Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alemmuus ja itsensä häpeäminen ihmiskontakteissa
27.04.2021 |
Onko teillä muilla samaa, että jos pitää soittaa tai laittaa viestiä jollekulle puolitutulle tai viralliselle taholle, niin jälkeenpäin harmittaa mitä tuli sanottua. Usein tämä käy myös tuttujen kanssa.
Aina tulee mieleen, että sanoimpa tyhmästi, olisi pitänyt muotoilla se eri tavalla.
Nolostuttaa ja mietin, mitä muut minusta ajattelevat.
Kommentit (60)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täytyy päästä pois itsensä ruoskimisesta,sano itsellesi, olen ihan ok ihminen, ei haittaa vaikka välil mokaa.ym sisäinen puhe vaikuttaa fiilikseen.
mieti kivoja asioita itsessäsi,esim. en loukkaa muita tahallani,en kiusaa,mulla on kivat silmät ja mun mekko on kivan värinen. huomaat eron, miltä tämä sisäinen puhe tuntuu sisällä.
ajatukset vaikuttaa olemiseen ja käytökseen seurassa, ajattele mulla on oikeus olla täällä,oon töissä täällä,en ole sen kummempi kuin muutkaan...jne tällä tavalla psyykkisesti tsemppaat itseesi aina tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä hyväksymisestähän siinä on kyse. Minulla aivot toimivat välillä vähän hitaasti, niin ehkä joskus sitten jännittää, että keksiikö vastauksen toiselle nopeasti. Isäni etenkin aina hoputtaa vastaamaan, mikä aiheuttaa ahdistusta. Muidenkin pitäisi vain hyväksyä se, että ihminen vastaa omalla tahdillaan :D
Jos isäsi on tehnyt tuota siitä asti kun olit lapsi, hän on voinut aiheuttaa tuon hitauden ja jännityksen.
Itse ainakin joudun lähes paniikkiin, kun minun pitäisi tehdä jotain ja toinen odottaa mykkänä vieressä ja tuijottaa, vain että voisi ärähtää heti jos teen virheen. Isääni voin kiittää tästä, hän minut tuollaiseksi opetti.
Jep, sama täällä! Vanhempani ovat kyllä jonkun verran kasvaneet henkisesti parempaan suuntaan, mutta mielestäni työsarkaa on vielä jäljellä. Oletko itse millaisissa väleissä isäsi kanssa nykyään? :)
No, siellä se pönöttää kun käyn äitiäni katsomassa kahdesti vuodessa. Yritän pitää vuorovaikutuksen minimissä. Jos äitini kuolee ennen sitä ukkoa, pistän välit poikki. No, tuo ärähtely ei ole ainut ongelma mitä oli.
Vierailija kirjoitti:
täytyy päästä pois itsensä ruoskimisesta,sano itsellesi, olen ihan ok ihminen, ei haittaa vaikka välil mokaa.ym sisäinen puhe vaikuttaa fiilikseen.
mieti kivoja asioita itsessäsi,esim. en loukkaa muita tahallani,en kiusaa,mulla on kivat silmät ja mun mekko on kivan värinen. huomaat eron, miltä tämä sisäinen puhe tuntuu sisällä.
ajatukset vaikuttaa olemiseen ja käytökseen seurassa, ajattele mulla on oikeus olla täällä,oon töissä täällä,en ole sen kummempi kuin muutkaan...jne tällä tavalla psyykkisesti tsemppaat itseesi aina tarvittaessa.
Jep, pitää muistaa kehua itseään! Ja jos vaikka sekoilee sanoissaan tms niin ei se edes ole mokaamista vaan täysin ok :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aivan kaameat tunnelukot ja aina kun tapaan naisen, jonka kanssa uskallan edes mitään vähääkään, niin tulee hylkäys. Ja tarkoitan tällä siis sitä, kun haluan ilmaista omia tunteitani häntä kohtaan.
Tämä on johtanut kohdallani aina 100 prosenttiseen pettymykseen.
En uskalla oikein enää lähestyä ketään. Haluaisin vain, että joku ymmärtäisi minuakin ja ei hylättäisi.
-mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aivan kaameat tunnelukot ja aina kun tapaan naisen, jonka kanssa uskallan edes mitään vähääkään, niin tulee hylkäys. Ja tarkoitan tällä siis sitä, kun haluan ilmaista omia tunteitani häntä kohtaan.
