Lue keskustelun säännöt.
Asperger-piirteiset vastatkaa! Miten koette olevanne erilaisia?
29.04.2021 |
Monet asperger-piirteisiksi itseään kuvaavat ihmiset sanovat olevansa erilaisia ja joutuneensa opettelemaan normaaleja sosiaalisia taitoja. Millä tavalla koette olevanne erilaisia sosiaalisessa kanssakäymisessä ja mitkä teidän mielestänne ovat normaaleja taitoja? Ihan konkreettisesti, mitä asioita teette jutellessanne ihmisten kanssa, koska koette ne sosiaaliseksi normiksi, mutta ette ymmärrä miksi näin pitää toimia?
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysytään mielipidettä jostain väitteestä. Alan pohtimaan, jos asiaan vaikuttaa vain juttu x, väite voi pitää paikkaansa. Mutta jos vaikuttaa y tai z, väite ei pidä paikkaansa. Lisäksi rajatulla aluella vaikuttavat myös å, ä ja ö hyvinkin voimakkaasti, joten väitettä ei oikeastaan voi edes esittää - Tässä vaiheessa viimeistään kysyjä on suuttunut ja tiuskaisee ettei kanssani voi väitellä. Pahin suuttuja alkoi välttelemään minua niin paljon, että jos kävelimme vastakkain kävelytiellä, hän mielummin juoksi autojen keskelle vaihtaakseen tien toiselle puolelle, kuin ohitti minut siitä parin metrin päästä. En tiedä, tekisikö näin vieläkin, kun olemme asuneet jo lähes 20 vuotta eri paikkakunnilla, emmekä ole nähneet.
Tuollainen autojen sekaan juokseminen on huvittavan lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä ja kertoo kaiken hänestä, ei sinusta. Mieluummin ottaa riskin jäädä auton alle kuin ohittaa parin metrin päästä ihmisen, jolle on jostain syystä suuttunut, voi jessus :D
Voisin silti yrittää valottaa sitä, miksi tuollainen pohdinta ärsyttää ja jopa suututtaa joitain ihmisiä. Yleensä, jos kysytään mielipidettä johonkin väitteeseen arkipäiväisessä keskustelussa, niin keskustelun sujuvuuden kannalta odotetaan, että jokainen vastaa suht ytimekkäästi ja suoraviivaisesti. Olen tätä mieltä, koska X. En ole samaa mieltä, koska Y. En osaa ottaa vielä kantaa, minun pitää ensin miettiä enemmän sekä X että Y. Jos alkaa hyvin laajasti ja mutkikkaasti pohtimaan ja selittämään kaikkia mahdollisia väitteen todenperäisyyteen vaikuttavia tekijöitä, se tulkitaan helposti saivarteluksi, pilkunviilaamiseksi, keskustelun tahalliseksi hankaloittamiseksi ja tilan viemiseksi muilta. Tulkintaan vaikuttaa paljon myös nonverbaalinen viestintä: katsekontakti, äänensävy, eleet, ilmeet. Vain vähän ilmeitä käyttävä, katsekontaktia välttelevä ja monotonisella äänensävyllä puhuva henkilö koetaan helpommin ylimielisenä kuin vastakkaisella tavalla viestivä. Suuttuminen ja tiuskiminen ei silti ole asiallista käytöstä mutta valitettavan monilla "normaaleilla" aikuisilla on taaperon tunnetaidot.
Tässä tulee asseilla ne ongelmat eteen. Sosiaaliset säännöt ei ole kiveen hakattuja, joskus se yksinkertaisen keskustelun jatkaminen pidemmälle ei olekaan loukkaavaa vaan juuri sitä: keskustelun jatkamista. Oikeastaan se lyhyt vastaus koettaisiin tuolloin epäkohteliaana kiertoilmaisuna sille että ei kiinnosta pätkääkään. Ilman kykyä lukea noita vaihtelevia sääntöjä ja eleitä tulee helposti väärinymmärryksiä.
