Sairaanhoitaja katseli potilastietoja luvatta
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin muutaman kuukauden yhdessä työpaikassa. Työkaveri kysyi minulta kerran yhtä asiaa perheestäni. Ihmettelin mielessäni, kuinka voi tietää asian, en ollut tätä työpaikalla kertonut.
Myöhemmin kävi ilmi, että työkaverin perheenjäsen työskentelee sotessa alalla, jossa pääsee tietoihin. Oliko uteliaisuus iskenyt?
Oma Kannasta ei ilmeisesti näe kaikkia, jotka ovat tietojasi katselleet?
Ihan tavallista tuo on. Hoitajat jatkuvasti rääkyy kun on muka niiin kiire töissä, mutta juoruiluun ja pskapuheiden levittämiseen näyttää aina olevan aikaa. Isäni sairastui vakavasti ja äiti kertoi että naapuri oli tullut asiasta kyseleen, hoitaja kun oli ja kuullut siitä töissä. Tosin hän oli talon toisella puolella, ei lähelläkään sitä osastoa missä isäni. Ja isä oli kieltänyt kertomasta kenellekään että on sairastunut eli kukaan muu naapurikaan ei siitä tiennyt.
On tosi väärää tietoa, että juu, Omakantaa vaan kaikki kynnellekykenevöt sote-ammattilaiset kenen tahansa tietoja katselevat. Ei pidä paikkaansa. Omakantaan jää AINA katsojasta merkintä!
Mistä sen katsomisen muka itse näkee? Vai kuka sen näkee?
Minä en ainakaan näe omasta OmaKannasta muuta kuin "viimeksi muokattu" ja pvm.
Ei mitään nimiä tai koodeja, että esim joku vastaanottokäynti olisi avattu. Vaikka tiedän, että näin on tapahtunut (ihan aiheellisesti).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äläpä mittää. Minun, lapsettoman sinkkumiehen potilastietoja urkki kaupungin lastensuojelun henkilö.
Heh. Hunajapurkki oli kai liian makoisan näköinen. Oli tosin tukkinut 500 muunkin tietoja. Selvisi kun yllättäen tuli oikeudesta postia.
Miten lastensuojelun henkilö on päässyt urkkimaan, kun terveydenhuollolla ja sosiaalialalla on ihan eri käyttöjärjestelmät eikä tunnuksia kuin omaansa?
Ihan samat oikeudet ovat, kun terveys-ja sosiaaliasiat ovat samoissa järjestelmissä. Kannassakaan ei voi kieltää näiltä näkymistä, kun ovat saman toimijan alla.
Väärä luulo.
Näissä kertomustiedoissahan on erityisen suojeltuja tietoja mukana. Erityisen suojeltuja ovat esim. psykiatria ja lastensuojelu. Niihin ei todellakaan pääse kuka tahansa jolla vain käyttäjätunnukset järjestelmään on. Käyttäjätunnuksia jollekulle henkilölle annettaessa määritetään mihin niillä tunnuksilla pääsee. Luonnollistahan se on, jotakin tietokantaan liittyvää voidaan ruksata käyttäjien ulottumattomiin.
Sairaalamaailmasta jo ennen sähköisiä järjestelmiä tiedän sen, että psykiatria on aina pidetty muusta sairauskertomuksesta erillään, niin suojattu tietoala se.
Lisäksi joissakin nykyisissä sairauskertomusjärjestelmissä tietojen avaaja joutuu antamaan järjestelmään syyn, miksi hän menee sitä tiettyä tietoa avaamaan. Järjestelmä kysyy, tämä on varmaankin tarkoitettu sellaiseksi ominaisuudeksi joka antaa avaajalle vielä mahdollisuuden huomata jos hän on vaikkapa väärän potilaan tietoihin menossa, siis hän on potilaan tietoja hakiessaan nimellä tai sotulla tehnyt jonkin virheen...ja menossa siis vahingossa väärään paikkaan. Tosin tämä tarkistuskysymys perusteen suhteen tulee joka tapauksessa eteen tietyissä tilanteissa. Tietty tilanne voi olla vaikkapa se, että asiakirja joudutaan avamaan vaikkei potilas juuri sillä hetkellä ole hoitosuhteessa, sellainenkin täysin laillinen avaamissyy voi tulla eteen.