Tämä on johtanut kohdallani aina 100 prosenttiseen pettymykseen.En uskalla oikein enää lähestyä ketään. Haluaisin vain, että joku ymmärtäisi minuakin ja ei hylättäisi.
-mies.
Ei sinua voi hylätä. Tuohon sanaan liittyy se että hylkääjällä on jotain velvollisuuksia sinua kohtaan. Tapailemillasi naisilla ei ole velvollisuutta olla kanssasi.
EIi mun tarvii olla missään tekemisissä. Alan tehä kohta omaaa kiljua ja kasvatan omat röökit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Ja sitten kun soittelee perään, että "hei, kun sanoin niin ja näin, niin en missään nimessä tarkoittanut.." ja toinen on ihan, että " aaa.. en mä edes ajatellut niin, enkä ole muistanut koko asiaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aivan kaameat tunnelukot ja aina kun tapaan naisen, jonka kanssa uskallan edes mitään vähääkään, niin tulee hylkäys. Ja tarkoitan tällä siis sitä, kun haluan ilmaista omia tunteitani häntä kohtaan.
Tämä on johtanut kohdallani aina 100 prosenttiseen pettymykseen.En uskalla oikein enää lähestyä ketään. Haluaisin vain, että joku ymmärtäisi minuakin ja ei hylättäisi.
-mies.Ei sinua voi hylätä. Tuohon sanaan liittyy se että hylkääjällä on jotain velvollisuuksia sinua kohtaan. Tapailemillasi naisilla ei ole velvollisuutta olla kanssasi.
Kiitos kannustuksesta. En minä ajattele, että kenelläkään on velvollisuutta.
Mua hajottaa vain, etten löydä/ole löytänyt ketään, joka minusta pitäisi muutenkin kuin kaverina.
Näköjään turhaa tänne mitään kirjoittaa.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tuossa oletuksena, että kaikille pitäisi olla useita kiinnostuneita tarjokkaita itsetuntosyistä? Missä vaiheessa yhteensopimattomuuden toteaminen loukkaisi vähiten?
Tuttu asia minullekin. Olin kiusattu yläkoulusta lukioon ja jäin myös yksin. Se vaikutti paljon ja en sen jälkeen enää ole ajatellut, että kukaan tahtoisi minut ystäväksi. Kotona varsinkin isäni hankalia joten opin miellyttämään häntä, ettei suuttuisi mistään. Ajattelen olevani nolo ja häpeän itseäni ja elämääni. Tosin tiedän, että varmaan olisin muutenkin epävarma, mutta kaikki kokemukset vielä pahentaneet tätä. Kotona on myös aina pitänyt esittää reipasta ja en ole saanut olla se "heikko" ja herkkä mikä olen. Tuttua on myös ajatukset siitä, että olen täysin epäonnistunut ihminen, joka ei pärjää täällä. Monesti katson ihmisiä kadulla ja mietin, että kumpa saisin hetken kulkea heidän tietään ja kaikki olisi helpompaa. Tietysti ymmärrän jokaisella olevan omat vaikeutensa. Samalla en koe ikinä olevani muiden kanssa tasoissa. Olen aina se huonompi ihminen. Tuo kommentti jossa kerrottiin ihmisistä kaupan pihalla toi ajatuksia mieleen. Minäkin monesti katson ihmisiä ja mietin, että mitä heillä on sellaista mitä minulla ei ole. Ehkä he tavallaan hyväksyvät itsensä. Minä taas olen se huono ja outo sekä aina se erillinen ja erossa muista. En oikein tunne itseäni ja olen persoonaton ihminen. Tähän vaikuttaa myös yksinäisyys. Tosin vaikeaa on tutustua muihin jos ajattelee olevansa ällöttävän ruma kamala ihminen jota kukaan ei seuraansa halua. Samalla tajuaa ettei se ihan noin ole, mutta silti ajattelee, että parempi kun ei tunkeudu muiden seuraan. Minä myös häpeän itseäni ja monia eri tilanteita. En ole pitkään aikaan ajatellut enää olevani saman arvoinen kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttu asia minullekin. Olin kiusattu yläkoulusta lukioon ja jäin myös yksin. Se vaikutti paljon ja en sen jälkeen enää ole ajatellut, että kukaan tahtoisi minut ystäväksi. Kotona varsinkin isäni hankalia joten opin miellyttämään häntä, ettei suuttuisi mistään. Ajattelen olevani nolo ja häpeän itseäni ja elämääni. Tosin