Miksi sosiaaliala ei vedä enempää kiinnostuneita ihmisiä?

Siksi koska se ei ole kiinnostava ala. Ei ole kiinnostuneita = ei haluta sinne töihin.Raskasta, kuormittavaa, huonosti palkattua ja eikä kovin arvostettua. Ketä oikeasti kiinnostaa pestä takapuolia ja pyyhkiä räkää nenistä pienellä palkalla? No thanks.

Ihan no-brainerhan tuo on.

Sosiaaliala ei kiinnosta minua. Tuleeko ap:lle yllärinä, ettei kaikkien mielenkiinnonkohteet ole samanlaisia.

Olen tehnyt useamman eri ammatinvalintatestin, eikä ne koskaan ehdota minulle sote alan ammatteja. Omat mielenkiintoni kohteet sopivat paremmin muille aloille.

Henkisesti raskas työ, pieni palkka ja työolosuhteet usein pielessä. Lisäksi sellainen moraalinen ristiriita on ajoittain läsnä, kun pitäisi tukea ihmisiä, jotka eivät ota mitään vastuuta itsestään, vaan heittävät kaiken hunningolle kerta toisensa jälkeen. Sitä joko kyynistyy täysin tai sitten lähtee vetämään.

Tässä viiden vuoden sisällä valmistuneena sosiaalityöntekijänä/yhteiskuntatieteiden maisterina arvioisin aikalailla samaa, kuin mitä osa jo on vastannutkin, eli työn kuormittavuus ja kehno palkkataso. Palkka ei myöskään kehity. Itse hakeuduin alalle, koska olen ollut aina kiinnostunut yhteiskunnan rakenteellisista epäkohdista ja halunnut työn, jossa voisin tehdä jotakin konkreettista näiden poistamiseksi. Itse työ on kuitenkin kovin erilaista, kuin tieteenala ja alaan liittyvä tutkimus. Yliopistoista lähtee työelämään inspiroituneita ja oikeasti todella motivoituneita vastavalmistuneita, ja pelkään, että kovin monella työn arki lässäyttää täysin kaiken sen luovuuden ja innostuneisuuden, koska kiire, kokemus siitä ettet oikeasti voi vaikuttaa (pitää tarjota jatkuvasti "ei oota" tai palveluita, jotka eivät oikeasti ole se mitä asiakas tarvitsisi, mutta muutakaan ei ole; kaikki kehittäminen tehdään erillisissä hankkeissa joissa eri työntekijät kuin "kentällä") ja useissa paikoissa myös ajoittaiset ikävät asiakaskokemukset (esim. työyhteisöön tai yksittäiseen työntekijään kohdistuvat uhkaukset). Yksi turhauttava asia on myös monelta osin joko hyvin niukka, vanhentunut tai hyvin tulkinnanvarainen lainsäädäntö, vaikka oikeustapauksista voi saada osviittaa ja esimerkiksi lakimieheltä tukea.

Tykkään kovasti työni hyvistä hetkistä ja siitä kokemuksesta, että olen pystynyt edistämään jotakin ja auttamaan jotakuta eteenpäin. Minulla on myös todella hyvä työyhteisö tukemassa. Kuitenkin kaipaisin enemmän mahdollisuutta muuttaa asioita, kuin mitä ainakaan tällaisena kunnan "rivityöntekijänä" on ja koen, että vaikka esimieheni arvostaa minua kyllä, kaupunki ei juurikaan ja liian paljon keskitytään rahaan palveluita suunnitellessa, ei siihen, mikä olisi asiakkaiden kannalta paras vaihtoehto. Koen, että tällä tavoin lopulta minulle sanellaan ylhäältä alas se, missä määrin voin toimia. Se on turhauttavaa. Vaikka tuskin tähän työhön liittyvää identiteettiä saan karistettua koskaan, niin harkitsen tästä huolimatta jo alanvaihtoa.

Vierailija kirjoitti:

Henkisesti raskas työ, pieni palkka ja työolosuhteet usein pielessä. Lisäksi sellainen moraalinen ristiriita on ajoittain läsnä, kun pitäisi tukea ihmisiä, jotka eivät ota mitään vastuuta itsestään, vaan heittävät kaiken hunningolle kerta toisensa jälkeen. Sitä joko kyynistyy täysin tai sitten lähtee vetämään.

Juuri tämä. T: aiemmin kommentoinut sosiaalialan työtä tehnyt

Kyllä halukkaita on, mutta nimenomaam sinne virastopuolelle.

Avoimet paikat tuppaavat olemaan lastenkotien osastolla 3-vuorona, ja niitten ongelmakasojen kanssa harva haluaa töitä tehdä.

Just haettiin yksityiseen lastenkotiin vaikeiden tapausten osastolle tekijää, palkka 2600 € / kk...

