kolmekymppinen ja luomassa suhdetta itseeni ja lapseeni selvin päin. Takaisin oman alan töihin vielä joskus, mutta tärkeimmät nyt ensin. NA:ta ja päihdehoitoa (sekä kunnallista että yhtä yksityistä Minnesota-tyylistä hoitoa) minun on kiittäminen.

PS.

Kai jonkinlainen geneettinen alttius on myös mahdollinen, koska nykykäsityksen mukaan ei ole yhtä ainoaa addiktigeeniä, vaan sille altistaa melko moninainen yhdistelmä eri geenejä, ja se ns "täydellinen värisuora" voi löytyä kahdesta sukulinjasta joissa ei kummassakaan erikseen esiinny addiktiota, mutta yhdistelmänä kyllä. Tämän puolesta puhuu se että sisarukseni on myös addikti, vaikka muita ei suvussa tunneta. On myös mahdollista että siellä on tiettyjä geenejä kantaneita, joilla tauti on piilevä, koska eivät koskaan lähteneet kokeilemaan aineita. En kuitenkaan näe että geenitekijät olisivat itselläni avainroolissa.

kaikki tutemani juristit ovat rautakanskiperseessä tyyppejä.. narkkijuristi olis varmaan hauskempi työkaveri. miten sun duunipaikalla suhtauduttiin kaman vetoon ??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä olet 8 kk ilman todellista nautintoa?

Huono provo, mutta vastaan silti:

- minulla on mahdollisuus hyvään ja pitkään elämään puhtaana ja raittiina - mielekäs työ, vanhemmuus, ja ihan mitä ikinä haluaakaan tehdä

- huumeita käyttämällä olin menossa suoraan joko vankilaan tai hautaan hyvin nopealla aikataululla (ihan konkreettisesti, teho-osastolla ja käräjillä oltiin jo käyty tutustumassa useaan otteeseen)

- viimeisten vuosien päihteiden käytöstä oli nautinto kaukana. Nuoruudessa se oli hauskaa, viimeiset vuodet yhtä selviämistä ja kärsimystä

- minulla on pieni lapsi.

joshakww juristin duunbia niin eikö silloin tehdä huumeym testit?ja rikosrekisteri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on oma käsityksesi siitä miksi olet/olit addikti?

Se on väärä käsitys, että mainitsemasi asiat suojaisivat päihderiippuvuudelta. Vain osa addikteista on geneettisesti alttiita päihteille, lopuilla syyt löytyvät elämäntilanteista, resilienssin puutteesta jne.

Monimutkainen sairaus, vaikka hoito onkin periaatteessa yksinkertainen eli juomisen lopettaminen. Tosin harva pelkästään juo, pillereitä vähintään käytetään lisäksi.

Olen addikti, itse uskon sairauskäsitykseen ja pidän sitä kroonisena.

Annoin tilanteen mennä liian pitkälle, kun tulin omavoimaiseksi, ylimieliseksi ja itseriittoiseksi. Rakastin päihteitä teini-iässä kokeillessani, mutta huomasin että minulle ei tapahtunut samoja asioita mitä kavereille, tai mistä valistuksessa varoitettiin. Ihmisiä alkoi ahdistaa, masentaa, ja koulumenestys kärsi. Aloin pitää itseäni poikkeuksena, kun lukiossa olin ikäluokan paras ja jatkoin oikeustieteelliseen, vaikka aineiden käyttö lisääntyi ja kiihtyi.

Tiedostan tosiaan, että mikään noista ei suojaa addiktiolta. Toiseen suuntaan toimii kyllä, huonot lähtökohdat geneettisten ja ympäristötekijöiden osalta kyllä edesauttavat addiktion syntyä tai ainakin hyvin vahvasti korreloivat. Itse näkisin, että nuo tekijät lähinnä suojaavat elämänlaatua yleensä ja saattavat yleisesti ylläpitää tietynlaista resilienssiä; päihteiden käytön ongelmat pysyvät piilossa tai aisoissa pidempään kuin ihmisellä, joka on jo valmiiksi masentunut, työtön, syrjäytynyt, traumatisoitunut ja oppinut kotoa päihderiippuvaisille tavoille. Mutta samalla se mahdollistaa addiktille oman tilanteensa kieltämisen - ennen kuin faktat lyödään todella karulla tavalla tiskiin, addikti ei suostu myöntämään sairauttaan. Ja minun oli helppo uskotella kaikille muille ja itsellenikin ettei minulla ole oikeastaan ongelmaa - narkkarit on hampaattomia, kodittomia sossupummeja jotka piikittää sillan alla. Narkkarit eivät käy oikeustieteellisen loppuun ja pidä kasassa parisuhdetta ja muuten täydellistä kulissia.

