Lue keskustelun säännöt.
Mikä auttaisi negatiivisuuteen
23.04.2021 |
Olen 37-vuotias. Tuntuu että olen nykyään todella kyyninen ja negatiivinen. Oikein kauhistuttaa, kun huomaan ajattelevani ihmisistä pahaa, toivovani monelle pahaa, olevani kateellinen vaikkei ole syytä. En pura sitä muihin, mutta pelkään että joku päivä teen niin jos oma paha olo lisääntyy.
En oikein ymmärrä mistä tämä johtuu. Ystäviä ja kavereita on ollut paljonkin, nyt ne kaikki vaan ärsyttää ja olen mieluummin yksin. Lapsen seurustelukumppanikin ärsyttää, vaikka se on oikeasti hyvää seuraa lapselleni. Ihan joka asiasta keksin huonot puolet, vaikka aiemmin olen ollut positiivinen ja tiedän positiivisen ajattelun hyödyt.
En ole masentunut, henkilökohtaisessa elämässä kaikki on itseasiassa paremmin kuin vuosiin, mutta asenteeni kaikkeen on aivan kamala. Pahimmillaan tämä on tiettyyn aikaan kuukautiskierrosta, mutta viime aikoina jollain tasolla kokoaikaista silti.
Kauhulla odotan vaihdevuosia..
Pelottaa että eristäydyn täysin kun lapset muuttavat kotoa, jos tällainen ihmisviha jatkuu ja kasvaa. Itseäni en inhoa, ymmärtäisin kateuden jos näkisin muilla jotain mitä itse haluaisin.
Voiko tää olla jotain ikään liittyvää? Voiko asiaa tutkia?
Kommentit (21)
Kiinnostais kyllä itseäkin, samaistun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiskohan olla jonkinlaista keski-iän kriisiä? Mä täytän 41 tänä vuonna. Ei ole tuollaista, mitä kuvailet, mutta selvästi jonkinlainen näköalattomuuden tunne kuitenkin.
Teetkö sellaisia asioita, joista todella pidät?
Tuleeko olosi siitä että tässäkö tää oli? Mitään odotettavaa ei oikein ole ja kaikki mikä kiinnostaa tarkoittaa riskinottoa ( tai totaalista rappiota kun työ ei innosta) taloudellisesti? Tavoitellut asiat tuli tehtyä ja jatkossa jos haluaa hyvää elämää se on eri kuin miksi sitä luuli.
Itsellä ainakin tällaiset laskee mielialaa. Toisten jatkuva intoilu merkityksettömistä asioista ärsyttää. Samalla huomaan etten itse oikein innostu mistään. Ehkä ne mahdolliset tulevat lapsenlapset saa taas jonkin innon taas päälle.
Vierailija kirjoitti:
Voiskohan olla jonkinlaista keski-iän kriisiä? Mä täytän 41 tänä vuonna. Ei ole tuollaista, mitä kuvailet, mutta selvästi jonkinlainen näköalattomuuden tunne kuitenkin.
Teetkö sellaisia asioita, joista todella pidät?
Kai se voi. Vaikken tiedä mistä kriiseilisin, kun parisuhdetta lukuunottamatta minulla on kaikki mistä olen haaveillut. Enkä edes haaveile parisuhteesta tällä hetkellä, koska olen niin kummissani itseni kanssa nyt.
Minulla on mahdollisuus tehdä asioita mistä pidän, mutta nekin ärsyttää nyt enemmän kuin houkuttelee. Töihin lähden onneksi mielelläni, vaikka viikosta voisikin pyyhkiä pois ne kaksi päivää kun töitä pitää tehdä muiden kanssa.
Kiitos vastauksesta, jään miettimään että oisko kuitenkin joku mitä kriiseilen, mutten halua myöntää itsellenikään.
Olet ollut liian kauan vauvapalstalla, negatiivisuus tarttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiskohan olla jonkinlaista keski-iän kriisiä? Mä täytän 41 tänä vuonna. Ei ole tuollaista, mitä kuvailet, mutta selvästi jonkinlainen näköalattomuuden tunne kuitenkin.
Teetkö sellaisia asioita, joista todella pidät?
Kai se voi. Vaikken tiedä mistä kriiseilisin, kun parisuhdetta lukuunottamatta minulla on kaikki mistä olen haaveillut. Enkä edes haaveile parisuhteesta tällä hetkellä, koska olen niin kummissani itseni kanssa nyt.
Minulla on mahdollisuus tehdä asioita mistä pidän, mutta nekin ärsyttää nyt enemmän kuin houkuttelee. Töihin lähden onneksi mielelläni, vaikka viikosta voisikin pyyhkiä pois ne kaksi päivää kun töitä pitää tehdä muiden kanssa.
Kiitos vastauksesta, jään miettimään että oisko kuitenkin joku mitä kriiseilen, mutten halua myöntää itsellenikään.
