Ihan hirveä ikävä aikuista lasta :(

Olet selvästi hyvä vanhempi.

Mun vanhemmat - jotka ei oikein välittäneet lapsenakaan minusta - eivät ole nähneet minua tai soitelleet 17 vuoteen ja heitä ei ikävä vaivaa. Tänä aikana on syntynyt lapsenlapsia, joita eivät ole koskaan viitsineet tavata.

Olisipa minullakin tuollaiset vanhemmat kuin mitä Ap on!

Eti itelles uus mies niin ei tartte sitä poikaa pitää miehenkorvikkeena. 

Samoja fiiliksiä täällä. Vielä ei ole pesästä lentänyt mutta opiskelemaan on hakenut. Jotenkin jo valmiiksi pelottaa miten kaikki tulee menemään. Varmasti tytöllä paremmin kun äidillä ja isällä. Esikoinen myös.

Ymmärrän täysin. Oma poika meni myös viime kesänä armeijaan, pääsee ensi kuussa pois ja lähtee elokuussa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Mä en ole vielä valmis!!! 😭😭😭

Mulla taas ikävä mun isää, mutta se on kuollut. Ei pysty enää tapaamaan.

Mä ikävöin lastani ja lapsenlapsiani. Ovat n. 2,5h lentomatkan päässä. Viimeksi nähty vuosi sitten. Itkettää.

Kärsit läheisriippuvuudesta. Mene hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Kärsit läheisriippuvuudesta. Mene hoitoon.

Ja siinä päivän kiusaaja! Piti päästä tähänkin ketjuun dissaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsit läheisriippuvuudesta. Mene hoitoon.

Ja siinä päivän kiusaaja! Piti päästä tähänkin ketjuun dissaamaan.

En kiusaa, annoin diagnoosin tietojen perusteella ja ohjeen hakeutua hoitoon.

Muistan kun lapsen kesäloma alkoi ekaluokan jälkeen ja saman koulun kuutoset sai päättötodistuksen. Mietin jo silloin että mikä rakkauden tunnemyrsky vanhemmilla onkaan kun oma lapsi on jo "niin iso". Ajattelin oikeasti että en tule selviämään omista tunteistani kyseisenä päivänä. Nyt oma "nyyttini" on sitten sen 12 vuotta ja yläkoulu odottaa syksyllä. Onni ja kiitollisuus terveestä lapsesta on valtava, haikeus ja huoli tulevasta tuntuu palana kurkussa ja puristuksena rinnassa. 

Läheisriippuvaisen äidin lapsena voin kommentoida, että on kuitenkin hyvin tärkeää osata vetää raja lapsen ja oman itsensä välille. Ilman merkityksellisyys ei voi olla lapsesta riippuvaista, sillä tämä on molemmille osapuolille hyvin kuormittavaa.

Joskus myös ikävä ja välittäminen voivat jokseenkin näennäisesti viestiä välittämisestä (ihmisen motiivit harvoin ovat yksiselitteisiä), mutta taustalla voi mm. olla yksinäisyyden pelko ja tyhjyys, jotka taas ovat vanhemman omia ongelmia.

Oletko koittanut ilmaista tuntemuksiasi pojallesi? Olisiko mahdollista sopia, että hän tulisi käymään vaikkapa joka toinen kk yhtenä viikonloppuna?

*piti lukea Elämän merkityksellisyys! sori

Ei se ikävä tarkoita että olisi läheisriippuvainen tai ei hyväksyisi lapsen kasvamista ja poismuuttoa. Ikävä on vähän kuin surutyötä. Joku on ollut osa aktiivista perhettä lähes 20 vuotta, niin ihan luonnollista että uuteen sopeutuminen vie aikansa. Sekin on ihan normaalia että vanhempi miettii aikuisen lapsen pärjäämistä. Eri asia on kahlita tai pyrkiä hallitsemaan aikuisen lapsen elämää eikä ap sitä vaikuttanut tekevän.

Kyllä niistä aikuisista jo poismuuttaneista lapsista kantaa edelleen huolta. Ja se huolen määrä on ihan eri verrattuna siihen mitä se on kun ne pyörivät vielä helmoissa!

Meillä kaikki on jo muuttaneet omilleen, onneksi asuvat samassa kaupungissa ja usein nähdään. Mutta on niitä siltikin ikävä.

Tämä on hyvä pointti!

Pahoittelut, että ilmaisin näkökantani epäselvästi.

Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään.

Joka tapauksessa ap:n tilanteessa voisi olla hyvä puhua ikävästä.

Ei ole normaalia, olet läheisriippuvainen. Kärsin itsekin läheisriippuvuudesta.

Minun mielestäni on hieno asia, että lapset menevät omia teitään ja elävät itsenäisinä aikuisina. Tsemppaan ja kannustan heitä elämässä eteenpäin, ulkomaillekin asti, jos sieltä löytyy mieluinen työ jne. Silti saa olla heitä ikävä ja haikeudella joskus muistelen, kun olivat pieniä, olivathan he äsken vielä tuossa leikkimässä ja satukirjoja kuunnellen. Enkä ole läheisriippuvainen. Kerron heille joskus ikävästäni heitä kohtaan, mutta en kuormita heitä sillä.

Annan heille tilaa, mutta aina on kotiovi auki.

Olisipa ollut tuollainen äiti tai ylipäätään vanhemmat jotka olisivat kaivanneet ja välittäneet. Olisin antanut siitä lähes mitä tahansa. Näin 40 vuotta myöhemminkin asia on aina joskus mielessä.

Olisin sinuna tyytyväinen, että sinulla on todennäköisesti hyvät välit lapsiisi. Pidä siitä kiinni. Kaikilla ei todellakaan ole noin.

Mut häädettiin kotoa reilusti alaikäisenä. Äiti taisi kerran tai kaksi soittaa tulevina vuosina. Isä ei ottanut yhteyttä kymmeneen vuoteen. Nykyään soittaa käytännössä vain silloin kun sillä on joku ongelma, jota ei osaa ratkaista. Nyt kun on kuolemassa niin soitti ensimmäisen kerran spontaanisti. Ei edes lapsenlapsiinsa pidä yhteyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Mä ikävöin lastani ja lapsenlapsiani. Ovat n. 2,5h lentomatkan päässä. Viimeksi nähty vuosi sitten. Itkettää.

Lyhyt lento. Kai käyt heillä säännöllisesti etkä vain odota että sinun luonasi vieraillaan?

Koko lapsuus tähtää siihen itsenäisyyteen ja aikuisuuteen. Lapset ovat vain lainassa. Kenenkään ei pitäisi elää vain niiden lasten kanssa. Kun säilyttää tasapainon perheen, työn, harrastuksen, ystävien, jen kesken irtautumisprosessi on helpompi.