Entä jos psyk.lausunnon on kirjoittanut joku muu kuin psykiatri?
Varasin psykiatrille ajan koska tarvitsin terapiavuoden jatkolausunnon. Käynti kesti 2h ja lopussa hkö ilmoittikin ettei ole psykiatri vaan työterveyslääkäri. Omakannassa näkyi tietoa mm. perhesuhteistani. Pystyykö lausunnon lukemaan hoitaja?
Miksi alapeukut? Voisiko joku selittää?
Jatkovuosi oli traumaterapiaan. Pyysin tosiaan aikaa psykiatrille eikä minulle kerrottu että aika oli varattu aivan eri henkilölle. En suoraansanottuna ymmärrä, miksi aika oli varattu työterveyslääkärille jos en ole edes työelämässä. Ko. henkilöä en ole aiemmin tavannut enkä paikassa aiemmin käynyt muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tietoja sh saa katsella potilaista
Eri ammattiryhmillä, siis hoitoon osallistuvilla ammattiryhmillä, on potilastietojen avaamisen suhteen erilaisia oikeuksia. Siis käyttäjätunnuksiin on määritelty mitä kaikkea saa auki. Lääkäreillä on kaikkein laajimmat oikeudet.
Yleensäkään potilastietoa ei saa avata, ellei ole kyseisen potilaan hoitoon liittyvää perustetta, eli avaaja osallistuu potilaan sen hetkiseen hoitotapahtumaan. Jos menee avamaan tietoja ilman perustetta, niin se on sitten urkkimista ja tietosuojarikos.
Lisäksi siinä mielessä mitä kaikkea hoitava taho saa potilaan muissa kyseisen hoitavan tahon oman piirin ulkopuolelta nähdä, niin siihenhän potilas itse antaa suostumuksen tai kiellon.
Kyllä minulla on osastonsihteerinä käytettävissä ihan kaikki samat potilastiedot kuin lääkärilläkin. Mutta työpaikkaani en halua menettää ja toimin niissä puitteissa. Ei ole kyllä aikaakaan kenenkään umpisuolenleikkauksista lukea, sen verran kiirettä pitää erikoissairaanhoidossa.
Juuri näin! Ei se urkkiminen ole yleistä, kun harva tosiaan työpaikkaansa haluaa menettää? Kyllä noita tarkasti sairaalan sisällä seurataan ja annetaan rangaistuksia luvattomista katseluista.
Usko pois, se on yleistä. Monet eivät vaan jää kiinni, kun potilaat eivät osaa tilata näitä otteita.
Itse meinaan nyt tilata otteen. Ja teen rikosilmoituksen, jos tuttu hoitaja on katsonut tietoja. Lisäksi ilmoitan hänen miehensä työpaikalle, että tämän miehen vaimo urkkii potilastietoja (heillä on iso asuntolaina) sekä lapsen kouluun, sukulaisille jne. Joten toivotaan ettei ole katsonut.
Mitä hittoa? Miksi syyllistät puolison jos vaimo toiminut väärin? Ja mitä ihmettä se kuuluu puolison työnantajalle?
Ja heillä iso asuntolaina, mistä tiedät?
Jos toimit niin kuin haluat, et ole parempi ihminen yhtään kuin hoitaja joka rikkonut vaitio-olovelvollisuuttaan.
Olet ilkeä ja kostonhaluinen henkilö.Tässä ei ilkeänä ihmisenä ole kuin hoitaja, mitä urkkii ilman lupaa toisten tietoja ja aiheuttaa vahinkoa muille, ihan oikein jos joutuvat puolisonsa kanssa molemmat työttömiksi, hoitaja vaimon vika.