En itse assina koe monotonista puhetapaa ja ilmeettömyyttä ylimielisyydeksi. Ymmärrän kyllä miksi se luetaan sellaisena, mutta jotain työporukan keskusteluja ja muita muistellessa tulee mieleen paljonkin tuolla tavalla puhuvia enkä ole ajatellut asiasta mitään sen kummempaa. Minusta taas tuntuisi vain epäkohteliaalta odottaa satunnaiselta keskustelukumppanilta ylimääräistä innostusta ja elehtimistä vain sen takia, ettei minulle tulisi pahaa mieltä ja niitä vääriä tulkintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä lapsestasaakka ollut vaikeinta katsekontakti. Nykyään koitan pakottaa itseni katsomaan ihmisten kasvoja, jos joudun heidän kanssaan keskustelemaan. Ahdistun jos minun oletetaan osallistuvan keskusteluihin, pahimpia ovat esim. juhlat tai vastaavat. Mulla kun yleensä ei ole muille puhuttavaa muuten kuin silloin kun on pakottavaa asiaa. Lukuunottamatta muutamaa harvaa läheistä. Olen siis äärimmäisen epäsosiaalinen, enkä halua "rupatella" ihmisten kanssa. Olen myös aina viihtynyt omissa maailmoissani,mielikuvitus jutut oli lapsenakin ihan lempijuttuja. Jos asia ei kiinnosta, en myöskään kuuntele, vaan häviän johonkin maan mielikuvitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Semmonen pinnallinen sosiaalisuus herättää siis ahdistusta ja negatiivisia tunteita sillä luulen että se on minulle paljon vaikeampaa kuin ns. "Normaaleille". Tosi kuluttavaa koska kaikki pitää ensin analysoida kun vaisto ei suoraan sano onko toinen kuinka tosissaan.
Ärsyynnyn eniten siitä kun muut ei ymmärrä erilaisuutta, itse kun sen kanssa joutuu elämään joka päivä. Mutta iän myötä en ole ottanut asiaa enää niin vakavasti vaan ymmärrän että iso osa siitä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta on varsinaisen syvällisen sanoman sijan tarkoutettu vaan ikään kuin hyvän mielen viihteelliseksi keskusteluksi.
Tietämys puolin ja toisin helpottaisi tilannetta. Tuntuu että meidät usein tulkitaan juuri ilkeiksi, tökeröiksi ja jopa narsisteiksi aivan sama kuinka herkkä ja hyväntahtoinen itse on. Olen ehkä jopa liian miellyttämisen haluinen, mutta en vaan aina osaa lukea tilanteita. Yritän välttää ristiriitoja viimeiseen asti ja tämä vetäytyminen ehkä vaikuttaa ylimielisyydeltä?
Minäkin olen saanut kuulla miten olen itsekeskeinen, tökerö tai ajattelematon... tilanteissa joissa olen viimeiseen asti yrittänyt välttää toisen loukkaamista. Muiden tulkinnoissa tilanteista ei vaikuta olevan mitään järkeä, reaktiot niihin ovat kuin arvottuja.
En ole diagnosoitu aspi, paitsi joidenkin kiusaajieni toimesta, mutta koen usein vuorovaikutuksen muiden kanssa erittäin haastavana.
- Ihmiset loukkaantuvat mielestäni aivan järjettömistä asioista eivätkä kestä kuulla totuutta. Jos totean esimerkiksi jossain yhteydessä että ulkonäkö vaikuttaa pariutumiseen niin saan kuulla olevani kamala ja pinnallinen ihminen ja ettei asia todellakaan ole noin. Jokainen tietää että on, mutta tuota totuutta ei vain saa sanoa ääneen koska pitää ylläpitää jotain sosiaalista valheellista roolia jossa on niin hieno ihminen ettei välitä lainkaan ulkonäöstä.
- Ihmiset keksivät epäloogisia sääntöjä ja normeja joita tulee noudattaa vain siksi, kun joku on saanut päähänsä keksiä sellaisen säännön. Jos yrittää kysyä perusteluita niin saa kuulla olevansa tyhmä, kun ei ymmärrä. Sitten jos alkaa itse perustella miksi se sääntö tuntuu turhalta niin suorastaan suututaan.
- Ylitulkitaan toisen tekemisiä ja sanomisia. Jos esimerkiksi postaan kavereiden yhteiseen chattiin, johon muutkin postaavat ruokakuvia, kuvan salaattiannoksestani niin tämän katsotaan olevan jokin hyökkäys epäterveellisesti syöviä kohtaan ja minulle aletaan ilkeillä, koska ilkeilin heidän mielestään muille postaamalla salaattikuvan.
