Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa, kun lapsi ei keksi muuta tekemistä itselleen kuin olla ruudulla
05.05.2021 |
Joskus harvoin käy lenkillä tai on jonkun kaverin kanssa ulkona. Enimmäkseen on vaan huoneessa ja pelaa, tai katselee videoita. Jotenkin rasittaa, että mitään kiinnostusta mihinkään ei ole ja mitään ei keksi itse. Pakko patistaa pois tosta koneelta ja sitten kun on pois sieltä niin vinkuu että mitään tekemistä ei ole. Raivostuttavaa. Itse keksin ihan itse kotona kaikenlaista ja ulkona myös! Miten sillä ei ole mitään mielikuvitusta? Joskus kun ollaan yhdessä lenkillä niin sielläkin ensimmäiset 30 min vaan vonkuu että käännyttäis jo takaisin. Sitten kun pääsee hyvään moodiin niin alkaa juttelemaan ja nauttimaan kai olostaan.
Ja täällä on siis kirjastot ja uimahallit lähellä ja kaikenlaista, tekemistä on, ja kavereitakin on että ei ole siitä kiinni.
Kommentit (18)
Tarjoa ehdotuksia ja mieti yhdessä lapsen kanssa etukäteen erilaisia vaihtoehtoja. Tehkää yhdessä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä varmaan poika. Pelit kehittävät kyllä lapsen tiettyjä ominaisuuksia kuten sitä itse pelaamista, että sorminäppäryyttä. Videoiden kyttäys kehittää videoidenkyttäystaitoa. Elämässä tarvitaan kuitenkin myös muita taitoja, eikä niistä vähäisimpänä oma mielikuvitus, ja fyysisyys. Näitä pitäisi tukea jo vauvasta asti. Voi nimittäin olla vaikeaa tuossa 11-12v nurkilla havahtua että sehän ei tee enää muuta kuin pelaa.
Sä voit ap kattoa peiliin koska tuo on ihan sun omaa syytä. Mitäs laitoit sille tabletin käteen jotta voisit itse somettaa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä varmaan poika. Pelit kehittävät kyllä lapsen tiettyjä ominaisuuksia kuten sitä itse pelaamista, että sorminäppäryyttä. Videoiden kyttäys kehittää videoidenkyttäystaitoa. Elämässä tarvitaan kuitenkin myös muita taitoja, eikä niistä vähäisimpänä oma mielikuvitus, ja fyysisyys. Näitä pitäisi tukea jo vauvasta asti. Voi nimittäin olla vaikeaa tuossa 11-12v nurkilla havahtua että sehän ei tee enää muuta kuin pelaa.
Ei kannata olettaa, että poika kyseessä. Samassa iässä pelasin itsekin kaikista mieluiten, mutta leikin kyllä myös ulkona kavereiden kanssa. Samalla lailla pelattiin yhdessä kavereiden kanssa ja sepäs se vasta mielekästä olikin. Kun isä kerran takavarikoi pleikkarin pariksi viikoksi, odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa, että saa pleikkarin takaisin ja kaivoin kaikki sellaisetkin isän laatikot läpi, joihin ei olisi saanut koskea ja viritin laitteen itse paikalleen, että pääsen taas pelaamaan. 13-vuotiaana tyttönä, jolla ei mitään hajua elektroniikasta. Nykyään olen 31v nainen, olen vakitöissä ja minulla on lapsi ja pelaan edelleen. Joskus oikein odotan, että saan hetken rentoutua itselle mielekkäässä puuhassa, kun vauva nukkuu ja petyn kamalasti, jos päiväunet jäävät lyhyeksi, vaikka eihän tätä saisi sanoa, koska äidillä ei saa olla omaa aikaa ja auta armias, jos onkin, niin pitäisi olla kuntosalilla/lenkillä/tekemässä kotitöitä. Muuten hyvä, mutta lenkkeillä voin vauvan kanssa kun laitan vaunuihin tai reppuun ja kotitöitä voi myös tehdä, kun vauva on leikkimatolla tai repussa ainakin osan aikaa.
Silti minulle vielä kolmekymppisenä se pelaaminen on sitä kuuluisaa omaa aikaa, jossa akut latautuvat, mutta mies mollaa ja yrittää keksiä väkisin jotain "terveellisempää" tehtävää tai laittaa tekemään kotitöitä sinä ainoana pienenä rakosena, jona saisin toteuttaa itseäni. Samaan aikaan mies itse laittaa pelit minun ja lapsen edelle ja joudun jopa saunasta ja suihkusta juoksemaan hoitamaan vauvaa, kun miehellä on peli kesken, eikä ota sen takia lasta syliin...
