30v "lahjaksi" eläkepaperit. Ei tämän elämän näin pitänyt mennä.

Ei varmasti, moni kuoleekin alle kolmekymppisenä.

kateeks käy. en mee ikinä töihin periaatteesta niin voisin

vaihtaa osia.

Älä kerro. Et ole tilivelvollinen kellekään.  Minä olen ollut kuntoutustuella/ tk eläkkeellä kohta 10 vuotta ja nyt vasta alan sopeutua 5 vuotta virallisesti tk eläkkeelle jäämisen jälkeen, että todellakin se oli tässä. Mieli on pistänyt vastaan koko ajan, että kyllä minä. En minä enää mitään kun en jaksa. Nyt täytyy löytää sisältöä muista asioista.

Sulattele nyt asiaa kunnolla. Jos suku ei ymmärrä, jätä kertomatta. Ei se sitten heille kuulukaan.

Muutakin voi tehdä kuin työtä, kun on aikaa. Jahka rajoitukset poistuvat, voi alkaa katsella mitä muuta on kuin perinteinen työ. Vaikka klubitalotoiminta, työtoiminta silloin tällöin jne.

Jaksamista!

ei muutaku alat tekemään vuokraustoiminnalla rahaa.

Ei tarvi kuluutta itteensä jossai höpö-höpö.hommissa

loppuun josta saa lähinnä kiitokset kun oot ensin

myyny ittes ilmaseks, ei paljoa Pentinkin kello

avita tuossa vaiheessa. ja nyt et enää tuota niin

paljon kaasuja jokka aiheuttaa ilmastonmuutosta.

Suomessahan ei oo vielä tajuttu että 90% päästöistä

tulee just kaikenlaisista työpaikoista vaikka

tätä leikkiä rahotetaanki velkarahalla kokoajan

enemmän ja enemmän. jos nyt otettaisiin

3e joka jampalta sivuun kerran päivässä ja bondatais

ne valtion oblikaatioks, meillä kaikilla olis milli tilillä

20v päästä. mutta ei niin ei

Minä yritän jotenkin selviytyä arjesta kun lähipiirissä ei ymmärretä yhtään tilannettani (aivovamma mistä olen toipunut "liian hyvin" kun mitään ei näe päälle päin). Odotetaan vain jatkuvaa suorittamista ja menestymistä. Itse koen elämäni olevan enää pelkkää lamaavaa, luita murskaavan voimakasta väsymystä ja masennusta siitä kun en jaksa mitään. En todellisuudessa varmastikaan ole kuin korkeintaan osatyökykyinen ja tuntuu että tapan itseni yrittämällä, mutta en kestä sitä, että lähipiiri hylkäisikään. Kaikki huonoon terveyteen ja uupumukseen viittaavakin puhe on selittelyä ja laiskuutta, kyllähän aikuisen ihmisen pitää pärjätä ja elättää itsensä.

Mee töihin!

Minö sen sijaan olin onnellinen, kun sain eläkepaperit 33-vuotiaana. Tai no viralliset paperit sain 5 vuoden kuluttua. Niin todella onnellinen. Silloin tiesin, että minun ei tarvitse mennä enää työhön, mihin en kykene. Ja saan kuitenkin jotain eläkettäkin. Viimeiset vuodet työelämässä (ehdin olla siis 9 vuotta työssä kouluttautumisen jälkeen) oli kamalia. Sitten pelkäsin sen viisi vuotta, että peruvat päätöksen.

Näin painajaisia työstä vaikka kuinka monta vuotta. Ja vieläkin näen välillä. Olen työssäni, enkä selviä siitä ja kaikki menee pieleen.

Tämän ajan kuluessa olen ehtinyt saada yhden lapsen ja parisuhde on sama kuin ennen sairastumista.

Toisaalta kärsin siitä, kun olen leimattu eläkeläiseksi lopun ikääni. En pääse olemaan yhteiskunnan tuottava osa. Yhteiskunnallinen asemani on laskenut, olen tavallaan epäonnistunut ja tipahtanut.

Mutta toisaalta minulla on koti, vaikkei oma, mies ja se yksi lapsi. Ja vaikka terveydellisiä ongelmia on ja välillä tuntuu, ettei kertakaikkiaan jaksa (varsinkin nyt korona-eristyksessä, kun lapsi on kotikoulussa) niin jokainen päivänä on pääasiassa hyvä enkä yhtään antaisi pois.