Vierailija kirjoitti:

Tässä viiden vuoden sisällä valmistuneena sosiaalityöntekijänä/yhteiskuntatieteiden maisterina arvioisin aikalailla samaa, kuin mitä osa jo on vastannutkin, eli työn kuormittavuus ja kehno palkkataso. Palkka ei myöskään kehity. Itse hakeuduin alalle, koska olen ollut aina kiinnostunut yhteiskunnan rakenteellisista epäkohdista ja halunnut työn, jossa voisin tehdä jotakin konkreettista näiden poistamiseksi. Itse työ on kuitenkin kovin erilaista, kuin tieteenala ja alaan liittyvä tutkimus. Yliopistoista lähtee työelämään inspiroituneita ja oikeasti todella motivoituneita vastavalmistuneita, ja pelkään, että kovin monella työn arki lässäyttää täysin kaiken sen luovuuden ja innostuneisuuden, koska kiire, kokemus siitä ettet oikeasti voi vaikuttaa (pitää tarjota jatkuvasti "ei oota" tai palveluita, jotka eivät oikeasti ole se mitä asiakas tarvitsisi, mutta muutakaan ei ole; kaikki kehittäminen tehdään erillisissä hankkeissa joissa eri työntekijät kuin "kentällä") ja useissa paikoissa myös ajoittaiset ikävät asiakaskokemukset (esim. työyhteisöön tai yksittäiseen työntekijään kohdistuvat uhkaukset). Yksi turhauttava asia on myös monelta osin joko hyvin niukka, vanhentunut tai hyvin tulkinnanvarainen lainsäädäntö, vaikka oikeustapauksista voi saada osviittaa ja esimerkiksi lakimieheltä tukea.

Tykkään kovasti työni hyvistä hetkistä ja siitä kokemuksesta, että olen pystynyt edistämään jotakin ja auttamaan jotakuta eteenpäin. Minulla on myös todella hyvä työyhteisö tukemassa. Kuitenkin kaipaisin enemmän mahdollisuutta muuttaa asioita, kuin mitä ainakaan tällaisena kunnan "rivityöntekijänä" on ja koen, että vaikka esimieheni arvostaa minua kyllä, kaupunki ei juurikaan ja liian paljon keskitytään rahaan palveluita suunnitellessa, ei siihen, mikä olisi asiakkaiden kannalta paras vaihtoehto. Koen, että tällä tavoin lopulta minulle sanellaan ylhäältä alas se, missä määrin voin toimia. Se on turhauttavaa. Vaikka tuskin tähän työhön liittyvää identiteettiä saan karistettua koskaan, niin harkitsen tästä huolimatta jo alanvaihtoa.

En ihmettele, että joskus uhkauksiakin tulee, koska valitettavasti osa sosiaalialan ihmisistä leikkii psykologia tai lääkäriä ja kirjoittelee asioita, joita ei pitäisi. 

Lisäksi ihmiset toimivat sillä tavalla raadollisimmillaan, että jos joltain ihmiseltä ei haluta jotain tai häntä ei pidetä vaikutusvaltaisena, hänet jätetään huomiotta eikä enää hoideta omaa työtä. Sananlaskun mukaan ihmisen luonnetta voi mitata sillä miten hän kohtelee niitä, jotka eivät voi satuttaa häntä.

Itselläni on mm.tällainen kokemus, että kävin erään koulutuksen helppoon vapaaehtoistehtävään, josta saisi palkankin ja ihmettelin, kun mitään ei kuulunut. Tätä kesti yli kaksi vuotta, kun lähettelin viestejä ja soittopyyntöjä ja lopulta erään esimiehen kautta kuulin, että minuun oltaisiin yhteydessä päivään X mennessä. Tätä ei tietenkään tapahtunut ja kun muistutin asiasta, yksi kusipää vastasi täysin asian vierestä pyytämättä anteeksi lupauksen rikkomista tai mykkäkoulun pitämistä kahden vuoden ajan. Papereihin oli myös rustattu valhe, että minulle on ilmoitettu asioita, joita ei ole ilmoitettu. 

Jos olisin ollut joku silmäätekevä omalla paikkakunnalla, nämä sossuihmiset olisivat olleet kieli ruskeana vastaamassa, mutta he tulkitsivat minun olevan voimaton, joten laiminlöivät töitään, koska ajattelivat ettei sillä ole seurauksia. 

Sääli, että näennäisesti huonon palkan ja huonojen työolojen takia ihmiset jättävät hakematta sosiaalialalle, vaikka sitä kautta he nimenomaan pääsisivät helpommin töihin. Kermaperseisyydelle ei ole tässä yhteiskunnan tilassa nyt yhtään varaa kenelläkään, ammatti kannattaisi valita nimenomaan sillä perusteella kuinka hyvin se työllistää, eikä rahan takia.