Opettajan negatiivinen suhtautuminen lapseen

Sanoiko ap, että lapsi on poika?

Vierailija kirjoitti:

Opettajana (jolla on myös lapsia) olen sitä mieltä, että vaikeampia vanhempia ovat toiset opettajat. Siinä on ammattikunta, jolle on vaikeinta myöntää ja havaita oman lapsen haasteet. Olen myös sitä mieltä, että jos jokin olisi vaikeaa vastavalmistuneelle opettajavanhemman kanssa, niin kyllä se olisi nimenomaan niistä haasteista puhuminen.

Ei kannata aliarvioida lapsesi opettajaa kokemuksen perusteella. Hän kuitenkin näkee joka päivä lapsesi muiden samanikäisten kanssa ja erityisesti toiminnanohjauksen haasteet kyllä pistävät silmään vaikka olisit kuinka ummikko. Siihen on tietysti hyvä puuttua, ettei positiivista palautetta tule. Voi olla, että hän kokee ettei viesti mene tavallaan perille. Itse kysyisin tarkentavia kysymyksiä, että miten lapsi muihin verrattuna huomaa vaatteisiin ja siirtyminen liittyvät asiat, tuntuuko opettajasta että kyse on enemmän keskittymisen asiasta vai hahmottamisesta jne. Siinä tulee myös esille, jos mitään isoa ongelmaa ei olekaan. Samoin voit sanoa suoraan, että olisi kiva lukea enemmän positiivista palautetta.

Opettajana varmasti myös ymmärrät ja tiedät, että haasteista ensimmäisellä luokalla ei suinkaan indikoi vielä koetulokset vaan enemmän nämä toiminnanohjaukseen liittyvät asiat. Ne olisi kyllä pitänyt huomata ja eskarissa, mutta eskareitakin on monenlaisia.

Olin tulossa kirjoittamaan aivan samaa. Lapsesi erottuu jollain tavalla porukasta. Saatat tehdä lapsesi osalta virheen, jos laitat esille tuodun huolen ooettajan kokemattomuuden piikkiin. Kuulostele mitä opettaja kertoo ja tarvittaessahan asiaa voi lisäselvitellä esim. toimintaterapia-arviossa. Mitä siinä menettää, kun lapsen etua tässä yritetään ajaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siinä, että liikaa negatiivista palautetta tulee välttää kaikessa kasvatuksessa. Negatiivisuus johtaa negatiivisuuteen. Kun lapsi/oppilas ei saa positiivista huomiota, hän alkaa hankkia huomiota negatiivisella käytöksellä, sillä huomioiduksi tuleminen on lapselle luonnollinen, välttämätön vaisto.

Toisekseen lapsi ja vanhempi tai opettaja ja tarhan täti helposti juuttuvat jonkinlaiseen negatiiviseen kierteeseen, jossa kumpikin ruokkii toisen ärtymystä. Kun lapsen änkyröidessä tämän huomio tulisi kiinnittää joko muuhun positiiviseen toimintamalliin tai jos toiminnan ohjaus ei näin onnistu, antaa lapsen olla ja rauhoittua itsekseen kääntämällä huomio hänestä POIS, tiedostamatta käännetäänkin kaikki huomio lapseen, mikä toimii negatiivisen toiminnan vahvistajana. On kovin ymmärrettävää, mutta kasvatuksellisesti väärää etsiä lapsesta purkukanavaa omille tilanteen synnyttämille paineille ja ärtymykselle. Ja tämä huomioiduksi tuleminen alkaa näin toimia negatiivisen käytöksen vahvistajana.