Aloittajalle sanoisin, että katso eteenpäin. Mieti muita asioita, mistä saat elämään sisältöä. Työkyvyttömyyseläkkeelläkin voi elää.

Paljonko se eläke on?

mavään1 kirjoitti:

kateeks käy. en mee ikinä töihin periaatteesta niin voisin

vaihtaa osia.

Kuka sinua huolii kun et osaa kirjottaa Määvaan.....

Parempi tuo nyt on kuin olla tällainen 28v, joka ei ole työkyvytön, mutta ei saa millään mitään koulua käytyä loppuun, kun usko tulevaisuuteen ja joskus työllistymiseen on jo mennyt. Nuorempana kun oli vielä paljon nuoruutta edessä, mahdollisuuksia ja kaikki ovet auki, niin sitä ajatteli, että voi vain odottaa ja ihmetellä. Koulu ei tuntunut tärkeältä tai kiireelliseltä asialta, koska en kokenut silloin tarvitsevani töitä tai palkkaa mihinkään, kun ei ollut ketään, jonka luo töistä tulla tai jonka kanssa palkasta nauttia. Ei kavereita, ei ketään. Nyt olisi miesystävä sentään.

Ei pitänyt elämän mennä näin, mutta niillä eväillä on pärjättävä, mitä saa. Lopetettava omistusasunnosta unelmointi tai pistettävä ainakin lotto vetämään joka viikko. 

Työttömään verrattuna sulla ap on se hyvä tilanne, ettei sulta vaadita osallistumista orjatöihin tai pupukursseille. Et joudu mihinkään nuppivikasten kokoontumisiin kuntouttavan nimissä. Voit keskittyä kehittämään itseäsi ja harrastamaan kaikenlaista kivaa varallisuutesi rajoissa. Ilmaisharrastuksiakin on paljon, voit myös tehdä vapaaehtoistyötä jne. Jos joku päivä kuntoudut riittävästi, voit tehdä osa-aikaisesti palkkatöitä eläkkeen päälle.

Mikä parasta, kukaan ei ahdistele hakemaan olemattomia työpaikkoja. Rahat tulee säännöllisesti tilille vaikkei tekis yhtään mitään.

Sama homma täällä. Hanki pimeitä töitä ja koita nauttia elämästä. Itse olen sisäilmasta ja kemikaaleista sairastunut, niin kaikki mahikset edes matkustamiseen mennyt mt-ongelmien takia.

Vierailija kirjoitti:

Parempi tuo nyt on kuin olla tällainen 28v, joka ei ole työkyvytön, mutta ei saa millään mitään koulua käytyä loppuun, kun usko tulevaisuuteen ja joskus työllistymiseen on jo mennyt. Nuorempana kun oli vielä paljon nuoruutta edessä, mahdollisuuksia ja kaikki ovet auki, niin sitä ajatteli, että voi vain odottaa ja ihmetellä. Koulu ei tuntunut tärkeältä tai kiireelliseltä asialta, koska en kokenut silloin tarvitsevani töitä tai palkkaa mihinkään, kun ei ollut ketään, jonka luo töistä tulla tai jonka kanssa palkasta nauttia. Ei kavereita, ei ketään. Nyt olisi miesystävä sentään.

28v on nuori ihminen. Pure hammasta ja käy koulut loppuun. Sitten töihin ja pääset normaaliin aikuisen elämään kiinni. Mikään ei ole vielä liian myöhäistä.

onhan tuo iso muutos, mutta olisiko mahdollista nähdä arkipäivän asioissa ilo? Vuokra-asuntokin on koti, jonka voit laittaa itselle mieluiseksi ja joskus jo yksikin hyvä ystävä, johon voi luottaa, antaa ilon ja tarpeellisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunteen.

Jos pelkäät läheistesi hylkäävän, niin onko suhde silloin kohdillaan.

Voisit löytää uusia ystäviä vaikka lenkiltä, jos åystyt liikumaan, kirppikseltä, seurakunnan tilaisuuksista.