- En tiedä onko tämä vain oman kaveripiirini juttu vai yleinen, mutta saan harmaita hiuksia kun en tiedä milloin sovitaan vakavissaan jotain ja milloin ei. Siis saatetaan vaikka jossain illanistujaisissa alkaa suunnitella että ”hei olisipa kiva lähteä porukalla paikkaan x, joo tosiaan mennään joku päivä, tosi kiva idea!” ja monta ihmistä on tuossa suunnittelussa mukana, mutta sitten kun myöhemmin yritän viedä noita suunnitelmia eteenpäin niin laskeutuu syvä hiljaisuus. Eli ketään ei oikeasti kiinnostanut, kunhan vain jollain tietyllä hetkellä leikittiin jotain yhteisleikkiä että jokin suunnitelma olisi kiinnostanut?
- Normot pitävät itseään yleensä empaattisina ja sosiaalisesti taitavina, mutta monet eivät silti tunnu ymmärtävän erilaisuutta. Esimerkiksi normojen tapa toimia on aina parempi kuin aspin tapa toimia ja aspi on sosialisesti taitamaton jos ei toimi kuten normo, mutta normon itsensä ei tarvitse edes yrittää ymmärtää aspia koska normo on sitä mieltä että hänen tapansa on objektiivisesti se oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko touhu on pelkkää teatteria. Sitä jaksaa hetken, mutta kyllähän siihen väsyy koska kommunikointi ja vuorovaikutus on ”merkitysetöntä”.
Edit: mulla ei ole siis piirteet, vaan ihan kunnon diagnoosi. Olen nainen.
Miksi kommunikointi ja vuorovaikutus on ”merkityksetöntä”, haluaisitko olla vain yksin? Voisitko kuvailla tuota tarkemmin, yritän ymmärtää yhtä as-ystävääni, jota pidän lähinnä vain epäkohteliaana.
Millä tavalla hän on mielestäsi epäkohtelias?
En ole tuo jolta kysyit, mutta vastaan omalta osaltani: Kyllä, suuren osan ajasta haluan olla yksin, koska sosiaaliset tilanteet kuormittavat kohtuuttomasti. Hyviä ystäviä minulla on kaksi, joiden seurassa voin viettää hyvinkin pitkiä aikoja. Muiden ihmisten kanssa en välitä jutella, koska rupattelu hyvänpäiväntutun kanssa jää yleensä pinnalliseksi ja on näin ollen minulle merkityksetöntä. Asperger-piirteisillä on myös usein vain muutamia yksittäisiä mielenkiinnonkohteita, jotka saattavat olla hyvinkin erikoisia, niistä jaksaisi jutella loputtomiin, muista aiheista voi olla hankala keskustella.
Sen sijaan hyvän ystävän kanssa voin yrittää jutella mistä tahansa aiheesta, koska ystävät sinänsä kuuluvat minulle "mielenkiintoinen" -kategoriaan. He eivät ole tylsiä, vaikka puhuisivat traktoreista. Tiedän, että se ei ole teatteria vaan hänelle traktorit ovat oikeasti tärkeitä, joten kuuntelen mielenkiinnolla, vaikka minulla ei olisi aiheesta mitään sanottavaa. Kieltämättä ajatus meinaa silti lähteä harhailemaan jos aihe on minulle tylsä tai vieras. En pysty peittelemään tylsistymistäni, sen huomaa kyllä ja voi vaikuttaa epäkohteliaalta. Saatan myös vaihtaa puheenaihetta lennosta tai keskeyttää toisen puheen, tämä myös monen mielestä epäkohteliasta. Suorapuheisuus ja rehellisyys myös tulkitaan helposti epäkohteliaaksi, mutta ystäväni tuntevat minut ja tietävät, että olen pohjimmiltani hyväsydäminen, herkkä ja tunteellinen.
Hyvät ystävät eivät myöskään loukkaannu siitä, että unohdan heidän syntymäpäivät, tai unohdan joskus sanoa kiitos tms. He tietävät ja hyväksyvät outouteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä vihjailua. Työskentelin joskus vuosia sitten sijaisena. Työkaveri huokaisi miten se ketä sijaistin oli yleensä vastannut hänen kanssaan varastohuoneen siisteydestä ja järjestyksestä. Vastauksena harmittelin vaan sitä ettei tämä ollut nyt töissä.
