Kertokaa terveet: mille tuntuu kun ei ole masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Vituttaa sen sijaan.

Tuo on hyvä suomalainen kuvaus.

Masennuksessa ei ole selkeetä syytä useinkaan, vitutuksessa tietää  tasan tarkkaan mikä on se syy.

Olen ollut vakavasti masentunut ja kun vertaan sitä nykyiseen mielentilaani ero on valtava. Masennus oli sitä kun ei näkynyt valoa tunnelin päässä, elämä oli harmaata, olin hyvin väsynyt ja itkin vähän väliä. Nykyään osaan iloita pienistä asioista ja jaksan paremmin. Tähän tilanteeseen pääsy ei ollut helppoa, kävin vuosia terapiassa ja opettelin suhtautumaan asioihin uudella tavalla.

No mä olen ei-maaentunut ja todella stressaava rankka elämäntilanne. V*tuttaa ja ahdistaa ja stressaa, en saa nukutuksi, pahinta se että tämä ei ole minun käsissäni eli en voi itse ratkaista asiaa. Tähän liittyy työt ja asuntoloukot sun muut.

Ihan SAMOJA TUNTEITA terveetkin tuntevat. Vaikka olen terve niin ei todellakaan ole euforiaa ja onnea.

Melko neutraalilta. Usein ärtyneeltä, väsyneeltä tai muuten ikävältä, mutta vaikkapa hyvää elokuvaa katsoessa tai ulkoillessa on mukavaa (eikä mukavuus tunnu epätoivoiselta pakokeinolta jonka taustalla lymyää ahdistus, vaan siltä että oikeasti keskittyy johonkin asiaan ja pitää sitä kivana).

Erityisen huono mielialakin on lähinnä kuin tikku jalassa tai korkeintaan murtunut raaja, eikä sellainen ampumahaavan ja suolistosyövän yhdistelmä, johon sattuu niin paljon että haluaa pois maailmasta.

Omaa itseä tai huonouttaan ei tule ajateltua juurikaan, pikemminkin miettii vaikkapa päivän/maailman tapahtumia, työjuttuja tai omia kiinnostuksenkohteitaan. Itsessään huomaa sekä vikoja että aidosti hyviä puolia. Maailman julmuus saattaa surettaa, mutta siinä näkee myös asioita, joita voi parantaa.

Asioiden tekeminen (tai olemassaolo yleensä) on välillä rankkaa - rankkuus on kuin pieni hengästyminen lenkillä tai reppu selässä, mutta vastapainona tulee myös niitä hetkiä kun ei tarvitse kantaa mitään vaan pääsee itse reppuselkään. Rankkuus ei tunnu olalla istuvalta musertavan raskaalta elefantilta tai siltä, että kaulassa on jatkuvasti puolittain kiristetty hirttosilmukka. Joskus itkettää, mutta itkun jälkeen helpottaa vähän. Ei ole koko ajan palaa kurkussa tai sellaista oloa, ettei kykene itkemään vaikka haluaisi.

Oikeastaan elämä tuntuu soutuveneilyltä, välillä pitää soutaa ja hikoilla, ehkä vähän pelätä kariutumistakin, mutta joskus saa huilia myötävirrassa. Se ei tunnu siltä että joutuu ajelehtimaan koskessa puolihukuksissa, kiviin paiskoutuen ja ilmaa epätoivoisesti haukkoen.

Vielä yksi esimerkki: elämä on juoksulenkki jota on vähän rasittava tehdä välillä, mutta kuitekin sille on päättänyt lähteä omasta halustaan ja runner's highistäkin saa nauttia toisinaan. Se ei ole kauhunsekaista pakoon juoksemista samalla, kun takana jahtaa kauhuleffapelle puukot ja pyssyt ojossa - eikä se ole myöskään ikuista hölkkäämistä väsyneenä ja nälkiintyneenä, kun heikottaa ja nukuttaa, mutta on pakko juosta vaikka mieluummin tuupertuisi tienlaitaan makaamaan.

Näitä keksisi vielä paljon, mutta nyt taisi tulla tarpeeksi :D Toivottavasti auttoi, terv. entinen itsetuhoinen ja nykyinen ei-masentunut.