tiedän, että varmaan olisin muutenkin epävarma, mutta kaikki kokemukset vielä pahentaneet tätä. Kotona on myös aina pitänyt esittää reipasta ja en ole saanut olla se "heikko" ja herkkä mikä olen. Tuttua on myös ajatukset siitä, että olen täysin epäonnistunut ihminen, joka ei pärjää täällä. Monesti katson ihmisiä kadulla ja mietin, että kumpa saisin hetken kulkea heidän tietään ja kaikki olisi helpompaa. Tietysti ymmärrän jokaisella olevan omat vaikeutensa. Samalla en koe ikinä olevani muiden kanssa tasoissa. Olen aina se huonompi ihminen. Tuo kommentti jossa kerrottiin ihmisistä kaupan pihalla toi ajatuksia mieleen. Minäkin monesti katson ihmisiä ja mietin, että mitä heillä on sellaista mitä minulla ei ole. Ehkä he tavallaan hyväksyvät itsensä. Minä taas olen se huono ja outo sekä aina se erillinen ja erossa muista. En oikein tunne itseäni ja olen persoonaton ihminen. Tähän vaikuttaa myös yksinäisyys. Tosin vaikeaa on tutustua muihin jos ajattelee olevansa ällöttävän ruma kamala ihminen jota kukaan ei seuraansa halua. Samalla tajuaa ettei se ihan noin ole, mutta silti ajattelee, että parempi kun ei tunkeudu muiden seuraan. Minä myös häpeän itseäni ja monia eri tilanteita. En ole pitkään aikaan ajatellut enää olevani saman arvoinen kuin muut.
😔
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aivan kaameat tunnelukot ja aina kun tapaan naisen, jonka kanssa uskallan edes mitään vähääkään, niin tulee hylkäys. Ja tarkoitan tällä siis sitä, kun haluan ilmaista omia tunteitani häntä kohtaan.
Tämä on johtanut kohdallani aina 100 prosenttiseen pettymykseen.En uskalla oikein enää lähestyä ketään. Haluaisin vain, että joku ymmärtäisi minuakin ja ei hylättäisi.
-mies.
Millä tavalla sitten olet ilmaissut tunteitasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsensä hyväksymisestähän siinä on kyse. Minulla aivot toimivat välillä vähän hitaasti, niin ehkä joskus sitten jännittää, että keksiikö vastauksen toiselle nopeasti. Isäni etenkin aina hoputtaa vastaamaan, mikä aiheuttaa ahdistusta. Muidenkin pitäisi vain hyväksyä se, että ihminen vastaa omalla tahdillaan :D
Jos isäsi on tehnyt tuota siitä asti kun olit lapsi, hän on voinut aiheuttaa tuon hitauden ja jännityksen.
Itse ainakin joudun lähes paniikkiin, kun minun pitäisi tehdä jotain ja toinen odottaa mykkänä vieressä ja tuijottaa, vain että voisi ärähtää heti jos teen virheen. Isääni voin kiittää tästä, hän minut tuollaiseksi opetti.
Jep, sama täällä! Vanhempani ovat kyllä jonkun verran kasvaneet henkisesti parempaan suuntaan, mutta mielestäni työsarkaa on vielä jäljellä. Oletko itse millaisissa väleissä isäsi kanssa nykyään? :)
No, siellä se pönöttää kun käyn äitiäni katsomassa kahdesti vuodessa. Yritän pitää vuorovaikutuksen minimissä. Jos äitini kuolee ennen sitä ukkoa, pistän välit poikki. No, tuo ärähtely ei ole ainut ongelma mitä oli.
Juu, minunkin on vaikea sietää yhtään negatiivisuutta elämässäni, joten ikävät ihmiset ei siihen oikein mahdu. Varmaan johtuukin juuri kasvatuksesta ja ei-niin-hyvästä itsetunnosta.
Itse olen nyt tässä ketjussa esille tulleista syistä aloittamassa terapian. En halua enempää pilata elämääni ajattelemalla/tuntemalla näin. Nyt yksinkertaisesti riittää!
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nyt tässä ketjussa esille tulleista syistä aloittamassa terapian. En halua enempää pilata elämääni ajattelemalla/tuntemalla näin. Nyt yksinkertaisesti riittää!
Ihana kuulla! Tsemppiä sinulle!
Alue: Aihe vapaa
Jep, sama täällä! Vanhempani ovat kyllä jonkun verran kasvaneet henkisesti parempaan suuntaan, mutta mielestäni työsarkaa on vielä jäljellä. Oletko itse millaisissa väleissä isäsi kanssa nykyään? :)