Mitä heikkolahjainen voi tehdä työkseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olla lähihoitajana.

 

Oikeasti heikkolahjainen ei läpäise lääkelaskuja.

ei se ole ennenkään hoitajaksipääsyä estänyt. onhan niitä useita tapauksia, kun hoitajat ovat tappaneet potilaita näppäilemällä väärät arvot lääkeannostelijaan

No varmaan sen takia näissäkin nykyään ollaan tarkempia ja vaaditaan enemmän koulupohjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olla lähihoitajana.

Oikeasti heikkolahjainen ei läpäise lääkelaskuja.

Jos suuntautuu lapsiin ja nuoriin, ja menee töihin päiväkotiin, ei tarvitse lääkelupia. 

Onko tosiaan noin? Mietin vaan kun mun serkun lapsella on diabetes. Että kyllä siinä nyt jotain ainakin pitäisi tajuta. Ei sellaista lasta voi ihan jonkun töhön käsiin jättää työpäiviksi, joka osaa ainoastaan laulaa lapsille ja hytkyttää heitä iloisesti polvellaan.

Tehtaalle töihin liukuhihnalle tai ajamaan taksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä 86:na.

Karkeasti sanottuna arvioin oman älykkyysosamääräni olevan 80-85, ja tuoreimmat testien tulokset olivat heikon ja heikon keskitason välillä epätasaisine kykyprofiileineen. Muistan tuoreimmista testituloksista kuviopäättelyn ja yleistiedon olleen ok tasolla, muissa olin heikoilla, jopa alle ikätasolla. Eipä ihme, miksi on ollut niin vaikeaa mistään kiinnostua, enkä ole uskaltanut mistään oikein enää haaveillakaan. Vielä kymmenen vuotta sitten haaveilin olevani kahvilayrittäjä innostuessani opintojen aikana suoritettavasta työssäoppimisjaksosta, ja mikäpä ettei, sehän olisi ollut itsenäinen työ. Mutta kun ei ymmärrä numeroiden pyörittelystä mitään lukuun ottamatta peruslaskutoimituksia, niin sotkisin taatusti koko järjestelmän. Haaveilin myös tuolloin vammaistyöstä ja kuvittelen vain lähihoitajan olevan siihen ainoa tie kunnes kuulin lasten- ja nuorisonohjaajan, j

Kommentoija 232:lle:

Ei, ei ole satiiria, vaikka satiiriakin/mustaa huumoria välillä viljelen ja ymmärrän sekä pidän kyseisestä huumorin lajista. Olen ihan todellinen ihminen, jolla on aika värikäs diagnoosihistoria lapsuudesta alkaen. On käyty foniatrian poliklinikalla, lastenpsykiatrialla ja jopa kehitysvammapoliklinikalla tutkimuksissa ollessani alakoululainen, on oltu erityisluokalla ja oli jopa suunniteltu kokonaan eriyttämistä, mutta sitä ei koskaan tapahtunut.  Jopa kehitysvammapsykologi oli sitä mieltä, että ei minun tapauskessa ole kyse lievästä kehitysvammasta, vaan laaja-alaisista oppimisvaikeuksista autismin (oireiden) lisäksi, kun teki kognitiiviset testit ollessani yläkoululainen.

On diagnosoitu ahdistuneisuutta ollessani alakoululainen, ja uskon minulle olleen sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja masennusta, mutta koskaan en saanut kahden jälkimmäisen kohdalla vastausta kysymyksiini. Ihan konkreettista näyttöä oli antaa epäilyille, mutta ei, joku kuraattorin masennustesti oli sitä mieltä, ettei minulla mitään masennusta ollutkaan. Se, miksi epäilin itselläni sosiaalisten tilanteiden pelkoa, oli se, että yläasteella minua pelotti käydä pienen paikkakunnan kaupassa minua vihanneiden ihmisten takia. Jopa bussipysäkille käveleminenkin pelotti pelätessäni päänaukomista. Lähes kolmekymppisenä tuntuu, että vanhuuskin on tullut liian varhain Sjögrenin syndrooman myötä ja ensimmäistä kertaa elämässä saan moniteholasit.

- se kommentoija, jolla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä 86:na.