Vierailija kirjoitti:

No mä olen ei-maaentunut ja todella stressaava rankka elämäntilanne. V*tuttaa ja ahdistaa ja stressaa, en saa nukutuksi, pahinta se että tämä ei ole minun käsissäni eli en voi itse ratkaista asiaa. Tähän liittyy työt ja asuntoloukot sun muut.

Ihan SAMOJA TUNTEITA terveetkin tuntevat. Vaikka olen terve niin ei todellakaan ole euforiaa ja onnea.

Vierailija kirjoitti:

Toivon päivittäin kuolemaani, kun en jaksa töissä, mutta vapaalla on mukavaa katsella telkkaria ja levätä.

Tehkääpä masennustesti osoitteessa mielenterveystalo.fi, mitä saatte tulokseksi? Linkki on https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsearviointi/Pages/BDI.aspx

Oon ollut vakavasti masentunut ja ei-masentunut, en tiedä oonko ollut terve.

Mutta erona on mm. se, että asioiden tekeminen on helppoa. Sitä ei estä se, että millään ei oo väliä, en kuitenkaan onnistu, en kiinnitä huomiota siihen miten ruma ja hävettävä oon.

Oppiminen ja kehittyminen on mahdollista. Asiat jää päähän ja ymmärrän yhteyksiä. Uskallan kokeilla ja epäonnistua. Huono suoritus ei enää ole todiste siitä, että oon typerä ja turha ihminen, vaan tein jonkun homman vaikka vaan vähän hutaisten.

Tulevaisuudella on tarjottavaa ja tiedän selviäväni vaikeista jutuista. Joku juttu saattaa olla älyttömän vaikea ja streessaava, mutta kestän sen tunteen ja pystyn ajattelemaan siitä saatavaa hyötyä.

Tiedän, että ne huonot tunteet menee ohi ja on mahdollista olla onnellinen, se puuttui masennuksessa täysin ja sitä vaan lillui siinä epätoivossa ikuisesti.

Nostan, minuakin kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Jumala antoi minulle mielenrauhan. Ei pyöri aina päässä oikein mitään. Välillä tuntuu, kuin puolet painostani olisi otettu pois ja jopa fyysinen askel tuntuu keveämmältä. Ihmettelen nykyään pientenkin asioiden ihanuutta. (Ei olo ole tietenkään ihan koko ajan tuollainen, mutta suurimman osan ajasta.)

Kannattaa kokeilla rukoilemista! Voi tuntua jostakin oudolta, mutta siinä ei ole mitään menetettävää. Polvistut vaikka sängynviereen ja ristit kädet, kerrot Jumalalle huolesi ja hän kyllä vastaa sinulle, jos todella sydämestäsi haluat tietää onko hän olemassa ja uskot hänen pystyvän hoitamaan kaikki ongelmasi. :)

Mä olen uskossa, ollut nuoresta asti.

Silti olen masentunut, ajoittain enemmän, toisinaan vähemmän.

Elämäni on ollut kuluttavaa ja täynnä ikäviä tapahtumia.

Nyt se on seesteisempää, mutta en osaa nauttia arjesta, joka tuntuu tylsältä.

Mitään ei tapahdu, käyn kaupassa ja ulkoilen, siinä kaikki.

Ei ole perhettä eikä ystäviä, se on katkera asia.

Olen luovuttanut Jumalan suhteen siinä mielessä, että rukoiluni kääntäisi Hänen päänsä ja saisin edes yhden ystävän = ihmisen, jonka kanssa jutella kaikenlaisista asioista. Parisuhteesta puhumattakaan. Enää en jaksa odottaa ja toivoa, että tässä maanpäällisessä elämässäni tapahtuisi sellaista ihmettä. En ymmärrä, miksei Jumala ole osoittanut minulle omaa rakkauttaan sillä tavoin, etten haikailisi ihmissuhteita.

Elämäni täällä on yksinäistä, merkityksetöntä ja tyhjää. Niin sen koen, uskostani huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Masennus on siitä ikävä sairaus että yhteys mielihyvään katkeaa kokonaan. Minullakin on ihana perhe, kaunis velaton talo, mökki, ei rahahuolia. Ja silti mikään näistä sen paremmin kuin pienemmistäkään asioista ei tee iloiseksi tai tunnu yhtään miltään. (Ja ei, en ole "lääkityksen turruttama".)