Tajusin vasta työsuhteen loppumisen jälkeen miksi tuo kyseinen, ennen todella puhelias työkaveri oli oudon hiljainen tuon keskustelun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
En ole diagnosoitu aspi, paitsi joidenkin kiusaajieni toimesta, mutta koen usein vuorovaikutuksen muiden kanssa erittäin haastavana.
- Ihmiset loukkaantuvat mielestäni aivan järjettömistä asioista eivätkä kestä kuulla totuutta. Jos totean esimerkiksi jossain yhteydessä että ulkonäkö vaikuttaa pariutumiseen niin saan kuulla olevani kamala ja pinnallinen ihminen ja ettei asia todellakaan ole noin. Jokainen tietää että on, mutta tuota totuutta ei vain saa sanoa ääneen koska pitää ylläpitää jotain sosiaalista valheellista roolia jossa on niin hieno ihminen ettei välitä lainkaan ulkonäöstä.
- Ihmiset keksivät epäloogisia sääntöjä ja normeja joita tulee noudattaa vain siksi, kun joku on saanut päähänsä keksiä sellaisen säännön. Jos yrittää kysyä perusteluita niin saa kuulla olevansa tyhmä, kun ei ymmärrä. Sitten jos alkaa itse perustella miksi se sääntö tuntuu turhalta niin suorastaan suututaan.
- Ylitulkitaan toisen tekemisiä ja sanomisia. Jos esimerkiksi postaan kavereiden yhteiseen chattiin, johon muutkin postaavat ruokakuvia, kuvan salaattiannoksestani niin tämän katsotaan olevan jokin hyökkäys epäterveellisesti syöviä kohtaan ja minulle aletaan ilkeillä, koska ilkeilin heidän mielestään muille postaamalla salaattikuvan.
- En tiedä onko tämä vain oman kaveripiirini juttu vai yleinen, mutta saan harmaita hiuksia kun en tiedä milloin sovitaan vakavissaan jotain ja milloin ei. Siis saatetaan vaikka jossain illanistujaisissa alkaa suunnitella että ”hei olisipa kiva lähteä porukalla paikkaan x, joo tosiaan mennään joku päivä, tosi kiva idea!” ja monta ihmistä on tuossa suunnittelussa mukana, mutta sitten kun myöhemmin yritän viedä noita suunnitelmia eteenpäin niin laskeutuu syvä hiljaisuus. Eli ketään ei oikeasti kiinnostanut, kunhan vain jollain tietyllä hetkellä leikittiin jotain yhteisleikkiä että jokin suunnitelma olisi kiinnostanut?
- Normot pitävät itseään yleensä empaattisina ja sosiaalisesti taitavina, mutta monet eivät silti tunnu ymmärtävän erilaisuutta. Esimerkiksi normojen tapa toimia on aina parempi kuin aspin tapa toimia ja aspi on sosialisesti taitamaton jos ei toimi kuten normo, mutta normon itsensä ei tarvitse edes yrittää ymmärtää aspia koska normo on sitä mieltä että hänen tapansa on objektiivisesti se oikea.
Puhut viisaasti.
Ja kiitos normo-termistä. Rupean viljelemään tätä oikein urakalla 🙂👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jo kauan sitten ajattelin asian näin, että katson ja kadehdinkin normaalien ihmisten ja ikätovereideni elämää kuin jonkin panssarilasin lävitse jota en vain koskaan saa rikottua.
Sosiaalisissa kuvioissa jäänyt aina jalkoihin jo ihan tarhaikäisestä asti. Nykyään en jaksa kummemmin enää yrittääkkään ja jo vähäiseksi käyneet kaverit vähenevät vuosivuodelta.
Jos et itse ole "Asperger", vinkkaan nyt että älä muotoile noin jatkossa. Ei ole käytetty enää vuosiin oikeana diagnoosina tai pidetä hyvänä tai kuvaavana tapana. Sen käyttäminen opettaa muita väärään kieleen ja hämmentää. Yritetään siis nykyään kitkeä pois.
Nimi pohjautuu uskomukseen, että nämä yksilöt ovat jotenkin "parempia" kuin autistit eivätkä kuulu "samaan porukkaan". Nimi tulee autistin kirjolla eläviä kiduttaneelta ableistiselta natsilta.
