Palasin töihin pitkän sairasloman jälkeen ja en vaan pysty tähän. Järkyttävä ahdistus.

Kaduttaa, että palasin töihin. En tiedä, onko tämä jotain alkujärkytystä vai lähdinkö töihin liian aikaisin. En tiedä, kenelle voisin puhua tästä. Töissä en voi puhua kenellekään ja esimiehillä tuntuu olevan tärkeämpiä asioita hoidettavanaan. Luulen, että tilaan ajan työterveyteen. En vaan taida soveltua työelämään. Tunnen olevani maailman huonoin ja epäonnistunein ihminen.

Kiitos kaikille tsempeistä.

Ap.

Mikä ala / ammatti teillä, jotka olette pitkillä sairauslomilla? Asiakaspalvelu on ainakin aivan yhtä helvettiä tätä nykyä. Itsellä meinaa palaa pinna ja loppua jaksaminen siihen - ihmisiin. En kestä sitä, että koko ajan joku on jotain vailla ja vaatimassa. Tekisi mieli haistattaa vvvvvv it ut asiakkaille ja huutaa, että jättäkää mut rauhaan. Joku päivä räjähtää. Sitä odotellessa.

Vierailija kirjoitti:

Kaduttaa, että palasin töihin. En tiedä, onko tämä jotain alkujärkytystä vai lähdinkö töihin liian aikaisin. En tiedä, kenelle voisin puhua tästä. Töissä en voi puhua kenellekään ja esimiehillä tuntuu olevan tärkeämpiä asioita hoidettavanaan. Luulen, että tilaan ajan työterveyteen. En vaan taida soveltua työelämään. Tunnen olevani maailman huonoin ja epäonnistunein ihminen.

Kiitos kaikille tsempeistä.

Ap.

Miksi et voi sanoa asiaa ääneen? Itse olen ainakin sanonut työkavereille suoraan, että olen aivan lopussa ja kypsä. Eli he tietävät ja se tavallaan helpottaa. Ei se toki työtehtäviä miksikään muuta, mutta silti. Saanpa ainakin purnata pahimmat ulos tarpeen vaatiessa.

Luulen, että kaikki olettavat minun olevan heti täysillä mukana. Työkaverit eivät tiedä sairauslomastani, joten he pitävät minua varmasti onnettomana tunarina. Ja esimiehiä ei kiinnosta, koska kukaan ei ole kysynyt jaksamisestani tai ottanut paluutani puheeksi millään tavalla. Tiedän olevani liian herkkä, mutta tunnen olevani ihan yhdentekevä ja turha ihminen.

Ap.

Sairaslomalle vaan. Ei ole häpeä jos on henkisesti loppu. Yritit liian aikaisin palata työelämään ja jos jatkat niin jossain vaiheessa tulee se viimeinen pimahdus. Toivottavasti pääsisit juttelemaan jonkun terapeutin kanssa. Ei ole hyvä sairaslomallakaan vaan itse miettiä asioita päässään.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että kaikki olettavat minun olevan heti täysillä mukana. Työkaverit eivät tiedä sairauslomastani, joten he pitävät minua varmasti onnettomana tunarina. Ja esimiehiä ei kiinnosta, koska kukaan ei ole kysynyt jaksamisestani tai ottanut paluutani puheeksi millään tavalla. Tiedän olevani liian herkkä, mutta tunnen olevani ihan yhdentekevä ja turha ihminen.

Ap.

Oletko hyvin nuori? Tuo epävarmuutesi saa sinut vaikuttamaan kovin noviisilta työelämässä ja ylipäätään. Avaa nyt hyvä ihminen suusi. Eivät muut voi tietää olostasi, ellet kerro siitä. Uupumus on nykyään yhtä yleistä kuin kevyt nuhakuume, joten ei pitäisi shokeerata ketään. Ja jos sinut tämän vuoksi työyhteisössäsi tuomitaan, se kertoo riittävästi, että kyseessä on mätä organisaatio ja parempi on, että hankkiudut muualle sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaduttaa, että palasin töihin. En tiedä, onko tämä jotain alkujärkytystä vai lähdinkö töihin liian aikaisin. En tiedä, kenelle voisin puhua tästä. Töissä en voi puhua kenellekään ja esimiehillä tuntuu olevan tärkeämpiä asioita hoidettavanaan. Luulen, että tilaan ajan työterveyteen. En vaan taida soveltua työelämään. Tunnen olevani maailman huonoin ja epäonnistunein ihminen.

