Te joiden lapset menestyy hyvin koulussa

Vierailija kirjoitti:

Vähänlaisesti. Toki lapsi on vasta ala-asteella. Läksyihin menee 5-20 min päivässä.

Itse en tehnyt koulussa juuri mitään ja olin 8-9 oppilas. Vähäisellä vaivalla olisin varmasti kivunnut sinne 9-10, mutta en viitsinyt nähdä vaivaa. Yliopistossa tuli ensimmäiset ongelmat, kun ei ollut tottunut tekemään työtä opiskelun eteen. Nyt aikuisena myös kaduttaa, että pidin tärkeämpänä hyvää arvosanaa kuin tiedon omaksumista ja sisäistämistä oikeasti.

Olisin voinut kirjoittaa tämän. Lukiokaan ei mennyt ihan leikiten, mutta yliopistossa olin pulassa. 

Esikoinen on onneksi kunnianhimoisempi kuin minä. Kovin paljon ei joudu rutistamaan, mutta haluaa hyvään lukioon ja ysien ja kymppien eteen joutuu tänä päivänä tekemään jo vähän työtä. 

Nuorempi taas, vaikeampi tapaus. Onneksi siedettävällä panoksella on 7/8 oppilas. On sitä tyyppiä, että menee ihan lukkoon, jos hengittää liikaa niskaan. Olen todennut, että parhaaseen lopputulokseen päästään, kun kouluun suhtaudutaan vakavasti, mutta kuitenkin positiivisella otteella. Paljon kehuja onnistumisista. 

Hankalaa, kun toisella toimisi tiukka kirittäminen huppusuoritukseen, toiselle taas lempeä tuuppiminen kohti hieman parempaa. Lapset tietysti huomaavat heti, jos kohdellaan eri tavoin. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei muistaakseni autettu ikinä läksyissä tai prepattu kokeisiin.

Veljeni on TkT ja itse olen DI.

Täällä toinen vastaava, silti sisaruksilla ja minulla kaikilla korkeakoulututkinto, yksi väitellyt. Koulut meni kaiken muun ohessa. Riippuu varmasti tosi paljon lapsen luontaisista opiskelutavoista ja kiinnostuksen kohteistakin. Sanoisin, että kysy vaan lapselta, mitä hän itse asiasta ajattelee, varmasti osaatte itse sopivan panostuksen valita.

Onneksi 80-luvulla sai käydä koulun RAUHASSA :)

Olen hieman eri mieltä, minusta lapsuus ja nuoruus voi olla ikään kuin oppimisen este, jos määrätty kypsyminen on hidasta. Ihmiset kypsyvät eri tahdissa, koulu taas mennä jyskyttää omassa tahdissaan. Jos lapsi on eritahtinen, voi oppimisessa olla vaikeuksia, jotka korjaantuvat täysin kypsymisen myötä. Tuin lapsiani läksyissä paljon ja he kiittävät siitä minua nyt kovasti, koska ovat saaneet korkeakouluistaan erittäin hyvät paperit ja ovat alansa huippuosaajia, mutta siihen ei mikään viitannut kouluaikana.

Jaksa vaan auttaa. Se on se keino, millä voit auttaa lastasi elämässä kaikkein eniten. Koulumenestys kuitenkin ratkaisee sen, mihin pääsee opiskelemaan.

Jos lapsesi saa auttamisellasi kasin, tilanne on ihan hyvin. Jos jättäisit auttamatta ja tukematta, saisi varmaan kutosen.

Minä sain koko ala-asteen kaikista kymppejä. Äitini auttoi joka viikonloppu 3-7 luokilla siten, että luettiin yhdessä 1-2 tuntia aina jotain ainetta, missä oli koe tulossa. Ja että olen kiitollinen äidilleni tuosta avusta. Äiti nimittäin opetti oppimaan. Ilman häntä olisin saanut 8-9, mutta sillä pohjalla en olisi selvinnyt sille alalle, missä olen. Harvat lapsi itsestään oppii oppimistekniikoita. Opin tekemään tiivistetyt muistiinpanot.