Loppupeleissä se kyllä vei minutkin teho-osastolle, työttömäksi ja vaimon jättämäksi, ja nöyränä oli myönnettävä tappio, mentävä hoitoon, ja alettava kuluttamaan toveriseuran penkkiä. Samalle lähtöviivalle asetuin sen sillan alla piikittäneen kanssa joka oli ekaa päivää ilman. Vertaisia ollaan ja täysin samanlaisia tämän asian suhteen.

Minulla pääosassa siis huumeet, mutta addikti kuin addikti - jos antaisin itselleni luvan juoda, olisin hyvin nopeasti alkoholisti. En erityisesti pidä alkoholista, kuten en kaikista huumeistakaan, mutta tarve päihtyä on sen verran pakonomainen että paremman puutteessa en pahemmin nirsoilisi.

Teini-ikäisestä asti käytin, nyt päälle kolmekymppinen ja luomassa suhdetta itseeni ja lapseeni selvin päin. Takaisin oman alan töihin vielä joskus, mutta tärkeimmät nyt ensin. NA:ta ja päihdehoitoa (sekä kunnallista että yhtä yksityistä Minnesota-tyylistä hoitoa) minun on kiittäminen.

PS.

Kai jonkinlainen geneettinen alttius on myös mahdollinen, koska nykykäsityksen mukaan ei ole yhtä ainoaa addiktigeeniä, vaan sille altistaa melko moninainen yhdistelmä eri geenejä, ja se ns "täydellinen värisuora" voi löytyä kahdesta sukulinjasta joissa ei kummassakaan erikseen esiinny addiktiota, mutta yhdistelmänä kyllä. Tämän puolesta puhuu se että sisarukseni on myös addikti, vaikka muita ei suvussa tunneta. On myös mahdollista että siellä on tiettyjä geenejä kantaneita, joilla tauti on piilevä, koska eivät koskaan lähteneet kokeilemaan aineita. En kuitenkaan näe että geenitekijät olisivat itselläni avainroolissa.

kaikki tutemani juristit ovat rautakanskiperseessä tyyppejä.. narkkijuristi olis varmaan hauskempi työkaveri. miten sun duunipaikalla suhtauduttiin kaman vetoon ??

Luultavasti ymmärryksellä, tuli varoitus ja jos olisin myöntänyt niin oltaisiin varmaan ohjattu hoitoon ja olisin saanut pitää työpaikkani. Vaan kielsin tietysti kaiken ja olin epäluotettava työntekijä. Työsuhteeni oli määräaikainen joten työnantajalle oli helppo olla antamatta uutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä olet 8 kk ilman todellista nautintoa?

Huono provo, mutta vastaan silti:

- minulla on mahdollisuus hyvään ja pitkään elämään puhtaana ja raittiina - mielekäs työ, vanhemmuus, ja ihan mitä ikinä haluaakaan tehdä

- huumeita käyttämällä olin menossa suoraan joko vankilaan tai hautaan hyvin nopealla aikataululla (ihan konkreettisesti, teho-osastolla ja käräjillä oltiin jo käyty tutustumassa useaan otteeseen)

- viimeisten vuosien päihteiden käytöstä oli nautinto kaukana. Nuoruudessa se oli hauskaa, viimeiset vuodet yhtä selviämistä ja kärsimystä

- minulla on pieni lapsi.

joshakww juristin duunbia niin eikö silloin tehdä huumeym testit?ja rikosrekisteri?