Tämähän se. Ennen masennusta osasin nauttia pienistäkin asioista. Nyt en osaa nauttia suuristakaan. Aivoissa mielihyväkeskus jotenkin vaurioituu tämän sairauden myötä. Myös muistini on todella huono nykyään ja keskittymiskyky täysin mennyttä kalua. Ei tällä päällä pysty edes opiskelemaan. Mistään ei tuu mitään, väsyttää aina eikä nukkuminen auta siihen ollenkaan.

Lihonnut kymmeniä kiloja, olin joskus urheilullinen nuori nainen. Ei uskoisi samaksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jumala antoi minulle mielenrauhan. Ei pyöri aina päässä oikein mitään. Välillä tuntuu, kuin puolet painostani olisi otettu pois ja jopa fyysinen askel tuntuu keveämmältä. Ihmettelen nykyään pientenkin asioiden ihanuutta. (Ei olo ole tietenkään ihan koko ajan tuollainen, mutta suurimman osan ajasta.)

Kannattaa kokeilla rukoilemista! Voi tuntua jostakin oudolta, mutta siinä ei ole mitään menetettävää. Polvistut vaikka sängynviereen ja ristit kädet, kerrot Jumalalle huolesi ja hän kyllä vastaa sinulle, jos todella sydämestäsi haluat tietää onko hän olemassa ja uskot hänen pystyvän hoitamaan kaikki ongelmasi. :)

Mä olen uskossa, ollut nuoresta asti.

Silti olen masentunut, ajoittain enemmän, toisinaan vähemmän.

Elämäni on ollut kuluttavaa ja täynnä ikäviä tapahtumia.

Nyt se on seesteisempää, mutta en osaa nauttia arjesta, joka tuntuu tylsältä.

Mitään ei tapahdu, käyn kaupassa ja ulkoilen, siinä kaikki.

Ei ole perhettä eikä ystäviä, se on katkera asia.

Olen luovuttanut Jumalan suhteen siinä mielessä, että rukoiluni kääntäisi Hänen päänsä ja saisin edes yhden ystävän = ihmisen, jonka kanssa jutella kaikenlaisista asioista. Parisuhteesta puhumattakaan. Enää en jaksa odottaa ja toivoa, että tässä maanpäällisessä elämässäni tapahtuisi sellaista ihmettä. En ymmärrä, miksei Jumala ole osoittanut minulle omaa rakkauttaan sillä tavoin, etten haikailisi ihmissuhteita.

Elämäni täällä on yksinäistä, merkityksetöntä ja tyhjää. Niin sen koen, uskostani huolimatta.

Missä asut ja minkä ikäinen olet? Esimerkiksi myös kaverihaku.net on hyvä sivu ystävien etsimiseen. Jodelin kaveriseuraa-kanavalta voi ainakin pk-seudulta löytyä kavereita, jos olet nuori aikuinen tai sinulle sopii 20-35 -vuotias ystävä. Vaikka moni hakee Tinderistä vain yhden illan juttuja, niin olen sielläkin törmännyt vakavaa parisuhdetta etsiviin.

Vitutus, saamattomuus ja laiskuus.

Miljoona asiaa, mitkä pitäisi hoitaa, mutta päivät menevät tv:n tuijotteluun. Ärsyttää ystävät, jotka eivät laita viestiä, mutta toisaalta en laita minäkään enkä juuri nyt haluaisikaan nähdä. Inhoan työtäni, mutta opiskelutkaan eivät tämän vuoksi etene tarpeeksi nopeasti joten alanvaihto ei ole vielä näköpiirissä.

Toisaalta aurinko paistaa mikä ilahduttaa, tilasin verkosta vaatteita mitkä piristävät ja tänään aion ainakin yhden tehtävän hoitaa pois alta!

Eli hyvinkin vaihtelevaa, riippuu ihan mikä ajatus on pinnalla.

Kun ei masenna, aamulla on mukava herätä katsomaan, mitä uusi päivä tuo tullessaan.

Itsestään pitää, ja haluaa elää pitkään. Monia asioita odottaa innolla.

