Tapailin miestä ja hän lopetti yhteydenotot
Tapailin miestä ja sitten se lakkasi pitämästä yhteyttä. Ensiksin oli kovin rakastunut, lähetti sydämiä ja halusi tavata, joka ilta ja joka aamu muisti viestillä. Meillä kipinöi ja soiteltiin, sovittiin, että tästä on hyvä jatkaa
Kyse ei ollut seurustelusta vielä. Pyysi minua suunnittelemaan yhteisen viikonlopun. Käytin aikaa siihen ja tein hyvät suunnitelmat. Monia eri vaihtoehtoja mistä voisi valita mieleisen.
Pari päivää ennen tapaamista yhtäkkiä ilmoitti ettei pääsekään työkiireiden takia. Sanoin että ei haittaa ja olen ymmärtäväinen ja lähetin sydämen. Sanoin että katsotaan toinen viikonloppu. Hän vielä sanoi ok, pahoitteli ja lähetti sydämmiä ym hempeetä.
Jäin odottamaan, koska olin suunnitellut ja käyttänyt aikaa, odotin ikäänkuin seuraavaa askelta mieheltä. Kiinnostusta tmv. Mitään ei kuulunut enää. Ei sydämiä, ei hyvän yön toivotuksia, vaan täysi radiohiljaisuus.
Itse olen odottanut hänen siirtoaan, että ehdottaisi sopivampaa hetkeä ym. Mutta ei mitään.
Mua on jotenkin jäänyt vaivaamaan miksi niin äkillisesti lopetti yhteydenpidon. Onko ihan typerää laittaa viestiä sille ja kysyä? vai teenkö sillä itseni vaan typeräksi? annanko olla?
Radiohiljaisuus kestänyt aktiivisen yhteydenpidon jälkeen viikon jo..
Kommentit (22)
Tarkista Tinder, löydät sen luultavasti sieltä. Ei vaan ollut kiinnostunut, vaan etsii aina uutta kaatoa..
,Häh? Löysin paremman mielikuvitusolennon? Eihän sitä voi tietää millainen on kun ei ole edes nähnyt... Ehkäpä tosiaan ole tuollainen joka lirkuttelee ja se on siinä. Se on leikkiä hänelle.
Uutta vaan sitten, ei kannata ehkä hirveästi laittaa ajatuksia tai ihmettelyä tuohon hemmoon, oikeastaan et tiedä muuta kuin sen maalatun mielikuvan.