Jokaisesta löytyy jotain hyvää ja joku on aina hyvä jossain. Ja tämän hyvän tai vaihtoehtoisesti huonon esiin nostaminen suuntaa elämäämme enemmän kuin uskommekaan. Opettaja sanoo lapselle: oletpas hyvä piirtämään, ja tästä tulee elinikäinen harrastus tai oletpas hyvä kirjoittamaan asiatekstiä, ja nuori hakeutuu tiedostamattaan toimittajaksi. Vanhempi kiittää hyvästä käytöksestä ja se vahvistuu. Samoin negatiivinen palaute tekee meistä kaltaisiaan kuin itsensä toteuttava ennuste.

Kyllä, mistä päättelet ettei näin apn lapsen kohdalla toimitakin? Ap valittaa wilma-viesteistä eikä tiedä mitään siitä miten koulussa lapselle on asioista sanottu. Kuulostaa siltä, että lapsen opettaja on hyvinkin perillä positiivisesta vahvistamisesta, koska Wilmaviestit hankalista tilanteista ovat noin neutraaleja. Näkyisi se myös niissä, jos opettaja olisi lapselle nagatiiviseen sävyyn valittanut asioista. ”Joiduin tänään komentamaan neljä kertaa” tai ”Lapsenne sai tänään kertoa koko luokalle käytöstavoista, koska hän ei niitä hallitse” jne. viestisi negatiivisuudesta.

Oletko puhunut lapsesi kanssa asiasta? Kertooko hän, että opettaja kommentoi koko aika hänelle hänen käytöksestä jotakin? Opettaja ei välttämättä sano lapselle mitään vaan pelkästään kirjaa huomionsa sinulle Wilmaan. Toiminnanohjauksessa voi oikeasti olla häikkää ja adhd/add testaus voisi olla paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Provo. Oikean open ei tarvi täällä kysellä.

Ei opettajan lapsi ole koskematon. Samat ongelmat ne meilläkin on! En usko provoksi koska kuulostaa tutulta, monet vastavalmistuneet käyttävät ”valtaansa” väärin.

T. Toinen opettaja

Kai opettajilla on kuitenkin jonkinlaista käsitystä miten asioita koulun kanssa hoidetaan? Tai vanhempien kanssa? Miten täältä tulisi paremmat tai uusia neuvoja ja näkemyksiä?

Eihän ap:n lapsi välttämättä ole mitenkään ainoa lapsi luokassa, jonka vanhemmille tulee näitä viestejä. Varmaan siellä on monenkin lapsen käytöksessä niin kehuttavaa kuin huomautettavaa. 

Mieti itse opettajana. Entä jos sinulla olisi oppilas/opiskelija, jolla on mielestäsi jonkun sortin ongelmia koulunkäynnin kanssa. Miten saat viestin huolestasi lapsen/nuoren kotiin, jos siellä ei sitä selvästi oteta tosissaan? Sen sijaan, että se otettaisiin tosissaan, aletaan pohtia sinun pätevyyttäsi opettajana. Miten toimit? Miten haluaisit kyseisen perheen toimivan?

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Palaveri on ilman muuta tulossa. Pohdin, miten ottaisin asiat esille olematta open mielestä hyökkäävä tai ettei kokisi ammattiani ”uhkaksi”, tms.

T. Ap

Oletteko töissä samassa koulussa vai mistä lapsen ope tietää ammattisi? Ei sitä tarvitse nostaa esiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siinä, että liikaa negatiivista palautetta tulee välttää kaikessa kasvatuksessa. Negatiivisuus johtaa negatiivisuuteen. Kun lapsi/oppilas ei saa positiivista huomiota, hän alkaa hankkia huomiota negatiivisella käytöksellä, sillä huomioiduksi tuleminen on lapselle luonnollinen, välttämätön vaisto.