Ihmetellä täytyy että joku haluaa perheen jopa lasten kärsiä siitä kun yksi mokaa perheessä.
Miksi lasten ja puolison pitäisi kärsiä siitä?Mieti omalle kohdallesi. Ukkosi mokannut ja sun ja lastesi päätä vaaditaan tuomiolle.
Olet idiootti trolli.
Kärsiihän sen toisenkin perhe, jos vanhempi ei juorujen takia työllisty. Eli jos hoitaja urkkii jonkun tietoja ja levittää niitä niin tottakai soitan myös hänen puolison työpaikalle ja ilmoitan hänen lastensa kouluun harrastusohjaajille. Hoitaja on itse vastuussa siitä, jos urkkii ilman lupaa toisten tietoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tietoja sh saa katsella potilaista
Eri ammattiryhmillä, siis hoitoon osallistuvilla ammattiryhmillä, on potilastietojen avaamisen suhteen erilaisia oikeuksia. Siis käyttäjätunnuksiin on määritelty mitä kaikkea saa auki. Lääkäreillä on kaikkein laajimmat oikeudet.
Yleensäkään potilastietoa ei saa avata, ellei ole kyseisen potilaan hoitoon liittyvää perustetta, eli avaaja osallistuu potilaan sen hetkiseen hoitotapahtumaan. Jos menee avamaan tietoja ilman perustetta, niin se on sitten urkkimista ja tietosuojarikos.
Lisäksi siinä mielessä mitä kaikkea hoitava taho saa potilaan muissa kyseisen hoitavan tahon oman piirin ulkopuolelta nähdä, niin siihenhän potilas itse antaa suostumuksen tai kiellon.
Kyllä minulla on osastonsihteerinä käytettävissä ihan kaikki samat potilastiedot kuin lääkärilläkin. Mutta työpaikkaani en halua menettää ja toimin niissä puitteissa. Ei ole kyllä aikaakaan kenenkään umpisuolenleikkauksista lukea, sen verran kiirettä pitää erikoissairaanhoidossa.
Juuri näin! Ei se urkkiminen ole yleistä, kun harva tosiaan työpaikkaansa haluaa menettää? Kyllä noita tarkasti sairaalan sisällä seurataan ja annetaan rangaistuksia luvattomista katseluista.
Usko pois, se on yleistä. Monet eivät vaan jää kiinni, kun potilaat eivät osaa tilata näitä otteita.
Itse meinaan nyt tilata otteen. Ja teen rikosilmoituksen, jos tuttu hoitaja on katsonut tietoja. Lisäksi ilmoitan hänen miehensä työpaikalle, että tämän miehen vaimo urkkii potilastietoja (heillä on iso asuntolaina) sekä lapsen kouluun, sukulaisille jne. Joten toivotaan ettei ole katsonut.
Mitä hittoa? Miksi syyllistät puolison jos vaimo toiminut väärin? Ja mitä ihmettä se kuuluu puolison työnantajalle?
Ja heillä iso asuntolaina, mistä tiedät?
Jos toimit niin kuin haluat, et ole parempi ihminen yhtään kuin hoitaja joka rikkonut vaitio-olovelvollisuuttaan.
Olet ilkeä ja kostonhaluinen henkilö.Tässä ei ilkeänä ihmisenä ole kuin hoitaja, mitä urkkii ilman lupaa toisten tietoja ja aiheuttaa vahinkoa muille, ihan oikein jos joutuvat puolisonsa kanssa molemmat työttömiksi, hoitaja vaimon vika.
Ihmetellä täytyy että joku haluaa perheen jopa lasten kärsiä siitä kun yksi mokaa perheessä.
Miksi lasten ja puolison pitäisi kärsiä siitä?Mieti omalle kohdallesi. Ukkosi mokannut ja sun ja lastesi päätä vaaditaan tuomiolle.