Se mitä äitini siis teki oli se, että istui vieressä kun luin. Minun piti tehdä muistiinpanot tekstistä mahdollisimman vähillä sanoilla. Sitten kun pääsi sivun loppuun otettiin kirja pois ja muistiinpanot opeteltiin ulkoa sana sanalta. Ja että se oli hyvä tekniikka, pärjäsin yliopistossakin hyvin, kun osasin tiivistää ja osasin opetella ulkoa järkevästi.

Äitini kanssa en muuten juuri tykännyt olla, eikä äitini minua ihmisenä aina arvostanut. Me olemme täysin erilaisia ihmisiä luonteeltamme. Mutta kiitos äitini pärjäsin helposti kaikista opiskelujutuista myöhemmin.

Äitini aloitti tämän viikonloppu opiskelun, kun numeroni olivat noin kasia. Hän tajusi, että minussa on ainesta parempaan menestykseen ja antoi avaimet siihen. Koulussa opettaja oli surkea enkä sieltä olisi saanut apua.

Eli siis auttakaa lapsianne. Lapset kiittävät myöhemmin.

Omaa lastani autan toki myös.

Lapsen ka on 10,0.

Kyllä hän töitä tekee, läksyt on aina tehty ja lukee kokeisiin muutaman tunnin huolella.

Ajallisesti käyttää ehkä saman verran kuin tsemppaava kasipuolen oppilas. Erot tulevat opiskelutaidoista, sekä kyllä, älykkyydestä. Vahvalle pohjalle on hyvä rakentaa.

t. kasipuolen oppilas itse (kyllä silläkin yliopistoon pääsi)

Kiitos kaikista kokemuksista ja näkökulmista! Jotkin viestit kosketti ja melkein herkistyi. 🥲

Ap

Itse sanoisin kokemuksen perusteella, että jos lapsen läksyjen perään pitää vanhemman katsoa niin lapsesta ei tule koskaan menestyjää. Tämähän on täysin sisäsyntyistä; kannettu vesi ei pysy kaivossa. Lapsi myös oppii olemaan kantamatta vastuuta, jos vanhempi huolehtii läksyistä.

Itse kympin oppilas, joka ei saanut koskaan apua vanhemmilta läksyihin. Koulu oli naurettavan helppoa. Kaikki olemme korkeasti koulutettuja.

Kyselemme kokeeseen, jos lapsi niin toivoo, isä auttaa mat-fy-kem pyydettäessä ja minä reaaliaineissa. kielet menee se kumpi ensiksi ehtii. Yleensä pyytää kyselemään kokeeseen edellisenä iltana alueen läpi pari kertaa. Ka jouluna 9,3, kevääksi pitäisi saada se min 0,2 lisää, että toivelukion ovet varmasti aukeavat..

Oma esimerkki on mielestäni kaikkein tärkein asia. Lapsi näkee että vanhempi hoitaa oman työnsä vastuuntuntoisesti. Koulunkäynti on lapsen työtä. Joskus on autettu kun lapsi on pyytänyt esim kuulustelemaan koealuetta. Vanhin on nyt yliopistossa laudaturin papereilla. Kaksi nuorinta lukiossa, ihan ok tuntuu menevän vaikka vanhimmalla ja nuorimmalla on lukihäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Itse sanoisin kokemuksen perusteella, että jos lapsen läksyjen perään pitää vanhemman katsoa niin lapsesta ei tule koskaan menestyjää. Tämähän on täysin sisäsyntyistä; kannettu vesi ei pysy kaivossa. Lapsi myös oppii olemaan kantamatta vastuuta, jos vanhempi huolehtii läksyistä.

Itse kympin oppilas, joka ei saanut koskaan apua vanhemmilta läksyihin. Koulu oli naurettavan helppoa. Kaikki olemme korkeasti koulutettuja.

Voin jakaa tämän myös, vaikka mielestäni lasta kuuluu muistutella tiettyyn ikään asti läksyistä.