Meni romaaniksi, mutta pointti oli se, että inhottaa, että pelaaminen demonisoidaan. Siitä on haittaa vasta sitten, kun ei mitään muuta tee kuin pelaa tai jos pelit alkaa mennä syömisen/nukkumisen/läksyjen/töiden/perheen edelle. Itselle peleistä oli lapsena hyötyä paljon, kun sorminäppäryys kehittyi, reaktiokyky kehittyi ja ennen kaikkea opin englantia peleistä, koska niitä sanoja, joita en ymmärtänyt, etsin sanakirjasta aikakautena ennen aktiivista netinkäyttöä. Googlaan edelleenkin vieraita sanoja, jos sellaisia tulee -> sanavarasto kehittyy. Myönnän silti, että jos jotain Fortnitea hakkaa, ei ehkä opi mitään muuta kuin kirosanat ja internetslangia...
Vanhempien tehtävä on rajoittaa ruutuaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä anna pelata. Itse en anna lapsieni pelata melkein ollenkaan ( joskus jotain lapsellista tietokoneella National Geographic ja opiskelu tapaisia). Eikä tarvii ruveta sanomaan siitä mitään, minä olen lapseni äiti, eikä mikään peli.
Joo on ” moderni” ajat! Mutta me olemme silti ihmiset jotka tarvitsemme oikeata elämää, muuten meistä tulee sellaisia teknologia erakkoja joita kukaan ennen ei ole nähnyt .
Älä luovuta, jos itse tiedät että lapsessasi on jotain mistä et tykkää, tee muutos muuten asiat pahenevat.
Itse olen vuosia sitten hajottanut lapsieni peli koneet koska he eivät halunneet mitään muuta tehdä ja aina riitelivät mutta nyt on asiat aivan toisin. Ja en koskaan osta pelejä, niistä ei ole muutakuin ongelmaa. Vaikka kuinka väittävät että on vaaratonta ” entertainment “. Se ei ole vaaraton, ja sekin on todistettu nykyaikana, kaikennäköisiä ongelmia tulee...
Vierailija kirjoitti:
Sä voit ap kattoa peiliin koska tuo on ihan sun omaa syytä. Mitäs laitoit sille tabletin käteen jotta voisit itse somettaa rauhassa.
Todellisuus on tämä, vaikka miten alapeukutettaisiin. Nyt vain ruutuaikaa vähemmäksi, yhteiset pelisäännöt paperille ja peliaika tulee ansaita. Vinkumisella ei peliaikaa lisätä, vaan se vähenee, jopa poistuu. Nyt ap:n pitäisi olla se aikuinen, ei toinen naama kännykässä oleva.
Minulla on kolme teiniä ja heillä on muitakin harrastuksia kuin netti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nauti nyt siitä lapsesta :-) äläkä valita.
Tylsyys on luovuuden alku. Ruutu pois ja tilalle kasa roinaa mistä askarrella, äiti voi näyttää mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien tehtävä on rajoittaa ruutuaikaa.
Ap ei ole vielä käsittänyt vanhemmuuden tehtävää. Netti ja kaverit kasvattavat lapsen, ei hän, ap on vain pelaamisen mahdollistaja ja lapsilisiä nostava mamma.
Jos mietin itseäni sellaisena teini-ikäisenä, niin minäkin lähinnä luin kirjoja, katsoin telkkaria tai kirjoitin jotain omia juttuja. Luulen, että varmaan olisin pelannut, jos olisi ollut jotain tuollaisia pelejä kuin nykyisin on. Olihan niitä tietokonepelejä 90-luvullakin, mutta ei ne sillä tavalla imaisseet mukaansa kuin nykypelit.
Mutta nuo nykyiset pelit ovat kyllä koukuttavia. Olen myös huomannut oman lapsen kanssa, että vaikka hänellä pelaaminen ja ruutuaika ovat hyvin rajoitettuja, niin silti häntä on tosi vaikea saada sen ruudun äärestä pois. Ja hinkuu koko ajan, että saako pelata tai katsoa jotain videota.
Enpä keksi muuta ratkaisua kuin se, että vaan keksii lapsen kanssa muuta, yhteistä tekemistä. Oma lapsi on nyt esim. innostunut kasveista ja ollaan nyt tehty puutarhatöitä yhdessä, vaikka itse en jostain kasvien istuttamisesta ole koskaan perustanut. Mutta kun lasta nyt kiinnostaa, niin tongitaan sitten multaa yhdessä. Samoin talvella tutkittiin tähtiä. Jne.