1) Asianajajalta vaaditaan nuhteetonta taustaa, ja moniin julkisiin virkoihin saatetaan teettää turvallisuusselvitys. Juristeista vain murto-osa on asianajajia; suurin osa on erilaisissa virastoissa, järjestöissä ja eri yrityksissä hommissa. Itse olin yrityspuolla hommissa, ei siellä paljoa kyselty tai tarkisteltu.

2) Huumetestejä on helppo kusettaa, tai vaikka ei kusettaisikaan niin tietyt lääkkeet ja kannabis pitää lopettaa 2-3 viikoksi, muut aineet yleensä häviää virtsasta alle viikossa. Kyllä suurin osa narkkareista jaksaa kärvistellä viikon-pari vaikka hammasta purren ja kaljaa juoden että voi antaa puhtaat seulat, ja sitten jatkaa. Ei ne kuitenkaan säännöllisiä pistokokeita tee, vaan tekevät työsuhteen alussa jos tekevät ollenkaan.

Sitten on myös aineita jotka eivät näy seuloissa (osa seuloista näyttää vaan muutamat aineet, osa melkein kaikki, mutta tietyt aineet eivät näy missään) - ja narkkarit kyllä tietää ja osaa ottaa selvää että miten voi jatkaa käyttämistä jäämättä kiinni.

Ei otettu huumetestejä mutta jos oltaisiin otettu, niin "lääkitystä" olisi pitänyt hiukan tuunata mutta päivääkään en olisi joutunut 'kärsimään' selvinpäin sen takia.

No mikä ei sit näy missään seulassa?

Hölmö olet, jos luulet että aion ruveta tuollaista valistusta pitämään. Jos joku ei tiedä, niin minä en ole se joka sen heille kertoo.

-ap

Upeaa, että olet ollut selvin päin jo noin pitkään! Itselläni on samanlaiset taustat ja olen menettänyt juomisen takia jo useita työpaikkoja. Olen yrittänyt raitistua, mutta en ole siinä onnistunut. AA:n kokouksista olen löytänyt apua, mutta eilen(kin) taas retkahdin. Nyt nelikymppisenä alkaa juomisen terveyshaitat näkyä monin eri tavoin: keskivartalolihavuutta, punoittava iho, kuivat hiukset ja iho jne.

Nykyään juon lähinnä yksin, toimistolla, jossa työskentelen lähes aina itsekseni. Kun pomo tulee paikalle (noin kerran kuukaudessa), raahaan sieltä tyhjiä pulloja kassikaupalla pois. Ostankin nykyään pääasiassa pahvisia viinilaatikoita, sillä niistä on helppo hankkiutua eroon. Kotona juon vain harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Koitan tehdä sen silloin mieheltä salaa, eli odotan, että hän menee nukkumaan. Mutta kyllä hän sitten aamulla huomaa, minkä näköisenä herään sohvalta. Eräänä päivänä hän varmasti jättää minut, mikä on ihan oikeus ja kohtuus.

Toivon, että löytäisin raittiuden. Tätä kirjoittaessani tunnen suurta häpeää. Eräänä päivänä haluan olla yhtä hienossa tilanteessa kuin tämän ketjun aloittaja. Tänään en juo ja menen AA:n ZOOM-kokoukseen.

Paljon tsemppiä tuohon. Itse käyn joka päivä avokuntoutuksessa, ja viime vuonna olin Minnesota-hoidossa kuukauden. Ei ollut haasteita järjestää, kun olin jo menettänyt työni.

Moni työnantaja kuitenkin ymmärtää - tai ainakin kuukauden salkkua päihdehoitoon suvaitaan varmasti paremmin kuin sitä, että jää kiinni töissä juomisesta. Mutta hyvin näkyy taas se fakta, että työnsä voi hoitaa vaikka olisi alkoholisti, ei alkoholisti heti työpaikkaansa välttämättä menetä. Tai ollenkaan. Suurin osa suomalaisista alkoholisteista on työssäkäyviä.