Omat vanhemmat opetti minut yläasteen alkuun mennessä hoitamaan läksyni ja kokeisiinlukuni itsenäisesti. Eivät tuon jälkeen myöskään enää ilmoitelleet minulle milloin joku tietty koe on, vaan itse piti pysyä perässä.

Koen tämän olleen hyvä asia, ja olen vanhemmilleni kiitollinen. Tuo opetti kantamaan vastuuta, pitämään kiinni aikatauluista ja ennenkaikkea se tärkein, opetti luomaan luku-ja opiskelurytmin. Oman rytmin ja sopivien opiskelumetodien hallitseminen auttoi todella paljon sitten lukiossa, ja tällä hetkellä edelleen yliopisto-opinnoissa. Kun tuon sopivan opiskelurytmin oppii jo peruskoulussa, kantaa se hyvin hyvin pitkälle.

Mutta tosiaan, kyllä niitä pienimpiä koululaisia totta kai kuuluu vielä muistutella ja ohjata.

Vierailija kirjoitti:

Itse sanoisin kokemuksen perusteella, että jos lapsen läksyjen perään pitää vanhemman katsoa niin lapsesta ei tule koskaan menestyjää. Tämähän on täysin sisäsyntyistä; kannettu vesi ei pysy kaivossa. Lapsi myös oppii olemaan kantamatta vastuuta, jos vanhempi huolehtii läksyistä.

Itse kympin oppilas, joka ei saanut koskaan apua vanhemmilta läksyihin. Koulu oli naurettavan helppoa. Kaikki olemme korkeasti koulutettuja.

Entä ne lapset joille koulu ei ole helppoa? Kyllä vanhemman tehtävänä on silloin olla tukena. Kaikille koulu ei ole naurettavan helppoa. On myös koululaisia, jotka eivät saa apua, eivätkä menesty vaikka kovasti yrittävät ja haluaisivat oppia. Oppijoita on monenlaisia, tärkeintä on löytää omat keinot oppia.

Minkä ikäinen lapsi?

Mulla on kolme alakoulussa ja panostan lasten läksyihin tasan sen verran, että kysyn, onko ne tehty. Ekalla ja tokalla on lukuläksyjen kuuntelua ja välillä on ollut jotain vanhempien kanssa yhdessä tehtäviä läksyjä, nämäkin lähinnä parina ensimmäisenä vuotena. Samoin ensimmäisinä vuosina on ollut välillä tehtävänantoja, joita eivät ole tajunneet, mutta kun sen on selvittänyt, niin itse tehtävän teko on sujunut itsenäisesti.

Muistutan kokeisiin kertaamisesta parina, kolmena iltana ennen koetta ja kuulustelen viimeisenä iltana, jos sitä haluavat.

9-10 tulee kokeista. Itse sanovat, että opeteltavat asiat ovat helppoja ja suurin oppiminen tapahtuukin koulussa. Tästä siis kuuluu kiitos opettajille. Oikeastaan mikään asia ei ole jäänyt epäselväksi niin, että se olisi pitänyt kotona opetella. Kotona vain kerrataan.

Esikoinen siirtyy ensi syksynä yläkouluun. Saapa nähdä, minkälaista sitten on. Jatkuuko oppiminen yhtä helppona.

Kyllä ollaan mieheni kanssa paljon sparrattu lapsiamme koulunkäynnissä aina paljon. Lapset nyt kasilla ja lukion tokalla. Molemmilla lapsilla nepsy ongelmaa, mutta siihen nähden koulu on sujunut hyvin. Molemmilla lukuaineiden keskiarvot yli kahdeksan ja molemmilla joissakin tietyissä aineissa erityislahjakkuutta, niin kuin joillakin as-piirteisillä usein onkin.  

Ennen ajattelin, että lapset saavat hoitaa koulutehtävänsä itsenäisesti ja saavat ottaa vastuun koulutehtävistä.

Korona-aika etäkouluineen kuitenkin muutti asian. Lapset 2. Ja 5.lk. 2lk on vastuuntuntoisempi, mutta 5.lk oli tullut tavaksi mennä siitä mistä on aita matalin ja jätti tahallaan tehtäviä tekemättä ja alisuoriutui.