Toisekseen lapsi ja vanhempi tai opettaja ja tarhan täti helposti juuttuvat jonkinlaiseen negatiiviseen kierteeseen, jossa kumpikin ruokkii toisen ärtymystä. Kun lapsen änkyröidessä tämän huomio tulisi kiinnittää joko muuhun positiiviseen toimintamalliin tai jos toiminnan ohjaus ei näin onnistu, antaa lapsen olla ja rauhoittua itsekseen kääntämällä huomio hänestä POIS, tiedostamatta käännetäänkin kaikki huomio lapseen, mikä toimii negatiivisen toiminnan vahvistajana. On kovin ymmärrettävää, mutta kasvatuksellisesti väärää etsiä lapsesta purkukanavaa omille tilanteen synnyttämille paineille ja ärtymykselle. Ja tämä huomioiduksi tuleminen alkaa näin toimia negatiivisen käytöksen vahvistajana.

Jokaisesta löytyy jotain hyvää ja joku on aina hyvä jossain. Ja tämän hyvän tai vaihtoehtoisesti huonon esiin nostaminen suuntaa elämäämme enemmän kuin uskommekaan. Opettaja sanoo lapselle: oletpas hyvä piirtämään, ja tästä tulee elinikäinen harrastus tai oletpas hyvä kirjoittamaan asiatekstiä, ja nuori hakeutuu tiedostamattaan toimittajaksi. Vanhempi kiittää hyvästä käytöksestä ja se vahvistuu. Samoin negatiivinen palaute tekee meistä kaltaisiaan kuin itsensä toteuttava ennuste.

Kyllä, mistä päättelet ettei näin apn lapsen kohdalla toimitakin? Ap valittaa wilma-viesteistä eikä tiedä mitään siitä miten koulussa lapselle on asioista sanottu. Kuulostaa siltä, että lapsen opettaja on hyvinkin perillä positiivisesta vahvistamisesta, koska Wilmaviestit hankalista tilanteista ovat noin neutraaleja. Näkyisi se myös niissä, jos opettaja olisi lapselle nagatiiviseen sävyyn valittanut asioista. ”Joiduin tänään komentamaan neljä kertaa” tai ”Lapsenne sai tänään kertoa koko luokalle käytöstavoista, koska hän ei niitä hallitse” jne. viestisi negatiivisuudesta.

Tosin en väittänyt mitään mistään wilma-viesteistä, vaan kuten varmasti huomaat puhuin yleisellä tasolla aiheesta, joka minua kiinnostaa. Aloittajan viesti oli enemminkin sysäys yleiselle ajatusten ilmaisulle.

Täällä kuulemme vain yhden puolen tarinasta. Se on totta. Ja ihminen toki värittää aina oman versionsa itsensä kannalta mahdollisimman positiiviseksi. Mutta ehkäpä aloittajankin näkökulmassa on osa totuutta, ja ehkä lapsen opettajankin näkökulmaa todella osin vääristää jokin.

Mutta kommentoin siis yleisesti negatiivista palautteenantoa, en erityisesti aloittajan saamia viestejä. :)

Vierailija kirjoitti:

Lapseesi kohdistetut ymmärtämättömyyttä huokuvat huomautukset kertovat minulle karua kieltään opettajan kokemuksen puutteesta  pieniä poikia ja tyttöjä kohtaan, Koulua vasta opetellaan ja kaikenlaisia virheitä sattuu, joten virkaintoinen märkäkorva keksii tikustakin silloin asiaa.

Jos olisin sinä kertoisin olevani opettaja ja siinä tapauksessa realistinen lapsesi suhteen, ettet kuvittelekaan lapsesi olevan täydelllinen pikku enkeli. (Suurin osa opettajista asettaa lapsilleen usein kovemmat vaatimukset juuri siksi, että ovat opettajia) Mutta et myöskään äitinä, kollegana ja työkokemuksesi perusteella näe lapsesi kätytöksessä niin vakavaa huomautettavaa kuin nyt lapsesi on saanut. 