Olet idiootti trolli.Kärsiihän sen toisenkin perhe, jos vanhempi ei juorujen takia työllisty. Eli jos hoitaja urkkii jonkun tietoja ja levittää niitä niin tottakai soitan myös hänen puolison työpaikalle ja ilmoitan hänen lastensa kouluun harrastusohjaajille. Hoitaja on itse vastuussa siitä, jos urkkii ilman lupaa toisten tietoja.
Siis ilmoitan lasten kouluun ja lisäksi lasten harrastus ohjaajille.
Voi tehdä kirjallisen kyselyn kuka ja koska tiedoissasi käynyt.
Asia sitten tarkastetaan.
Kovempia rangaistuksia sais antaa näille uteliaille !
Ja enemmän seuloa satunnaisesti, eikä vain ”joku joskus ja jouluna”.
TAAS? Eikö tähän touhuun saada mitään kuria? Koko järjestelmä rikkoo gdpr:ää ja ihmisen oikeutta yksityisyyteen. Pitäisi vaatia vahva tunnistautuminen ja perustelut ennen kun edes pääsee näkemään mitään tietoja kenestäkään. Nyt ei voida puhua yksityisyydensuojasta, kun kuka tahansa alalla työskentelevä voi urkkia mitä tietoja huvittaa.
Musta olisi ihan hirveä elämä sellainen, että saisin koko ajan pelätä hetkeä, jolloin se naapuri, lapsen koulukaverin äiti, julkkis tai työkaveri, jonka tiedot olet rikollisesti avannut, päättääkin tilata lokitietonsa!
Hirveä syyllisyys ja pelko vs. juoruilun ilo - siinäpä mielenkiintoinen kysymys!
Kyllä on todella alhaista ja halveksittavaa käytöstä!
Isommat tuomiot ja homma loppuisi heti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tietoja sh saa katsella potilaista
Eri ammattiryhmillä, siis hoitoon osallistuvilla ammattiryhmillä, on potilastietojen avaamisen suhteen erilaisia oikeuksia. Siis käyttäjätunnuksiin on määritelty mitä kaikkea saa auki. Lääkäreillä on kaikkein laajimmat oikeudet.
Yleensäkään potilastietoa ei saa avata, ellei ole kyseisen potilaan hoitoon liittyvää perustetta, eli avaaja osallistuu potilaan sen hetkiseen hoitotapahtumaan. Jos menee avamaan tietoja ilman perustetta, niin se on sitten urkkimista ja tietosuojarikos.
Lisäksi siinä mielessä mitä kaikkea hoitava taho saa potilaan muissa kyseisen hoitavan tahon oman piirin ulkopuolelta nähdä, niin siihenhän potilas itse antaa suostumuksen tai kiellon.
No en ole höpömpää kuullut, ei tosiaan ole käyttäjätunnuksiin määritelty mitä voi avata, höpö höpö
Kyllä se menee niin, että potilaan hoitoon osallistumattomat eivät saa tietoja katsella. Se on rangaistava teko. Ja itse voi Omakannassa laittaa kiellot vaikka kaikkiin sairaanhoitopiireihin.
Nämä on kaksi aivan eri asiaa, käyttäjätunnukset antaa työnantaja ja Omakannassa potilas itse määrittelee. Mutta aivan oikein, käyttäjätunnuksissa ei määritellä kenen tiedot voi avata. Ja kaikki hoitoalalla olevat tietävät, että vain omien potilaiden tietoja katsotaan.
pikku serkkuni palkattiin hämeenlinnan sairaalaan työllistettynä 8,v sitten. pöörn naut masennus ( LAISKUUS ALKOHOLISOITUMINEN) suvun pöljin lateli terveys tietoja känni päin juhannus kokolla. oli valittu kun osasasi digin käytön LUOTTO MENI TÄYSIN NÄIHIN OMA KANTOIHIN. kuka vaan työllistetty tai sivari pääsevät tietoihisi kiinni.