"Aspergerin" kanssa elävät ovat ja aina olivat autisteja. Heillä on laaja kirjo samoja oireita kuin kaikilla muillakin, ja vaihtelevia tarpeita ja kyvykkyyksiä. Jos haluaa kuvata sitä, mitä uskon sinun ajavan takaa, on kyseessä esim. "matalan tuen tarpeen" autistinen ihminen.
Terkuin ennen vanhaan "Asperger" diagnoosin saanut autismin kirjolla elävä ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ihan infoan tulevaisuutta varten assena ja autistisena että tuo sinun lyhenteesi "asse" tulee suurimalle osalle ihmisiä viestimään "aseksuaalia", ei autistia :D. On vakiintunut nimi HLBT piireissä. Hämmennyin kovaa lukiessa.
Vasta eläkkeellä olen tajunnut että minulla on Asperger-piirteitä. Tämä siis siitä huolimatta että minulla on Asperger-lapsia, ja he ovat selvästi saaneet nämä geeninsä minulta. Se selittää aika paljon elämän hankaluuksia ja väärinkäsityksiä. Onnistuin kuitenkin opiskelemaan, olemaan 40 vuotta töissä jne. kaikesta huolimatta.
Minulla on noita kasvo- ja ilmejuttuja. Kasvosokeus. Työelämässä kävi usein niin että esittäydyin ihmisille jotka olin aiemmin tavannut, koska heidän kasvonsa olivat jo kadonneet mielestä. Ihmiset tervehtivät minua ja tulivat juttelemaan, enkä tiennyt keitä he olivat. Ilmeettömyys ja hymyttömyys, joista en oikein ollut tietoinen, mutta jotka ilmeisesti leimasivat minut epäystävälliseksi.
Minulla on onneksi perhettä ja kavereita jotka tuntevat minut ja tietävät että olen mukava kaveri. Se ei ilmeisesti aina ole niin ilmeistä kuin toivoisin. Olen ujo ja introvertti ja usein välttelen esimerkiksi naapureita, mikä on varmaan huomattu.
Yleisenä havaintona se, että minulla on aina ollut käsitys että kaikki muut tajuavat jotakin mitä minä en tajua. Ja ovat jotenkin paremmin kärryillä tilanteista. En ole tyhmä, päinvastoin, mutta ehkä muut pitävät minua yksinkertaisena ja sinisilmäisenä ja liian rehellisenä.
Luulin aina että pärjään ja täydestä menee kuin väärä raha. Mutta ehkä ei mennytkään, ehkä ihmiset vain olivat hienotunteisia eivätkä olleet huomaavinaan kummallisuuksiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ihan infoan tulevaisuutta varten assena ja aspina että tuo sinun lyhenteesi "asse" tulee suurimalle osalle ihmisiä viestimään "aseksuaalia", ei autistia :D. On vakiintunut nimi HLBT piireissä. Hämmennyin kovaa lukiessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos et itse ole "Asperger", vinkkaan nyt että älä muotoile noin jatkossa. Ei ole käytetty enää vuosiin oikeana diagnoosina tai pidetä hyvänä tai kuvaavana tapana. Sen käyttäminen opettaa muita väärään kieleen ja hämmentää. Yritetään siis nykyään kitkeä pois.
Nimi pohjautuu uskomukseen, että nämä yksilöt ovat jotenkin "parempia" kuin autistit eivätkä kuulu "samaan porukkaan". Nimi tulee autistin kirjolla eläviä kiduttaneelta ableistiselta natsilta.
"Aspergerin" kanssa elävät ovat ja aina olivat autisteja. Heillä on laaja kirjo samoja oireita kuin kaikilla muillakin, ja vaihtelevia tarpeita ja kyvykkyyksiä. Jos haluaa kuvata sitä, mitä uskon sinun ajavan takaa, on kyseessä esim. "matalan tuen tarpeen" autistinen ihminen.
Terkuin ennen vanhaan "Asperger" diagnoosin saanut autismin kirjolla elävä ihminen
Minusta Asperger kuvaa edelleen varsin hyvin tiettyä pätkää autismin kirjolla. Vaikka ei enää olekaan diagnoosina käytetty. Hans Aspergerin muinaiset teot eivät siihen vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on adhd diagnoosi. Olisin voinut saada myös asperger dg:n, täytin jonkun määritelmän mukaan piirteet siihenkin.