Auringonpaiste näin keväisin kyllä kohentaa mielialaa ja samoin se, että saa nukutuksi! Väsyneenä ja unettomana ruoka ei maistu, ei jaksa lähteä liikkeelle, olen itkuinen, vituttaa ja ärsyttää kaikki. Näytän myös fyysisesti lakastuneelta, zombielta. Iho on sumea ja silmät puoliummessa, suupielet alaspäin.

 

Nukkuminen on älyttömän tärkeää, yritän itse siihen kiinnittää huomiota. Univelka vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen selkeästi.  Kun olen nukkunut sikeästi ja herään virkeänä aamulla, niin olen aivan kuin eri ihminen. Edes lenkkeily ei tuo näin selkeää eroa, vaikka sekin on tärkeää ja raitis ilma siinä samalla myös.

Stressaavissa tilanteissa yritän rauhoittua, esim. kylmä suihku, saunominen, klassisen musiikin kuuntelu yms. ovat mukavia rentoutuskeinoja. Samoin lukeminen, ei kuitenkaan näytöltä tms.

Vierailija kirjoitti:

Kun ei masenna, aamulla on mukava herätä katsomaan, mitä uusi päivä tuo tullessaan.

Joo, tämä on aika ratkaiseva asia: masentuneena ei näe syytä nousta aamulla (eikä ole juuri energiaakaan). Silloin kun masennus on hetkeksi väistynyt, aamulla tuntuu erilaiselta: tuntuu, että elämä on elämisen arvoista, on mukava aloittaa uusi päivä, nähdä mitä se tuo tullessaan. Ja mikä tärkeintä: olo on vireä ja virittynyt. Masentuneena kaikki on päin vastoin.

Masennus ei minulla ainakaan ole mitään vetistelyä ja surkeilua, vaan mikään ei tunnu miltään, täysapatia ja aloitekyvyttömyys.

Monet vanhat ihmiset masentuvat ja ihan syystä.

Elämällä ei ole mitään uutta annettavaa, vanha elämä tuntuu puisevalta ja tyhjäänkalutulta . Tulevaisuus ei tuo tullessaan kuin lisää raihnaisuutta ja kuoleman.

Omanikäiset tuttavat kuolevat pikkuhiljaa pois, ja nuoremmat sukulaiset eivät ole kiinnostuneet pitämään yhteyttä. Kaikki kodin ulkopuolinen sosiaalinen harrastustoiminta on ollut poikki jo toista vuotta. Siinähän nysväät.

Tämmöinen masennus on ihan ymmärrettävää. Siitä ei ole ulospääsyä.

Lääkkeillä voi turruttaa itseään vähän lisää. Terapiasta tuskin on hyötyä, ellei kärsi kuolemanpelosta. Tosin terapeuttikaan ei saisi kärsiä siitä, eikä vanhenemisen pelosta.

Vierailija kirjoitti:

Monet vanhat ihmiset masentuvat ja ihan syystä.

Elämällä ei ole mitään uutta annettavaa, vanha elämä tuntuu puisevalta ja tyhjäänkalutulta . Tulevaisuus ei tuo tullessaan kuin lisää raihnaisuutta ja kuoleman.

Omanikäiset tuttavat kuolevat pikkuhiljaa pois, ja nuoremmat sukulaiset eivät ole kiinnostuneet pitämään yhteyttä. Kaikki kodin ulkopuolinen sosiaalinen harrastustoiminta on ollut poikki jo toista vuotta. Siinähän nysväät.

Tämmöinen masennus on ihan ymmärrettävää. Siitä ei ole ulospääsyä.

Lääkkeillä voi turruttaa itseään vähän lisää. Terapiasta tuskin on hyötyä, ellei kärsi kuolemanpelosta. Tosin terapeuttikaan ei saisi kärsiä siitä, eikä vanhenemisen pelosta.

Miksei se uusi annettava voisi olla hyvä kirja tai elokuva? Ja kyllä vanhanakin voi nauttia aamusumusta, taiteesta tai vaikka auringonpaisteesta. Sitten tietenkin ymmärrän jos on paljon kipuja tai muuta, mutta jos puhutaan tuollaisista ulkoisista seikoista ja sinänsä hyväkuntoisesta vanhuksesta, niin onnellinen elämä on mahdollista iästä huolimatta.