Veivätkö vanhempanne tai joku muu sukulainen teitä lapsena ulkomaille?

Eipä kuulunut perheemme tapoihin. Vanhemmat olivat käyneet ennen avioitumistaan kerran ystäviensä kanssa parin viikon matkalla Lapissa. Ennen kouluikää kävin pari kolme kertaa äidin kanssa sukuloimassa pääkaupunkiseudulla. Kerran käväisemme samalla reissulla jopa Helsingissä. Olimme siellä joulun jälkeen ja mieleeni on jäänyt Stockmannin näyteikkuneassa ollut pukki, joka nyökytteli päätäänja heilutti kättään. Niin, ja rullaportaat ja Skoksen pyöröovi!

Kouluikäisenä reissut ulottuivat noin 40 km:n päähän muutaman kerran vuodessa ostoksilla lähikaupungissa ja varsin usein isovanhempien luona. Sen reissun taitoin jo ennen kouluikää itsekseni bussilla.

Ulkomaille pääsin ensimmäisen kerran lukiolaisena, vanhempien sponsoroimana. Se oli ns. nuorisomatka, jonka teimme bussilla. Parin kolmen vuoden jälkeen olinkin sitten kahdesti kesätöissä Saksassa ja vähän myöhemmin vielä opiskelijavaihdossa samassa maassa.

Ei käyty ulkomailla, mutta ei meidän pikkukylältä muutkaan käyneet. 9.luokalla päästiin Tukholmaan luokkaretkelle ja se oli jotain järisyttävän hienoa!

Parikymppisenä aloitin itse matkustelun ja se on edelleen ihan järisyttävän hienoa 😊.

N53

Vanhempien kanssa reissattiin noin kerran vuodessa. Oltiin kolme viikkoa yleensä jossain Aasiassa mutta käytiin mm. Venezuelassa, Ranskassa, Espanjassa jne.

Kotimaassa meni lapsuuden lomat. Parikymppisenä pääsi sitten omalla palkallaan ulkomaillekin.

Eurooppa kierrettiin, mutta kaukomaihin mentiin vasta täysi-ikäisenä. Melkein kaikki Euroopan maat oli käytynä alle 10 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kanssa reissattiin noin kerran vuodessa. Oltiin kolme viikkoa yleensä jossain Aasiassa mutta käytiin mm. Venezuelassa, Ranskassa, Espanjassa jne.

Milloin? Siis millä vuosikymmenellä?

Ei käyty koskaan, edes siellä Ruotsin tai Viron laivoilla. Mutta ei se olisi ollut mahdollista, iso perhe ja maatilalehmineen, ei rahaa ei aikaa. Eikä edes Suomessa, pari kertaa ehkä jossain huvipuistoissa.  Aikuisena olen saanut sitten matkustaa.

Joka kesä reissattiin koko perheellä jonnekinpäin Eurooppaa, Amerikkaa ja Afrikassakin käytiin. Matkoihin aina säästettiin ja vanhemmat olivat ihan tavallisissa töissä.

Olen äärimmäisen kiitollinen näistä reissuista ja arvostan erityisesti sitä, että matkat olivat koko perheen juttu. Isäni rohkeus ja seikkailunhalu lähes kielitaidottomana oli ihailtavaa. Äiti ei kieliä puhu ollenkaan.

Itse olen jatkanut samaa perinnettä omien lastemme kanssa pienestä pitäen ja onneksi siihen on ollut mahdollisuus. Varsinkin nyt kun mihinkään ei pääse ties kuinka pitkään aikaan turvallisesti niin onpa olemassa ne muistot ja on jo tullut paljon nähtyä.

Voisi ne rahat huonomminkin käyttää.

Eivät vieneet edes kotimaassa minnekään. Kesät menivät perunapellolla ja hiihtolomat kotona. Olin 21 kun kävin ensimmäisen kerran edes risteilyllä (ilman maihinnousua) ja kunnolla ulkomailla (Teneriffa) ensimmäisen kerran kun olin 25.

Jonkin verran.

Autolla ja junalla kävimme Tukholmasaa, Uppsalassa, Malmössa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Stavangerissa.

Erityisen mieleenpainuvia olivat tanskalainen voileipäpöytä, Tivoli, Uppasalan kirkko, Holmenkollen, laivan seisova pöytä, vanhan talon uutuuttaan kiiltävä kuparikatto, tax-free myymälä, Sergelin tori, Malmön vanha pörssirakennus, tanskalaisten autoistaan suojatielle heittelemät pullonkorkit ja jokin eläintarha köysiratoineen.

Se on lapsen maailman havainnoiminen hieman erilaista kuin aikuisten.

Jäi positiivinen muistikuva tästä aiheesta.

Omista lapsuusajoistani on alle 10 vuotta, mutta päätin jostain syystä kommentoida silti.

Vanhempani ovat vieneet minut ja sisarukseni "vain" Ruotsiin sekä Norjaan, ja kerran tuli käytyä Virossa. Muutoin ollaan matkustettu lähinnä Lapissa; ja no, myös muualla kotimaassa.