Ota siis ammatillinen asenne. Ole itsekin opettaja ja keskustelkaa ammattikielellä, niin aivan varmasti se saa poikasi opettajan miettimään palautettaan toisestakin näkökulmasta. Puhukaa pojasta "vain yhtenä oppilaana" muiden joukossa. Silloin hän ei koe sinua uhkana ja puolustaudu pitämällä tiukasti kiinni mielipiteistään,

No huh huh. Et taida olla itse vanhempi? Mitä hyvää saavutetaan, jos lasta ei nähdä lapsena ja yksilönä? Mitä hyvää saavutetaan, jos lapsen asioiden puhumiseen ja yhteistyöhön tarkoitettu aika käytetään nuoren opettajan ”työnohjaukseen”, eli neuvomiseen?

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Palaveri on ilman muuta tulossa. Pohdin, miten ottaisin asiat esille olematta open mielestä hyökkäävä tai ettei kokisi ammattiani ”uhkaksi”, tms.

T. Ap

Mistä lapsesi opettaja edes tietää, että sinä olet opettaja? Ja miksi? Mulla on kolme lasta jo yläasteen ja lukion puolella enkä usko lasteni opettajien ikinä tienneet, että mä olen opettaja myös. Ei kuulu heille eikä pitäisi vaikuttaa kummankaan puolelta yhtään mihinkään mitenkään.

Vähän oudolta kuulostaa kommenttisi, että haluaisit tukea nuorta opettajaa urallaan yms. Miksi ihmeessä? Hän tuskin on tukeasi vaikka myöskään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siinä, että liikaa negatiivista palautetta tulee välttää kaikessa kasvatuksessa. Negatiivisuus johtaa negatiivisuuteen. Kun lapsi/oppilas ei saa positiivista huomiota, hän alkaa hankkia huomiota negatiivisella käytöksellä, sillä huomioiduksi tuleminen on lapselle luonnollinen, välttämätön vaisto.

Toisekseen lapsi ja vanhempi tai opettaja ja tarhan täti helposti juuttuvat jonkinlaiseen negatiiviseen kierteeseen, jossa kumpikin ruokkii toisen ärtymystä. Kun lapsen änkyröidessä tämän huomio tulisi kiinnittää joko muuhun positiiviseen toimintamalliin tai jos toiminnan ohjaus ei näin onnistu, antaa lapsen olla ja rauhoittua itsekseen kääntämällä huomio hänestä POIS, tiedostamatta käännetäänkin kaikki huomio lapseen, mikä toimii negatiivisen toiminnan vahvistajana. On kovin ymmärrettävää, mutta kasvatuksellisesti väärää etsiä lapsesta purkukanavaa omille tilanteen synnyttämille paineille ja ärtymykselle. Ja tämä huomioiduksi tuleminen alkaa näin toimia negatiivisen käytöksen vahvistajana.

Jokaisesta löytyy jotain hyvää ja joku on aina hyvä jossain. Ja tämän hyvän tai vaihtoehtoisesti huonon esiin nostaminen suuntaa elämäämme enemmän kuin uskommekaan. Opettaja sanoo lapselle: oletpas hyvä piirtämään, ja tästä tulee elinikäinen harrastus tai oletpas hyvä kirjoittamaan asiatekstiä, ja nuori hakeutuu tiedostamattaan toimittajaksi. Vanhempi kiittää hyvästä käytöksestä ja se vahvistuu. Samoin negatiivinen palaute tekee meistä kaltaisiaan kuin itsensä toteuttava ennuste.

Kyllä, mistä päättelet ettei näin apn lapsen kohdalla toimitakin? Ap valittaa wilma-viesteistä eikä tiedä mitään siitä miten koulussa lapselle on asioista sanottu. Kuulostaa siltä, että lapsen opettaja on hyvinkin perillä positiivisesta vahvistamisesta, koska Wilmaviestit hankalista tilanteista ovat noin neutraaleja. Näkyisi se myös niissä, jos opettaja olisi lapselle nagatiiviseen sävyyn valittanut asioista. ”Joiduin tänään komentamaan neljä kertaa” tai ”Lapsenne sai tänään kertoa koko luokalle käytöstavoista, koska hän ei niitä hallitse” jne. viestisi negatiivisuudesta.