Kiitos kaikille tsempeistä.

Ap.

Miksi et voi sanoa asiaa ääneen? Itse olen ainakin sanonut työkavereille suoraan, että olen aivan lopussa ja kypsä. Eli he tietävät ja se tavallaan helpottaa. Ei se toki työtehtäviä miksikään muuta, mutta silti. Saanpa ainakin purnata pahimmat ulos tarpeen vaatiessa.

Tutuille työkavereille voisin sanoa, mutta olen siirtynyt uuteen yksikköön. En tunne ketään, enkä ole päässyt vielä kunnolla porukkaan mukaan. En kehtaa valittaa näin uutena.

Saman olen kokenut. Jotain perehdytyksen tapaista olisin edes odottanut. Pakko hypätä kiitävään junaan ja monta uutta asiaa oppia kantapään kautta. Kamalaa aika, meni yöunet ja ahdisti.

Työterveyden kautta pääsin psykologin pakeille, mutta ei niitä tapaamisia ollut muistaakseni kuin viisi.

Ajan kanssa tilanne muuttui, mutta sanotaan nyt näin, että ammatillinen itsetunto oli nollassa pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että kaikki olettavat minun olevan heti täysillä mukana. Työkaverit eivät tiedä sairauslomastani, joten he pitävät minua varmasti onnettomana tunarina. Ja esimiehiä ei kiinnosta, koska kukaan ei ole kysynyt jaksamisestani tai ottanut paluutani puheeksi millään tavalla. Tiedän olevani liian herkkä, mutta tunnen olevani ihan yhdentekevä ja turha ihminen.

Ap.

Oletko hyvin nuori? Tuo epävarmuutesi saa sinut vaikuttamaan kovin noviisilta työelämässä ja ylipäätään. Avaa nyt hyvä ihminen suusi. Eivät muut voi tietää olostasi, ellet kerro siitä. Uupumus on nykyään yhtä yleistä kuin kevyt nuhakuume, joten ei pitäisi shokeerata ketään. Ja jos sinut tämän vuoksi työyhteisössäsi tuomitaan, se kertoo riittävästi, että kyseessä on mätä organisaatio ja parempi on, että hankkiudut muualle sieltä.

En ole ihan nuori enää. Tällä työnantajalla olen ollut töissä 10 vuotta.

Ihan turhaan tunnet syyllisyyttä poissaolostasi, eiköhän sijainen pysty siihen mihin itsekin varsinkin puolikuntoisena ja uudessa työyksikössä ym. Ei sota yhtä miestä kaipaa. Jää kotiin ja jätä hommat niille jotka jaksavat. Yksi puolityökykyinen työyhteisössä on iso kivireki perässä vedettäväksi.

Onko ongelma enemmän sitten työn antajassa/työpaikassa?  Kerta ei ole hyvä olla siellä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelma enemmän sitten työn antajassa/työpaikassa?  Kerta ei ole hyvä olla siellä. 

Ainakin itsellä on hyvässä työpaikassa ollut hyvä olla, vaikka en olisi aina parhaassa vedossakaan ollut. Huonossa teet kaiken väärin ja saat ymmärtää miten surkea ja kykenemätön kaikin tavoin oletkaan. 

Olen ollut samassa "puljussa" töissä ja kaksi eri henkilöä ollut esimiehenäni.

Toisen palaute : "kiitos hyville työntekijöille" "olet pelastava enkeli" "jos tarvitset suosittelijaa, mulle voi aina soittaa"

Toisen palaute : "saisit potkut jos minulla ei olisi ketään muutakaan tässä" "ajattelet vain itseäsi" oli soittanut ylemmän sanomaan--> "järjestit meille shown" :))))) Sellaista.  Sama ihminen, sama työ.

Eri esimiehet.

Mietipä sitä. 

Työpaikassa on jotain ongelmia. Olen miettinyt vaihtavani ihan jollekin toiselle alalle, mutta en keksi mitään muutakaan.

Ap.

Kävin saman läpi vuosi sitten : sama työnantaja

10 v . Tein osapvää ekat 4 kk ja se oli todella vaikeaa, Olin välillä paperipussia vailla ahdisti niin kovasti Olin varma ettei enää pysty työhöni.

