Teen kolmivuorotyötä hoitajana ja olen yh. Lastensuojeluilmoitus on tehty.
Koulun mielestä olen jättänyt lapset (9 v. ja 11 v.) toistuvasti heitteille koska olen iltoja ja joskus öitä pois kotoa. Tämä tuli ilmi kehityskeskusteluissa. Lapsilla pitäisi olla hoitaja. Hoitajaa en kuitenkaan mistään saa. Sosiaalitoimesta sanottiin vain että minun pitää järjestää työni niin että teen päivävuoroa. Tämä taas ei ole työn luonteen vuoksi mitenkään mahdollista. Myöskin palkkaan vaikuttaa monta sataa euroa jos vaihdan jonnekin päivätyöhön. Pelkkä peruspalkka on onneton.
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotat mitä lastensuojelu sanoo asiaan. Mikään laki ei taida kieltää koululaisten yksinoloa.
Ihan lastensuojelulaki kieltää alle 12- vuotiaan yksin jättämisen. Esim ei lapset saisi päivälläkään olla itekseen tämän lain mukaan.
Tämä on Suomessa oikeasti oleva laki, jota joudutaan jatkuvasti katsomaan läpisormien, kun kaupungeissakin toteutetaan maanviljelijöiden aikatauluja.
Laitapa linkki tähän lain kohtaan.
Jos yhteiskunta vaatii tällaista, niin mielestäni yhteiskunnan pitäisi myös tarjota apua sen järjestämiseen ap:n kaltaisessa tilanteessa oleville ihmisille.
En laita. Säkin osaat googlata.
Tästä on ollut uutisissa joka syksy, kun koulut alkavat. ja yhteiskunta yhä pyörittelee käsiään asian edessä.
Vierailija kirjoitti:
Oon myös yh ja hoitaja ja teen 3 vuorotöitä. Soitin oikein lastenvalvojalle saadakseni selkeät ohjeet millaisia ovat lasten yksin jättämisen ohjeet, kun työ sisältää yövuoroja.
No mitään " mustaa valkoisella" ei ole. Niinpä hommasin lastenhoitajan ja ihanan nuoren aikuisen sainkin meille nukkumaan öitänsä kunnes vanhin lapsista tuli täysi-ikäiseksi.
Toi on vaikea aihe. Kaikki lapset eivät henno kertoa, että se yksinolo on pelottavaa ja kaikki lapset ei todellakaan koe oloa samoin. Toinen ei oo millänsäkään ja toinen ei saa unta.
Kyse on selviämisestäkin taloudellisesti. Helppo on huudella vaihtamaan töitä, jos ei tajua, että 25% nettotuloista koostuu vuorolisistä ja ilman niitä talous kaatuu. Tuskin huutelijoille tulee mieleen, että se hoitaja haluaisi mieluummin pärjätä kuin joutua yhteiskunnan vastuulle.
No eikö hoitoalan ihmiset mieti näitä asioita etukäteen. Joo, yllättäviä tilanteita tulee, puoliso kuolee tai lähtee mutta sitten täytyy uudelleen miettiä voiko sitä työtä enää tehdä.
Ja taloutta voi myös suunnitella ja järjestellä uudelleen kun tilanteet muuttuu.
Nykyaikana ollaan kyllä täysin uusavuttomia ja näköjään yhteiskunta vahvistaa sellaisia käyttäytymismalleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo on. Jos tulee tulipalo tai ryöstäjä ovelle, niin miten lapset pärjäävät? Muu ratkaisu pitää keksiä.
No mikä se ratkaisu on?
Eikö tämä olisi pitänyt miettiä jo siinä vaiheessa, kun
A) lapsia ruvetaan tekemään, jos työ oli ensin
B) otetaan työ vastaan, jos lapset oli ensin
C) erotaan, jos kumppani on ollut yöt kotona
D) jne.
Turha se on itkeä, kun pää on jo paskassa.
Asiat mietitään ETUKÄTEEN miten tehdään tai on yleensä mahdollista tehdä ja valitaan uudet toimet sen mukaan.
Ei mietitä vasta sitten, kun ollaan jo suossa. Vaan etukäteen.
Soita te-toimistoon, ja kysy mitä he sanovat asiaan. Ovat yhteistyössä sossujen kanssa, ehkäpä he keksivät yhdessä ratkaisun että sinä pääset töihin, etkä joudu kortistoon.
Vierailija kirjoitti:
No olen mä siitä samaa mieltä koulun kanssa, että onhan toi heitteillejättö. Mutta miten tuon ratkaiset, sitä en osaa sanoa.