Nyt tarkistan läksyt ja tehtävät ja luemme yhdessä kokeisiin. Opetan myös pääkohdat ja laitamme pääkohdat tiivistetysti muistiin.

Pikku panostuksella alkanut tulla luokan parhaita numeroita ja huomaa että itsetuntokin on noussut.

Luokassa pingottajia, jotka itkee viikon jos saa kokeesta 10-.

Hyvin vähän. 3 vanhinta hoitivat käytännössä itsenäisesti koulunsa ala-asteen jälkeen. Keskiarvot lopettaessa 8.4-9.4. Kuopus kirjoitti nyt ja hän on hakenut meiltä tukea ja apua enemmän mutta tämä näkyy kaikessa muussakin. Epävarmempi osaamisestaan ja toisaalta niin jänkkä ettei saisi neuvoa eikä sanoa mitään. 

En tee mitään, enkä ole koskaan tehnyt. Lapset menestyy ihan itsestään 9-10.

Koulu on lapsen työ ja vastuu. Autan pyydettäessä, mutta en esim. kysele läksyjä, kuulustele koealuetta jne. Teini kantaa itse päävastuun.

Itse aikoinaan sain kokeista 8-10 numeroita ja yläasteellakin oli keskiarvo vähän yli 8. Läksyt tein yleensä jo koulussa ja kokeisiin luin edellisenä iltana ja yönä. Kaikki opiskelu on ollut minulle aina helppoa, mutta en ole ylioppilas.

Vanhemmat eivät koskaan puuttuneet mitenkään mun koulunkäyntiin, aina huolehdin itse.

Esikoiseni oli samalainen mutta sai parempia numeroita kuin minä, vaati itseltään kai enemmän, tosin todella helposti sai 9-10 aina kokeista ja keskiarvo yli 9, ja myöhemminkin lähes kaikki opiskelut meni helposti.

Nuorimpien lasten kanssa on joutunut enemmän kyselemään että onko läksyt tehty, yksi lapsista on sellainen että ei ole kehittynyt halua tai taitoa itse huolehtia että läksyt tulee tehtyä ja kokeisiin luettua. Me vanhemmat joudutaan kyllä hänen peräänsä vähän enemmän katsomaan ja numeroissa näkyy. Kokeissa tuppaa tulla huolimattomuusvirheitä vaikka asian osaisikin. Jotain lukihäiriötä ja keskittymishäiriötä on mutta ei ole vielä tutkittu.

Vierailija kirjoitti:

Ennen ajattelin, että lapset saavat hoitaa koulutehtävänsä itsenäisesti ja saavat ottaa vastuun koulutehtävistä.

Korona-aika etäkouluineen kuitenkin muutti asian. Lapset 2. Ja 5.lk. 2lk on vastuuntuntoisempi, mutta 5.lk oli tullut tavaksi mennä siitä mistä on aita matalin ja jätti tahallaan tehtäviä tekemättä ja alisuoriutui.

Nyt tarkistan läksyt ja tehtävät ja luemme yhdessä kokeisiin. Opetan myös pääkohdat ja laitamme pääkohdat tiivistetysti muistiin.

Pikku panostuksella alkanut tulla luokan parhaita numeroita ja huomaa että itsetuntokin on noussut.

Luokassa pingottajia, jotka itkee viikon jos saa kokeesta 10-.

Liian helposti muodostuu epäonnistumisen kierre, jos lapsi vain jätetään yksin huolehtimaan koulunkäynnistä. Oman kokemuksen mukaan rauhallinen ja yhteistyökykyinen lapsi saa opettajan mielestä mennä rimaa hipoen, kunhan ei vaan aiheuta vaikeuksia.

Introvertti, joka ei halua epäonnistua, ei todellakaan mene pyytämään opettajalta, eikä välttämättä vanhemmiltakaan. Pienistä merkeistä yritän tarkkailla, painaako jokin mieltä ja kaivaa esiin ongelmat. Ihan pienet jutut saattavat olla isoja oivalluksia lapselle, joka helposti yksin jumittaa yhteen ajattelutapaa.