Tosin en väittänyt mitään mistään wilma-viesteistä, vaan kuten varmasti huomaat puhuin yleisellä tasolla aiheesta, joka minua kiinnostaa. Aloittajan viesti oli enemminkin sysäys yleiselle ajatusten ilmaisulle.

Täällä kuulemme vain yhden puolen tarinasta. Se on totta. Ja ihminen toki värittää aina oman versionsa itsensä kannalta mahdollisimman positiiviseksi. Mutta ehkäpä aloittajankin näkökulmassa on osa totuutta, ja ehkä lapsen opettajankin näkökulmaa todella osin vääristää jokin.

Mutta kommentoin siis yleisesti negatiivista palautteenantoa, en erityisesti aloittajan saamia viestejä. :)

Selvä. Kommenttina apn aloitukseen viestisikin vaikutti kuuluvan nimenomaiseen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Palaveri on ilman muuta tulossa. Pohdin, miten ottaisin asiat esille olematta open mielestä hyökkäävä tai ettei kokisi ammattiani ”uhkaksi”, tms.

T. Ap

Mistä lapsesi opettaja edes tietää, että sinä olet opettaja? Ja miksi? Mulla on kolme lasta jo yläasteen ja lukion puolella enkä usko lasteni opettajien ikinä tienneet, että mä olen opettaja myös. Ei kuulu heille eikä pitäisi vaikuttaa kummankaan puolelta yhtään mihinkään mitenkään.

Vähän oudolta kuulostaa kommenttisi, että haluaisit tukea nuorta opettajaa urallaan yms. Miksi ihmeessä? Hän tuskin on tukeasi vaikka myöskään.

Ap on juuri niitä opettajia, jotka kokevat tehtäväkseen neuvoa kaikkia nuoria ja vastavalmistuneita opettajia. Sitä on tietysti vaikea myöntää, että heillä on pikkasen tuoreemmat opit ja laajempi koulutus nähdä lapsi yksilönä, muunakin kuin merkkinä opettajan onnistumisesta/epäonnistumisesta työssään. Jos ap nyt oppitunnin lapsensa opettajalle pitää, niin saapahan hän hyvät naurut jälkikäteen, kun muistelee apn käytöstä ja itsensä ylentämistä.

Hengitä rauhassa. Huomaa, lapsesi pitää koulusta ja todennäköisesti opettajastakin! Se on pääasia. Ehkä tällä opella on virkaintoinen tapa jatkuvasti raportoida ja ei tavallaan ymmärrä nuoruuttaan ja kokemattomuuttaan, että se kuormittaa vanhempia. Aina puhutaan, että pitää tiiviisti olla kotiin yhteyksissä matalalla kynnyksellä, mutta se on aivan höpöä. Ei pidä olla. Vanhemmat ottaa yhteydenotot ja Wilma-merkinnät tosissaan, pääosa vanhemmista siis. Siksi niitä pitää laittaa silloin, kun haluaa siellä kotona olevan asiasta keskustelun. Se on vähän kuin huutaminen. Jos jatkuvasti huutaa, sillä ei ole tehoa, mutta kaikki inhoaa huutajaa.

Itse en laita Wilmaan merkintöjä kuin silloin, kun toivon kotona olevan kurinpalautusta. Eli hyvin harvoin. Normaalit komentamistilanteet hoidetaan koulussa, ei niillä tarvi kotia kuormittaa. Minkä ne vanhemmat sille voi kesken päivän, jos saavat tietää, että taas se heidän "kelminsä" tuijotti ikkunasta ulos, kun piti hakea piirustuspaperia tai kaivoi puhelimensa esille? Erityislasten kohdalla laitan joskus merkinnän, ettei kotona tule käsitystä, että kaikki olisi normalisoitunut, mutta kyllä se pienempikin riittää pitämään sielläkin tiedon. Ei sitä tarvi joka päivä toistaa uudelleen, eiköhän he ole kärryillä muutenkin lapsensa haasteista.