Kuntoutus ja päivittäiset vertaistukiryhmät mua pitää tällä hetkellä tässä kiinni, mutta helpommaksi käy koko ajan kun raitis elämä on mukavaa ja päivä päivältä parempaa. Minnesota-hoitoa (tai Myllyhoitoa, klinikoita on monia mutta hoitomuoto sama) suosittelen lämpimästi jos on mahdollisuus.

Voimia sinne! -ap

Tuliko sinä kohdatuksi lapsena perheessäsi? Mistä sinua ihailtiin ja arvostettiin?

Vierailija kirjoitti:

Tuliko sinä kohdatuksi lapsena perheessäsi? Mistä sinua ihailtiin ja arvostettiin?

Tulin. Koin että vanhemmilla oli aina aikaa, tunteita sai näyttää ja niitä autettiin sanoittamaan eikä tullut kokemusta, että jotain tunteita ei saisi olla, tai ei saisi näyttää. Minua ei vähätelty, mielipiteilläni oli väliä, ikätasoon sopivasti sain neuvotella ja vaikuttaa minua koskeviin asioihin - vaatteisiin, harrastuksiin ym. Päätökset perusteltiin, jos koin jonkun tilanteen epäreiluna minulta pyydettiin anteeksi. Jos itse pyysin anteeksi, ja anteeksi annettiin, se myös piti, eikä vanhemmilla ollut 'oikeutta' siitä enää myöhemmin jauhaa.

Minua arvostettiin omana itsenäni ja tehtiin sanoin ja teoin selväksi, ettei ollut olemassa mitään, mikä voisi vähentää arvoani vanhemmilleni ja heidän rakkauttaan minua kohtaan. Ihailtiin kun onnistuin, ihailtiin kun yritin, yhtä lailla tuettiin ja ihailtiin siitä millainen olen, kun kyseessä ei ollut mikään suoritus. Vanhempiani kiinnosti mitä teen, mitä olen mieltä, mitä ajattelen, mistä tykkään. Totta kai vanhemmat iloitsivat koulumenestyksestäni mutta sanoivat itsekin, että tärkeintä on minun onnellisuus. Tietenkin olivat tyytyväisiä kun pärjäsin, mutta enemmänkin nauttivat siitä että iloitsin itse ja olin ylpeä tekemisistäni. Ihailtiin ja arvostettiin myös jos näytin tunteita, olin reilu tai huomaavainen jollekin, osoitin myötätuntoa yms.

Ennen kaikkea jäi sellainen kokemus että kelpaan juuri sellaisena kuin olen, eikä minun tekemisillä ole vaikutusta siihen miten paljon minua arvostetaan. Vanhemmat ihailivat ja rakastivat minua, piste, eikä siihen liittynyt ehtoja.

Tuutko kateelliseksi kun näet humalaisia/huumehuuruissa pyöriviä hörhöjä nykyään?

Vierailija kirjoitti:

Tuutko kateelliseksi kun näet humalaisia/huumehuuruissa pyöriviä hörhöjä nykyään?

Pääsääntöisesti en, se touhu näyttäytyy etupäässä säälittävänä - ei sillä tavalla "säälittävää" että ylenkatson, vaan siten että koen myötätuntoa, samaistun heidän kärsimykseensä, mutten todellakaan haikaile. Pari kertaa olen ruvennut fiilistelemään, mutta yleensä ajatus puistattaa, jos kyse ventovieraista. Sen sijaan läheisten kohtuullinenkin juominen on tällä hetkellä vaikeaa, jostain syystä. Läheiset kyllä tietävät eivätkä juo seurassani, muihin kuin kohtuukäyttäjiin olen katkaissut välit.

Kannabiksen haju kaupungilla, minigrip-pussit tai neulat ja ruiskut kadulla eivät myöskään herätä käyttöhaluja. Sen sijaan TV:ssä pyörivä Australian rajalla saattaa sen tehdä (ihan älyvapaata, koska joka ikisen kerran siinä ohjelmassa huumeiden kanssa esiintyvä henkilö joutuu pitkäksi ajaksi vankilaan). Tai Huumebisnes Oy. Nykyään tajuan olla katsomatta tai kiusaamatta itseäni.