En jaksannut lukea kaikkea läpi.Kertokaa rehellisesti hoitajat ja muut.Jos menette lukemaan jonkun potilaan tietoja siis teillä ei syytä siihen niin jääkö siitä merkintä ,että olette katsonneet niitä.Vuosia sitten tilasin omat potilastiedot tai mikä se nyt olikaan nimeltä ,että näenkö onko mun tietoja käyty katsomassa /lukemassa sellainen ihminen jolla ei oikeutta siihen.Arvostan suuresti monen hoitajan työtä,mutta siinä tulee seinä vastaan kun mennään lukemaan ystävän tai tutun tietoja.
Miksi huolehditte kuka käy Kannassa?
Kantaa tarvii harvemman hoitajan tai osastonsihteerin käyttää, yleensä tarvittavat tiedot löytyy työpaikan omasta potilasohjelmasta.
Itse tarvitsen Kanta-tietoja työssäni yliopistosairaalassa pari kertaa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Onko muka tavallista? Itse en todellakaan katso kenenkään tietoja. Joskus kiireessä näpyttelee hetun väärin ja järkyttyy, kun ruudulle tulee väärä nimi ja kauhealla vauhdilla lähtee sivulta pois. Tätä onneksi tapahtuu todella harvoin. Kyllä se ammattilaisella on asenne, että kohtele muita niin kuin haluaisit kohdeltavan itseäsi. Tämä koskee myös tietojen katsomista. On ihmisen kunnioittamista se, että vain niiden ihmisten tietoja katsotaan, jotka ovat omina asiakkaina.
-sosiaaliala-
Mä olen tehnyt vahingossa näin. Otin nimen/hetun ylös ja kerroin osastonhoitajalle. Ei näille klikkausvirheille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tietoja sh saa katsella potilaista
Eri ammattiryhmillä, siis hoitoon osallistuvilla ammattiryhmillä, on potilastietojen avaamisen suhteen erilaisia oikeuksia. Siis käyttäjätunnuksiin on määritelty mitä kaikkea saa auki. Lääkäreillä on kaikkein laajimmat oikeudet.
Yleensäkään potilastietoa ei saa avata, ellei ole kyseisen potilaan hoitoon liittyvää perustetta, eli avaaja osallistuu potilaan sen hetkiseen hoitotapahtumaan. Jos menee avamaan tietoja ilman perustetta, niin se on sitten urkkimista ja tietosuojarikos.
Lisäksi siinä mielessä mitä kaikkea hoitava taho saa potilaan muissa kyseisen hoitavan tahon oman piirin ulkopuolelta nähdä, niin siihenhän potilas itse antaa suostumuksen tai kiellon.
Kyllä minulla on osastonsihteerinä käytettävissä ihan kaikki samat potilastiedot kuin lääkärilläkin. Mutta työpaikkaani en halua menettää ja toimin niissä puitteissa. Ei ole kyllä aikaakaan kenenkään umpisuolenleikkauksista lukea, sen verran kiirettä pitää erikoissairaanhoidossa.
Juuri näin! Ei se urkkiminen ole yleistä, kun harva tosiaan työpaikkaansa haluaa menettää? Kyllä noita tarkasti sairaalan sisällä seurataan ja annetaan rangaistuksia luvattomista katseluista.
Usko pois, se on yleistä. Monet eivät vaan jää kiinni, kun potilaat eivät osaa tilata näitä otteita.
Itse meinaan nyt tilata otteen. Ja teen rikosilmoituksen, jos tuttu hoitaja on katsonut tietoja. Lisäksi ilmoitan hänen miehensä työpaikalle, että tämän miehen vaimo urkkii potilastietoja (heillä on iso asuntolaina) sekä lapsen kouluun, sukulaisille jne. Joten toivotaan ettei ole katsonut.
Mitä hittoa? Miksi syyllistät puolison jos vaimo toiminut väärin? Ja mitä ihmettä se kuuluu puolison työnantajalle?
Ja heillä iso asuntolaina, mistä tiedät?