MItenkään väheksymättä asiaasi, onhan tuo toki iso juttu, ei se elämä monellakaan mene niinkuin itse ajattelee. Työ, hyvä toimeentulo ja sosiaalinen asema ei välttämättä tyydytä kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi tuo nyt on kuin olla tällainen 28v, joka ei ole työkyvytön, mutta ei saa millään mitään koulua käytyä loppuun, kun usko tulevaisuuteen ja joskus työllistymiseen on jo mennyt. Nuorempana kun oli vielä paljon nuoruutta edessä, mahdollisuuksia ja kaikki ovet auki, niin sitä ajatteli, että voi vain odottaa ja ihmetellä. Koulu ei tuntunut tärkeältä tai kiireelliseltä asialta, koska en kokenut silloin tarvitsevani töitä tai palkkaa mihinkään, kun ei ollut ketään, jonka luo töistä tulla tai jonka kanssa palkasta nauttia. Ei kavereita, ei ketään. Nyt olisi miesystävä sentään.

28v on nuori ihminen. Pure hammasta ja käy koulut loppuun. Sitten töihin ja pääset normaaliin aikuisen elämään kiinni. Mikään ei ole vielä liian myöhäistä.

Homma oppisopimuspaikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi tuo nyt on kuin olla tällainen 28v, joka ei ole työkyvytön, mutta ei saa millään mitään koulua käytyä loppuun, kun usko tulevaisuuteen ja joskus työllistymiseen on jo mennyt. Nuorempana kun oli vielä paljon nuoruutta edessä, mahdollisuuksia ja kaikki ovet auki, niin sitä ajatteli, että voi vain odottaa ja ihmetellä. Koulu ei tuntunut tärkeältä tai kiireelliseltä asialta, koska en kokenut silloin tarvitsevani töitä tai palkkaa mihinkään, kun ei ollut ketään, jonka luo töistä tulla tai jonka kanssa palkasta nauttia. Ei kavereita, ei ketään. Nyt olisi miesystävä sentään.

28v on nuori ihminen. Pure hammasta ja käy koulut loppuun. Sitten töihin ja pääset normaaliin aikuisen elämään kiinni. Mikään ei ole vielä liian myöhäistä.

Tätä kuulin itsekkin vielä alle kolmikymppisenä. No nyt olen neljäkymmentä ja tilanne on sama. Pääsisinpä eläkkeelle. Ei tässä enää ole mitään järkeä. Ei olisi tosin eläkkkeelläkään varmaan sen parempi tilanne, ei vaan enää jaksa edes muuta elämää saatikka työelämää.

Vierailija kirjoitti:

onhan tuo iso muutos, mutta olisiko mahdollista nähdä arkipäivän asioissa ilo? Vuokra-asuntokin on koti, jonka voit laittaa itselle mieluiseksi ja joskus jo yksikin hyvä ystävä, johon voi luottaa, antaa ilon ja tarpeellisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunteen.

Jos pelkäät läheistesi hylkäävän, niin onko suhde silloin kohdillaan.

Voisit löytää uusia ystäviä vaikka lenkiltä, jos åystyt liikumaan, kirppikseltä, seurakunnan tilaisuuksista.

MItenkään väheksymättä asiaasi, onhan tuo toki iso juttu, ei se elämä monellakaan mene niinkuin itse ajattelee. Työ, hyvä toimeentulo ja sosiaalinen asema ei välttämättä tyydytä kuitenkaan.

Yritä olla stressaamatta hirveästi. Kyllä moni ymmärtää sinun tilanteesi.

Olisiko asumisoikeusasuntoon mahdollisuus?

Vierailija kirjoitti:

onhan tuo iso muutos, mutta olisiko mahdollista nähdä arkipäivän asioissa ilo? Vuokra-asuntokin on koti, jonka voit laittaa itselle mieluiseksi ja joskus jo yksikin hyvä ystävä, johon voi luottaa, antaa ilon ja tarpeellisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunteen.

Jos pelkäät läheistesi hylkäävän, niin onko suhde silloin kohdillaan.

Voisit löytää uusia ystäviä vaikka lenkiltä, jos åystyt liikumaan, kirppikseltä, seurakunnan tilaisuuksista.

MItenkään väheksymättä asiaasi, onhan tuo toki iso juttu, ei se elämä monellakaan mene niinkuin itse ajattelee. Työ, hyvä toimeentulo ja sosiaalinen asema ei välttämättä tyydytä kuitenkaan.

Tämä on niin totta. Moni opiskelee ja haaveilee urasta ja unelmien työstä. Lopuksi työ onkin vain sitä että saa asuntovelan maksettua!