Lue keskustelun säännöt.
Tarvitsisin juttukaveria, tule siis tänne jos jaksat puhua!
24.04.2021 |
Mua masentaa ja on jotenkin sellanen tosi tyhjä olo kokoajan. Käyn töissä ja siellä suoritan sen päivän, palaan kotiin itkemään. Jumppaamaan ei pääse, koska salit on kiinni. Jotenkin tuntuu että mulla ei oo mitään toivoa. Aloitin opiskelut ja etäkoulun kautta en oo juuri tutustunut sitten kehenkään. No joo, en tiedä mikä mun ongelma on mutta oon jotenkin iloton ja arvoton, ihan yksin tässä maailmassa. Ainiin, oon 29v. Tässä vaiheessa pitäis varmaan olla jo perhekin?
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse olla suorittanut elämää jotenkin jonkun iän mukaan .
Lohduttaako yhtään, että monilla meillä on nyt huonompi vaihe. Kohta kaikki paranee! Eletään tätä yhdessä. Vuoden päästä muistellaan.
Vierailija kirjoitti:
Lohduttaako yhtään, että monilla meillä on nyt huonompi vaihe. Kohta kaikki paranee! Eletään tätä yhdessä. Vuoden päästä muistellaan.
Kyllä se kai vähän. Varmaan oon kyllä jokseenkin masentunut. :(
Voi olla tosiaan masennusta taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Itse jumppaan kotona ja käyn juoksemassa. Netistä löytyy vaikka minkälaisia jumppavideoita. Luotan siihen että syksyllä tilanne on jo parempi ja kaikki palaa normaalimmaksi. Ei 29-vuotiaana perhettä vielä tarvitse olla.
Niin, ei kai. Oon kyllä pitkässä parisuhteessa, mutta tuntuu etten oo "kotonani" tämän henkilön kanssa. Meillä on ollut paljon riitaa hänen mustasukkaisuutensa takia. Tämä on mun ainoa parisuhde eli ei oo kokemusta mistään muusta. :( olis niin ihana kävellä vaik käsikädessä, halailla ja mennä vaikka rannalle yhdessä istumaan. Mä oon käyny kävelyillä nyt tässä, saan vähän muuta ajateltavaa. Sali toimi eräänlaisena pakokeinona kun en haluaisi olla kotona kauheesti.
Jos jotaki on tullu opittuu, on et ei piä verrata itteesä muihi. Tsemppii opintoihi! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moikka! Täällä 25v. kuudetta vuotta yliopistossa opiskeleva, jolla on kymmenen vuoden ahdistus- ja masennustausta ja tältä lukuvuodelta opintopisteitä kasassa huimat YKSI. Vaikka oon vahva introvertti ja viihdyn kotona, on korona-aika tuonut elämään jälleen enemmän harmautta: väsyttää helvetisti, ruoka ei maistu enkä oikein jaksa tehdä mitään. Oon huomannut olevani nykyään ihan törkeän kateellinen muille kaksikymppisille, joilla on lapsia, avioliitto ja ihan oma koti.
Voin vaan kuvitella millaista on sulla on ollut aloittaa opinnot, kun kaikki on etänä eikä nää niitä opiskelukavereitakaan! Ihan perseestä. Mutta voin tosi lämpimästi itse suositella Nyyti Ry:n tukiryhmiä ja noita viikottaisia avoimia chatteja :) Varsinkin tää ensi viikon vaikuttaa sulle tosi hyvältä: https://www.hyvakysymys.fi/ryhmachat/nyytin-chat-to27-5-klo-18-20-yksin…
Ja koska oon itse mt-kuntoutuja ja tiedän millaista masentuneena on, niin toivon tosi kovasti, että ottaisit yhteyttä YTHS:ään ja saisit sieltä apua ja tukea jaksamiseen!
Tuttu tunne. Itse jumppaan kotona ja käyn juoksemassa. Netistä löytyy vaikka minkälaisia jumppavideoita. Luotan siihen että syksyllä tilanne on jo parempi ja kaikki palaa normaalimmaksi. Ei 29-vuotiaana perhettä vielä tarvitse olla.