Karkeasti sanottuna arvioin oman älykkyysosamääräni olevan 80-85, ja tuoreimmat testien tulokset olivat heikon ja heikon keskitason välillä epätasaisine kykyprofiileineen. Muistan tuoreimmista testituloksista kuviopäättelyn ja yleistiedon olleen ok tasolla, muissa olin heikoilla, jopa alle ikätasolla. Eipä ihme, miksi on ollut niin vaikeaa mistään kiinnostua, enkä ole uskaltanut mistään oikein enää haaveillakaan. Vielä kymmenen vuotta sitten haaveilin olevani kahvilayrittäjä innostuessani opintojen aikana suoritettavasta työssäoppimisjaksosta, ja mikäpä ettei, sehän olisi ollut itsenäinen työ. Mutta kun ei ymmärrä numeroiden pyörittelystä mitään lukuun ottamatta peruslaskutoimituksia, niin sotkisin taatusti koko järjestelmän. Haaveilin myös tuolloin vammaistyöstä ja kuvittelen vain lähihoitajan olevan siihen ai

Ja jatkan vielä.

Onhan tuossa toki perää, että voin olla traumatisoitunut oivaltamatta sitä itse. Totesin noin kymmenen vuotta sitten ammattikouluaikana olevani traumatisoitunut à la carte-harjoittelusta, joka oli minulle elävää painajaista fyysisten oireiden takia. Luulin sotilaiden traumatisoituvan, mutta minä taas traumatisoiduin epämiellyttävästä työssäoppimisjaksosta, jota lykkäsin ja lykkäsin ja meinasin sen epämiellyttävyyden takia keskeyttääkin koulun.

Kyllähän nyt toki muutakin painoarvoa löytynee traumatisoitumiselle, kun nyt oikein tarkkaan mietin: koulukiusaaminen, osittain omasta tahdosta eristäytyminen, ujous, helposti vaikeneva luonne pelätessäni mahdollisia seurauksia ja jopa syyttelyä. Tyypillisen autistitytön skenaarion mukaisesti olen jopa luullut itseäni transmieheksi, johon syyksi olen miettinyt, että mitä jos eroperheen lapsena olen liikaa miehiin samaistuva, olen verrannut itseäni jopa miehiin ajattelultani ja suosin ennemmin miehiä juttelukavereina, en tosin ymmärrä omia ikätovereita ja niiden juttuja, johon sisältyy baarissa ravaaminen ja liian pinnalliset jutut, sen sijaan vanhempien ihmisten seura kiinnostaa. Äitielämää ei ainakaan ole minua varten, enkä missään nimessä aio periyttää omille lapsilleni samaa kärsimystä kuin mitä minulla on ollut, mihin kuuluu terapiakäyntejä, tutkimuksia jne.

Jos verrataan normaaliälyisiin ja neurotyypillisiin sisaruksiini, jotka ovat ihan ammattikoulun käyneitä kuten minäkin lukuun ottamatta vanhinta sisarusta, niin perhetaustasta huolimatta pärjänneet ihan kivasti: on omat talot, vakituiset työpaikat, puolisot ja perhe, että enpä menisi sanomaan, että avioero olisi heihin vaikuttanut tavalla tai toisella. Ehkäpä sisaruksillani oli nuoruudessaan myös sellaisia luonteenpiirteitä, joilla pärjätä peruskoulussa, kun taas itse en edes uskaltanut omatoimisesti jutella kenellekään. Ainakin neljännellä tai viidennellä luokalla olin tuollainen, yläasteellakin ujonpuoleinen. Ihan en täysin hikkyksi ole tullut. Sitä silloin lastenpsykiatrian vastaanotollakin puitiin huolestuneina, että kuinka minulla ei ollut kavereita ja se äitiä huolestutti, jolloin itkin: olisin halunnut kertoa totuuden, mutta en uskaltanut. Olin liian ailahtelevainen kaveriasian suhteen: halusin, en halunnut, halusin, en halunnut jne. perustuen siihen, että olin ujo, jota luulin jopa sairaudeksi kuultuani tutun lukeneen lehtiartikkelin, kuinka jossain maassa se alettiin luokitella sairaudeksi. Luulin olevani sairas ujouden takia ja kaikenlaisia poppakonsteja sitä mietti voittaakseen ujouden onnistumatta siinä.

- se, jolla on edelleen laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä 86:na.

Karkeasti sanottuna arvioin oman älykkyysosamääräni olevan 80-85, ja tuoreimmat testien tulokset olivat heikon ja heikon keskitason välillä epätasaisine kykyprofiileineen. Muistan tuoreimmista testituloksista kuviopäättelyn ja yleistiedon olleen ok tasolla, muissa olin heikoilla, jopa alle ikätasolla. Eipä ihme, miksi on ollut niin vaikeaa mistään kiinnostua, enkä ole uskaltanut mistään oikein enää haaveillakaan. Vielä kymmenen vuotta sitten haaveilin olevani kahvilayrittäjä innostuessani opintojen aikana suoritettavasta työssäoppimisjaksosta, ja mikäpä ettei, sehän olisi ollut itsenäinen työ. Mutta kun ei ymmärrä numeroiden pyörittelystä mitään lukuun ottamatta peruslaskutoimituksia, niin sotkisin taatusti koko järjestelmän. Haaveilin myös tuolloin vammaistyöstä ja kuvittelen vain lähihoitajan olevan siihen ainoa tie kunnes kuulin lasten- ja nuorisonohjaajan, j

"Mutta mikäli kirjoitit tosissasi, niin tiedoksi että some- ja markkinointityö ei ole helppoa. Ylipäätään media-ala vaatii usean monimutkaisen ohjelman opettelua, uusia ohjelmia opetellaan n. viikoittain."