Ei käyty, ei ollut rahaa ja lisäksi oli maitotila eli ei sieltä niin vaan oltu yötä pois.

Kun sisko muutti Ruotsiin, siellä käytiin vanhempien kanssa kerran, ja 11 vuotiaasta alkaen olin siellä monena kesänä pari viikkoa, itse sinne matkustin - ensin lentokoneella ja myöhemmin laivalla

Tosin siihen aikaan eivät käyneet muutkaan ulkomailla, ainakaan meillä päin.

Itse olen kyllä vienyt lapsiani ulkomaille pienestä pitäen. Ihanat muistot on kaikilla niistä matkoista.

Ei käyty ulkomailla, risteilyllä tai edes vieraissa kaupungeissa kotimaassa. Vanhemmat ovat kielitaidottomia ja kovasti väittävät etteivät osaa "käyttäytyä" vieraissa paikoissa. Kesällä suhattiin 500 km suuntaansa mummoloihin vanhempien synnyinkaupunkeihin, eikä pysähdytty edes pissatauolle matkan aikana.

Matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille 24-vuotiaana, kävin risteilyllä 26-vuotiaana ja 25-vuotiaasta lähtien olen lomaillut useamman kerran vuodessa kotimaassa paikoissa, joissa en ollut aiemmin käynyt (niitä oli paljon!). 

Joskus 70-luvulla heti sen lento-onnettomuuden jälkeen Teneriffalle Puerto de la Cruziin. Vanhempien kanssa.

Lentäminen oli ihanaa. Puertoon rakastuin ja se on pysynyt läpi koko elämän. Olisin silloin jäänyt mielelläni sinne.

Muistan, että kiusaajat olivat kateellisia, kun tulin tosi ruskettuneena kouluun. Kaksi viikkoa aurinko paahtoi. ❤❤❤

Kaukaisin päämäärä mihin vanhemmat veivät oli Helsinki. Silloinkin olin niin pieni, etten muista matkasta yhtään mitään. Todisteena on valokuva Linnanmäeltä.

Olin 21 kun lähdin Interrailille näkemään Eurooppaa. Omin palkkarahoin.

Eipä ollut rahaa käydä missään. Meitä oli 3 sisarusta, maatila ja lehmät. Ei niitä voinut jättää viikoiksi yksin. Äiti ja isä kävivät kahdestaan kyllä Tallinnan risteilyllä kun olimme tarpeeksi isoja, että pystyimme veljien kanssa huolehtimaan lehmistä 4 päivää keskenämme. Mutta ei meitä lapsia koskaan viety minnekään. Lukiossa pääsin itse säästämilläni rahoilla luokan kanssa risteyilylle pitkän kinastelun jälkeen. Äidin mielestä ne rahat olisi pitänyt säästää.

Ei käyty ulkomailla, koska ei ollut paljon rahaa käytössä ja asuntolaina painoi päälle. Hiihtoreissutkin tehtiin sesongin ulkopuolella, koska se oli halvempaa. Olin todella kateellinen kavereille, jotka pääsivät matkustamaan, mutta ei kaikki luokaltakaan jatkuvasti tai edes joskus reissanneet, lähinnä muutama perhe. 

Aikuisena olenkin sitten matkustellut ja oman perheen kanssa matkustamme useamman kerran vuodessa. Paitsi tietenkin nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä ollut rahaa käydä missään. Meitä oli 3 sisarusta, maatila ja lehmät. Ei niitä voinut jättää viikoiksi yksin. Äiti ja isä kävivät kahdestaan kyllä Tallinnan risteilyllä kun olimme tarpeeksi isoja, että pystyimme veljien kanssa huolehtimaan lehmistä 4 päivää keskenämme. Mutta ei meitä lapsia koskaan viety minnekään. Lukiossa pääsin itse säästämilläni rahoilla luokan kanssa risteyilylle pitkän kinastelun jälkeen. Äidin mielestä ne rahat olisi pitänyt säästää.

Vaimoni on kanssa maatilalta ja hän sai olla uimaranalla ensimmäisen kerran rauhassa opiskelujen jälkeen, kun muutti Helsinkiin.

Ei lapsena päässyt koskaan ulkomaille. Ekan kerran oli käynyt lukion luokkaretkellä Leningradissa.

Kanarialla käytiin kerran vuodessa 80-90-luvun vaihteen tienoillq vanhempien kanssa. 90-luvun puolivälistä eteenpäin reissattiin Euroopassa muiden sukulaisten kanssa, minkä jälkeen tuli pidempi tauko lentomatkaamisessa. 2000-luvun alussa matkattiin Lapissa ja risteilemällä. 2010 alkaen on sitten matkustettu Euroopassa lasten kanssa ja kaukomatkoja aikuisten kesken, pari reissua vuodessa. Korona-aikaan ei ole käyty Lappia ja Pärnua pidemmällä.