Opettaja vanhempana voi olla maailman helpoin (luottaa kollegan ammattitaitoon ja näkemykseen) tai vaikein (kyseenalaistaa kollegan kaikki pedagogiset ja kasvatukselliset ratkaisut). Kuuntelen välillä suu auki, kuinka joku opettajavanhempi kertoo puhelinkeskusteluistaan lapsensa opettajan kanssa.

Ja olen siis itsekin opettaja ja vanhempi. Olen opettanut opettajien lapsia ja lapsillani on ollut paljon opettajia, osa omia kollegoita. Kyllä siinä jotain ylimääräistä jännitettä on.

Vierailija kirjoitti:

Hengitä rauhassa. Huomaa, lapsesi pitää koulusta ja todennäköisesti opettajastakin! Se on pääasia. Ehkä tällä opella on virkaintoinen tapa jatkuvasti raportoida ja ei tavallaan ymmärrä nuoruuttaan ja kokemattomuuttaan, että se kuormittaa vanhempia. Aina puhutaan, että pitää tiiviisti olla kotiin yhteyksissä matalalla kynnyksellä, mutta se on aivan höpöä. Ei pidä olla. Vanhemmat ottaa yhteydenotot ja Wilma-merkinnät tosissaan, pääosa vanhemmista siis. Siksi niitä pitää laittaa silloin, kun haluaa siellä kotona olevan asiasta keskustelun. Se on vähän kuin huutaminen. Jos jatkuvasti huutaa, sillä ei ole tehoa, mutta kaikki inhoaa huutajaa.

Itse en laita Wilmaan merkintöjä kuin silloin, kun toivon kotona olevan kurinpalautusta. Eli hyvin harvoin. Normaalit komentamistilanteet hoidetaan koulussa, ei niillä tarvi kotia kuormittaa. Minkä ne vanhemmat sille voi kesken päivän, jos saavat tietää, että taas se heidän "kelminsä" tuijotti ikkunasta ulos, kun piti hakea piirustuspaperia tai kaivoi puhelimensa esille? Erityislasten kohdalla laitan joskus merkinnän, ettei kotona tule käsitystä, että kaikki olisi normalisoitunut, mutta kyllä se pienempikin riittää pitämään sielläkin tiedon. Ei sitä tarvi joka päivä toistaa uudelleen, eiköhän he ole kärryillä muutenkin lapsensa haasteista.

Kuten jo aloituksesta huomaa, ei ne vanhemmat ole perillä välttämättä lainkaan asioista. Turhat Wilmaviestit on tietysti turhia, mutta jos jokin asia kerta toisensa jälkeen tulee esiin eikä asiaa vielä ole ehditty läydä vanhempien kanssa läpi, tulee se tuoda esiin, jotta vältytään siltä, että vanhemmat ovat autuaan tietämättömiä asiasta, kun asioista päästään keskustelemaan. Eri asia sitten, kun vanhempien knssa on keskusteltu ja varmistuttu siitä, että vanhemmat ymmärtävät sen huolen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Palaveri on ilman muuta tulossa. Pohdin, miten ottaisin asiat esille olematta open mielestä hyökkäävä tai ettei kokisi ammattiani ”uhkaksi”, tms.

T. Ap

Mistä lapsesi opettaja edes tietää, että sinä olet opettaja? Ja miksi? Mulla on kolme lasta jo yläasteen ja lukion puolella enkä usko lasteni opettajien ikinä tienneet, että mä olen opettaja myös. Ei kuulu heille eikä pitäisi vaikuttaa kummankaan puolelta yhtään mihinkään mitenkään.

Vähän oudolta kuulostaa kommenttisi, että haluaisit tukea nuorta opettajaa urallaan yms. Miksi ihmeessä? Hän tuskin on tukeasi vaikka myöskään.