En minä loputtomiin aio vältellä kaikkia tilanteita ja jäädä pois häistä koska siellä on skumppaa alkumaljana, mutta toistaiseksi pidän etäisyyttä päihteisiin. Yllättävän vähän sitä joutuu edes selittelemään jos ei halua ruuan kanssa tai muussa tilanteessa juoda. Jos menisi varta vasten baariin viihteelle niin sitten varmaan kummasteltaisiin, vaan eipä ole ollut tarvetta käydä.

En usko.

tarinasta jompi kumpi puoli on valetta. Joko AP on muuten vaan menestyvä ja ehkä joskus polttanut vähän pilvee opiskeluaikoina, tai sitten on tusinanarkki joka on päihdeperheestä ja pikemminkin elämän koulun ku korkeakoulun käyny. Juristeja nähnyt käräjillä kun on ollut syytettynä pyörävarkauksista.

Täällä toinen korkeakoulutettu juoppo. Tosin meillä juoppous kulkee suvussa. Käyn edelleen normaalisti töissä, mutta olen pohtinut osastolle hakeutumista. Avokatko ei toimi. Olen kokeillut sitä kolme kertaa. Ainakin nuo julkisen puolen palvelut on aikataulullisesti tosi hankalia työssäkäyvälle...

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen korkeakoulutettu juoppo. Tosin meillä juoppous kulkee suvussa. Käyn edelleen normaalisti töissä, mutta olen pohtinut osastolle hakeutumista. Avokatko ei toimi. Olen kokeillut sitä kolme kertaa. Ainakin nuo julkisen puolen palvelut on aikataulullisesti tosi hankalia työssäkäyvälle...

Rehellisyys noin yleisesti ottaen perii maan, ja kun kyseessä on alkoholi- eikä huumeongelma, yllättävän hyvin riittää ymmärrystä sille että haluaa käydä hoitamassa sen kuntoon ja on pokkaa sanoa. Mutta tietysti jos huolestuttaa niin voihan sitä hakea salkkua eikä työnantajalle tarvitse välttämättä kertoa, että menee kuukaudeksi parantolaan. Suomalaista kuitenkin 7-10% on alkoholisteja eli lähes jokainen tuntee ainakin yhden lähipiiristään. Monet toki tuomitsee mutta yllättävän moni ymmärtää. Ja "olen alkoholisti, menen hoitoon" ymmärretään todennäköisemmin kuin "ei mulla mitään ongelmaa ole, mene itse hoitoon".

Minnesota-hoidosta sain itse alkusysäyksen. Valtaosa muista potilaista oli työssäkäyviä.

Toimiko porttiteoria, aloititko pilvenpoltolla?

Tunnen monia insinöörejä, joilla on alkoholiongelma. Siinä ammattikunnassa on paljon tunnevammaisia.

Vierailija kirjoitti:

Toimiko porttiteoria, aloititko pilvenpoltolla?

En, vaan aloitin tupakalla ja sitten alkoholilla. Minusta on kummallista yksilöidä tuo kannabis tuohon, ikään kuin sillä olisi joku sisäänrakennettu mekanismi saada haluamaan muita aineita. Alkoholilla suurin osa sen päihtymisen ja tajunnan muuttamisen aloittaa. Ja jos puhutaan siitä että kannabis on laitonta, niin samalla tavalla alkoholi (ja tupakka) ovat alaikäiselle laittomia - ja useimmat kokeilevat ensimmäisen kerran alaikäisenä. Kaikki käyttävät kaverit teki samassa järjestyksessä: tupakka > alkoholi > kannabis > kovat huumeet.

En minä kokenut ylittäväni mitään kynnystä kun siirryin alkoholista kannabikseen, ei se ollut minulle yhtään sen kielletympää, kummastakin olisi tullut sanomista. Jos haluaa sen niin päin vääntää, niin "alkoholi ei riittänyt enää, siirryttiin seuraavaan aineeseen". Valtaosalle alkoholi riittää. Suurin osa kannabista kokeilevista myös pysähtyy siihen eikä mene 'portista' kohti kovempia. Addiktille mikään ei riitä.

En kuitenkaan halua jatkaa tästä aiheesta, kannabis trollit voi pyytää sen laillistamista muualla, please.