Ei mullakaan ole mitään erityistä syytä tuohon näköalattomuuteen, siksipä olenkin yhdistänyt sen keski-iän kriisiin. En myöskään aktiivisesti koe potevani jotain ikäkriisiä, mutta jostainhan tuon tunteen on kummuttava. Ja kun keski-iän kriisi on ilmeisestikin olemassa oleva ilmiö, olen ajatellut, että kait se sitä on.
En tiedä, miten sinä olet kokenut ikääntymisen, mutta kait se on aika yleistä, että parikymppisenä sitä ajattelee olevansa parikymppinen suunnilleen ikuisesti, yhtäkkiä onkin kolmekymppinen, ja se menee monella pikkulapsiajan parissa. Sitten huomaakin, että keski-ikä alkaa lähestyä, sen huomaa naamasta ja kehon toiminnasta ja muistuttaa vääjäämättä ajan kulumisesta. Jotain tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko olosi siitä että tässäkö tää oli? Mitään odotettavaa ei oikein ole ja kaikki mikä kiinnostaa tarkoittaa riskinottoa ( tai totaalista rappiota kun työ ei innosta) taloudellisesti? Tavoitellut asiat tuli tehtyä ja jatkossa jos haluaa hyvää elämää se on eri kuin miksi sitä luuli.
Itsellä ainakin tällaiset laskee mielialaa. Toisten jatkuva intoilu merkityksettömistä asioista ärsyttää. Samalla huomaan etten itse oikein innostu mistään. Ehkä ne mahdolliset tulevat lapsenlapset saa taas jonkin innon taas päälle.
Näin se kai on. Lapset on isoja ja pärjäävät, mun tärkein tehtävä on hoidettu heidän suhteen. Koti on kiva ja elämässä kaikki mitä tarvii, tulot toki turhan pienet mutta velattomana kuitenkin työssä mistä pidän. Siis perustyytyväisyyteen kaikki ainekset ja aiemmin olen todella tyytyväinen ollutkin, nyt en ole. Onko se sit tota että tarvis olla uusia unelmia ja tavotteita, kun vanhat on saavutettu. Mutta eihän se nyt muiden vika ole, ihan uutta tällanen että oma tyytymättömyys näyttäytyy ihmisvihana..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiskohan olla jonkinlaista keski-iän kriisiä? Mä täytän 41 tänä vuonna. Ei ole tuollaista, mitä kuvailet, mutta selvästi jonkinlainen näköalattomuuden tunne kuitenkin.
Teetkö sellaisia asioita, joista todella pidät?
Kai se voi. Vaikken tiedä mistä kriiseilisin, kun parisuhdetta lukuunottamatta minulla on kaikki mistä olen haaveillut. Enkä edes haaveile parisuhteesta tällä hetkellä, koska olen niin kummissani itseni kanssa nyt.
Minulla on mahdollisuus tehdä asioita mistä pidän, mutta nekin ärsyttää nyt enemmän kuin houkuttelee. Töihin lähden onneksi mielelläni, vaikka viikosta voisikin pyyhkiä pois ne kaksi päivää kun töitä pitää tehdä muiden kanssa.
Kiitos vastauksesta, jään miettimään että oisko kuitenkin joku mitä kriiseilen, mutten halua myöntää itsellenikään.
Ei mullakaan ole mitään erityistä syytä tuohon näköalattomuuteen, siksipä olenkin yhdistänyt sen keski-iän kriisiin. En myöskään aktiivisesti koe potevani jotain ikäkriisiä, mutta jostainhan tuon tunteen on kummuttava. Ja kun keski-iän kriisi on ilmeisestikin olemassa oleva ilmiö, olen ajatellut, että kait se sitä on.
En tiedä, miten sinä olet kokenut ikääntymisen, mutta kait se on aika yleistä, että parikymppisenä sitä ajattelee olevansa parikymppinen suunnilleen ikuisesti, yhtäkkiä onkin kolmekymppinen, ja se menee monella pikkulapsiajan parissa. Sitten huomaakin, että keski-ikä alkaa lähestyä, sen huomaa naamasta ja kehon toiminnasta ja muistuttaa vääjäämättä ajan kulumisesta. Jotain tällaista.
Ihan loogista kyllä. Ja jollain tavalla helpottaa, jos on yleisempääkin tällainen.
Tänään kirjotin ensimmäisen todella negatiivisen vastauksen tänne palstalle ja alkoi kellot soimaan, että ei ole kyllä mulle normaalia haluta aiheuttaa toiselle pahaa mieltä tarkoituksella. Joten kirjoitin sitten ekan keskustelunavauksenkin :D
Koronakränä? Sitä on liikkeellä ja se on tarttuvaa. Koko vuosi on ollut uuvuttava. Aloita uusi harrastus, lue hyviä laatukirjoja, tee palapeliä, kuuntele musaa, ajattele vähintään 3 positiivista ajatusta päivässä, lähde ulkoilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiskohan olla jonkinlaista keski-iän kriisiä? Mä täytän 41 tänä vuonna. Ei ole tuollaista, mitä kuvailet, mutta selvästi jonkinlainen näköalattomuuden tunne kuitenkin.