Ap on juuri niitä opettajia, jotka kokevat tehtäväkseen neuvoa kaikkia nuoria ja vastavalmistuneita opettajia. Sitä on tietysti vaikea myöntää, että heillä on pikkasen tuoreemmat opit ja laajempi koulutus nähdä lapsi yksilönä, muunakin kuin merkkinä opettajan onnistumisesta/epäonnistumisesta työssään. Jos ap nyt oppitunnin lapsensa opettajalle pitää, niin saapahan hän hyvät naurut jälkikäteen, kun muistelee apn käytöstä ja itsensä ylentämistä.

Tätä näkee tuoreena opettajana paljon opettajakollegoilta. Ei luoteta ammattitaitoon, koska olet ollut työelämässä lyhyen aikaa. Todellisuudessa itsellä saattaa olla paljon pätevämmät näkemykset jostain asiasta kuin kokeneemmalla. Olisi kyllä oikeasti erikoista, jos jonkun lapsen vanhempi opastaisi työssäni minua, mutta näitäkin tulee varmasti esiin väistämättä. Ymmärtäisin tämän, jos lapsella olisi joku diagnoosi, josta vanhempi tietää paljon ja haluaa auttaa lapsen ohjaamisessa. Sellaisessa tilanteessa oikeastaan toivoisinkin sellaista yhteistyötä, jossa vanhempi osallistuu miettimään miten saadaan helpotettua lapsen oloa luokassa. AP:n tapauksessa kannattaa kyllä miettiä kahteen kertaan, millä asenteella aikoo opettajan kohdata. Et voi oikeastaan tietää mitään hänen kokemuksista ja tiedoista. Voi olla että hänelle on kertynyt jo hyvinkin paljon erilaisia kokemuksia, mistä huomaa haasteet lapsella.

No onhan se vähän erikoista, jos päiväkodissa tai eskarissa ei ole huomattu mitään. Yleensä toiminnanohjauksen haasteet huomataan jo päiväkodissa ja esikoulussa. Siellä on myös useampi silmäpari niitä arvioimassa. On myös hyvin erikoista, jos toiminnanohjauksen haasteet eivät kotona näy mitenkään. Lapsen äiti on kuitenkin itsekin opettaja, joten osaa varmasti itsekin arvioida lapsensa toimintaa. Yleensä lapsen toiminnanohjauksen haasteet tekevät vanhempienkin arjesta niin raskasta lapsen kanssa, että harva vanhempi varmastikaan alkaisi näitä lapsen haasteita peitellä. Eri asia on tietämättömyys/matala koulutus vanhemmalla, jolloin vanhempi ei välttämättä edes ymmärrä mitä tarkoittaa ”toiminnanohjaus” eikä osaa yhdistää arjen haasteita opettajan kertomiin haasteisiin.

Jos lapsella on diagnoosiksi asti haasteita toiminnanohjauksessa ja tarkkaavuudessa niin kyllä silloin lapsi ja vanhempi saa palautetta näistä piirteistä yleensä

useammalta taholta. Jos vain yksi ihminen nämä haasteet näkee, mutta muuten ongelmia ei ilmene niin ihmettelen vähän. Jos olisin ap niin saataisiin pyytää vaikka koulun erityisopettajaa käväisemään luokassa havainnoimassa näitä luokanopettajan näkemiä haasteita. Näin saisi myös toisen arvion asiasta.

Nuoren opettajan kohdalla ottaisin myös huomioon onko hänellä omia lapsia, kuinka paljon opetuskokemusta tai kokemusta tuon ikäisistä lapsista. Nuorella lapsettomalla

vasta yliopistosta valmistuneella henkilöllä, jolla ei ole lapsista vielä pidempää kokemusta, voi olla myös epärealistinen käsitys siitä, mitä 1.luokkalaiselta voi vaatia. Jonkin verran opettajiksi hakeutuu muutenkin perfektionistisia henkilöitä, joilla voi olla ”vaativuutta” persoonallisuudessaan. Vaativat paljon itseltään ja muilta. Jos vanhemmat eivät näitä piirteitä tai ongelmia lapsessa näe, niin on ihan 100% varmaa, että lapselle ei mitään diagnoosia lääkäri aseta.