Mutta niin se vaan aika vierähti;

duunissa olen ja elossa ollaan.

A j O on työnantajan kanssa keskustella; mikä on vointi? ! Muuten ei kukaan tiedä että kärsit.

Tsemppiä😀

Vierailija kirjoitti:

Työpaikassa on jotain ongelmia. Olen miettinyt vaihtavani ihan jollekin toiselle alalle, mutta en keksi mitään muutakaan.

Ap.

Arvelinkin.  Kivassa paikassa kokee ihan normaalisti olevansa mukana ja arvostettu, ilman kummallista olotilaa.

Missä ihmeessä sinulla on työterveyshuolto, kun noin huonosti on työhönpaluusi hoidettu?

Kyllä työterveysneuvottelu pidetään nykyisin lähes aina ja työhönpaluu pyritään tekemään osasairauspäivätahan turvin.

Esimiestuki ja keskustelut ovat tosi tärkeitä myös.

Älä irtisanoudu vaan hakeudu uudelleen työterveyshuoltoon ja varmaan myös s-lomalle.

Monenlaisia tukitoimia on olemassa!

Ihan ensin tsemppiä, ja rohkeutta tehdä oikeita valintoja! Pisti silmään tuo "Ja tunsin syyllisyyttä pitkästä poissaolostani." Hmm. Sinun tärkein tehtäväsi nyt on pitää itsestäsi huolta. Lässynlässyn, mutta nää on vaikeita juttuja ja tottakai haluaisit olla työkykyinen/pystyä olemaan tuossa paikassa. Mutta ethän sinä voi tuollaiseen tilanteeseen jäädä! Meillä on vaan tää yksi elämä... Se ettet jaksa ei tarkoita että olisit jotenkin heikko tai kelvoton. Syyllisyyteen ja häpeään ei ole mitään aihetta, varmasti järjellä ymmärrät sen. Ei sinun tarvitse juuri NYT tietää kaikkia vastauksia, ota aikalisä ja toivu pettymyksestä. Kaikki järjestyy kyllä vielä. KUUNTELE mitä intuitio yrittää sanoa ja tee rohkeasti niinkuin tiedät olevan järkevää. Luota vaikka väkisin siihen että elämä kantaa!

T. Useamman burnoutin läpikäynyt, hoitoalan jättänyt nykyinen aikuisopiskelija sekä keittiöpsykologi.

Minulla ei ollut mitään työterveysneuvottelua. Puhuin vain lääkärin kanssa. Ehkä meillä ei sitten ole tapana. Tai sitten olisi pitänyt osata vaatia itse.

Minua juuri tuo ahdisti, kun tuntui, että koko loppuelämänsä suunta olisi pitänyt päättää sillä samalla hetkellä, kun ei olisi jaksanut nousta sängystäkään ylös. Tuntui toivottomalta. Pelkään, etten työllisty enää ikinä, ja siksi palasin vanhaan työhöni.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelma enemmän sitten työn antajassa/työpaikassa?  Kerta ei ole hyvä olla siellä. 

Ainakin itsellä on hyvässä työpaikassa ollut hyvä olla, vaikka en olisi aina parhaassa vedossakaan ollut. Huonossa teet kaiken väärin ja saat ymmärtää miten surkea ja kykenemätön kaikin tavoin oletkaan. 

Olen ollut samassa "puljussa" töissä ja kaksi eri henkilöä ollut esimiehenäni.

Toisen palaute : "kiitos hyville työntekijöille" "olet pelastava enkeli" "jos tarvitset suosittelijaa, mulle voi aina soittaa"

Toisen palaute : "saisit potkut jos minulla ei olisi ketään muutakaan tässä" "ajattelet vain itseäsi" oli soittanut ylemmän sanomaan--> "järjestit meille shown" :))))) Sellaista.  Sama ihminen, sama työ.

Eri esimiehet.

Mietipä sitä. 

Samanlainen kokemus, toiselta sain vain kehuja ja luottamusta, välit olivat lämpimät ja hän kuulemma mielellään antaa minulle suositukset. Toisen mielestä taas teen kaiken aina väärin, jättää kertomatta oleellisia asioita ja sitten saan kuulla siitäkin kun en tiedä asioita joita ei ole kerrottu.