Lue keskustelun säännöt.
Kadutko sitä kenet valitsit lapsesi/lastesi isäksi?
Ihmettelijä
25.04.2021 |
Hieman hassusti muotoiltu aloitus, mutta olen pohtinut paljon ilmiötä: moni lapsia saanut pariskunta eroaa. (Toki lapsettomatkin eroaa.) Mutta haluaisin kuulla kokemuksia naisilta siitä, että kaduttaako ei lasten saanti itsessään vaan se millaisen ihmisen kanssa hänet/heidät olet saanut? Tuleeko jälkeenpäin mieleen, että olisi pitänyt jo ennen lasten suunnittelua hoksata, että ei tuon kanssa? Vai paljastuiko miehestä vasta suhteen aikana tekijöitä, jotka sai aikaan sen, että lasten tultua yhdessä ei ollut enää hyvä olla? Tottakai eroon voi johtaa moni tekijä, mutta oon kiinnostunut erityisesti siitä, että mikä sai haluamaan lapsia jonkun kanssa jos se onkin sitten jälkeenpäin kaduttanut. Ja onko vielä jopa sellaista, että olet jo lapsia suunnitellessasi tiennyt, ettei toisen kanssa suhteesta pidemmän päälle tule mitään ja silti lisääntynyt?
Itse olen lapseton sinkku, sivusta seurailen tuttavien ja ystävien edesottamuksia, välillä ihmetellen.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun, mutta enpä voinut etukäteen tietää hänen olevan väkivaltainen kusipää. Erosin ja muutin kauas jo raskausaikana.
Väkivaltaisuus ei ilmennyt siis seurusteluaikana? Vai teitkö lapsen tuntemattoman kanssa?
Ei ilmennyt. Ihmisestä voi tosiaan tulla esiin uusia puolia vasta pidempään yhdessä asumisen jälkeenkin. Usein se voi olla vaikka jokin kriisi, joka tuo todellisen luonteen esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Ei ollut minun loppuelämän elämänkumppanini, mutta saimme täydellisen, ainutlaatuisen lapsen, jota ei olisi olemassa ilman häntä.
Oldn ollut liki 30 vuottaa mieheni kanssa. Meillä on monta upeaa lasta. Olen kiittänyt Luojaa, että rakastuin näin upeaan tyyppin vaikka en nuorena ymmärtänyt kuinka tärkeä asia on, kun on kyse vanhemmuudesta! Lisäksi hän omaa kauniit geenit😉❤️
Harmi, etteivät lapset saaneet parempaa äitiä.
Kadun. Suhteen alkuaikana ei selvinnyt kuinka laiska mies on. Hädintuskin tekee yhtään mitään kotitöitä ruuanlaitosta puhumattakaan. On myös nykyisin kamalan mustasukkainen. Mm. kerran huusi kun oletti että minulla ja siskoni(!) miehellä on jotain vipinää.
Ei kiinnosta viedä lasta harrastuksiin, makaa röhnöttää mieluummin sohvalla puhelin kädessä.
Kyllä. Lapset ovat mulle yärkeitä, mut lasten isän olisin voinut kiertää kaukaa.
No mä sain vahinkolapsen aivan liian nuorena aivan väärän miehen siittiöistä, eli kadun koko hommaa.
Lapsi on ihana, mutta olisi voinut syntyä 10-15 vuotta myöhemmin ja eri suvusta...
Kaverini oli kymmenen vuotta miehensä kanssa, ja katui ”väärän miehen” (hän ajatteli miehen olevan väärä, koska ydinperhe ei kestänyt) lapsia riitaisan eron tuoksinassa, mutta nyt kun aikaa on jo kulunut niin on käsittääkseni päässyt noista ajatuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Ei ollut minun loppuelämän elämänkumppanini, mutta saimme täydellisen, ainutlaatuisen lapsen, jota ei olisi olemassa ilman häntä.
Oldn ollut liki 30 vuottaa mieheni kanssa. Meillä on monta upeaa lasta. Olen kiittänyt Luojaa, että rakastuin näin upeaan tyyppin vaikka en nuorena ymmärtänyt kuinka tärkeä asia on, kun on kyse vanhemmuudesta! Lisäksi hän omaa kauniit geenit😉❤️
Harmi, etteivät lapset saaneet parempaa äitiä.
Jäin ihmettelemään miksi näin ilkeä kommentti jos joku toteaa olevansa liitossaan onnellinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Ei ollut minun loppuelämän elämänkumppanini, mutta saimme täydellisen, ainutlaatuisen lapsen, jota ei olisi olemassa ilman häntä.