Se olisi pitänyt ratkaista jo ENNEN, siis ennen kuin tällainen ongelma tulee.
Se on myöhäistä silloin kuin sontaa on jo housussa.
Eikö perhetyöntekijät tee ilta/yötöitä? Lasuhan voi tällaisen järjestää ainakin päiväsaikaan perheeseen jossa sellaiselle tarvetta on.
Kohta ei saa varmaan käydä paskallakaan ilman siihen soveltuvaa koulutusta, jonka suorittamista valvomaan perustetaan uusi virasto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo on. Jos tulee tulipalo tai ryöstäjä ovelle, niin miten lapset pärjäävät? Muu ratkaisu pitää keksiä.
No mikä se ratkaisu on?
Eikö tämä olisi pitänyt miettiä jo siinä vaiheessa, kun
A) lapsia ruvetaan tekemään, jos työ oli ensin
B) otetaan työ vastaan, jos lapset oli ensin
C) erotaan, jos kumppani on ollut yöt kotona
D) jne.Turha se on itkeä, kun pää on jo paskassa.
Asiat mietitään ETUKÄTEEN miten tehdään tai on yleensä mahdollista tehdä ja valitaan uudet toimet sen mukaan.
Ei mietitä vasta sitten, kun ollaan jo suossa. Vaan etukäteen.
Valitettavasti kaikki eivät ymmärrä perusasioita!
Ja lopputuloksena päädytään aloittajan tilanteeseen.
Missä päin asut ap? Voisin satunnaisesti tulla yövahdiksi vauvani kanssa, pientä korvausta vastaan. Itselläni hyvin tiukkaa taloudellisesti ja jokainen työkeikka kullan arvoinen.
Se mikä unohtuu on, että kolmevuorotyötä tekevällä on arkivapaita ja joskus useampi vapaa peräkkäin, jolloin äiti saa vaikka aamulla kiireettömästi laittaa aamiaisen ja lähettää lapset kouluun, ja olla vastassa lämpimän ruoan kanssa kun lapset tulevat koulusta. Aina päivätyötä tekevillä on aina kiireiset aamut, ja iltapäivät lapset joutuvat olemaan yksin.
Puhumattakaan yrittäjistä tai niistä joiden työ sisältää matkustamista tai on muuten liukuva työaika.
Yövuoroja on 2-4 kuukaudessa eli eivät ne lapset ole joka yö yksin kuten jotkut tuntuvat kuvittelevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo on. Jos tulee tulipalo tai ryöstäjä ovelle, niin miten lapset pärjäävät? Muu ratkaisu pitää keksiä.
No mikä se ratkaisu on?
Eikö tämä olisi pitänyt miettiä jo siinä vaiheessa, kun
A) lapsia ruvetaan tekemään, jos työ oli ensin
B) otetaan työ vastaan, jos lapset oli ensin
C) erotaan, jos kumppani on ollut yöt kotona
D) jne.Turha se on itkeä, kun pää on jo paskassa.
Asiat mietitään ETUKÄTEEN miten tehdään tai on yleensä mahdollista tehdä ja valitaan uudet toimet sen mukaan.
Ei mietitä vasta sitten, kun ollaan jo suossa. Vaan etukäteen.
Tämä!
Yritä löytää joku nuori, opiskelija pikkukorvausta vastaan tekemään keikkatyötä yövuorojesi ajaksi. Sano sossulle että kyllä vähennän yötyötä,iltaa olette oikeassa (onko näin pidemmän päälle niin...) tässä hyvä esimerkki että esim. Jos mainitset koulun audit testissä ottavasi vkloppuisin viiniä (lapset ei kotona) lasun väärä, kerrot että ilta/yötyötä, lasu. Kannattaa opettaa lapselle että perheen asioita ei puhuta sillä nyky-yhteiskunta on niin älytön, esim.juuri tuli uutinen että lapsen loukkaantuminen = kaatuu pyörällä. Lasu. Vaikea päästä eroon jos hampaisiin joutuu. Mutta myötäile, ole yhteistyökykyinen, sano että ratkaiset ongelman niin saatte rauhan
Vierailija kirjoitti:
Et kai sinä tosissasi ole jättänyt 9 ja 11 v. lapsia yksin yöksi kotiin? Jos olet niin sietääkin tehdä lasun.
Tämä on trolli. Tuon ikäiset harrastavat jo itse tai jos eivät harrasta ovat uusavuttomia. Ekstrovertti voi puhua vain omasta puolestaan, mutta introvertti lapsi tulisi hulluksi kyttäyksestä.
