Onko tunnin työmatka yhteen suuntaan liian pitkä?
Olisi uusi työ johon tulin jo valituksi ,mutta työmatka julkisilla kestää tunnin suuntaansa eikä bussit tietenkään mene edes työaikojen mukaan eli niidenkin kanssa joutuisi kikkailemaan eli pahimmillaan esim aamuvuoroon pitäisi lähteä 6.30 ja kotiin pääsisi klo 16 jälkeen. Mitä mieltä onko liian pitkä työmatkaksi?
Kommentit (86)
Jos ajat itse, niin onhan se pitkä ja tulee myös kalliiksi. Sitten taas jos on pidempi yhtenäinen junamatka jonka aikana voi tehdä töitä, se ei ole ollenkaan paha.
Riippuu monista tekijöistä, mutta itselleni tunti on ollut sellainen kipuraja. Tällä hetkellä pisin työmatka (kohde vaihtelee) kestää omalla autolla noin 50 minuuttia. Jos menisi yli tunti, harkitsisin tarkkaan. Onhan se kaksi tuntia vapaa-ajasta pois, ja vaikka julkisissa voi puuhailla omiaan, autolla ajaessa ei voi oikein muuta kuin kuunnella musiikkia tai podcasteja.
Minusta tunti suuntaansa on jo liikaa. Se tekee 10 tuntia viikossa työhön, sillä minulle matka-aikakin on jo henkisesti työtä.
Asun Helsingissä ja teen keikkaa ympäriinsä. Katson tarkasti, mitkä keikat hyväksyn: jos joutuu vaihtamaan 2-3 kulkupeliä ja yhdensuuntaiseen matkaan menee tunti, niin forget it.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnin matka mikään älytön ole. Pääkaupunkiseudulla taitaa olla aika normaalia, että työmatkaan menee noin tunti suuntaansa.
Vajaa 10 vuotta sitten olin vuoden töissä niin, että työmatka oli 2 tuntia suuntaansa. Alkuun ei tuntunut missään, mutta sitten paloin loppuun varmaankin työmatkan ja työn henkisen rasittavuuden takia.
Nykyinen työmatka on noin 50 minuuttia suuntaansa ja se on ihan ok. Tietysti jos olisi pieniä lapsia, niin sitten ehkä miettisin muita vaihtoehtoja.
Minulla on aina ollut työmatka kestoltaan noin 5 minuuttia kävellen. Muuhun en suostuisi missään tapauksessa. Kaksi tuntia päivästä turhuuteen, hullua.
Mulla oli vuosia työmatka 1h 45 min ovelta ovelle eli 3,5h päivässä, kahdella eri junalla. Kyllä se onnistuu, tosin ei tietenkään suomalaiselta elämäntapatyöttömältä jolle saa osoittaa työpaikan maks. 10 minuutin työmatkan päästä.
Yksilöllistä miten kukakin työmatkan kokee. Julkisissa voi ajan käyttää hyödyksi, kun omassa autossa saa olla rauhassa musiikkia/radiota/äänikirjaa kuunnelleen.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko ajaisit työmatkaa omalla autolla?
Jos auto on huomattavasti nopeampi niin hommaat auton ja kuljet sillä. Jos sulla ei ole korttia niin nyt äkkiä autokouluun.
20 minuuttia menisi autolla,mutta sitten ei kannattaisi enää mennä koko töihin koska auton pelkkiin osamaksuun menisi vähintään 200e.
Ap
Olisi liian pitkä matka minulle, Lontoossa tein tuota jo. Helsingissä asun ja matka n. 30 min pyörällä tai 25min juna+kävely. Tässäkin liikaa... :D
Ehdotomasti liian pitkä näillä polttoaineen hinnoilla.
Jos ei kyseessä olisi unelmaduuni niin kyllä itseä ainakin vituttaisi.
Ihan koko työurani oli mulla tunnin yhteen suuntaan työmatka ja lapset siinä oli olemassa myös.
Pääkaupunkiseudulla ihan tavallista.
Kyllä tunnin työmatka on pitkä. Pidentää 2 tuntia päivässä ns. työaikaa.
Aika on rahaa.
Toki matkustan töihin vaikka yli tunnin, jos.ei ole muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnin matka mikään älytön ole. Pääkaupunkiseudulla taitaa olla aika normaalia, että työmatkaan menee noin tunti suuntaansa.
Vajaa 10 vuotta sitten olin vuoden töissä niin, että työmatka oli 2 tuntia suuntaansa. Alkuun ei tuntunut missään, mutta sitten paloin loppuun varmaankin työmatkan ja työn henkisen rasittavuuden takia.
Nykyinen työmatka on noin 50 minuuttia suuntaansa ja se on ihan ok. Tietysti jos olisi pieniä lapsia, niin sitten ehkä miettisin muita vaihtoehtoja.
Minulla on aina ollut työmatka kestoltaan noin 5 minuuttia kävellen. Muuhun en suostuisi missään tapauksessa. Kaksi tuntia päivästä turhuuteen, hullua.
Miten niin turhuuteen. Se on monellemihmiselle sitä omaa aikaa.
Satoja kirjoja tuli luettua ja kymmeniä lapasia ja sukkia tuli kudottua tunnin työmatkalla junassa.
Itsestä se on kiinni, miten asian ottaa.
Minä jopa pidän tuosta omasta vähän pidemmästä työmatkasta. Ei tosin ihan tuntia yhteen suuntaan. Kun lunta ei ole niin fillaroin, julkisilla sitten enemmän talvisaikaan. On vaan niin ihana saada omaa aikaa ja kuunnella äänikirjoja ja podcastejä.
Bussissa (ja muissa julkisissa) voi sentään lukea yms tehdä muuta tuottavaa. Jos omalla autolla pitäisi mennä niin se olisi pelkkää ajamista. Eli ei olisi paha.
Minusta ei tunti ole pitkä työmatkaksi suuntaansa varsinkaan väljässä liikenteessä,mutta liikennevaloissa en kyllä jaksaisi istua.
Meillä yläastelaisillakin aamulla lähtee taksilla 6.09-6.19 koulu alkaa klo8 ja takaisin kotiin tulee klo 15.10-15.25
Pitäisin sitä itselleni liian pitkänä, nykyisin käytän automatkaan 15 minuuttia + kävelyihin yhteensä 5 minuuttia. Joko auto tai muutto lähemmäksi tullee sinulla kysymykseen jos aloitat työssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko ajaisit työmatkaa omalla autolla?
Jos auto on huomattavasti nopeampi niin hommaat auton ja kuljet sillä. Jos sulla ei ole korttia niin nyt äkkiä autokouluun.
20 minuuttia menisi autolla,mutta sitten ei kannattaisi enää mennä koko töihin koska auton pelkkiin osamaksuun menisi vähintään 200e.
Ap
Auto voi hyvinkin olla "omanlaisensa" . Ei tuhansia tarvitse maksaa, naapurin komean auton remontin hinnalla saa jo hyvän kulkineen
Sanotaanko, että ei ole mahdollista löytää alle 60km päästä töitä täällä missä asun. Eli kyllä, on pakko ajaa se tunti suuntaansa ja eipä se nyt niin kamalaa ole. Herää aamulla ainakin ennen töitä hyvin, vaikka tarviikin herätä 4.15 Mut ei se haittaa mitään.