Kertokaahan äidit jotka ette koskaan korota ääntänne vaikka lapsi tekisi mitä, miten se onnistuu?

mutta olen sitä mieltä että normaali temperamentti ei ole lapselle pahasta. Jos riehumisesi menee yli järkevän rajan, pyydät anteeksi, mikä opettaa lapselle sen, miten toimitaan kun tehdään virheitä. Ei lapselle täydellisen äidin naamio ole välttämättä se kaikkein tervein kaikupohja omalle kasvulle. Kun kaikilla ne vihantunteet kuitenkin on olemassa.

jos kiusaavat toisiaan. Uskallan väittää että tämä kuitenkin on normaalia, eli mitenkään överiksi en huutamistani ole vienyt. Vielä jaksetaan kuitenkin nauraakin lasten kanssa sekä keskustella ihan normaalisti :)



ap

lapsi oppii käsittelemään myös omia negatiivisia tunteitaan kun aikuinen antaa mallin, jossa voidaan välillä sanoa kovastikin ja sitten taas sovitaan ja on rauha maassa.

Hän on rauhallinen ja hyväkäytöksinen.

Mutta omaa voimakkaan tahdon ja testaa sitä erityisesti minuun. Mutta tiedän, ettei lapsiin huuto tehoa. Monet pitää lapsia hieman tyhminä. Mutta vain koska he eivät pysty itseään verbaalisesti ilmaisemaan aikuisen tavoin ei tarkoita etteivätkö he ymmärtäisi monia asioita.

Lapsille pitää perustella asiat, selittää syy ja seuraus. Antaa loogisia esimerkkejä. Ei siis "koska äiti sanoo niin".

Rauhallinen ja kiltti lapsi. Meillä esikoinen uskoi hieman jämäkämmästä äänensävystä. Olisi alkanut itkeä, jos olisi huutanut. Lapsen luonne vaan on aina ollut sellainen, ettei ns. kova kasvatus toimi, koska on liian rajua tuollaiselle persoonalle. No, sitten tuli toinen... tulta ja tappuraa. Tälle saa huutaa ja tuijottaa itsepäisesti takaisin tai huutaa takaisin. Liika karjuminen on pahasta, mutta kyllä ääntä saa korottaa. Onneksi nuoremmankin kanssa pahimmat karjaisut on pystytty pitämään kurissa ja toimii sitten ultimatumina, jos ei muuten tokene.