Vierailija kirjoitti:

No onhan se vähän erikoista, jos päiväkodissa tai eskarissa ei ole huomattu mitään. Yleensä toiminnanohjauksen haasteet huomataan jo päiväkodissa ja esikoulussa. Siellä on myös useampi silmäpari niitä arvioimassa. On myös hyvin erikoista, jos toiminnanohjauksen haasteet eivät kotona näy mitenkään. Lapsen äiti on kuitenkin itsekin opettaja, joten osaa varmasti itsekin arvioida lapsensa toimintaa. Yleensä lapsen toiminnanohjauksen haasteet tekevät vanhempienkin arjesta niin raskasta lapsen kanssa, että harva vanhempi varmastikaan alkaisi näitä lapsen haasteita peitellä. Eri asia on tietämättömyys/matala koulutus vanhemmalla, jolloin vanhempi ei välttämättä edes ymmärrä mitä tarkoittaa ”toiminnanohjaus” eikä osaa yhdistää arjen haasteita opettajan kertomiin haasteisiin.

Jos lapsella on diagnoosiksi asti haasteita toiminnanohjauksessa ja tarkkaavuudessa niin kyllä silloin lapsi ja vanhempi saa palautetta näistä piirteistä yleensä

useammalta taholta. Jos vain yksi ihminen nämä haasteet näkee, mutta muuten ongelmia ei ilmene niin ihmettelen vähän. Jos olisin ap niin saataisiin pyytää vaikka koulun erityisopettajaa käväisemään luokassa havainnoimassa näitä luokanopettajan näkemiä haasteita. Näin saisi myös toisen arvion asiasta.

Nuoren opettajan kohdalla ottaisin myös huomioon onko hänellä omia lapsia, kuinka paljon opetuskokemusta tai kokemusta tuon ikäisistä lapsista. Nuorella lapsettomalla

vasta yliopistosta valmistuneella henkilöllä, jolla ei ole lapsista vielä pidempää kokemusta, voi olla myös epärealistinen käsitys siitä, mitä 1.luokkalaiselta voi vaatia. Jonkin verran opettajiksi hakeutuu muutenkin perfektionistisia henkilöitä, joilla voi olla ”vaativuutta” persoonallisuudessaan. Vaativat paljon itseltään ja muilta. Jos vanhemmat eivät näitä piirteitä tai ongelmia lapsessa näe, niin on ihan 100% varmaa, että lapselle ei mitään diagnoosia lääkäri aseta.

Valitettavsti ei ole mitenkään erikoista, että toiminnanohjauksen ongelmia ei ole eskarissa huomattu. Diagnooseja tehdään usein vasta yläasteella, lapsi on siis livahtanut koko ala-asteenkin läpi kenenkään huomaamatta mitään erikoista.

Ja hyvin yleistä on, että ongelmat eivät näy kotona. Usein, ei tietenkään aina, vanhemmat myös ajattelevat lapsen tarkkaavuuden ongelman olevan jotakin lapsen luonteeseen kuuluvaa.

Opettajien on joskus vaikea suhtautua kollegoihinsa vanhempina. Itse olen kokenut tämän vanhempana ja opettajana. Joillakin opettajilla suhtautumisen vaikeus heijastuu tarkkuutena lasta koskevissa asioissa, mutta joillakin valitettavasti näin, ylikriittisyytenä lasta kohtaan. Opettaja ei silloin kykene tunnistamaan omaa pelkoaan ammatillisen arvostelun kohteeksi joutumisesta.