Sen olen huomannut, että nykylapset eivät ole yhtä oma-aloitteisia kuin itse olin lapsena kavereiden kanssa. Kyllä me 6-vuotiaina jo ihan itse käytiin pulkkamäessä ja luistelemassa ja juostiin metsissä kavereiden kanssa sen ikäisinä, kellään mitään äitiä ollut enää perässä roikkumassa ulkoleikeissä eskari-ikäisenä. Mutta nykyisin ei lasta voi enää päästää sillä tavalla vielä tuon ikäisenä menemään itsekseen. Luulen, että se ratkaisevasti on vaikuttanut siihen, että nykylapsia pitää jatkuvasti aikuisten viihdyttää.
Ajat on toiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi ei keksi tekemistä, äiti auttaa. Tehkää asioita yhdessä. Ja myös äiti pois sieltä somesta.
Kuinka usein käyt eväsretkellä luonnossa lapsesi kanssa? Hyvää ja halpaa tekemistä, mutta aivoille ja kropalle terveellistä. Suosittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein käyt eväsretkellä luonnossa lapsesi kanssa? Hyvää ja halpaa tekemistä, mutta aivoille ja kropalle terveellistä. Suosittelen.
Viimeisen vuoden ajan ei juuri muuta olla vapaa-aikana tehty kuin käyty eväsretkillä luonnossa. Nyt alkaa ihan oikeesti jo vähitellen tuntua siltä, että joskus voisi tehdä vaihteeksi jotain muutakin.
Meillä murkkuikäinen poika oli koko ajan koneella. Minä sanoin yhtenä päivänä, että lähdetään aamulla kuudeksi uimahalliin ja uidaan tunti. Poika innostui asiasta ja selvä muutos tapahtui pojassa kuukauden sisällä. Hänestä tuli iloinen, seurallinen ja reipas. Ruuasta ei enää nirsoiltu ja koulu meni hyvin. Oli itsellekkin raskasta, kun työt alkoivat 8.30. Siitä huolimatta jatkettiin. En kadu hetkeäkään.
Olethan ihan varhaislapsuudesta asti näyttänyt omalla esimerkilläsi että koko ajan ei olla ruudulla? Ethän ole lapsen seurassa jakuvasti kännykällä? Olet kasvattunut lasta niin että hänellä ylipäänsä on joku ajatus mitä se tekeminen voisi olla? Eli olette ulkoilleet, lukeneet kirjoja, leiponeet, pelaneet lautapelejä, keksineet leikkejä jne. Jotkut lapset tarvitsevat paljonkin aikuisen tukea ihan näihin perusasioihin että edes osaavat alkaa miettimään se tekeminen voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein käyt eväsretkellä luonnossa lapsesi kanssa? Hyvää ja halpaa tekemistä, mutta aivoille ja kropalle terveellistä. Suosittelen.
Viimeisen vuoden ajan ei juuri muuta olla vapaa-aikana tehty kuin käyty eväsretkillä luonnossa. Nyt alkaa ihan oikeesti jo vähitellen tuntua siltä, että joskus voisi tehdä vaihteeksi jotain muutakin.
Ovatko eväsretkelle sellaisia, että ajatte jonnekin autolla (lapsi on kännykällä matkan), kävelette 200 metriä, grillaatte makkaraa, kävelette takaisin autolle ja menette kotiin? Tällaisia luontoretkiä työkaverini "harrastaa" 7 ja 11 vuotiaansa kanssa. Loppupäivä onkin sitten kiva ottaa ihan rauhallisesti kännykän ääressä.
Nyt pitäisi oikeasti nähdä vähän vaivaa. Laittakaa vaikka paperille ylös kuinka paljon viikon aikana olette olleet ulkona, kuinka paljon pelaamassa/somettamassa, kuinka paljon on nukuttu oikeasti ja muut mitä päivään ja viikkoon mahtuu. Mitä tuloksia tulee? Ei kai vain ruutuaikaa ole ollut jopa enemmän kuin nukkumista ja muusta ajasta vain minisiivu kuuluu ulkoilulle tai muulle ruutuvapaalle ajalle? Jos jo ruokapöydässä on pakko olla joku härveli naaman edessä, niin eipä ole kummoinen lapsuus. Tai sinulla ap aikuisuus.
Anna sen vinkua. Ei se kauaa jaksa jatkaa.