Lapsen isä ei koskaan pidä lasta sylissä. Ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet ap.

Lapsiperheessä ei voi elää niin, etteikö isä joutuisi ottamaan ainakin tietyissä lapsen syliinsä.

Ja taas mammat uskoivat jonkun keksityn, sekopään tekemän aloituksen.

Tuo että isä ei pidä koskaan lapsia sylissään on melkeinpä sääntö kuin poikkeus suomalaisessa kulttuurissa. Ole onnekas jos oma ja/tai lapsesi isä on päinvastainen.

Isän pitää kasvattaa lapsiaan selviämään itsenäisesti elämässä eikä tehdä heistä mitään sylilapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tätä juttua en käsitä. Olen ollut suht huono isä vuosien varrella.

Mutta rakastan lapsiani yli kaiken ja kerron sen myös heille eri tavoilla.

Tuo on lapsille vain tyhjää sanahelinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet ap.

Lapsiperheessä ei voi elää niin, etteikö isä joutuisi ottamaan ainakin tietyissä lapsen syliinsä.

Ja taas mammat uskoivat jonkun keksityn, sekopään tekemän aloituksen.

Tuo että isä ei pidä koskaan lapsia sylissään on melkeinpä sääntö kuin poikkeus suomalaisessa kulttuurissa. Ole onnekas jos oma ja/tai lapsesi isä on päinvastainen.

Isän pitää kasvattaa lapsiaan selviämään itsenäisesti elämässä eikä tehdä heistä mitään sylilapsia.

Aloituksessa on kyse pienestä lapsesta, ei sen ikäistä opeteta selviämään itsenäisesti. Annas kun arvaan, oma isäsi opetti sinut uimaan heittämällä sinut laiturilta veteen ja katsoi vierestä, miten räpiköit hädissäsi?

Lapsi on JO 3v, joten myöhäistä on? Ok.

17, 16 ja 11v lasten äiti täällä kyllä kyseenalaistaa tuon.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on JO 3v, joten myöhäistä on? Ok.

17, 16 ja 11v lasten äiti täällä kyllä kyseenalaistaa tuon.

Kyllä vauvaikäinen on tärkeä aika tunnesiteen muodostumiselle. Vauva havaitsee jo yllättävän paljon ja silloin kehittyy ns. alitajunta. Voihan sitä tilannetta jotenkin korjata ja muuttaa mutta joutuu tekemään enemmän töitä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on JO 3v, joten myöhäistä on? Ok.

17, 16 ja 11v lasten äiti täällä kyllä kyseenalaistaa tuon.

Suhteen luominen lapseen vaatii mieheltä paljon enemmän tuossa vaiheessa mitä vastasyntyneestä alkaen. En usko, että ap:n mies viitsii käyttää lapseen riittävän paljon aikaa. Jos lapsi on pihalla isänsä kanssa, kaatuu ja satuttaa itsensä, niin kelpaako isä lohduttajaksi? Ei vaan lapsi itkee äitiään eikä mies saa lasta rauhoittumaan. Sisälle tulee kiukkuinen mies ja itkevä lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti persoonallisuushäiriöt alkavat näkyä kunnolla vasta sitten, kun lapsi syntyy. Avuton vauva tuo pintaan omat, koteloituneet traumat. AP:ta kehottaisin juoksemaan. Persoonaltaan vaurioitunut aikuinen ei voi enää parantua ja on täten haitallinen lapselleen, joka sitten itse siirtää tätä eteenpäin. Sukupolvien kierrettä on todella vaikea katkaista.

Tämä on niin totta! Valitettavasti opin asian kantapään kautta. Ennen lasta on helppo puhua ruusunpunaisten lasien läpi millaiseksi vanhemmaksi aikoo. Kuitenkin vasta lapsen syntymä aktivoi ne luutuneet käsitykset, joiden ratkaisemiseksi täytyy tehdä todella paljon töitä. Ex ei nähnyt mitään erikoista omassa vanhemmuudessaan, mikä lopulta ajoi meidät eroon. Olen edelleen hämmentynyt mitä tapahtui lasten syntymän jälkeen. Kaikki kauniit puheet hävisivät taivaan tuuliin.

Millainen isä hän oli eron jälkeen?