Oldn ollut liki 30 vuottaa mieheni kanssa. Meillä on monta upeaa lasta. Olen kiittänyt Luojaa, että rakastuin näin upeaan tyyppin vaikka en nuorena ymmärtänyt kuinka tärkeä asia on, kun on kyse vanhemmuudesta! Lisäksi hän omaa kauniit geenit😉❤️
Harmi, etteivät lapset saaneet parempaa äitiä.
Jäin ihmettelemään miksi näin ilkeä kommentti jos joku toteaa olevansa liitossaan onnellinen?
Täytyy olla aikamoinen empatiakyvytön moukka, jos hehkuttaa omaa onneaan toisen kerrottua omasta epäonnistumisestaan kyseisessä asiassa. 😉❤ vielä kruunaa veetuilun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu. Tiesin jo etukäteen, että on loistava isä, mutta yllätti olemalla vieläkin parempi ja on sitä edelleen. Jos jotain olen tehnyt elämässä oikein niin isävalinta meni nappiin. Hyvät terveet geenit, pitkä, hyvännäköinen, fiksu ja kiltti. Elättää perheensä ja pistää aina perheen etusijalle, vaikka kovasti töitä tekeekin. Leikkii lapsen kanssa ja jaksaa opettaa ja keskustella loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Ei ollut minun loppuelämän elämänkumppanini, mutta saimme täydellisen, ainutlaatuisen lapsen, jota ei olisi olemassa ilman häntä.
Oldn ollut liki 30 vuottaa mieheni kanssa. Meillä on monta upeaa lasta. Olen kiittänyt Luojaa, että rakastuin näin upeaan tyyppin vaikka en nuorena ymmärtänyt kuinka tärkeä asia on, kun on kyse vanhemmuudesta! Lisäksi hän omaa kauniit geenit😉❤️
Harmi, etteivät lapset saaneet parempaa äitiä.
Jäin ihmettelemään miksi näin ilkeä kommentti jos joku toteaa olevansa liitossaan onnellinen?
Täytyy olla aikamoinen empatiakyvytön moukka, jos hehkuttaa omaa onneaan toisen kerrottua omasta epäonnistumisestaan kyseisessä asiassa. 😉❤ vielä kruunaa veetuilun.
Eihän suhteen loppuminen ole kaikille epäonnistumista. Olettamuksia taas ja turhasta loukkaantumista. Saa myös onnellisista asioista kertoa. Ei ole keneltäkään pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kysyi, että olisiko pitänyt valita joku muu meille isäksi, joku parempi. Eli ilmeisesti vain joku rikkaampi. Isäni "viat" kun olivat köyhyys, ajoittainen työttömyys, masennus ja adhd.
Törkeetä puhetta. Ei me lapset oltais siinä tapauksessa me, joten ei voi sanoa, että "meille" joku muu isäksi. Kuka haluaa kuulla tuollaista äitinsä suusta.
Kiitos vastauksista. Kyllähän se niin on, kuten joku tuolla sanoi, että ihminen tekee tietyt valinnat - osan niistä tosi nuorena - ja niiden kanssa on vain sitten elettävä. Ilmiö kaikkinensa siitä miksi ihmisistä paljastuu vuosien jälkeen ja isojen elämänmuutosten myötä joskus radikaalejakin uusia piirteitä on mielenkiintoinen. Ja tuo pointti lapsuuden traumojen aktivoitumisesta on varmasti ihan paikkansa pitävä.
-aloittaja
Me seurusteltiin muutama vuosi ennen yhteenmuuttoa ja asuttiin muutama vuosi yhdess ennen kuin ruvettiin yrittämään lasta. Olin jo aiemmin nähnyt, miten lapsirakas mies oli, hän jaksoi touhuta sukulaislasten kanssa kyläreissuilla. Sitä en hoksannut, että lapset oli tuolloin jo muutaman vuoden vanhoja enkä ollut nähnyt, miten mies suhtautuu vauvoihin. Lapsen synnyttyä miestä ei kotona juuri nähnyt, isyyslomankin hän vietti harrastusreissulla. Halusin lapselle sisaruksen ja siinä vaiheessa tiesin, mitä tuleman pitää. Mies on kuitenkin hyvä isä isoille lapsille.
Näille huutista-huutelijoille tiedoksi, että toisesta ei vaan mitenkään voi tietää miten hän suhtautuu isoihin elämänmuutoksiin eikä sen suurempaa olekaan kuin lapsen syntymä. Ne lapsuuden traumat tulee elämän muutoskohdissa esiin.