Otan nyt tuohonkin kantaa. Kun aloitin merkonomiopinnot, mietittiin opettajan kanssa yhdessä opetussuunnitelmaani. Suuntauduin myynnin puolelle ja valitsin markkinointiviestinnän ja sisällöntuotannon. Sitä kun pääsin opiskelemaan lähiopetustunneilla, niin mietin, että voisiko tämä olla toinen juttu myynnin ja asiakaspalvelun lisäksi. Hyvin ainakin suoriduin työssäoppimisjaksosta kuten muistakin. Jopa tuloksellisesta toiminnasta arvosanaksi H3:en, vaikka sanoin, että en anele armoykköstä, jos matemaattinen osio menee vituralleen. Jotain näköjään siitäkin osasin.

Löysin ammattiopiston sivuilta tuon markkinointiviestintään liittyvän ammattitutkinnon, joka ilmeisesti syvemmin asiaa käsittelee. Suhtaudun asiaan vielä aika rationaalisesti. Oli jopa ammattikoulun kuraattori vinkannut minulle lääketeknikon ammattia, kun oivalsi minun olevan tarkka. Tuumin ensin, että eikö siinä työssä edellytetä lääkematematiikkaa ja toisin ongelmia eteen, jos minut laittaa sellaisia laskutehtäviä ratkaisemaan. Yhtälöiden ratkaisemisesta alkaa aivot mennä solmuun. Jotkut geometriat, prosenttilaskut ja sin, cos ja tan-laskut osasi vielä joten kuten peruskoulussa ja ammattikoulussakin.

Täytyy myöntää, että ennen kuin hain opiskelemaan merkonomiksi, niin pidin aivan hulluna ajatuksenakin sitä miettiessäni peruskoulussa yksilöllistettyä matematiikkaa. Kävin jopa tutustumassa ammattikouluun, josta valmistuin, ja kysyin silloin, että onko mahdollista pärjätä peruslaskutaidolla ja siellä sain hyvän vastaanoton opettajien todetessa, että ei merkonomeista vielä matemaatikkoja kouluteta. Toinen opettajistakin sanoi, että jos suuntaan myynnin puolelle, niin pärjään vielä ok. No, olen pärjännytkin peruslaskutaidolla ravintola-alalla ja työkokeilussa erikoismyymälässä. Yläasteella kiinnostuin kaupan alasta ollessani TET-jaksolla kahdessa ruokakaupassa, vaikka äiti silloin lyttäsikin toiveeni kaupan alasta, koska siinä tarvitaan matematiikkaa. No, toki samaa hän sanoi haaveilemastani kokkipuolestani ja sekin haave hiipui aloittaessani ravintola-alan opinnot. Päädyin sitten salin puolelle töihin.

- se, jolla on edelleen laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia

Ylellä on tarjolla suojatyöpaikkoja. Siellä voi julkasita vaikka mitä huuhaata.

Vierailija kirjoitti:

Olla lähihoitajana.

Kyllä näitäkin on nähty, mutta valitettavasti eivät pärjää edes kotipalvelun tehtävissä.  Sairaanhoidollisista töistä puhumattakaan. 

Asiakaspalvelun chatissa toimiminen.

Vierailija kirjoitti:

Kohta tähän tulee joku idiootti kertomaan, että voi alkaa pääministeriksi.

pääsihän somesannakin sinne kaupan kassalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Somettaja. Se on nykyisin monen nuoren unelma-ammatti. Kertoo tarpeeksi siitä että ihmisten keskimääräinen äo on selvästi laskenut kuin lehmän häntä. Tuuntuu, että nykyään on epätavallista olla terve ja älykäs ihminen.

 

Eihän nämä nykynuoret omaksu riittävää luku- ja kirjoitustaitoakaan. Lukioon mennään kivojen naamiaispirskeiden ja prinsessaleikkien takia, erkkaopettajat on työllistetty loppuun. Eivät raukat tajua, että lukio valmistaa yliopisto-opintoja varten, jos niitä havittelee. Amiksessakaan nämä eivät pärjää millään, enkä missään nimessä haluaisi kotiin lukutaidotonta sähkömiestä tai olla lukutaidottoman lähihoitajan hoidettavana, joka vain osaa digitaidot. Digitaidothan ne onkin paljon tärkeämpiä. Jo puheterapiaankin on isot jonot...