Jos toimit niin kuin haluat, et ole parempi ihminen yhtään kuin hoitaja joka rikkonut vaitio-olovelvollisuuttaan.
Olet ilkeä ja kostonhaluinen henkilö.Tässä ei ilkeänä ihmisenä ole kuin hoitaja, mitä urkkii ilman lupaa toisten tietoja ja aiheuttaa vahinkoa muille, ihan oikein jos joutuvat puolisonsa kanssa molemmat työttömiksi, hoitaja vaimon vika.
Ihmetellä täytyy että joku haluaa perheen jopa lasten kärsiä siitä kun yksi mokaa perheessä.
Miksi lasten ja puolison pitäisi kärsiä siitä?Mieti omalle kohdallesi. Ukkosi mokannut ja sun ja lastesi päätä vaaditaan tuomiolle.
Olet idiootti trolli.Kärsiihän sen toisenkin perhe, jos vanhempi ei juorujen takia työllisty. Eli jos hoitaja urkkii jonkun tietoja ja levittää niitä niin tottakai soitan myös hänen puolison työpaikalle ja ilmoitan hänen lastensa kouluun harrastusohjaajille. Hoitaja on itse vastuussa siitä, jos urkkii ilman lupaa toisten tietoja.
Julkinen häpeäpaalu urkkijoille. Nimilista urkkijoista kuvien kera nettiin niin tietävät, miltä tuntuu kun omaa yksityisyydensuojaa rikotaan.
Mistä noi muuten nykyään tilataan ,että näkee kuka on lukennut potilastietoja ? Oliko se vielä erikseen Hus ja kaupungin terveysasemat ? Itse olen sitä mieltä ,että jos hoitaja lähtee tutkimaan toisen potilastietoja niin samantien potkut.
Kaikkea mikä on oleellista ptlaan juuri sen hetkisen hoidon kannalta. On oltava siis tekemisissä ptlaan kanssa, ei voi vaan huvikseen katsella osaston tai huoneen x potilasta.
Vierailija kirjoitti:
En jaksannut lukea kaikkea läpi.Kertokaa rehellisesti hoitajat ja muut.Jos menette lukemaan jonkun potilaan tietoja siis teillä ei syytä siihen niin jääkö siitä merkintä ,että olette katsonneet niitä.Vuosia sitten tilasin omat potilastiedot tai mikä se nyt olikaan nimeltä ,että näenkö onko mun tietoja käyty katsomassa /lukemassa sellainen ihminen jolla ei oikeutta siihen.Arvostan suuresti monen hoitajan työtä,mutta siinä tulee seinä vastaan kun mennään lukemaan ystävän tai tutun tietoja.
Jää siitä lokitietoihin jälki, tiedostoihin kirjaudutaan omilla henk. koht. tunnuksilla.
Meidän kunnassa on erillinen lomake, jonka kautta tiedot saa tilattua terveyskeskuksesta. Kannattaa varmaan alkaa kysellä näiden lokitietojen perään enemmän, koska tuntuu yllättävän yleistä olevan tämä tietojen urkinta. Kun muisten omia kouluaikojani, niin niistä kylän juorukelloista tuli järjestäen sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Voi tietenkin olla sattumaakin... Toki hyviä ja vastuuntuntoisiakin hoitajia on paljon. Kiitos heille, että hoitavat työnsä ammattieettisesti ja vastuuntuntoisesti.
Sehän se juuri pelottavaa onkin, jos ei pysty enää itse itsensä puolesta puhumaan ja asioita hoitamaan. Jos on muutenkin kaltoin ja väärinkohdeltu tai -ymmärretty ja epäselvyyksiä on vieläkin, miksi se asema sitten koskaan muuttuisi? Toivottavasti ei joudu koskaan siihen tilanteeseen, vaan lähtee vaikka ns. saappaat jalassa mieluummin. Ellei sitten asema ja tilanne kuin ihmeen kaupalla muutu.