Teetkö sellaisia asioita, joista todella pidät?
Kai se voi. Vaikken tiedä mistä kriiseilisin, kun parisuhdetta lukuunottamatta minulla on kaikki mistä olen haaveillut. Enkä edes haaveile parisuhteesta tällä hetkellä, koska olen niin kummissani itseni kanssa nyt.
Minulla on mahdollisuus tehdä asioita mistä pidän, mutta nekin ärsyttää nyt enemmän kuin houkuttelee. Töihin lähden onneksi mielelläni, vaikka viikosta voisikin pyyhkiä pois ne kaksi päivää kun töitä pitää tehdä muiden kanssa.
Kiitos vastauksesta, jään miettimään että oisko kuitenkin joku mitä kriiseilen, mutten halua myöntää itsellenikään.
Ei mullakaan ole mitään erityistä syytä tuohon näköalattomuuteen, siksipä olenkin yhdistänyt sen keski-iän kriisiin. En myöskään aktiivisesti koe potevani jotain ikäkriisiä, mutta jostainhan tuon tunteen on kummuttava. Ja kun keski-iän kriisi on ilmeisestikin olemassa oleva ilmiö, olen ajatellut, että kait se sitä on.
En tiedä, miten sinä olet kokenut ikääntymisen, mutta kait se on aika yleistä, että parikymppisenä sitä ajattelee olevansa parikymppinen suunnilleen ikuisesti, yhtäkkiä onkin kolmekymppinen, ja se menee monella pikkulapsiajan parissa. Sitten huomaakin, että keski-ikä alkaa lähestyä, sen huomaa naamasta ja kehon toiminnasta ja muistuttaa vääjäämättä ajan kulumisesta. Jotain tällaista.
Ihan loogista kyllä. Ja jollain tavalla helpottaa, jos on yleisempääkin tällainen.
Tänään kirjotin ensimmäisen todella negatiivisen vastauksen tänne palstalle ja alkoi kellot soimaan, että ei ole kyllä mulle normaalia haluta aiheuttaa toiselle pahaa mieltä tarkoituksella. Joten kirjoitin sitten ekan keskustelunavauksenkin :D
Sanoisin, että olet kuitenkin voiton puolella, kun tunnistat negatiivisen käytöksen itsessäsi.
En tiedä, oletko yhtään luonto- ja retki-ihminen, mutta jos jotain neuvoa saa ehdottaa, suosittelen jotain luonnossa liikkumista ja hiljentymistä, yksin. Se voisi olla hyvä tapa purkaa noita ajatuksia. Saa ottaa etäisyyttä muihin ihmisiin, mutta suosittelen, että mainitset niille läheisillesi, että tarvitset vähän omaa tilaa, eikä syy ole heissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen seurustelukumppani???? :O
Minkä ikäisenä olet lapsen saanut? Teininä?
Voisiko syynä olla ainakin osittain pms-oireet? 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko syynä olla ainakin osittain pms-oireet? 🤔
Tätä se on aiemmin varmasti ollut! Nyt tuntuu että ne oireet on taukoamattomat. Ennen sen kesti, kun tiesi tarkalleen koska se vtutus loppuu. Nyt se ei lopu, mikä harmittaa todella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko syynä olla ainakin osittain pms-oireet? 🤔
Tätä se on aiemmin varmasti ollut! Nyt tuntuu että ne oireet on taukoamattomat. Ennen sen kesti, kun tiesi tarkalleen koska se vtutus loppuu. Nyt se ei lopu, mikä harmittaa todella.
Sulla vaihdevuodet kolkuttaa. Mene hormonihoitoon, niin vittumaisuus vähenee.
Itseä auttoi kiitollisuuspäiväkirja. Joka aamu listaan kymmenen asiaa, joista olen kiitollinen ja miksi. Esim. ilmasta, koska hengitän, kropastani, koska se kantaa mua, yöunista, koska olo on virkeä, jne. Kummasti alkaa kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin ja näkee vain niitä.
Mä on alkanut kans ällöö vastakkaisen sukupuolen edustajia, kaikki tuntuu pohjimmiltaan olevan ällöttäviä prvoja, nettipokella itsensä aivopesevät
Luen Ismo Leikolan uutta kirjaa ja valitettavasti se perisuomalaisuus ilmenee hänenkin mukaansa yhdellä sanalla ilmaistuna juurikin mainitsemassasi kateudessa. Siitä, joka vie kalatkin vedestä. On hyvin tuohoava voima siis.
PS: Amerikkalaisia kuvaava sana on sitten ahneus. Ryökäleet myöntävät ihan avoimesti haluavansa saada itselleen paljon enemmän rahaa. Niin ei-suomalaista...
Tuntuu että sitä on liikkeellä. Liekö korona-rajoitusten seurausta?