Nämä ominaisuudet joskus kumoavat tai jotenkin peittävät toisiaan. Olen se yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä sisään päässyt kuitenkin villi tyttö. Siivosin teininä huoneeni pakkomielteisesti, kävin kahdella aerobic tunnilla peräkkäin ja yhden vuoden ajan en suostunut syömään mitään mikä sisältää sokeria. (nykyisin olen liian mukavuudenhaluinen itsekuriin)
Onko asperger keino hallita adhd:ta?
Minulla on ollut suhteita nimenomaan ajoittain vaikeisiin miehiin sillä olen kai heillekkin yhtä aikaa sekä arvoitus että avoin kirja.
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta ongelmaa kuin silmiin katsominen. Se on mulle vaikeaa ja teennäistä. En ymmärrä ihmisiä jotka pystyvät katsomaan sekunti ja minuuttitolkulla puhekumppaniaan.
Kukaan ei katso kuin muutaman sekunnin silmiin puhekumppania jos tuijottaa silmiin se ei ole normaalia käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta ongelmaa kuin silmiin katsominen. Se on mulle vaikeaa ja teennäistä. En ymmärrä ihmisiä jotka pystyvät katsomaan sekunti ja minuuttitolkulla puhekumppaniaan.
Kukaan ei katso kuin muutaman sekunnin silmiin puhekumppania jos tuijottaa silmiin se ei ole normaalia käytöstä.
Juuri tämä sopiva silmiinkatsomisaika on ongelma. Kun pitää pakottaa itsensä siihen, se saattaa jatkua liian kauan. Juuri tällaisissa asioissa "normot" tietävät vaistomaisesti mikä on se sopiva aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et itse ole "Asperger", vinkkaan nyt että älä muotoile noin jatkossa. Ei ole käytetty enää vuosiin oikeana diagnoosina tai pidetä hyvänä tai kuvaavana tapana. Sen käyttäminen opettaa muita väärään kieleen ja hämmentää. Yritetään siis nykyään kitkeä pois.
Nimi pohjautuu uskomukseen, että nämä yksilöt ovat jotenkin "parempia" kuin autistit eivätkä kuulu "samaan porukkaan". Nimi tulee autistin kirjolla eläviä kiduttaneelta ableistiselta natsilta.
"Aspergerin" kanssa elävät ovat ja aina olivat autisteja. Heillä on laaja kirjo samoja oireita kuin kaikilla muillakin, ja vaihtelevia tarpeita ja kyvykkyyksiä. Jos haluaa kuvata sitä, mitä uskon sinun ajavan takaa, on kyseessä esim. "matalan tuen tarpeen" autistinen ihminen.
Terkuin ennen vanhaan "Asperger" diagnoosin saanut autismin kirjolla elävä ihminen
Minusta Asperger kuva
Hyviä poitteja sinulla kyllä silti.
En hirveästi kiinnostu negatiivisesta tai positiivisesta palautteesta. Jos joku yrittää provosoida suuttumaan menemällä johonkin henkilökohtaiseen, lähinnä huvitun läpinäkyvästä yrityksestä. Myös positiivisesta palautteesta olen aika kriittinen enkä kauheasti kaipaa emotionaalista tukea. mitä iloa siitä on, jos joku yrittää lohduttaa sanomalla vaikka että "kaikki järjestyy kyllä" kun tiedetään, että ei välttämättä järjesty parhain päin minulle? Eikä sanojalla ole minkäänlaisia vastuuta siitä, että on "luvannut" minulle tällaista, yksin olen vastaamassa siitä ongelmasta silti. Siis arvostan yritystä osoittaa empatiaa kyllä, mutta en lohdutu siitä. Tällaisten asioiden takia olen useasti saanut kuulla olevani emotionaalisesti kylmä, pelottava jne.
Joskus on vaikea hillitä itseään ja katsoa läpi sormien, kun huomaa jonkun loogisen epäkohdan tai asian, joka ei kirjaimellisesti pidä paikkaansa. Tällaisessa tilanteessa kuulen usein, että halon hiuksia tai otan liian tosissaan. Yleensä osaan tunnistaa sellaisen asian etukäteen ja antaa olla, mutta se vähän hämmentää minua, kuinka toiset ihmiset haluavat katsoa sellaisen läpi. Ymmärrän sarkasmia kyllä.