Katsotaan tunnilla minuutin mittaisia TikTok-videoita ja opettajien pitää vääntää rautalangasta, mitä sanat "verso" ja "hangoitella" tarkoittavat. Oppilaat luulevat sanan "pudistaa" tarkoittavan samaa kuin "puhdistaa". Perustaidoissa ollaan ihan hukassa , eikä moni nuori tunnista kuvistakaan tunnettuja historian henkilöitä.

Kirjoja ei lueta ollenkaan. 20 vuotta sitten jotkut luki edes välillä, kun vain joku mielenkiintoinen teema löytyi, joka toimi porkkanana niille laiskemmillekin ihmisille. Äänikirjat ovat syrjäyttäneet fyysiset kirjat helppoudellaan. "Pikaruokana" toimii lähinnä kuvatulva lyhyin kommentein, joka korvaa esim. kirjallisuuteen tutustumisen. 

Tässä on nyt kyse ympäristötekijöistä, ei niinkään älyllisestä heikkolahjaisuudesta (synnynnäisistä ja geneettisistä syistä), joka on johtanut ajattelutoimintojen kehittymättömyyteen, sosiaalisen ja sivistyksellisen elämäntavan köyhtymisenä.

Onhan niitä uusia ammatteja keksitty ja palkkakin voi juosta kivasti ilman, että kummoisia älynlahjoja tarvitsee: monikulttuurisuusasiantuntija, romanikulttuurin asiantuntija, sukupuolen tutkija yms. Kovat tieteetkin yritettiin väkisin saada pehmennettyä niin, että sielläkin aletaan ihmisiä saada uskottelemaan että sukupuoli on yhtä kuin oma tuntemus ja kuka vaan voi olla suomalainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Somettaja. Se on nykyisin monen nuoren unelma-ammatti. Kertoo tarpeeksi siitä että ihmisten keskimääräinen äo on selvästi laskenut kuin lehmän häntä. Tuuntuu, että nykyään on epätavallista olla terve ja älykäs ihminen.

 

Eihän nämä nykynuoret omaksu riittävää luku- ja kirjoitustaitoakaan. Lukioon mennään kivojen naamiaispirskeiden ja prinsessaleikkien takia, erkkaopettajat on työllistetty loppuun. Eivät raukat tajua, että lukio valmistaa yliopisto-opintoja varten, jos niitä havittelee. Amiksessakaan nämä eivät pärjää millään, enkä missään nimessä haluaisi kotiin lukutaidotonta sähkömiestä tai olla lukutaidottoman lähihoitajan hoidettavana, joka vain osaa digitaidot. Digitaidothan ne onkin paljon tärkeämpiä. Jo puheterapiaankin on isot jonot...

 

Katsotaan

Tyhmyys on ihmiskunnan edellytys: https://www.ts.fi/uutiset/3786346

Lääkärin ammatti on helppo

Olla päällikkö.

Kaupan myyjä, kassa.

Gigolon ammatti kysy turkkilaisilta. 

Elokapinaan sopii hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kaupan myyjä, kassa.

Ei tasankaan voi olla. Kaupan kassan pitää hallita peruslaskutaitoa ja se voi olla todelliselle heikkolahjaiselle hepreaa. Ihan työn puolesta olen kohdannut näitä, joiden älyllinen suoriutuminen on heikkolahjaisen ja kehitysvammaisen välimaastossa. Jo yksinkertainen 1+1=2 on jo vaikeaa laskea päässä. Myös motorisella puolella on hankaluuksia, ei edes osata hyppiä yhdellä jalalla. Tietysti jollakin normaaliälyisellä tai jopa hyvinkin älykkäällä ihmisellä voi olla pelkkiä motorisia vaikeuksia tai matemaattisia oppimisvaikeuksia, mutta muuten on silleen normaaliälyinen, että pystyy huolehtimaan itsestään. Todellisia heikkolahjaisia pitää auttaa jo siinä, että saavat heille kuuluvat etuudet tai muuten ne jäävät hakematta, kun ei ymmärretä monimutkaisia lauseita Kelan sivulla. Toki se on aikamoista hepreaa muillekin ja siinä saa ahkerasti selvitellä, mitä tuo nyt tarkoittaa tai onko tuo sitä, mitä minä ajattelen.

Vierailija kirjoitti:

Lääkärin ammatti on helppo

Ainahan niitä ammatteja on valelääkäriksi asti.