Todella itsekäs. Ei osannut koskaan laittaa muiden tarpeita omiensa edelle. Jos joutui jostakin omasta asiasta joustamaan, alkoi kiukuttelu. Hänestä oli ihan luonnollista, että minä vaihdan työpaikkaa yms perheen edun nimissä, mutta hänen työnsä ei voinut koskaan joustaa. Tajusin, että näytin todella myrkyllistä parisuhdemallia lapsille. Eron jälkeen mies elää kuin poikamies ja kiukuttelee elatusmaksuista. Ei ymmärrä miten paljon kasvavat lapset kuluttavat. Edelleen työ ja omat asiat menevät lasten edelle. Jaettu vanhemmuus on ihan tuntematon käsite.

Kuvasit ihan mun exän. Mitään ei tehnyt lapsen kanssa, vaikka miten yritin luoda tilanteita. Minä sitten lopulta lopetin ajamaan pyörällä, luistelemaan, hiihtämään, tein lumilinnoja ja painittiin lumessa, pelattiin pallopelejä... Hänen isänsä oli aina liian väsynyt/kiireinen/puhelimella/tietokoneella/harrastamassa/kavereiden kanssa.

Lopulta erosin. Sanoin että saa olla lapsen kanssa enemmän kuin on virallisesti sovittu, esim voivat harrastaa yhdessä jotain, käydä elokuvissa, mitä nyt vanhemmat lasten kanssa tekevät. Ex ei vuoteen ottanut lasta luokseen ollenkaan ja kolme vuotta meni ekaan kesälomaan, oli niin kiire pitää vapaita festarikesiä.

Minun kanssa ei ollut tarvinnut luopua kaikesta tuollaisesta, koska olin liian joustava, ja mahdollistin ne hänelle. Lapsen tultua minun jousto tuli käytetyksi lapsen hoitoon, ja mieheltä ei sitä joustoa löytynyt edelleenkään. Itsekäs mikä itsekäs, siinä se vain tuli lopulta niin korostetun näkyväksi.

Jäin vielä miettimään, että heille syntyi suhde siinä vaiheessa kun pojasta tuli täysi-ikäinen ja he voivat soitella kitaraa ja koota koneita. Eli sellainen enemmän kaverillinen ja kummisedällinen suhde.

Mun mies joakus harvioin pitää lasta sylissä mutta minua ei mielellään koske ollenkaan kuin seksissä. Minua taas ei se kiinnosta kun en muulloin saa kosketusta. Mies selittää että ei pidä toisen ihmisen koskettamisesta tai siitä että tulee itse kosketetuksi. Että sillain. Ja kyllä, olen eroamassa hänestä.

Miehelläsi on hyvin suomalainen tapa lähestyä lasta. Suomessa vierastetaan kosketusta ja sitä tehdään vain seksin merkeissä. On harvinaista löytää edes sellaista ihmistä joka pitäisi kosketuksesta. Tästä johtuu että kosketusherkkiä ihmisiä on entistä enemmän ja sitä ei pidetä luonnollisena.

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Miten lohdutat lasta kun satuttaa itseään tai loukkaantuu? Katsotaan vierestä niin kauan että itku loppuu? Näin luodaan välttelevä kiintymyssuhde lapseen.

Ei lapsi ole koskaan miehen. Miehet ei muodosta samanlaista suhdetta lapseen kuin naiset. Turha sitä odottaakaan. 

Jos muuten aihe ihmetyttää, niin kannattaa katsoa miten lapsensa menettäneet pariskunnat suhtautuu asiaan. Siis mikä ero äidillä ja isällä on. Se on aika silmiä avaavaa, kun sen on muutaman kerran nähnyt. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Ihminen tarvitsee kosketusta, pieni lapsi erityisen paljon. Ennen itkevää lasta lohdutettiin antamalla karkkia vaikka vaihtoehtona olisi ollut ottaa lapsi syliin. Siksi Suomi on täynnä lohtusyöjiä ja -juojia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Miten lohdutat lasta kun satuttaa itseään tai loukkaantuu? Katsotaan vierestä niin kauan että itku loppuu? Näin luodaan välttelevä kiintymyssuhde lapseen.