Voi pyyhkiä persettä tuollaisella lasulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli 70-luvulla vuorotyössä ja isä toisella paikkakunnalla. Koko kylässä ei ollut mitään päiväkotia. Olin iltoja kotona 7 vuotiaana 10 vuotiaan sisaruksen kanssa ja kun sisko muutti 15 vuotiaana kaupunkiin opiskelemaan, olin 12 vuotiaana iltoja ja öitä yksin. Ei sitä silloin erikoisena pidetty. Lankapuhelimella sai soittaa äidin työnumeroon, jos tuli hätä.
Ei voi nykyaikaa verrata siihen aikaan.
Ei voikaan. Kännykkäaikana äiti on koska tahansa mahdollista saada kiinni, ennen oli toisin.
Vierailija kirjoitti:
Oon myös yh ja hoitaja ja teen 3 vuorotöitä. Soitin oikein lastenvalvojalle saadakseni selkeät ohjeet millaisia ovat lasten yksin jättämisen ohjeet, kun työ sisältää yövuoroja.
No mitään " mustaa valkoisella" ei ole. Niinpä hommasin lastenhoitajan ja ihanan nuoren aikuisen sainkin meille nukkumaan öitänsä kunnes vanhin lapsista tuli täysi-ikäiseksi.
Toi on vaikea aihe. Kaikki lapset eivät henno kertoa, että se yksinolo on pelottavaa ja kaikki lapset ei todellakaan koe oloa samoin. Toinen ei oo millänsäkään ja toinen ei saa unta.
Kyse on selviämisestäkin taloudellisesti. Helppo on huudella vaihtamaan töitä, jos ei tajua, että 25% nettotuloista koostuu vuorolisistä ja ilman niitä talous kaatuu. Tuskin huutelijoille tulee mieleen, että se hoitaja haluaisi mieluummin pärjätä kuin joutua yhteiskunnan vastuulle.
Onko oikein että lapsi kantaa tästä vastuun? Voisiko menoja pienentää? Saako tukia, jos tulot pienenevät? Olisiko mahdollista vaihtaa edullisempaan asuntoon? Yleensä on aina vaihtoehtoja, jos niitä pysähtyy miettimään. Jos perhe ei tosiaan pärjää taloudellisesti ilman lisiä, silloin on todennäköisesti oikeutettu toimeentulotukeen.
Tuon ikäiset lapset pärjäävät ihan hyvin, mikäli ovat kehitykseltään normaaleja. Miten luulette että ennen selvittiin? Ei suomalaisilla palkoilla ole varaa palkata mitään hoitajaa.
Tässä taas hyvä esimerkki siitä, että näille instansseille ei pidä kertoa yhtään mitään, vaan parempi on kierrellä ja kaarrella ja selittää jotain liirumlaarumia.
Vierailija kirjoitti:
Kohta ei saa varmaan käydä paskallakaan ilman siihen soveltuvaa koulutusta, jonka suorittamista valvomaan perustetaan uusi virasto.
Iltasanomissahan on ollut juttua siitä miten käydään oikeaoppisesti pöntöllä. "Ethän tee tätä virhettä ulostaessasi..."
Eikö se naapurin rouva voi nukkua teillä yövuorojen sattuessa?
Itsehän vahdin naapuruston yh:n lasta 5v kasarilla. Iltavuoroviikkoina hain lapsen päiväkodista kello 17.00 ja pääsin n. 22.15, kun tää äiti tuli töistä. Yövuoroina menin 21.30, lapsi oli nukkumassa jo ja pääsin lähtemään 06.15. 200 markkaa per viikko sain palkkaa.
Hän siis työskenteli siinä vajaan kilsan päästä kotoa ja mun koti oli seuraavassa talossa.
Me ei tunnettu entuudestaan. Vaan tää rouva jalkautui soittelemaan ovikelloja, niihin koteihin, joissa tiesi teinejä asustavan. Etsi hyvä maineista tyttöä, jolla edes vähän kokemusta lapsista kokemusta. No, mulla on neljä nuorempaa sisarusta ja niitähän silloin piti vahtia myös toisinaan. Lisäksi en pyörinyt pihojen kiljuringissä (josta olin saanut myös suosituksia :D) ja koulussa olin ns. ysin tyttö.
Tein tota hommaa lukio ajan. Kesälomat hän sai järjestettyä mulle kokonaan vapaaksi, että pääsin oikeisiin kesätöihin.