Ei sitä lasta tuossakaan tapauksessa tarvitse sylissä pitää. Lasta voi lohduttaa muutenkin. Sitäpaitsi lapsi oppii kinuamaan lohdutusta ja sylissäpitämistä sen sijaan, että oppisi suhtautua asiaan oikealla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Miten lohdutat lasta kun satuttaa itseään tai loukkaantuu? Katsotaan vierestä niin kauan että itku loppuu? Näin luodaan välttelevä kiintymyssuhde lapseen.

Ei sitä lasta tuossakaan tapauksessa tarvitse sylissä pitää. Lasta voi lohduttaa muutenkin. Sitäpaitsi lapsi oppii kinuamaan lohdutusta ja sylissäpitämistä sen sijaan, että oppisi suhtautua asiaan oikealla tavalla.

Höpö höpö. Onneksi sinulla ei ole lapsia, neuvosi on täyttä sontaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Miten lohdutat lasta kun satuttaa itseään tai loukkaantuu? Katsotaan vierestä niin kauan että itku loppuu? Näin luodaan välttelevä kiintymyssuhde lapseen.

Ei sitä lasta tuossakaan tapauksessa tarvitse sylissä pitää. Lasta voi lohduttaa muutenkin. Sitäpaitsi lapsi oppii kinuamaan lohdutusta ja sylissäpitämistä sen sijaan, että oppisi suhtautua asiaan oikealla tavalla.

Höpö höpö. Onneksi sinulla ei ole lapsia, neuvosi on täyttä sontaa.

On lapsia ja tiedän mistä puhun.

Miehillä on myös paljon sisäistä viisautta, sekin kannattaisi ottaa huomioon. He näkevät sellaisiakin asioita mitä naiset eivät monesti näe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Miten lohdutat lasta kun satuttaa itseään tai loukkaantuu? Katsotaan vierestä niin kauan että itku loppuu? Näin luodaan välttelevä kiintymyssuhde lapseen.

Ei sitä lasta tuossakaan tapauksessa tarvitse sylissä pitää. Lasta voi lohduttaa muutenkin. Sitäpaitsi lapsi oppii kinuamaan lohdutusta ja sylissäpitämistä sen sijaan, että oppisi suhtautua asiaan oikealla tavalla.

Höpö höpö. Onneksi sinulla ei ole lapsia, neuvosi on täyttä sontaa.

On lapsia ja tiedän mistä puhun.

Lasta ei ole mikään PAKKO isän pitää ikinä sylissä, ei ole pakko lukea lapselle, ei ole pakko ottaa katsekontaktia, ei ole pakko paljon mitään. Riippuu myös siitä mikä on tavoite ja oma tietotaso. Siitä nyt kuitenkin on paljon tutkimuksia miten äärettömää tärkeä kosketus on pienelle lapselle ja miten suhde rakentuu vauvan kanssa ensisijaisesti kosketuksella ja vasta sen jälkeen muilla aisteilla... niin näitä kun lukee ja tutkii niin kyllä vaan ottaa oman lapsen syliin vaikkei se itselle aluksi luontevalta tuntuisikaan. Tai vaikkei itse ole tottunut ja omassa perheessä niin ei ole tehty.

En epäile etteikö voi tosi syvästi rakastaa, vaikkei suostu sylissä pitämään. Mutta on sellanen rakkaus jollain tavalla pidättäytynyttä, vaillinaista tai ei ainakaan lapsen kannalta niin hyvä kuin pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Ei tässä ole lopulta kyse siitä miltä aikuisesta tuntuu, mikä ois helpointa ja kivointa, vaan siitä lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä on ihmeellistä? Miksi sitä lasta sylissä pitäisi pitää? Voi touhuta ihan muuten. En minäkään pidä lastani sylissä eikä kyse ole siitä etten lapsestani välittäisi.

Ei tässä ole lopulta kyse siitä miltä aikuisesta tuntuu, mikä ois helpointa ja kivointa, vaan siitä lapsesta.

Jos lapsilta kysytään, niiden ruokavalio koostuisi pelkästä karkista ja limsasta. Et varmaan vastuullisena aikuisena antaisi heidän päättää asiasta. Sama muissakin asioissa. Pitää ajatella muutenkin kuin pelkällä tunteella.